Moi villikettu🙂

Meillähän oli hauskaa. Mulla oli hauskempaa ja mukavempaa ku pitkään aikaan. Juteltiin vakavia ja riehuttiin. Mun ystävä pelkäs että mitä mun vanhemmat aattelee ku se villitsee mua kaikkeen, mutta sanoin että minähän ne kaikki aloitin ja sitä paitsi mun vanhemmat tietää millanen oon. Että teen kaikenlaista hullua ja hauskaa ja siistiä ihan hetken mielijohteesta. Mutta niin. Tämä tosiaan on sitä ihanuutta, niitä kauniita kukkia elämän polun varrella. Minä tunsinki mun olon niin elämäniloiseksi. Oli kerta kaikkiaan ihana viikonloppu.

Mutta myös väsyttävä. Jos kaikki ei olis menny niinku meni, oisin varmaan ollu tänään ja huomenna aika sippi ja tehnyt vähän vähemmän kaikkee rasittavaa. Oisin käyny tänään seuroissa viikonlopun hektisyydestä huolimatta. Mutta aamupäivällä mun veli taas rupes reuhaamaan... Koitin puhua hänelle sitte ku hän tuli alakerrasta multa pyytämään rahaa, muttei hän oikein kuunnellut. Lainasin rahaa ja me sovittiin että jos hän ei ole kiltisti viikon niin joutuu perjantaina maksaan mulle takas, jos on niin annan ne rahat hänelle kokonaan. Mulla tulee niin paha olo siitä reuhaamisesta. Vahingossa rupesin vähän sen jälkeen äitille itkemään sitä. Yleensä en itke kenenkään nähen. Huusin itekki jostain ihan pienestä ja ku äiti sitä ihmetteli niin vahingossa rupesin itkemään ku selitin että kotona on niin hankala olla pikkuveljen takia. Aika äkkiä kyllä koitin sen lopettaa ja mennä tekeen jotain muuta. Mutta sinne vaan meni se hyvä fiilis. Semmonen olo on sen jälkeen ollu etten oo ees hymyillä osannut.

Sekä tässä iloisuudessa ja hyvässä fiiliksessä että tässä sen jälkeisessä huonossa fiiliksessä näkee vaikutuksen ku en oo muistanu pariin päivään ottaa masennuslääkkeitä. Jos muistan ottaa sen, en koskaan koe niin hyvää fiilistä, mutta en niin huonoakaan. Mua ärsyttää se että sitä lääkettä pitää syyä. Tekis mieli lopettaa ihan kokonaan ilman lääkärin lupaa, mutta vissiin pakko olla järkevä aikuinen ja syyä sitä. Ärsyttää vaan niin paljo että huoh.

Mutta kiitollinen oon tästä viikonlopusta. Tän avulla taas jaksaa. Näistä ihanista hetkistä saa niin paljon voimaa huonompiin hetkiin. Kirjotin yhen runon, josta en osaa päättää että onko se ihan surkea vai vain vähän huono.

Askellan eteenpäin tietä elämän,
kuljen polkua valoisan päivän.
Kurkkaan mutkaan taa,
luullen tietäväni, mikä mua odottaa.
Vaan aina elämä yllättää.
Joskus synkkyys väsyttää,
joskus hymyn huulille tuo valoisuus,
ja joskus vastaan tulee harmaus.

Askellan eteenpäin tietä elämän.
Näen itseni ja toisten välillä väsyvän.
Mutta usein ystävyys voittaa,
ja elämä luovuttaneet tavoittaa.
Jokaisen elämä on arvokas,
tärkeä on jokainen tulokas.
Siksi kannattaa säilyttää lahja elämän,
ja auttaa muitakin säilyttämään.

Mulle tuli paljon parempi olo kun ensin soitin ja lauloin pääsiäisajan virsiä ja siionin lauluja kun muut oli lähteneet seuroihin. Sitte ku radioseurat alkoi niin pistin radion päälle. Tein samalla palapeliä ja kuuntelin seuroja. Nyt on paljon helpompi olla. 🙂 Silti vieläkin jollakin tapaa tylsä olo. Mieli tavallaan rauhoittui kuitenki.

Moi Salaatti 🙂

On kyllä hienoa kuulla, että sulla oli mukava viikonloppu. Aivan kuten sanoitkin, siitä saa paljon voimaa jos joskus on huonompia hetkiä. Hauskanpitokin voi väsyttää, ja se on ihan normaalia. Kyllähän sullakin on oikeus puhua ja itkeä asioistasi, jos susta siltä tuntuu. Tiedän sen tunteen, kun ei halua kertoa asioistaan eikä näyttää yhtään tunteitaan. Se voi kuitenkin parhaimmillaan olla kaikille osapuolille vapauttavaa. 🙂

Masennuslääkkeistä en osaa muuta sanoa kuin sen, että niitä ei varmaan kannata lopettaa ilman lääkärin lupaa, kun aivot ovat tottuneet saamaan niitä. Ihan vain sillä, ettei tulisi mitään ei-toivottuja reaktioita senkään osalta. Varmasti se kyllä ärsyttää, kun omat tunteet eivät ole niin aitoja kuin ne voisivat olla, mutta turvallisempi tie on varmaan vähentää ja lopettaa ne hallitusti, kun sen aika on.

Äläs nyt, tuo on ainakin mun mielestä hieno runo 🙂 Siinä on paljon asiaa ja se on varmaan syntynyt aidosta kokemuksesta. Se on hyvä juttu, kun voit purkaa tunteitasi kirjoittamalla. Virsien laulamisesta tulee kyllä monesti tosi hyvä olo, tiedän tunteen 🙂

Halauksia, kerrohan taas kuulumisia! 🙂🌻

Juuri näin. Kaikki ovat niin erilaisia ja omia ainutlaatuisia persooniaan. Kahta täsmälleen samanlaista ei tosiaan ole. Toisille ruoan ympärillä pyöriminen on ollut keino selvitä, kun muita keinoja ei ollut. Jos kasvatus on ollut se, että ei saisi liikaa juoruta, vaan pitää elää omaa elämää, niin voi kokea avuttomuuden tunnetta, kun kaikki eivät toimikaan niin. Vaikka äiti korosti rajoja toisen elämään ja silloin arvostettiin luotettavana, mutta sitten kun meni yollle niin joku lipsautti jotain, jota ei saanut kotona lipsauttaa, eikä koskaan päässyt sanomaan, että älä puhu niin arkaluontoisia,niin siitä voi syntyä ruokaidentiteetti. Sen olisi tietysti voinut ratkaista kauneimmilaan ihailemalla luotettavia sosiaalisesti lahjakkaita, mutta koska näin ei tapahtunut, niin eihän aikaa saa takaisin. Sen identiteetin kanssa sitten eletään. Se voi myös tarkoittaa älä tule minua liian lähelle. Minulla on itselläni selkeät rajat. Kohtaa minut oikein persoonaani kunnioittaen.

Moi villikettu🙂

Tosiaan oli huippu viikonloppu🙂

En minä sitä lääkettä lopeta vaikka mieli tekis. Ärsyttää vaan mutta siinä ohjepaperissakin luki että puoli vuotta pitäs sen jälkeen vielä syyä ku on ruvennut voimaan hyvin. Minä vaan joskus unohan.

No kiitos🙂 Ite en kyllä osaa yhtään arvioida niin luotan toisten sanomisiin. Ja kyllä on syntynyt aidosta kokemuksesta.

Moikka White princess2🙂

Se on hyvä että osaa asettaa selkeät rajat.

Anteeksi nyt kummallekin lyhyet vastaukset. Pyörii muut asiat mielessä.

Tänään oli hyvin väsynyt päivä. Mutta muuten ihan tavallinen. Paitsi illalla taas tapahtu. Iskä käski kaikki meijät alas puhumaan jostain. Minun veli sitte jotain valitti iskälle ja iskä kysyi että miksi hän ei tottele. Veli vastasi että koska hän vihaa isää. Isä vähän aikaa yritti kysellä syytä ja lopulta veli sanoi: "Sää oot ajanu mut kotoa ja sillon ku mää olin persikka niin mää pelkäsin sua ihan rutosti." ja rupesi itkemään. Sitte hän häipy yläkertaan. Vähän aikaa juttelin vielä isän kanssa ja muut jäi siihen niin minä menin veljen perään yläkertaan. Hän oli sängyssään kokonaan peiton alla. Pyysin häntä tupakalle mun kanssa (ANTEEKSI TIIÄN ETTÄ HÄN ON ALAIKÄNEN!!). Mentiin sitte parvekkeelle ja juteltiin. Hän vähän siinä vielä itki mutta koitti selvästi lopettaa, varmaan ei halunnut muiden nähden itkeä. Ja lopettikin.
Ja me juteltiin kaikenlaista. Hän ei kuulemma halua jutella tästä iskän ja äitin kanssa, sen ymmärrän. Yritin sitte ehotella muita ihmisiä, psykologia tai vaikka vaaria, mutta hän ei halua jutella kenenkään kanssa. Voin oikeesti ymmärtää sen pelon mitä hän on kokenut ja sen vihankin. Oonhan ite kokenut samaa. Mutta mulla se ei oo jääny sisälle hautumaan niin pitkäksi aikaa. Mun veli kyllä sanoi myös: "Kyllä mää rakastan sitä koska se on mun oma iskä, mutta kyllä mää vihaanki sitä." Ja hän aikoo muuttaa pois heti kun se on mahollista. En voi olla toivomatta että tää vielä selviäis. Kysyin myös että johtuuko hänen kotona reuhaamisensa tästä, ja hän sanoi että osaksi. Oon ilonen siitä että hän pystyi luottamaan muhun niin paljon että pystyi puhumaan mulle edes vähän. Sain nyt samana iltana myös varmuuden sille ettei iskä muista. Kävin juttelemassa äitinki kanssa. Äitiä pelottaa että miten iskä ja veli voi asua samassa talossa kun tuollasia asioita on puhuttu. Ja kysyinki äitiltä, että eikö iskä oikeesti muista. Ja äiti sanoi että ei. Sitä oon muutenki aatellu. Iskä ei muista. Hän ei muista niitä kamaluuksia, hän ei varmaan siksi myöskään ymmärrä miten paljon me ollaan kaikesta kärsitty. On velikin sanonut iskälle paljon vääriä asioita. Sanonut mm. että haluaisi tappaa hänet... Vähän kinkkinen tilanne.

Kyllä. Rajat on se juttu. Rajat nimenomaan muiden ihmisten asenteisiin ja siihen onko heidän oikeastaan yleensä sekaantua oireiluusi. Kukaan muu kun sinä itse et voi ottaa sitä asennetta, että kaikenlaista voidaan luulla sinusta, mutta noiden asenteiden yläpuolella pitää olla. On lakattava välittämästä liikaa muista ihmisistä. Niistä, jotka eivät ole kohdelleet sinua hyvin, ja olet voinut alkaa siksikin jo oireilemaan. Ei se sen ihmeellisempää ole. Ja oikeastaan jos totta puhutaan myös tämän yhteiskunnan vaatimustasoon ja muuhun luokitteluun pitää ottaa tarpeeksi kova asenne. Tällä tavalla oireilevien asettaminen paremmuusjärjestykseen on ymmärtämättömyyttä ja itsekkyyttä. Kaikki ovat yksilöitä kuitenkin. Eikä taustatekijöitä jotka ovat laukaisseet oireilun kukaan muu tunne. Selvitäkseen ihmisenä muiden joukossa on tavallaan oltava kaiken sen yläpuolella joka on laukaissut tämän kaiken. Vaikka oppikirjassa sanotaan mitä tahansa se on opus muiden joukossa kuitenkin.

Minäpä käyn äkkiä tänne kirjotteleen fiiliksiä ennen ku lähen. Eilen kävin mun kaverilla ja kaupungilla. Tänään sitte soittelin mun ystävän kanssa ja keksin että määhän voin lähtä niille. Eli sinne siis! Sama ystävä jonka kanssa olin viikonloppuna. On mulla sovittuna myös puhelu toisen kauempana asuvan ystävän kanssa tälle illalle.
Äiti soitti eilen yhelle sossulle tuosta meijän tilanteesta. Ehkä saadaan sieltä vielä lisää apua meille. Toivotaan!
Tänään oon jo käyny ulkona lasten kanssa aamulla. Oli tosi mukava! Otettiin meijän joitakin ja kaikki sai vuorotellen taluttaa. Se on niin kiltti että se onnistuu. Ja naapurin lapsetkin käytiin hakemassa.
Laitoin eilen illalla sairaanhoitajalle viestiä että onko tälle viikolle enää aikoja, mutta ei ollut ja ensi viikon hän on lomalla eli ootella pitää. Onneks on edes ystäviä joiden kanssa jutella. Se vaan aina piristää ku saa olla ystävien ja mukavien ihmisten kanssa.

Taas meitsi menossa!🙂 MINÄ joka en koskaan oo sanonut näin, sanoin tänään äitille: "En jaksa olla kotona, haluan tehä jotain hauskaa." Kelasin vähän aikaa kyläpaikkoja, aatelin etten sille kaverille kehtaa mennä taas jolla olin eilen ja viime viikonloppuna. Ja muut on menny kauas koteihin pääsiäiseksi. Sitte muistin että enon vaimo on monesti kysyny kylään ja nyt vihdoin meen sinne. 🙂 Hauskaa!!

Moi Salaatti 🙂

Toimit mun mielestä tosi hienosti veljesi kanssa, kun juttelit hänelle ja selvitit, millainen tilanne oikeasti on. Parhaimmillaan koko tilanne voi ainakin siltä kerralta rauhoittua. Toivotaan tosiaan, että koko juttuun löytyisi ratkaisu, ja siitä sossustakin olisi apua.

Onneksi sulla on mukavia ystäviä, joiden kanssa olla ja puhua. Ystävyydestä saa valtavasti voimaa ja se todellakin piristää. Uskon että selviät ihan hyvin, vaikka hoitajan aikaa saa odotella, niinhän selvisit aiemminkin. 🙂

Tsemppiä ja halauksia - ja hyvää pääsiäistä! 🙂🌻

Hei Salaatti,

lueskelin tuossa huoliasi opiskelusta, että opintotukesi ei riitä. Oletko ajatellut, että pyytäisit lääkäriltä B-lausunnon ja hakisit Kelalta (nuorten) kuntoutusrahaa opiskeluajaksi ja opiskelisit sen avulla?

Kuntoutusraha itsessään on melkeinpä jo isompi kuin opintotuki ja kuntoutusrahan lisäksi voit hakea yleistä asumistukea, opintotuessahan tulee pelkkä asumislisä, mutta kuntoutusraha ja yleinen asumistuki haetaan erikseen (ja halutessaan asumistuen voi laittaa menemään suoraan vuokranantajalle, muun muassa minä teen niin, jää vähemmän vuokraa maksettavaksi eikä tule vahingossakaan sitä tuhlattua muuhun).

Sitä kannattaa ajatella. Ja jos tuntuu, ettet ole työ- tai opiskelukykyinen ja olet käyttänyt sairaspäivärahapäiväsi loppuun, niin ehdottomasti otat puheeksi, että tarvitset lääkäriltä B-lausunnon ja anot Kelalta kuntoutustukea, joka on määräaikainen työkyvyttömyyseläke. Sen voi kirjoittaa vain muutamaksi kuukaudeksi tai vaikka vuodeksi kerrallaan ja sen aikana voit silti käydä jonkin verran töissä tai opiskella (olikohan niin, että jotain 700e/kk sait tienata, ilman että se vaikutti mitenkään tukeen), vaikka osa-aikaisesti.

Itse kävin viimeiset kuukaudet koulun työssäoppimista niin, että tein kolme päivää viikossa töitä, kun en yksinkertaisesti jaksanut normaalia työviikkoa. Nyt on kuntoutustukihakemus vireillä, päätöstä tässä odotellaan ja siinä voi mennä vielä kauankin. Kuukauden verran olen jo päätöstä odotellut ja mitään ei ole kuulunut, mtt:ssa sairaanhoitajani vähän "uhkaili", että huonolla tuurilla päätös tulee vasta kahden, kolmen kuukauden päästä tuen hakemisesta eli minun tapauksessani touko-kesäkuussa. Siihen asti olen sitten ilman tuloja ja sossustakaan en hirveästi rahaa saa, koska ainakin täällä niiden ajatuksena on, että koska minulla ei ole tuloja, niin ei minulla voi olla menojakaan.

Mutta pistä korvan taakse tuo kuntoutusrahalla opiskelu tai kuntoutustuki ja ota asia puheeksi sairaanhoitajasi kanssa. Kuntoutusrahalla juuri ja juuri kykenee elämään, jos on ns. suu säkkiä myöten eikä ole lemmikkejä tai muiden ihmisten menoja huolehdittavana.

Moi villikettu🙂

Toimin sillä tavalla ku musta tuntui hyvältä. Aattelin että sillä hetkellä olin varmaan ainut jonka kanssa mun veli oli voinu jutella ja siksi halusin edes yrittää vähän jututtaa häntä. Minä tosiaan toivon että sossusta olis apua koko perheelle.

Onneksi mulla tosiaan on mun ystävät<3 Ilman en selviäis. Ja kyllä minäki uskon että selviän, olisin vain halunnu jutella ku on kaikkee tapahtunu.

Kiitos ja samoin halauksi ja hyvää pääsiäistä!!🙂

Kirjottelin tänään hyviä asioita mun viikosta. Niitä oli paljon. Mulla on ollu toisaalta raskas viikko, toisaalta tosi tosi hyvä. Oon nähnyt ystäviä, yhen joka on kaveri ja täti, muitakin tätejä ja käynyt enon perheessä kylässä. Oon soitellut ystävien kanssa. Mulla on kolme hyvää ystävää. Kahta lähempänä asuvaa oon nähnyt ja jutellut heidän kanssa ja kolmannen kanssa vain puhunu puhelimessa.

Tänä yönä en saanu unta vaikka otin melatoniinin. En ymmärrä mistä se johtuu. Ehkä mun pää oli liian täynnä ajatuksia. Onhan tapahtunu paljon lyhyen ajan sisällä. Ja lauantaina on mun enon kuolinpäivä. Hän kuoli syöpään yheksän vuotta sitten, melkein 24-vuotiaana. Ikävä. Toisaalta tiiän että hänen osa on hyvä. Hän on jättänyt maiset tuskat. Kirjotin juuri hänestä postauksen blogiini. Aion julkaista sen vasta lauantaina. Lauantaina haluan sytyttää kynttilän hänen muistolle kuvan viereen, laulaa ja ehkä jutella ainaki perheenjäsenten kanssa hänestä. Jos joku ystävä on meillä, myös hänen kanssa. Hän kuoli äitinsä syntymäpäivänä. Sinä päivänä toinen mummu tuli meille hoitamaan. Äiti meni perheensä luo. En pystynyt itkemään ennen ku isä tuli kotiin. Sillon menin iskän luo, halasin häntä tosi lujaa ja itkin paljon. Illalla menin mummulaan kun äiti tuli välissä käymään kotona. Sielläkin itkettiin ja laulettiin ja katseltiin kuvia. Puhuttiin ja muisteltiin. Mulle on piirtynyt silmien etten kuva enosta ja tätini lapsesta, joka silloin oli aivan vasta syntynyt. Sinä kuvassa kohtaavat kuolema ja syntymä. Eno eli sillon viimeisiä päiviään, kun kuva otettiin, jossa hän pitää vauvaa sylissä. Hän oli laiha ja aivan väritön. Vauva oli niin paljon elävämmän näköinen.

Kumminki on ihanaa että nyt on koululaisilla vähän pitempi loma. Ja pääsiäinen on aina niin ihanaa aikaa. Tykkään laulaa ja kuunnella seurapuheita. Pääsiäisen sanoma on niin tärkeä. Ja saatan nähdä mun ystäviäkin. Luultavasti viimeistään viikon päästä sunnuntaina saan vihdoin tavata kauempana asuvan ystäväni.

Salaatti, miten sun pääsiäinen meni? 🙂

Hienoa että pääset näkemään ystäviäsi, ja samaten se, että sulla on kuitenkin keinoja käsitellä enon poisnukkumisen tuomaa surua. Otan osaa. Sulla on kyllä taito kertoa elävästi noista tapahtumista. Tsemppiä tuleviin päiviin 🙂🌻

Moikka sasutäti!

En oo kyllä ajatellut, mutta pitää ottaa selvää asiasta. Tuo kyllä vois olla ihan hyvä niin ei tarvis ottaa opintolainaa, joka muuten on melkein pakko. Voisin tosiaan pistää korvan taakse🙂 Kiitos!🙂

Moikka villikettu!

Kiitos.

Mun pääsiäinen meni ihan hyvin. Oikeestaan tosi hyvin. Lauantaina päätin yhtäkkiä että lähen yhtiin vähän isompiin pääsiäisseuroihin ja soitin tälle kaukana asuvalle ystävälleni että pystynkö menemään heille yöksi. Meiltä on niin pitkä matka sinne että en olis kehannut edes pyytää porukoilta molempia kyytejä. Pystyin menemään heille yöksi. Jee! Lauantai-ilta oli kyllä tosi hankala. En ees tajunnu ennen ku mentiin sinne että mitä olin tekemässä. Ne seurat on yhellä koululla ja siellä on varsinki lauantai-iltana paljo porukkaa. Se sali ja käytävä on ihan täynnä ja pihaki on ihan täynnä väkeä. En kyllä montaa sanaa illan aikana sanonu ja aluksi pelkkä hymyileminen oli tosissaan vaikeaa. Onneksi mun ystävät tiesi siitä niin sain heiltä tukea. Ihan jo se että ystäväni piti kädestä kiinni, toi rohkeutta. Mutta on kyllä ihan uskomatonta että tein sen ja selvisin siitä. Oon mielissään ja itestäni ylpeä.
Käytiin me siellä sunnuntai-iltanaki mutta sillon siellä oli paljo vähemmän porukkaa. Ja ku olin jo edellisen päivän selvinny niin sekin auttoi. Mutta yhessä vaiheessa ku koitin mennä istumaan ja kuuntelemaan seuroja, rupes heti ahistamaan ja lähin koko paikasta kokonaan pois joksikin aikaa. Sinne tielle kävelemään ja autoon istumaan. Ja olin vähän liian vähillä vaatteilla sunnuntaina ja sairastutin itteni. Eilen illalla ku tulin kotiin niin oli ihan järkky olo. Vieläki on vähän mutta ei niin pahasti ku oon nukkunu tosi paljon. Mutta kaiken kaikkiaan tää reissu oli ihan huikee juttu. Näin pitkästä aikaa kunnolla ystävääni, jota en ollut moneen kuukauteen nähnyt ja viimeksikin oli niin paljo muitaki ku nähtiin ettei me yhessä mitään juteltu. Ja näin vielä pitemmän ajan jälkeen ystäväni perhettä. Hänen perheensäkin on mulle tosi tärkeä. Heillä voin olla ihan kuin kotona, paitsi että siellä ei ole reuhaavaa pikkuveljeä eikä minuun takertuvia pikkusisaruksia. Eli lomaa oli sekin. Huippu juttu että lopulta lähdin sinne!🙂 Mutta olihan kotiinkin ihana tulla.

Tänä aamuna kyllä sattui just jotain ikävää. Mun veli tuli hakemaan mun sytkäriä, enkä olis luvannu sitä hänelle. Kielsin häntä ottamasta sitä. Hän siirtyi sillä tavalla että varmasti näen hänen kasvot ja katsoi mua niiiiiin halveksuen. Sitten hän sanoi: "Voin mää sut räjäyttääkin." Okei??

Mulla on ollu tarkotus kertoo tästä sulle. Tiesin että sua kiinnostaa ku oot niin paljo houkutellu mua 😀 Millonkahan aloitin. No se on varmaan selvää että viimesen osastojakson jälkeen. Mutta tarkalleen....joskus joulukuussa. Koitan kyllä välillä lopettaa koska tiiän että siinä on niin paljo terveyshaittoja, mutta mulla ei oikeen riitä motivaatio siihen.

Voi sinua. En mää nyt tosissaan oo halunnu että alotat 🙂 en tiiä oikeen mitä sanoa. Yritä lopettaa vaikka vaikeaa se on. Tsemppiä rakas ! <3

SCIM, enkä mää sun takia alottanu niin ei mitään hätää🙂 Yritän toki lopettaa. Ja tähän muuten vaikutti aika paljo yks ihminen, mun ystävän pikkuveli. Hän haluais että lopetan. Ja lopetan kyllä mahollisimman pian.

Pakko korjata vielä yhtä asiaa jonka aiemmassa viestissä sanoin. Kysyin mun veljeltä että sanoiko hän tosiaan että aikoo räjäyttää mut. Olin onneksi kuullut väärin, hän oli sanonut että voi kyllä räjäyttää sen sytkärin.

Tänään on ollu vähän tympee sairastelupäivä. Koko ajan joko kuuma tai kylmä ja voimaton ja väsynyt olo ja kaikki paikat kipeenä. Enkä oo oikeen voinu syyä mitään. Jospa tää menis pian ohi.