Villikettu kiitos🙂

Tuo on totta että iloiset ja onnelliset päivät antaa voimia ja toivoa myös vaikeampiin päiviin ja hetkiin. Tää viikonloppu on ollu niin uskomattoman ihana että varmaan pitkälle kantaa! Tämäkin päivä oli ihana. Aamulla heräsin ja livahdimme suihkuun ennen ku kukaan ehti tulla onnitteleen. Mulla oli niin likainen olo etten halunnu että kukaan halaa ennen ku oon käyny pesulla. Oon hassu.😀 Sitten tulin uudestaan alakertaan. Heti sain halauksia ja onnitteluja ja lahjoja. Mun pikkusisko 13v. oli ostanu mulle muumipyyhkeen ja mariannepussin, toinen pikkusisko 16v. kirjottanut kirjeen ja askarrellut kortin (vaikka ei niin paljon tykkää askartelusta ku minä), nuorempi pikkusisko 9v. oli askarrellut hienon "taulun" ja pikkuveli 7v. antoi mulle omia värittämiä Angry Birds lintuja ja possuja. Aion laittaa kaikki kortit ja väritykset oman huoneen seinälle. Iskältä ja äitiltä sain aivan ihanan viltin tai torkkupeiton, mikä se nyt onkaan, ja viiskymppiä. Sitä viiskymppistä ei saa käyttää tupakkaan, se pitää käyttää mun synttärilahjaan. Äiti ei ehtinyt ostaa mulle muuta kuin sen viltin ja hän halusi antaa mulle rahaa että voin ostaa jotain. Jotain "turhaa" kivaa. Kavereilta sain neljänkympin lahjakortin Kärkkäiselle. Koska tykkään askarrella ja siellä on ihan hyvin sellasia juttuja. 🙂 Mutta ei ne lahjat oo tärkeitä. Oon niin innoissani ja yllättynyt ja liikuttunut ja iloinen ja onnellinen siitä kun huomasin kuinka paljon muut välittää. Ne halusi että mulla on ihana synttäripäivä. Sitä paitsi uskaltauduin tänään seuroihin pitkästä aikaa. Mun kummitäti ja kummityttö kävi aamupäivällä oven takana vain toivottaakseen hyvää synttäriä. ☺️❤️ Kaikki välittää musta! Uskomatonta! (Sorry mun tylsät synttäriselitykset😀)

Tiedän, että se on hieno juttu. Itestä se ei aina tunnu siltä, varsinkaan koskaan sillon ku kattoo peiliin. Mutta tiedän. Ja minä en halua että syömishäiriö enää koskaan saa niin tiukkaa otetta että en syö. Syön vaikka itkua vääntäen. Haluan olla terve. Tulla terveeksi. Yritän ylittää niitä kiviä🙂

Mulla on aivan ihana ja onnellinen olo tän viikonlopun jälkeen. Kävin perjantaina tätillä ja enolla kylässä, lauantaina oli yllärisynttärit ja illalla kävin naapurissa serkkujen luona piipahtamassa, tänään kaikki muisti mua ja illalla oli mummu ja pappa, mummu ja täti ja setä kylässä. Ei ne kaikki ollu mun synttäreillä, huomenna on mun pikkuveljen synttärit myös. Mutta oli niin kivaa ku ne kävi kylässä ja aikuisilla oli niin mielenkiintoiset jutut. Oon aivan täpinöissäni suunnitellut mitä askartelujuttuja ostan. Tai lankoja tai astioita. Tai kaikkia niitä. Musta on ihanaa ku saan törsätä rahaa mun mielijuttuihin. Vaikka edelleen se ei ollut mulle tärkeintä. 🙂 Varmaan kuulostan kauheelta materialistilta. 😀 Haluan lähtä kauppaan jo huomenna!!😎

Toi kuulostaa Salaatti niin upeelta!!! Mä oon niin onnellinen sun tilanteesta että tuntuu itestäkin hyvältä! 😀 <3

Katsa kirjoitti 6.10.2014 7:23

Toi kuulostaa Salaatti niin upeelta!!! Mä oon niin onnellinen sun tilanteesta että tuntuu itestäkin hyvältä! 😀 <3

Oot ihana Katsa!!<3

pandap kirjoitti 5.10.2014 22:4

Hyvää syntymäpäivää Salaatti! 🙂 mahtava kuulla että sulla on ollut kivaa ja kaikki läheiset saapu paikalle! Kuulostaa aivan ihanalta yllätykseltä 🙂

Kiitos🙂 Oli kyllä aivan ihana yllätys🙂

Kiitos vielä yhteisesti synttärionnitteluista. Toivottavasti huomasin kaikki ne viestit. 🙂 Ihania ootte!!

Mulla ei oo menny tää viikko ihan putkeen. En oo vielä kertaakaan käyny koulussa. Huomenna taas yritän jaksaa nousta ylös aamulla. Olis kuraattorille aika. Mulla on tosi huono fiilis itteni suhteen. Tuntuu että oon laiska, läski, saastainen...ja muuta mukavaa... Aivan kuvottaa. En tiiä mitä tehä. Musta tuntuu ettei mun elämästä vaan tuu mitään. En saa ees koulua käytyä. Mitä järkeä?? Varmaan kaikki opettajatkin vaan haluais että lopetan koko koulun ku oon niin huono oppilas. Hävettää ja inhottaa.

Salaatti rakas!! Sä oot niin huippu tyyppi ja hyvä oppilas, vaikka et aina jaksaiskaan mennä kouluun. Muista aina et sä selviit ja kelpaat juuri tollasena ☺️❤️

Inhoan itseäni.😞

Katsa kirjoitti 9.10.2014 20:10

Salaatti rakas!! Sä oot niin huippu tyyppi ja hyvä oppilas, vaikka et aina jaksaiskaan mennä kouluun. Muista aina et sä selviit ja kelpaat juuri tollasena ☺️❤️

☺️❤️ oot ihana!

Moi Salaatti! 🙂

Mun mielestä sä et todellakaan ole laiska, läski tai saastainen. Se voima, millä päivästä päivään jaksat mennä eteenpäin, on kaikkea muuta kuin laiskuutta. Sulla on ihan varmasti yhtä ainutlaatuinen ja hieno keho kuin jokaisella ihmisellä, vaikka et sitä aina huomaisikaan. En epäile hetkeäkään, etteikö sunkin elämällä olisi tärkeää paikkaa ja syvää merkitystä. Joskus se oman paikan löytäminen vain vie vähän kauemmin.

Tärkeintä on se, että kuitenkin yrität käydä koulussa, vaikka et joka aamu jaksaisikaan mennä. Jos aluksi jaksaisit käydä vaikka sen verran, että pysyt kohtuudella mukana asioissa etkä menetä opiskelupaikkaasi. Sun elämä on jo nyt jotain ja se voi varmasti antaa sulle vielä lisääkin. Oon ihan samaa mieltä kuin Katsa, sä oot oikeasti huipputyyppi! Noita sun tekstejä lukiessa voi vain ihailla, miten paljon ja syvällisiä ajatuksia sulla on. Oot selvinnyt niin monesta ja susta voisi moni ottaa esimerkkiä, miten noustaan aina pystyyn vaikeuksien jälkeen.

Vaikka välillä inhoaisitkin itseäsi, niin ethän satuta itseäsi. Täällä on monia, jotka pitää susta ja haluaa, että sä jaksat ja selviät. 🙂

Tsemppiä ja halaus! 🙂🌻

Moi villikettu🙂

Luulin että oon lihonu jotain 20-30 kiloa nyt syksyn aikana. Sitten yksi ihminen huomautti että ei mun vaatteet enää mahtuisi mulle päälle. Se vähän hämmensi ja uskalsin jopa käydä vaa'alla. En ole lihonut yhtään. 😀 Mietin juuri tätä elämän tarkoitusta jälleen yhtenä päivänä, ja tajusin siinä yhden asian. Kuten tiedät, mulla on usko. Ja tajusin että ei Jumala ole luonut yhtään turhaa ihmistä. Mun elämällä on merkityksensä, vaikka en itse näe sitä. Nyt voin rauhassa elää.

Niin oon yrittänytkin että roikun mukana sen minkä jaksan. Että pysyn edes vähän kiinni koulutyössä ja etten jäis tosi pahasti jälkeen. Yritä lähteä aina kun vaan voimat riittää. Kun koulu kumminki on mukava paikka. 🙂 Mun ystäväkin sanoi eilen että jaksamisen mukaan käyt. Enempään en kait edes pysty. Niitä vaikeuksia minä yritän selättää. Enhän minä yksin selviäisi. Vaikka vähän arkailenkin, niin kirjoitan sen silti tähän ettette luule että minä yksin täällä pärjäisin. Taivaan Isä auttaa. Ilman uskoani en jaksaisi. Saan siitä voimaa nousta aina uudelleen, ja luottamusta että kyllä tämä elämä vielä selkiytyy.

Minä yritän kyllä olla satuttamatta. En halua tehdä niin. Ollaan puhuttu tästä sairaanhoitajan kanssa ja hän aina muistuttaa että se on jo hyvä kun tilanne on niin paljon parempi kuin ennen. Vaikka mua usein ahdistaa niin aina en viiltele. Ennen viiltelin joka päivä ja nykyään on monta kuukautta väliä. Hän sanoi ettei voi olettaakkaan että heti oppisi hallitsemaan ahdistusta ilman tätä huonoa ja totuttua tapaa, mutta minä edistyn hyvin. 🙂 Tässä auttaa paljon juuri se että tiedän että on paljon ihmisiä jotka välittää musta ja jotka ei halua että teen pahaa itelle. Monesti jos tulee mieleen että viiltelisin, nousee heti silmien etten ystävien kuva, ja teidän täällä. Se auttaa etten välttämättä sitten viiltelekään, vaikka ensin olis tullut mieleen. Kiitos 🙂

"Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä."
"Elämä on sitä, mitä sinulle tapahtuu sillä välin, kun suunnittelet jotain ihan muuta."
"Hyvin usein voittajia ovat häviäjät, jotka päättivät yrittää vielä kerran."
"Varjoa ei voi iskeä hengiltä, se tapetaan valolla."

Moi 🙂

Tuo on ihan totta, että yhtäkään ihmistä ei luotu turhan takia. Uskon itsekin Jumalaan, ja oon ihan samaa mieltä siitä, että ilman uskoa olisin minäkin jäänyt jonnekin kauas taakse. Siitä saa niin valtavasti voimaa, toivoa ja mielenrauhaa että on vaikea pukea sitä sanoiksi. 🙂

Se on hienoa että käyt koulua jaksamisesi mukaan, ja sehän riittää. Kun vaikeuksia saa rauhassa käsitellä, voi koulussakin jaksaa myöhemmin käydä enemmän ja vähitellen päästä kiinni vaativampaan arkeen. Se on ilman muuta tarpeeksi kun tekee sen verran mitä jaksaa, ja silloin jää voimia toipumiseenkin. Toipumisen ja vaikeuksien nujertamisen kanssa oot kyllä tehnyt mahtavaa työtä.

Ahdistustakin oppii hallitsemaan aina paremmin ja viiltelyhalua samaten, valitettavasti oon itsekin mennyt aika kivisen tien siinä, miten itsensä vahingoittamisesta päästään vähitellen eroon. En siis ole viillellyt, mutta toisella tapaa kylläkin vahingoittanut. Tiedän, miten vaikeaa sen lopettaminen välillä on, mutta tiedän myös että se on mahdollista! Ja jos se joltakin tulee onnistumaan, niin sulta. 🙂

Tsemppiä ja mukavaa päivää syksyn keskelle! 🙂🌻

Moi villikettu 🙂

Kiitos!

Sun viesti autto eilen taas muistamaan että on ihan hyvä että kävin koulussa edes aamupäivän. Oli niin tympee olo ku lähin aiemmin. Luokkalaisetkin kattoo mua aina vähän oudosti. Enkä ihmettele. Tuntuu varmaan että oon ärsyttävä ku en viiti hoitaa omia velvollisuuksiani, eli koulunkäyntiä, kunnolla. Mutta jos en jaksa niin en jaksa. Toivon että toivun vielä niin että jaksaminen paranee. 🙂 Mulle hyvä lukkari olis sellanen että joko aina lyhyt päivä, vain muutaman tunnin tai sitten kolme pitempää päivää ja kaks vapaata. Nyt vaan on sellanen tilanne etten meinaa enempää jaksaa. Mutta en tiiä onko niin löysää lukkaria mahdollisuutta saada. Huomenna ja torstaina en kerta kaikkiaan jaksa mennä. Mulla olis tosi pitkä työpäivä ja mulla ei ole voimia siihen nyt.

Oot siis kumminki päässyt siitä eroon? Tosi huippua!!🙂👍 Ja aina jo se yrittäminen ja jo se että ite haluaa muutosta, on iso askel eteenpäin. Siitä kaikki lähtee, ja uskon että pystyn siihen vähitellen.

Moi 🙂

Se on ihan hyvin että kävit ainakin sen aamupäivän. Jos jotkut kattoo sua oudosti niin eivät kyllä tosiaan tiedä, millaista taistelijaa arvostelevat mielessään. Mun mielestä sä hoidat velvollisuutesi paljon paremmin kuin joku toinen, joka ei vain laiskuuttaan kävisi koulua. On aivan eri asia olla poissa joiltakin tunneilta sen takia, että ei oikeasti jaksa. Ootko ajatellut puhua open, opinto-ohjaajan tai jonkun muun kanssa mahdollisuuksista vaikuttaa lukkariin?

Uskon todellakin että sä toivut vielä pitkälle. Välillä voi tulla takapakkeja ja toipuminen voi kestää jonkin aikaa, mutta hiljaa hyvä tulee 🙂 Tuo on ihan asiallista kun sanot suoraan, ettet jaksa mennä. Voimien mukaan kannattaa mennä ja sekin on jo hyvin, että saa käytyä sen verran mitä vaaditaan koulussa pysymiseen.

Oon toistaiseksi päässyt eroon, mutta yritän olla valppaana sen suhteen, ettei tulisi uudestaan halua. Mulla oli 4,5 vuoden episodi joskus aiemmin elämässä, ja siitä viimeiset 1,5 vuotta yritin päästä eroon ja pääsinkin, parin vuoden ajaksi. Sitten alkoi uudestaan (tosin pienemmässä mittakaavassa kuin tuo aiempi) ja jatkui taas 1,5 vuotta, jona aikana yritin päästä eroon. Nyt oon ollu kohtuullisen hyvin kuivilla, ja tosiaan yritän myös pysyä erossa koko tavasta. Se on ihan niin kuin sanot, muutosta pitää haluta ja kestävyyttäkin tarvitaan, mutta se on ihan mahdollista! Sä pystyt siihen yhtä lailla 🙂

Tsemppiä! ☺️❤️

Yhtäkkiä rupes huvittamaan tämän ketjun otsikko 😀 Se on tullu niin luonnolliseksi ku on varmaan jo vuoden ollu olemassa.

Perjantaina on mun pikkusiskon synttärit. Ja perjantaina on vuosi siitä kun jouduin osastolle. Kun tajusin sen sunnuntai-iltana niin mulla rupes sattuun mahaan. En halua enää sellaseen paikkaan. Tuntuu etten halua edes muistaa kuinka vaikeeta mulla oli just vuosi sitten. Se on niin ahistavaa. Tavallaan helpottavaa, koska tiiän että menee nyt tosi paljon paremmin. Mutta koska mua hävettää enkä oikeen kehtaa mun läheisille puhua niistä ajoista, se on enemmän ahistavaa. Hyi kamala se osasto. Tai ei se niin paljon. Oma olo enemmän. Sillon musta tuntu että jos myönnän että en ole terve, oon kauheen paljon huonompi ihminen ku muut. Siis vielä enemmän ku jo ennen sitä. Siksi kaikki lukitut ulko-ovet, joista en saanut mennä ilman hoitajaa ja kaikki sellaset tuntu pahalta. Ja koska mun on vaikee pyytää mitään. En sillon käynyt ainakaan viikkoon ulkona, koska en halunnut pyytää keneltäkään että kävisi mun kanssa ulkona. Kaikki muukin pyytäminen oli niin vaikeeta. Joutu pyytämään että avaisivat mulle oven suihkuun tai pyykkitupaan. Ja kun halusin vaan pois sieltä. Hoin että olen terve, olen terve. Miten Suomessa voi tapahtua näin että ihan terve ihminen joutuu suljetulle osastolle? Kyllä mää lähen heti viikonlopun jälkeen kotiin. (Öhöm.) Ja kuitenkin mulla oli vakaa aikomus tehdä itsemurha heti kun olen vapaa. Hoitajien kanssa jutteleminen... Oli se tavallaan mukavaa ku huomas että joitakin kiinnostaa se miten voin. Mutta kun. Se oli sellasta. Sanoin vaan kaikkiin kysymyksiin että en tiedä, en tiedä. Ja yksi hoitaja sanoikin että hänellä on aina sellanen fiilis että mulla olis jotain sanottavaa ku sanon etten tiiä. Mulla oli niin suuri tarve puhua vaikka mistä, mutta en pystynyt. Olin kyllä tosi epävakaa vielä sillonki ku pääsin pois. Heti kämpällä viiltelin. Monta kertaa mietin että pitäiskö mun vain syödä kaikki lääkkeet kerralla, ihan vaan ettei tarvis enää huolehtia niiden syömisestä joka päivä. Tyhmää... Mutta tässä sitä ollaan🙂 Ei tee enää mieli syödä yhtään enempää lääkkeitä ku on tarvis.

En lähe huomennakaan kouluun. Äitille varmaan helpotus, koska monta pikkusisarusta on vähän sairaana. Yksi kuumeessa, toisella saattaa olla aivotärähdys. Ja minun nuorin pikkusisko söi tänään pikkulegon. Hän yski ihan kamalasti ja onneksi oksensi sen heti pois. Ei hänellä enää ole hätää. Mutta vähän härdelli ilta oli.

Mua ahistaa mun lihavuus. Aina palaan tähän. Se vaan on ja pysyy mun päässä että oon lihava.