Salaatti,

Harmi kun oot nyt kipeänä, pikaista paranemista sulle. Lepo ja runsas veden juominen tekee yleensä olosta vähän siedettävämpää ja voivat nopeuttaa paranemista. Kuuma juoma (mm. mustaherukkamehu tai tee) voi myös tuoda vähän helpotusta oloon, ainakin itse oon huomannut sen auttavan kurkkukipuun, pastillien ohella.

Kuulostaa paremmalta, että veljesi tarkoitti nimenomaan sytkäriä eikä sinua. Olit aivan mielettömän rohkea pääsiäisenä kun lähdit ystäväsi luokse, kauas kotoa, kävit seuroissa ja ystävien tuella jaksoit ja selvisit noin isosta sosiaalisesta tilanteesta! Tosi hienosti tehty, saat todellakin olla siitä mielissäs 🙂 Jaksamista ja voimia sekä lämmin halaus sulle, kyllä se siitä menee ohi ja olo paranee! 🙂🌻

Kiitos villikettu🙂

Nyt oon onneksi jo tervehtynyt. Pari päivää oli vähän sairaampi olo, nyt on jäljellä pikku nuha ja yskä. Ja sehän ei menoa hidasta😉 Kiitos avusta!

Eilen kävin yksin ostoksilla, kesävaatteita ostin. Sitten ystäväni tuli sinne myös. Me käytiin syömässä ja katseltiin tavaroita ja vaatteita. Ja lopuksi illaksi menin heille.

Huomenna oon lähössä nuorten retkelle ystäväni kanssa. Kaikki muut on useamman vuoden nuorempia, mutta ei kait se haittaa. Me voidaan olla vaikka kahestaan. Ihan kivaa lähtee. Mennään käymään ainaki Ranuan eläinpuistossa. Vaikka täytyy myöntää että jo vähän jännittää. Siellä tulee taas olemaan sitä sosiaalista altistusta ja se vähän pelottaa. Muuten kyllä ei mitään ongelmaa. Ollaan siellä koko päivä ja illalla meen ystävälleni yöksi.

Avaudunpa tänne yhestä asiasta. Oon tuntenut mun yhen ystäväni monta vuotta. Hän asuu vähän kauempana niin en kovin usein käy heillä. Eka kerralla ku kävin, en puhunut varmaan sanaakaan hänen pikkuveljen kanssa. (Joka on mua siis kaks vuotta nuorempi.) Toisella kerralla varmaan vähän kömpelösti puhuttiin jotain. Muistan itse asiassa vieläki melkein sanasta sanaan meidän keskustelun aamupalapöydässä sillon. Mun ystävä ei ollut vielä tullut ja kukaan muukaan ei siinä ollut, kuin minä ja hän. Viime aikoina ollaan puhuttu vähän enemmänki. Tämä ihminen on joka vierailun jälkeen jäänyt mieleen pyörimään, aina vaan enemmän. Nyt pääsiäisen jälkeen vielä enemmän ku ennen. Oon hämmentyny tästä. Tarkoittaako se sitä että tykkään hänestä? En tiiä. Sen tiiän että haluaisin tutustua häneen hyvin, ja riippuu tietenki siitä että millanen hän on, mutta voisin kuvitella että joskus seurustelisin hänen kanssa ihan tositarkotuksella. Asiassa on vaan muutama mutta. En yhtään tiiä mitä hän tuntee mua kohtaan. Ja mun ystävä. En halua tällä pilata mun ja mun ystävän välejä. Ei ne mee siitä pilalle, mutta vähän mietin sitä että miten sitte käy jos me vaikka aletaanki oleen enempi kahestaan ja sitte meneeki välit poikki. Ja joskus musta tuntuu että hän vois välittää musta, mutta sitte taas aattelen että no ei varmasti. Että hänellä on varmasti joku toinen tyttö. Mietin että kehtaisinko kysyä mun ystävältä hänen veljen numeroa. Sitte mietin että jos hänellä onki joku toinen, miten reagoin siihen. Tää on kyllä hankalaa...
Nykyään mulla sentään on aika normaali käsitys tästäki asiasta. Ennen en antanu itteni tykätä kenestäkään. Väkisillä tukahutin sellaset tunteet. Enkä tosiaankaan uskonu että musta vois kukaan välittää tai mitään. En antanu itteni edes haaveilla että mulla vois joskus olla joku. Onneksi oon saanu käsiteltyä sellasia asioita jotka on tähän on vaikuttanu niin nykyään on vähän parempi tilanne. Vähän aikaa sitte en ois voinu kuvitellakaan että mietin tällasia. Tai varsinkaan että puhun jollekin siitä! Yhelle ystävälleni oon puhunut. Ja koko viikon oon miettiny tätä asiaa.

Laitoin sille pojalle viestin. Kääks! Mulla oli sen jälkeen ihan kauhee olo. Että oon ihan tyhmä ja ääliö ku tein niin. Tekstailin samoihin aikoihin parin muun ihmisen kaa niin hätkähin joka kerta ku puhelin piippas. Sitte lähin alakertaa jutteleen kaikkee ihan normia porukoitten kans ja mun pikkuveliki ilmaantu siihen. Juuri kaksi vuotta nuorempi, joka on itse asiassa tän mun ystävän pikkuveljen kaveri. Yhtäkkiä mun puhelin soi ja ku huomasin että kuka soittaa niin ääk. Lähin täysillä parvekkeelle että sais rauhassa puhua. Mutta hän oli tosi fiksu. Arvelinki että hän saattaa soittaa ja tiesin senkin että hän on fiksu ihminen. En muuten olis mitään viestiä edes uskaltanu laittaa. Hän kerto että hänellä on ollu jo jonku aikaa tunteita jotain toista tyttöä kohtaan. Mulle ei silti jääny yhtään paha maku siitä asiasta. Koska hän osas puhua niin mukavasti ja fiksusti. Puhuttiin ihan yleensäkin näistä jutuista. Ja sitte tietysti myös tästä. Yllättävän helppo oli puhua. Ja hänen mielestä oli hyvä että laitoin viestiä, koska ei kannata yksin miettiä tällasia. Ja hän oli sitä mieltä että todellakin olis kiva tutustua paremmin. Oikeesti ite laitoinki ihan siinä mielessä viestiä että haluan oppia tuntemaan hänet, en sillain että "tykkään susta". Tuli kyllä helpottunu olo. Yks harmi puoli tässä asiassa vaan on. Mun veli hoksas heti että puhuin jonku pojan kanssa eikä usko että meillä ei oo mitään juttua. Ja vähän pelottaa että jos kohta koko perhe tietää eikä kukaan tietenkään usko että me ollaan vaan kavereita eikä mulla ketään oo sillain. En kyllä suostunu nimeä kertomaan enkä kerrokaan. Äiti onneksi usko ku sanoin ettei oo mitään. Minusta se tässä asiassa on oikeesti ihana että mulla ja sillä pojalla on niin samanlaiset periaatteet ja ajatukset koko asiasta. Että rauhassa kannattaa ottaa tällaset asiat ja että jättää Taivaan Isän huomaan. Pystyn luottamaan siihen ihmiseen ihan 100%. Mutta onpahan helpompi olo ja vähän vähemmän mietittävää ku on selvitetty tää asia.

Moi 🙂

Näin se varmaan on asiallista, että selvititte tuon asian ja nyt sitä ei tarvitse miettiä. Teit rohkeasti aloitteen, vaikka se ei aina olekaan helppoa. Omakin olo voi olla helpottunut tällaisen jälkeen, kun siitä ensin kuluu vähän aikaa. Tyttöjen ja poikien väliset kaverisuhteet on aivan normaaleja, mutta olen kyllä itsekin saanut kuulla niitä mielipiteitä, että mitäköhän sillä ja sillä oikein on meneillään ja mitä ne tekee yhdessä, vaikka kyse on kaveruudesta. Hienoa tosiaan että pystyitte keskustelemaan asiasta kunnolla 🙂

Miten sulla muuten on sujunut? Vieläkö aurinko paistaa taivaalla? 🙂

Moi villikettu!🙂

On mulla tosiaankin helpottunu olo. Ja aloitteen tekeminen kyllä oli vaikeaa, mutta ei niin vaikeaa koska kyseessä oli just tämä poika. Mua ei jotenki ollenkaan haittaa että hän tietää mun ajatukset. Ja ettei hänellä oo mitään tunteita mua kohtaan, paitsi kaverillisia. Tai tietenki olishan musta kivempaa jos meillä ois jotain, mutta silti ei tavallaan haittaa. Tiiän että aika voi muuttaa. Aika voi syventää hänen tunteita toista tyttöä kohtaan tai sitten ne tunteet voi loppua. Aika voi herättää hänessä tunteita minua kohtaan tai sitten ei. Ajan kuluessa mun tunteet voi loppua. Ja joku toinen voi tulla mun elämään. Tai sitten ei koskaan tule ketään. Mitään ei tiedä, eikä tarvikkaan tietää. Taivaan Isä tietää ja siihen voi luottaa että Hän tietää mikä on parasta mulle.

Kyllä aurinko paistaa🙂 Nyt vähän vähemmän, mutta eilinen oli huikee päivä. Kävin nuorten retkellä Ranualla, eläinpuistossa ja opistolla. Eläinpuistossa oli hauskaa. Katseltiin ystäväni kanssa eläimiä ja otettiin kuvia. Opistolla oli aluksi tosi hankala olla, mutta loppujen lopuksi olo helpottu ja istuin salissa koko nuortenillan ilman ahdistusta. Oli niin ihana kuunnella! Oli ihan huippu fiilis sen jälkeen! Ja sitte vielä kärpät voitti!🙂

Kävin tänään viimein pitkästä aikaa sairaanhoitajan luona. Hän oli tosi innoissaan mun edistymisestä. Hän sanoi kuvitelleensa että etenen pienin askelin ja nyt oonkin yhtäkkiä ottanut suuria harppauksia. Se johtuu siitä että oon ruvennu paremmin luottamaan itteeni ja sitten ku oon vaan menny johonki vaikeaan tilanteeseen josta oon aiemmin kuvitellu etten enää koskaan pysty menemään, ja sitte ku pystynki siellä olemaan vaikka ois hankala olo niin sitte tulee sellanen voittajan fiilis ja sellanen että hei eihän tää niin kamalaa olekaan. Hän sanoi myös monta kertaa ettei enää pysy mun perässä.

Oon innoissani siitä että nyt vihdoin kaikkien vuosien jälkeen saan ensimmäistä kertaa tutustua aitoon Salaattiin, joka mun sisältä nyt pyrkii esiin. Se on jo niin kauan ollut piilossa kaikkien estojen ja ongelmien alla etten tunne itseäni. Oon nykyään kuin eri ihminen ja koko ajan huomaan uusia asioita itsessäni.🙂

Huomenna mun ystävä ja hänen pikkusisko tulee mun luo yökylään. Pikkusiskonkin kanssa ollaan paljon juteltu ja oon ihan mielissään että hänkin haluaa tulla. Sitte lauantaista sunnuntaihin menen yhteen perheeseen hoitamaan. Viisi poikaa jää mulle huolehdittavaksi. Nuorin on yks ja puoli vuotta. Kävin tänään kahvilla siellä vähän tutustumassa pienimpään poikaan ja muutenkin koko porukkaan ja talon tapoihin. Musta tuntuu että on tosi mukava pitkästä aikaa mennä hoitamaan. Ja nyt tuntuu että jaksanki ku ennen otti niin kaikki pienetkin asiat voimille. Perheen tyttövauvan vanhemmat ottaa mukaansa. Poikien hoidosta ei luulis tulevan liian raskasta koska pienin pojista on aika "helppo" lapsi ja isommat pojat on jo sen verran isoja etteivät tarvitse ihan niin paljon hoivaa. Kunhan vähän komentaa jos meinaa tulla tappelua tms ja huolehtii että he syö, nukkuu ja peseytyy. He taitaa osata ite keksiä aktiviteettia. Tiiän että pojat on kovia pelaan säbää ja lauantaina kolmella pojista onkin säbäturnaus, jonne myös mun pikkuveli on menossa. Pienin poika on suloinen tapaus. Sain tänään houkuteltua vähän hymyäkin hänen huulille ja toivon että meillä menee hyvin.🙂👍

Moi Salaatti,

Mites sun hoitoviikonloppu meni? Hienoa kuulla että alat löytää itseäsi! Oot aivan oikeassa siinä, että haasteiden kohtaaminen vaikeuksista huolimatta johtaa usein parempaan kuin niiden välttely. Vaikeita asioita kohtaamalla ja niistä selviämällä voi saavuttaa juuri sen voittajafiiliksen ja paljon paremman olon kuin pakenemalla. Siitä puhumattakaan, että haasteiden ja itsensä ylittäminen vahvistaa. 🙂

On kyllä huippua, että oot uskaltanut niin paljon ja sairaanhoitajakin on ihmeissään sun edistymisestä. Oot ollut niin vahva ja todellinen taistelija, Salaatti. Rukoilen edelleen sun puolesta ja toivon kaikkea hyvää sulle. Kerro taas kuulumisia 🙂

Halauksia ja jaksamista 🙂🌻

Moi villikettu🙂

Kiitos kun rukoilet mun puolesta.

Mun hoitoviikonloppu meni ihan hyvin. Oli tosi mukavaa ja aika rankkaa. Sunnuntaina mulla oli tosi kipee pää enkä meinannu jaksaa niin loppuillasta mun pikkusisko tuli kaveriksi. Onneksi aika pian sen jälkeen perheen vanhemmat tuli vauvan kanssa kotiin. Mutta siis ihan kiva oli pitkästä aikaa hoitaa. Mutta tosissaan vei voimia. Tänään oon ollu tosi väsyny.

Muuten menee hyvin, mutta sain tänään kuulla pari juttua jotka huolettaa. Toinen asia on se että mun sisko on aika loppu. Äiti oli yöllä löytäny hänet keittiöstä särkylääkepaketti kädessä. Ja sisko oli vahingossa suositellu sellasta linkkiä Facebookissa jossa oli jotain siitä että kuoleeko jos ottaa kymmenen buranaa tms. Äiti oli kysynyt ja ensin sisko oli kieltänyt että olis ajatellut mitään ja sitte ku äiti oli uudestaan kysyny niin sisko oli ruvennut itkemään ja sanonu ettei halua kuolla. Kun äiti oli kysynyt: "mutta haluat apua?" niin sisko oli myöntänyt. Huolettaa. Rakastan mun siskoa ja haluaisin että hänellä olis kaikki hyvin. Toivon että hän nyt saa apua, äiti ainaki koitti sitä hommata. Tekis mieli vain halata siskoa pitkään ja vakuuttaa että kaikki järjestyy. Kerroin ätille vähän omia kokemuksia. Äiti sano että mun ei kannata puhua siskolle mitään. Tuli vähän jännä olo. Ois tehny vähän mieli koittaa puhua siskolle, ei mitään sellasta että miten masentunu oon ollu vaan vähän muunlaista. Nyt tuli sossut niin meen alakertaan. Tuun myöhemmin kirjottaan lisää.

Mutta mun siskolle onneks ollaan heti hakemassa apua. Äiti soitti kuraattorille ja jollekin psykiatriselle sairaanhoitajalle ja huomenna hän soittaa siskolle lääkäriajan. Rakas, rakas sisko.

Mua on jotenki ärsyttänyt ja tavallaan hävettäny yks juttu viime aikoina. Se että poltan. Aattelen tosi monta kertaa päivässä että mun pitää lopettaa ku oikeen kukaan mun ystävistä ei siitä tykkää. Sitte kumminkaan en jaksa. Joskus en jaksa ostaa lisää tupakkaa, mutta heti seuraavana päivänä pyydän porukoilta ja käyn ostamassa uuden askin. Varmaan pitäis kokeilla sitä laastaria. Ei vaan oikeen jaksa, mutta pakko kait se on. Joskus ittiäki ärsyttää ku pitää polttaa ku tupakka on ruvennu maistuun pahalle. Tai ei aina mutta joskus.

Tänään oon ollu ihan poikki siitä parin päivän hoitamisesta. En oo kauheesti jaksanu mitään ja oon sanonu sen suoraan äitille ku hän on jotain pyytäny tekemään. Kyllä mää ruokaa laitoin kaksikin kertaa, mutta helppoa ruokaa vain. Tiiän että äitiä välillä ärsytti ku en jaksanu, mutta musta on ihan hyvä että nykyään pystyn olemaan tässä asiassa vähän itsekäs. Tiiän miten käy jos teen jatkuvasti hommia vaikka väsyttää enkä jaksais. Oon sen kokenu jo aiemmin. Poltan itteni piippuun.

Tää viikko oli aluksi sellanen ettei mulla ollut oikeesti mitään tekemistä sovittuna. Nyt oon sopinu ystävän kanssa tapaamisen keskiviikolle ja varmaan sovitaan jotain viikonlopullekin. En jaksa koko viikkoa nyhjätä kotona. Mutta ihan hyvä ettei tälle ja huomiselle oo suurempaa ohjelmaa. Paitsi jos äiti saa sen lääkäriajan siskolle huomiseksi ja haluaa mennä mukaan niin varmaan mulle lankeaa lastenhoito. Ja se kyllä passaa mulle.

Mutta sellasta. Kiitos villikettu!!

Niin joo. Ja se mua nytkin harmittaa ku olin niin poikki illalla että kun kaksi pientä siskoa tuli samaan huoneeseen nukkumaan niin tiuskin heille kun en olisi millään jaksanut. Halusin että siskot on hiljaa ja rupeaa nukkumaan, eikä kumpikaan oikein malttanut. Lopulta molemmat lähti muualle nukkumaan. Harmittaa tosi paljon. Mutta kun on ihan väsy niin ei vain jaksa olla kärsivällinen, mitä kyllä yleensä olen.

Moi 🙂

Oon todella pahoillani tuosta sun siskon olosta, onneksi hänet kuitenkin löydettiin ennen kuin mitään tapahtui ja nyt hänelle etsitään apua. Se onkin varmasti ensisijaista. Toivottavasti sulle ei tule liikaa vastuuhommia sen vuoksi - mun mielestä teit ihan oikein, kun säästit voimiasi sanomalla, ettet nyt jaksa. Yli omien voimiensa jaksaa monesti tehdä vain rajallisen ajan, jonka jälkeen todella menee piippuun ja sitten ei jaksa pitkään aikaan mitään. Välillä kannattaa levätä 🙂

Toivottavasti saatkin nyt myös levätä ja tehdä mukavia asioita, tiedän nimittäin tuon tunteen kun tulee sanottua pahasti sen takia, kun ei millään jaksa. Silloin monesti on jo käyttänyt aika paljon voimiansa, tai ainakin ihan riittävästi. Hienoa joka tapauksessa, että hoitoviikonloppu meni hyvin. Sä oot selvinnyt jo monesta isommasta sosiaalisesta tilanteesta ja rankemmasta hommasta, mikä on upea juttu 🙂

Kovasti jaksamista sulle ja siskolle! 🙂🌻

Moi🙂

Oon myös pahoillani siitä että siskolla on paha olo. Mutta niin onnellinen siitä että hän saa apua. Huomenna äiti ja sisko menee käymään psykiatrisen sairaanhoitajan luona.

Nyt oon vähän saanut levätä. Ja tänään kävin taas ystävän ja siskon kanssa syömässä subit ja kiertelemässä kauppoja. Ostettiin äitienpäivälahja. Siistiä! En malttais oottaa äitienpäivää että äiti saa sen. Mutta sitte taas huominen ja perjantai on odotettavasti rankkoja päiviä. Toivottavasti vaan jaksan ja edes jotenki selviän niistä. Tosiaankin huomaa siitä että tiuskii toisille ja varsinki lapsille että oon ihan poikki. Siihen tarvitaan jo tosi paljon väsymystä että oon lapsille ilkeä. Oikeesti tosi paljon. Yleensä oon todella kärsivällinen lasten suhteen. Saatan olla vihainen jos on syytä, mutta harvemmin ja tuskin koskaan sanon laspille pahasti. Mutta jospa tämäkin väsymys tästä menis ohi.

Ahdistaa niin monet tekemättömät asiat. Esimerkiksi mielialalääkkeitä resepti olis pitänyt uusia jo kauan sitten, mutta en oo sitä vieläkään saanu aikaseksi. En tajua miksi en saa sitä tehtyä. Miksi se on niin vaikeeta? Koko ajan jyskyttää takaraivossa että uusi resepti. Toinen tällanen asia on toimeentulotukihakemus. Sekin olis pakko saada valmiiksi ja perille toimistoon. Mutta ku ei. Oonko niin laiska vai mikä estää? En ihan oikeesti tajua itteeni tässä asiassa.

Tupakoinnin yritän lopettaa nyt. Annan pikkusiskolle vitosen joka kerta ku ostan tupakkaa. Aattelin että appelsiinimehu vois auttaa mua. Rakastan sitä juomaa ja jään siihen aina koukkuun. Oon jopa hermona jos en saa mehua. Niinku tänään ku joku oli käyny juomassa ne. Jos mulla tekee mieli tupakkaa niin voin kitata appelsiinimehua. Ihan sama kuin paljo sitä juon kunhan en polta. Nyt täytyy vaan ostaa paljon mehua. Onneks ei ole kallista.

Kiitos villikettu!!

Mua ahistaa nyt niin paljon. Ja väsyttää. Oon niin uupunut elämään. Mua ahistaa asua kotona. Tuntuu etten vaan jaksa tätä. Vielä kolme kuukautta. Se tuntuu niin pitkältä ajalta. En tiiä mitä teen. Ahistaa. Oon ihan sekasi. Itkettää ja ahistaa ja tuntuu etten jaksa. En jaksa tätä elämää. Musta tuntuu ettei musta oo tähän. Ahistaa. En jaksa! Oon ihan loppu. Mua ahistaa se että mun on pitäny edes syntyä ku oon niin väärä ihminen tänne maailmaan. Kerta kaikkiaan. Miksi syntyy sellasia ihmisiä joitten elämä sitte on vaan niin tällaista puolielämää?😭😭😭

Salaatti!

*halaus*

Kerrotko lisää, mikä sua nyt ahdistaa? Miksi kotona asuminen tuntuu niin raskaalta? Oon pahoillani jos vastauksien vähäisyys on ahdistanut sua lisää. Sä et todellakaan ole väärä ihminen eikä sun syntymäsi missään nimessä - siis todellakaan missään nimessä - ole ollut tarkoitukseton. Ei sun elämän tarvitse olla puolielämää, joskus sen täydemmän elämän saavuttaminen vain vaatii aika paljon työtä. Se on varmasti välillä raskasta, mutta niin se saa ollakin. Ylämäkeen kiipeäminen on kovaa työtä, mutta mikä fiilis silloin tuleekaan, kun pääsee huipulle ja näkee niin kauas. Kaikki ne upeat maisemat, joista ei ollut tietoinen ennen huipulle pääsemistä.

Sun elämä on kaunis, ainutlaatuinen ja arvokas. Älä luovuta, Salaatti, sä oot oikeasti tullut jo niin pitkälle. Nämä takapakit ei haittaa, ne menee kyllä ohi. Sä oot selvinnyt niin monesta muustakin. 🙂

Voimia ja jaksamista! 🙂🌻

Kiitos villikettu.

Siinä on monta juttua miksi ahistaa kotona asuminen. Ensinnäki se että jatkuvasti huolehin muista. Mietin että miten heillä menee, koitan kysellä ja piristää. Jotkut ei oikein osaa puhua ja heitä koitan saada puhumaan, jotkut, kuten äiti, puhuu ja sitte se tuntuu kumminki raskaalta. Sitte iskän ja veljen tappelut ahistaa. Iskän hermot pitää, mutta veli uhkailee iskää jatkuvasti. Se tuntuu tosi pahalta. Mua myös ahistaa se että oon puhunu niin paljon omista asioista äitille. Ehkä just siksi mua ahistaa jutella äitin huolista. Haluaisin ottaa reippaasti etäisyyttä äitiin hetkeksi. Mua ahistaa myös se ettei täällä ole omaa tilaa eikä omaa rauhaa. Mun ja siskon huoneessa on koko ajan joku pienistä ja jos oon yksin niin ainaki alakerrasta kuuluu jotain ääniä. Toisinaan tuntuu että pää räjähtää.
Sanoin sitte lauantaina äitille että mua ahistaa olla kotona, että haluaisin viikon tai parin loman kotoa. Äiti ehotti että kysyisin mummulta että voiko heille mennä yötä ensi viikolla. Oon muutenki luvannu mennä ens viikolla joka päivä auttamaan muutossa. Soitin mummulle ja kerroin että ahistaa olla kotona ja kysyin sitä että pystynkö olemaan yötä, ja mummulle sopi. Nyt on sitten vähän helpompi olo ku tiiän että ens viikolla saan olla pois kotoa ainaki jonku aikaa. Ja mummulassa on mukava olla vaikka onki paljo hommaa muutossa. Tätien kanssa on mukava jutella ja nauraa.

Nyt oli ihana äitienpäiväaamu. Ja äiti on rakas äiti, vaikka just nyt vähän tilanne ahistaa. Ja huomenna meen sitte sinne mummulaan. Tiistaina on psykiatrisen sairaanhoitajan aika.