Nuupahtanut salaatti
Hieno otsikko 😀 mutta en keksiny parempaa niin saa luvan kelvata
Tää voi olla sellanen ketju jossa minä kerron kuulumisia. Oon kohta 18-vuotias tyttö, asun yksin yksiössä ja aloitin lukion tänä vuonna. Koko kevään ja kesän taistelin syömishäiriön kanssa kaloreita ja lihomista vastaan. Laihdutin. Laihduinkin vähän, kymmenisen kiloa. Mutta arvaatkaan mitä, noin 6-7 niistä kiloista on tullut takaisin. Eikö oo ilouutinen? Vihaan itseäni kun en edes siinä sitten onnistunut. Ja nyt kumminkin haluan parantua. Ja syön nykyään tavallisten ihmisten tavoin. Epäonnistuin tuossakin.
”Jos on mahdollista että onnellinen, elämää rakastava tyttö sairastuu niin että haluaa nääntyä hengiltä, on oltava mahdollista että sama tyttö selviää ja paranee.”
Yks minua ”pahemmin” syömishäiriöinen tyttö oli kirjottanu noin yhteen tekstiinsä ja ku eilen luin tuon niin rupesin itkemään. Varmaan se on mullekin mahollista.
Mutta nyt ku menee syömisvammailun kans paremmin niin menee sitten muuten huonommin… Minun itsetunto laski niin alas tuon paranemispäätöksen takia ettei varmaan koskaan. En osaa yhtään arvostaa itteäni. Kaikki mitä teen ja sanon on väärin. En ihmettele tuota it:n laskemista ku onhan se iso juttu ku yhtäkkiä tärkein asia itselle, rakkain unelma ikään ku kaatuu, kuivuu käsiin. Ku oman arvon ihmisenä on jo kauan määrittäny laihuus, ja yhtäkkiä pitäisi oppia elämään ilman sitä. Ja keksiä uusi tavoite ja uudet unelmat elämälle.
Niin tämä kaikki ja nämä muutokset tänä syksynä on syöny paljo mun voimia. En oo koskaan ollu näin väsyny. Minä joka oon aina tarvinnu tosi vähän unta. En tiiä toista ihmistä joka voi nukkua yhtä vähän ja silti ei nuku liian vähän. Minä en saa koskaan riittävästi unta ja tuntuu että ku aamulla herään niin oon yhtä väsyny ku illalla. Ja tuo sama onnettomuuden tunne on edelleen. En minä oo onnellinen ollu tänä syksynä, kuin harvoin harvoin on se tunne vähän aikaa. Nyt vaan on monesti huonoja päiviä ja tosi matalalla mieliala sillon. Koulua on mielettömän raskas käydä. Ihan lyhyt päivä koulussa tekee minut todella väsyneeksi.
Kävin eilen perjantaina kuraattorilla, mutta koska en uskaltanu puhua muusta ku tuosta väsymyksestä niin ei hän varmaan ymmärtänyt ihan kokonaan miten rankkaa tää nyt on. Tuntuu etten selviä edes ens viikosta kun pitäs olla joka ikinen päivä koulussa. Mutta kyllä silti on paljon paljon eteenpäin että kävin siellä. Oikeasti on aika ihme että laitoin viestiä. Olin aika sekaisin ku laitoin sen.
Moi Salaatti, mukava kuulla susta! 🙂
Tunne "taisteluväsymyksestä" on mullekin tuttu. Vaikka kuinka tietää, että on jaksettava taistella, niin joskus se tuntuu kaukaiselta ja vaikealta. Silti niistäkin hetkistä selviää ja kun välillä saa levätä tai tehdä jotain mukavaa, on taas enemmän voimia. Mutta taistella pitää aina, luovuttaa ei kannata. Se piristyminen mikä sulla oli keväällä on kuin esimerkki siitä, miten valtava auringonnousu voi taistelujen jälkeen koittaa.
Ethän viiltele, Salaatti? Voin kuvitella että halu voi olla kova. Oman kehon vahingoittaminen ei kuitenkaan poista niitä ongelmia, joita sillä yritetään hetkellisesti verhota. Olo on varmaan entistä pahempi sen jälkeen ja ongelmat iskee vain kovemmin. 15 on mun käsittääkseni jo vakavasti alipainoinen painoindeksi. Kuulostaa hienolta, että sulla on noita projekteja menossa, mutta kannattaa pitää huoli siitä, ettei ylikontrolloi itseään. Se jos mikä voi aiheuttaa sen, ettei jaksa taistella, kun monella elämänalueella on niitä rajoituksia. Kuvailit upeasti tuota vankilafiilistä. Kova kontrolli omista tekemisistä voi varmaan sekin aiheuttaa sitä.
Tosi hienoa että oot joka tapauksessa jaksanut taistella etkä yölläkään sortunut viiltelyyn! Huippujuttu 🙂 Kovasti tsemppiä ja jaksamista sulle 🙂🌻
Moi villikettu🙂
En oo viillellyt. Ja koitan tietenkin olla viiltelemättä jatkossakin. Kyllähän mää koitan taistella enkä luovuta tässä asiassa. 🙂
Mun vankila on syömishäiriö. Eli tuollasta vankilafiilistä todellakin aiheuttaa kova kontrolli. Kirjotin tuon vankilajutun joskus ajat sitten ku mulla oli paljon rankempaa syömishäiriön kanssa kuin nyt, mutta tuntuu vaan taas tuolta. Se on niin totta. Välillä on tuntunu että eihän tässä enää mitään, niin sitten kalahtaa käsiraudat käsissä ja yhtäkkiä huomaa että on taas lukinnut itsensä siihen samaan vankilaan. Mulla on pakkomielle varmaan. Pakko laihduttaa. En vaan voi olla tällanen. Jos painoindeksi 15 on jo alipainoa... Ennen haaveilin vielä paljon pienemmästä painosta. Mun unelmapaino oli ennen 27. Ja kyllä nykyäänki haluaisin painaa vaikka alle neljäkymmentäkin, mutta nelkyt sopii hyvin tavoitteeksi nyt aluksi. Mulla on varmaan näistä numeroista, kilogrammoista ja painoindeksistä, ja laihuudesta pakkomielteitä. En tiiä silti onko mulla mitään syömishäiriötä. Laihdutan vaan. Okei, joskus ahdistaa kun ei tiiä tarpeeksi tarkasti kaloreita, tai jos tuntuu että on syöny liikaa ja liikkunu liian vähän. Mutta ei mulla silti oo syömishäiriötä. Ei tunnu siltä.
En tiiä jaksanko lopettaa tupakoimista. Se on niin hankalaa. Kait mää yritän vielä pari päivää ainaki. En halua luovuttaa liian helposti. 🙂
No on mulla kyllä varmaan kaloreistaki joku pakkomielle tai ennemminki pakokauhu...
"Voittajat eivät ikinä luovuta, luovuttajat eivät ikinä voita."
Niin minä aattelen jos meinaan ruveta syömään liikaa. Se auttaa mua muistamaan mikä mun tavoite on. Kolmessa viikossa haluan pois kuusi kiloa. Sitten en enää ole ylipainonen. Tänään oon syönyt ruisleivästä puolikkaan ilman voita, appelsiinimehua 3dl, (ja ääh!!) muutaman lankkuperunan ja yhen digetivekeksin ja lusikallisen vaniljajäätelöä, kahvia rasvattomalla maidolla, kukkakaalia, porkkanaa ja parsakaalia ja kana ja wokkivihannessoseen. 600 jos lasken että lankkuperunoista, keksistä ja jätskistä tuli 300kcal. Toivottavasti ei tullut enempää, en minä paljon niitä syöny. Turhia kumminkin. Kait minä vielä jotakin syön. Vaikka noita turhia juttuja tulikin syötyä. Plääh! Vaikka taas ruisleivän ilman voita ja veden kanssa niin ei tuu enempää ku 70 kaloria. Jopa kaks jos on kamala nälkä.
Tänään en voi käydä hölkkälenkillä koska on eilisestä lenkistä ja treenaamisesta reidet niin kipeenä. Käyn vain kävelyllä. Ja vatsalihaksia ja selkälihaksia ja punnerruksia ainakin teen, ehkä myös x-hyppyjä parisataa. Opistossa kun laihdutin niin juoksin joka ikinen välitunti kämpälle tekemään x-hyppyjä ja joskus vatsalihaksia ja selkälihaksia. Tein ainakin 500 x-hyppyä päivässä, enemmänki koska parisataa joka välitunti. Aina ku oltiin päärakennuksessa niin keksin jotain asiaa kämpille että sain juosta portaita ja sain liikuntaa ku kävin kämpällä. Mutta siellä kävin pitempiä lenkkejä. Koska oli sopiva 8km lenkki siinä. Täällä meillä on vaan 5km lenkki. Ja sillon söin vähemmän ku nyt. Ja se tuntu. Mun sydän ei enää jaksanut. Aina ku juoksin vaikka vaan pienenkin matkan niin sydän hakkas vaikka kuinka kauan tuhatta ja sataa. Se on mulle merkki että sitten jos niin käy niin on menny laihduttaminen liian pitkälle ja pitää syödä enemmän. Ja huimaus myös. Kehon pitää pysyä kunnossa. Tänään kyllä oli tosi heikko olo ku kävin pyörällä kaupassa, koska olin koko päivänä syöny vasta 150 kaloria. Mutta söin sitte kotona niin ei kait siinä mitään. 🙂
Oon saanu uuden kaverin. Mun serkkujen perheessä on tämän kesän yksi tyttö Kanadasta ja oon hänen kanssa viettänyt aikaa. Tosi mukavaa ja tervetullutta harjotusta englannin puhumisessa. 🙂
Voisinhan mää laihtua kolmessa viikossa enemmänki ku 6kg. Jos vaan muistan pysyä tiukkana. Tänään on varmaan pakko taas käydä pelkästään kävelylenkillä koska reidet on vieläkin niin kipeet. Mutta treenaan kyllä sitte kotona enemmän! Nyt oon syöny vähän kurkkua ja (yöök) vähän mannapuuroa, jossa oli KERMAA. Pari lusikallista söin, voi plääh. Nyt pitää oottaa pari tuntia että voin syödä jotain muuta niin tympäsee. Mutta oonpahan ainaki yksin kotona monta tuntia, ainaki viiteen niin ei oo muita tekemässä ruokaa niin en sorru syömään. Mun pitää hoitaa puolivuotiasta pikkusiskoa. Tai saan hoitaa. Ihana<3 Voi että hän on ihana! Tuossa vieressä nytkin juttelee mulle omalla kielellään niin hyväntuulisena.
Mun pitäis miettiä että miten teen niitten kouluruokailujen kanssa. Se on selvä että EN rupee siellä syömään normiruokaa. En todellakaan! En tiiä edes kaloreita siitä tarkkaan ja kumminki siinä on niin paljon kaloreita. Sitä mää mietin että oisko helpompi jos ottaisin aina omat eväät. Se vois olla kaikista helpointa. Ei tarvis syyä kerralla niin paljon. Jos ottaa mukaan vaikka jotain omenaa tai kurkkua tai ruisleipää tai porkkanaa tai jotain salaattia tai muuta niin voi syödä vaikka joka välitunti vähän niin ei ole niin nälkä tunneilla. Ja tietää tasan kalorit. Mutta tätä pitää vielä miettiä.
Mun sairaanhoitaja on siis nyt lomalla, ja seuraava aika on 4. elokuuta. Hän antoi toisen psykiatrisen sairaanhoitajan numeron, johon voin soittaa jos tulee jotain, mutta en halua. Mun sairaanhoitaja uskoi että varmasti pärjään niin etten soita. Hänen mielestä mää oon uskomaton ku mulla aina tulee takapakkeja ja välillä on tosi huonoja hetkiä, mutta sitten kumminki teen vaan aina kaikkia vaikeita asioita ja taistelen sieltä syvältä alhosta pois. Nythän mulla ei mene huonosti. Eihän mun tartte jollekin sairaanhoitajalle heti tiedottaa jos rupeen laihduttaan. Monet ihmiset laihduttaa. Eri asia olis jos mulla olis vaikka syömishäiriö. Mietin kyllä viikonloppuna, ku olin aika ahistunu ja meinasin viillelläkin, että soitanko, mutta se meni ohi. Pärjään kyllä siihen että mun sairaanhoitaja tulee lomalta. Paljon mukavampi puhua ihmiselle joka tietää jo kaikki taustat ja näin. Ja muutenki just hänelle on niin helppo puhua. Tästä kouluruokailujutusta ollaan puhuttu paljon. Häntä varmaan harmittaa ku kuulee että oon päättäny etten syö siellä. Mutta ei voi mitään. En rupee niitä kaloreita mättämään turhan takia.
Täältä pesee taas kunnon valitusta... Sorry kaikille joita se tympäsee, mutta toimin näin koska en halua mun ystäville liikaa puhua näistä ku pelkään että tartutan saman heille.
Tänään oon sortunu syömään niin järkyttävän paljon! Aamulla kurkkua ja sitä ääliötä mannapuuroa. Sosetta, vihanneksia ja maitoa. Ehkä viisitoista karkkia ja kourallisen ranskalaisia. Ärsyttää niin paljon ja inhottaa oma huono itsekuri. En meinannu jaksaa lähtee lenkille mutta noitten illalla syötyjen ällötysten jälkeen mun on pakko. Ahdistaa!! Ja VIHAAN mun heikkoutta!!! Mun täytyis nyt kunnolla rääkätä ittiä liikunnalla. Oon niin HUONO!!!!!!😠😠😠😭☹️
Meni sitte niin että ainaki 1000 kaloria oon mättäny tänään enkä käyny lenkillä. Tympäsee niin paljon. Iskä lähti käyttämään mua ja mun siskoa uimassa ja molempien matkojen ajan olis tehny mielialan itkee ku oli niin tympee olo. Uimassa sentään vähän treenasin siellä vedessä ja olin ihan kuitti ku tulin pois. Niin pienestä treenistä! Kuin huono mää oon??😭
Moi Salaatti,
Asennetta sulta kyllä löytyy ja se auttaa varmaan vielä pitkälle. En halua mitenkään teilata tuota sun laihduttamista, mutta voisitko kuitenkin ajatella syöväsi sen verran, että jaksaisit hyvin? Jos syö huomattavasti vähemmän kuin kuluttaa, menee elimistökin säästöliekille, ja silloin painokin putoaa hitaammin. Vaikka keho kestäisikin jonkin aikaa tiukkaa laihduttamista, voi raja tulla ikävällä tavalla vastaan vähän myöhemmin. Heikotus ja pyörryttävä olo ovat selkeitä merkkejä siitä, että keho ei voi hyvin. Samaten lenkistä palautuminen käy hitaammin, jos keholla ei ole rakennusaineita, joilla korjata ja parantaa väsyneitä lihaksia.
Tosi hienoa kyllä että oot löytäny uuden kaverin, ja sehän on tosi asiallista kielitreeniä että pääsee nimenomaan käyttämään sitä kieltä aidosti 🙂 Tsemppiä ja jaksamista sulle! 🙂🌻
Moi villikettu🙂
Mää eka pudotan tällä tiukalla kuurilla. Ei mua haittaa vaikka söisin vähän enemmänki, vaikka 1000 kaloria, jos se mitä syön on terveellistä. Proteiinipitoista tai ruisleipää tai salaattia tai puuroa. Varmaan olis parempikin niin ettei tulis sitten repsahdettua. Kiitos neuvosta🙂 Siitä koitan pitää huolen ettei rupeis heikottamaan tai pyörryttämään. Monesti se on päivällä ku tulee heikko olo koska syön aamulla tosi vähän ihan vaan että ruuansulatuselimistö lähtee käyntiin ja unohan syyä lisää ennen ku tulee heikko olo. Tänäänkin lähin vahingossa kauppaan niin etten ollu syöny ku pari haukkua ruisleivästä. Takas tullessa oli aika kauhee olo mutta söin sitten maitorahkaa niin nyt on hyvä. Ja vähän ajan päästä on ruoka. Varmaan voin perunaa syyä koska muistaakseni siinä ei kamalan paljon oo kaloreita.
Mutta jos syön yhtään enempää ku 1000kcal niin mulle tulee tosi epäonnistunut ja ahdistunut olo. Jos sekin on liian vähän mun kehon mielestä niin yritän korjata lisää. Mutta kuuntelen mun kehoa.
On ihan huippua kun on uusi kaveri!🙂 Ja kun muut kaverit asuu kauempana niin on kiva että on joku edes kesän ajan täällä samalla paikkakunnalla. Nyt hän on käymässä Helsingissä, mutta ens viikolla meen ainaki joku päivä käymään.
Mulle on tulossa kiva viikonloppu. Tänään äiti ja iskä ja suunnilleen puolet lapsista lähtee Helsinkiin. Minä ja mun sisko jäädään hoitamaan kahta lasta, kolme- ja viisi-vuotiaita. Kaks isommista pojista jää kans kotiin, mutta heillä on omat menot luultavasti. Niin siistiä jäädä hoitamaan pikkusiskoa ja pikkuveljeä ja niin siistiä ku jäädään siskon kanssa hoitamaan! Mukavaa🙂
Söin äskettäin oikeeta ruokaa. Perunan ja muutaman kotonatehdyn lihapullan. Ahdistaa. Mun maha on niin täys ja ihan pallo. En tykkää yhtään ku tulee niin läski olo. Mun on parempi syyä kevyempää ruokaa useamman kerran päivässä. Ja tänään käyn illalla juoksemassa. Pitäisiköhän mun soittaa sille varasairaanhoitajalle ja pyytää aikaa. En tiiä onko se normaalia jos ahdistaa tällaset asiat. Mutta en usko että mulla on syömishäiriö, ei enää. Joskus mulla oli, mutta ei se voi tulla näin nopeaa takas. Toisaalta en tiiä olisko siitä käynnistä mitään hyötyä, koska en pysty muuttamaan tätä syömistä. Ahdistaa...
Voi Salaatti, kunpa olosi olisi parempi <3
Ehdottomasti varaat ajan, tuo ei ole normaalia että tollanen ahdistaa, uskon, että sulla on taas syömishäiriö. Kunpa voisin auttaa. Tsemppiä ! Voimia ! Oot rakas <3
Annan sulle voimaa, uskoa huomiseen.
Annan sulle valon pimeyteen.
Suojaan sut pahalta, menneen menneisyyteen.
Annan sulle armoa elämiseen.
En anna sun luovuttaa,
En anna pahan uuvuttaa.
Olen tässä ystäväin, olen tässä.
<3:llä SCIM
Kiitos SCIM<3 olet myös rakas<3
En uskalla varata aikaa. Hävettää liikaa, enkä tiiä mitä sanoisin. Tuntuu että on turhaa tällaisen aiheen takia varata aikaa, kun selviän itsekin.
Tänään oon syönyt aika vähän. Ei oo ollu nälkä, ja en oo vaan muistanu syödä. Mutta kivahan se on, vaihteeksi näin päin🙂 Jospa painokin tippuis.
Salaatti, miten sulla on sujunut? Oothan syönyt, että jaksat? 🙂
Sun ei ollenkaan tarvitse hävetä tunteitasi tai ajatuksiasi! Ne on arvokkaita asioita. Kukaan muu ei tunne juuri sellaisia tunteita, ajattele sellaisia ajatuksia kuin sinä... eikä kukaan muu ole Salaatti, kuin sinä. Ihmisen keho tarvitsee jaksaakseen energiaa, ja sen jatkuva vajaus voi käydä keholle raskaaksi, vaikka mieli olisikin asennoitunut siihen, että vajaakäytöllä mennään. Kannattaa puhua sun ajatuksista sairaanhoitajan kanssa.
Vaikka sä joudutkin kohtaamaan näitä pimeitä hetkiä, niin kunpa näkisit, miten uskomaton taistelija sä olet. Täällä on jo aamuaurinko noussut, ja se tuo mieleen sen keväisen nousun, minkä silloin koit. Se oli jotain niin upeaa, ja aivan mahdollista saavuttaa nytkin. Sussa on paljon hienoja asioita, Salaatti. Jonain päivänä huomaat sen 🙂
Tsemppiä ja jaksamista, ja voimahalauksia! 🙂🌻
Hei villikettu🙂 Olipa kiva huomata viesti. Ja niin ihana viesti.
Ihan hyvin on mennyt. Nyt oon taas vaihteeksi syönyt kyllä ihan hyvin. 🙂
Kyllä mää kerron sairaanhoitajalle kunhan mulla on seuraava aika. Viikon päästä.
Kiitos🙂
Mulla oli aivan ihana viikonloppu. Olin reissussa kavereitten kanssa. Nähtiin kaikkia ihania tuttuja. Ja olin mun parhaan kaverin kanssa. Pääsiäisenä viimeksi nähtiin. Oli niin paljon puhuttavaa ja oli niin ihana olla hänen kanssa. Näin yhtä ystävääni jonka kanssa me ei olla pidetty yhteyttä. Hänestäkin oli ihana kuulla pitkästä aikaa ja yks päivä ku mulla oli aika huono fiilis niin hän osas tsempata. Hän on kokenu samankaltaisia asioita ku minä. Yks juttu mua ärsyttää... Oon ihastunut. Tympäsee, koska se tyyppi johon oon ihastunu ei todellakaan koskaan tykkäis musta. Ei varmaan edes muista mua. Ollaan nähty vaan kaks kertaa ikinä ja ei olla mitenkään tosi paljon ees juteltu. Miks se muistais mut? Ei se nytkään muistanu vaikka kerran oltiin oltu samassa kyläpaikassa. Huoh! Pitää vaan unohtaa...