Kirjoitit, että ihailet anoreksiassa laihuutta. Voin kertoa, että itse pelkään nykyään kuollakseni liikaa laihuutta. Minulle liika laihuus on sama kuin kuolema ja ihminen joka ei ole sosiaalisesti olemassa. Ihminen, joka ei tiedä mitä hän itse tarvitsee. Ihminen joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Ihminen jota ei ihailla. Mutta muistan, kun minäkin halusin kontrolloida painoani. Sosiaalisista syistä. Ajattelin nuorena, että jos kontrolloin vartaloani, niin sitten olen jengissä in. Olisin olemassa hyväksyttynä normaalina nuorena niin kuin muutkin nuoret. Tiedän nykyään, että tämä ei pidä paikkansa. He eivät vain olleet arvoisiani. Pelkään liikaa laihuutta myös sen vuoksi, että aina kun painoni on laskenut vaikka stressistä, niin minut ollaan taas näkevinään kipeänä joukossa. Minut nähdään myös epäseksuaalisena. Se on loukkaavaa. En itse tarvitse sellaista ihmistä, jonka muut tarvitsevat joukkoonsa. Se en ole minä. Elintavoista yms. itsestä huolehtimisesta olen eri mieltä.Se on naiseutta. Ei missään nimessä sairautta. Mniulle ruoka on myäs tapa pitää omat rajani, joita ei soslaaiseti kunniotettu. Se on tapa kestää petetty luottamus, jota ei enää saa takaisin.

Moi villikettu🙂

Hiljaa hyvä tulee🙂

Niin tosiaan. Voi olla että osaksi syynä on väsymys. Laitoinkin viestiä hänelle sillon päivällä. Kuulemma olisin saanut vaikka heti mennä käymään. En kuitenkaan voinut koska tänään on sairaanhoitajan aika. Muuten olisin saattanut vaikka lähtee. Sovittiin että jos hän saa auton, hän tulee pääsiäiseä käymään. En malta oottaa! Me tutustuttiin opistossa. Asuin melkein koko opistovuoden hänen kanssa samassa huoneessa ja melkein joka yö me juteltiin pikkutunneille asti. Siinä kyllä oppii tuntemaan ja luottamaan. Hänen kanssa oon puhunut enempi ku kenenkään muun kanssa.

Se on tosiaankin tärkeintä että se epäonnistui. Ehkä olin muutenki nini ahistunut ja sekaisin että en ees kunnolla osannut arvioida että mikä riittää. Mutta se ei haittaa yhtään vaikka se määrä lääkkeitä ei riittänytkään. Se on vaan hyvä. Vaikka nykyään mua välillä hävettää se että otin liian vähän lääkkeitä. Vaikka ei tosiaan tarvis hävetä sellasta asiaa. Minustakin on mukava kirjotella sun kanssa🙂 En satuta.

Taas huonompi aamu... Tällä kertaa tiiän tasan että mistä se johtuu. Mun veljestä, kaks vuotta nuoremmasta. Hänellä on työharjottelu menossa. Tänä aamuna hän ei ollut jaksanut herätä ja ite heräsin vähän ennen ku iskä meni herättämään. Tuli niin paha olo ku kuuntelin sitä. Jos isä vaikka veljen käsivartta koskettaa niin heti kuuluu huuto: "Älä koske muhun tai soitan kytät!" Ja mun veli kuulemma aikoo vielä joskus hakata iskän ja kuulemma haluaa heittää parvekkeelta alas... Eilen mun kaheksan vuotias pikkusisko kulki mun huoneen ja toisessa päässä yläkertaa olevan hänen huoneen väliä. Tämä mun veli aatteli siitä että sisko seuraa häntä ja suuttu. Kuulemma laitto aivan sievästi siskon maahan, mutta huuto siitä kyllä tuli. Ja sitten veli huusi ja haukku pikkusiskoa. Kuulemma hakkaa hänetkin jne. Tuntu niin pahalta siskon puolesta. Hänellä on muutenki itsetunto ongelmia. Menin sitte ihan nätisti puhumaan hänelle ja sanoin ettei hän saa kellekään puhua sellasia ja vähiten pienemmille. Kuulemma jos ei häntä totella niin sillon hän saa puhua mitä haluaa. Minä yritin selittää että sekin täytyy ansaita se luottamus että lapset tottelee. Ja veli aikoo ansaita sen lyömällä lapsia... Siinä vaiheessa mun kolme vuotta nuorempi siskokin tuli siihen. Hän ei jaksanut puhua nätisti vaan huusi ja veli haukku hänetki tosi pahasti.
Aiemmin oon suodattanut kaiken tällasen. Antanu mennä vaan ihan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tietenki oon yrittäny hänelle aina puhua, mutta en oo välittäny mistään hakkaamisuhakuksista ja haukkumisista. Joita muakin kohtaan hän kyllä syytää jos sellanen tilanne tulee. Nyt vaan jotenki ei enää osaa suodattaa. Varmaan on niin paljon jo tarvinu kuunnella ettei enää vaan osaa antaa menni ohi. Ja hän ei kuulemma jaksa lähteä töihin tänään ollenkaan ja aikoo vaan keksiä jonku selityksen. Miksi tän pitää olla tällasta? Veli ei tottele yhtään äitiä ja isää. Tuntuu niin pahalta ku yks "terrorisoi" koko perhettä. Jonku verran tässä on mukana myös kasilla oleva veli, muttei se oo niin paha ku tää vanhempi veli.

Moi Salaatti 🙂

Onpa hienoa että suunnittelitte tapaamista ystäväsi kanssa! Voi vain kuvitella, miten tärkeästä ihmisestä on kyse. Tuollaiset pitkälle yöhön venyvät keskustelut voivat merkitä aika ainutlaatuista ystävyyttä 🙂

Sun ei tarvitse alkuunkaan hävetä sitä, että otit liian vähän lääkkeitä. Sinä selvisit, ja se on iso ja tärkeä juttu. Sun elämä jatkuu, ja on upeaa että se jatkuu, sillä se voi vielä tarjota sulle niin paljon 🙂

Kuulostaa siltä, että veljelläsi on ehkä murrosiän kapinavaihe päällä. Tuntuu varmasti pahalta tuollainen käytös perheessä, ja sehän on suoranaista terroria muita perheenjäseniä kohtaan. Vanhempia pitäisi kuitenkin kunnioittaa eikä uhkauksia ja "sievästi maahan laittamista" tarvitse kenenkään sietää. Sinä toimit joka tapauksessa todella hienosti tuossa tilanteessa, ja olet täysin oikeassa siinä, että luottamus ja kunnioitus täytyy ansaita. Toivottavasti veljesikin oppii pian, ettei tuollainen käytös kannata.

Halauksia! 🙂🌻

Palaisin vielä tuohon, kun kerroit tuon anoreksiapatolgian houkuttelevan sinua ihailemaan laihuutta.Ymmärrän tuon tavallaan edelleen. Kaikki nuoret tarvitsevat huomiota. Vanhemmat ovat kiireisiä, ja eivätkä aina kerkeä ottamaan riittävästi huomioon kasvavia nuoriaan. Paljon voi tapahtua sellaista, että vanhemmat eivät oikeasti edes tiedä, mitä nuoren elämässä tapahtuu. Onkohan olemassa edes ihanneperheitä, jossa kaikki onnistuu? Olen itse huomannut, että minulla oli vaikeuksia mielestäni saada kavereita vielä yliopistollakin, koska meidän perheessä sattui ja tapahtui asioita, joista ei saanut tietystikään puhua. Tiesin tarvitsevani kavereita, mutta heti oltiin tietävinään. Totuus on se, että eivät he mitään tienneet. Monet olivat vain niin ovelia, että levittelivät ikeitä juoruja, ja monet uskoivatkin varmasti juorut. Kuului puhua pahaa. Mutta ei kuulunt tulla korrektisti elämässä vastaan. Se oli kirjoittamaton sääntö, jota tuli noudattaa. No, ei meillä enää mitään salattavaa ole. Minun vanhempani ovat jo eronneet. Minusta perhe, jonka lapset eivät ole koskaan olleet hämmentyneitä kohtelustaan eivät ole suvaitsevaisia perheitä. Kun yhtä perheenjäsentä syrjitään vielä yliopistollakin ilman mitään todellista syytä, niin muut lapset jäävät vaille huomiota. Ei sitä totuutta pääse karkuun missään. Pitäisikö minun vieläkin näytellä? Opettelin siihen aikoinaan. Taidekouluissahan opitaan näyttelemään. Miksi minä näyttelisin, kun siskoni on jäänyt lähes täysinn ilman huomiota minun kavereitteni varastamiseni vuoksi? Ei kaikista ruokatodellisuuksista koskaan parane. Ei kenenkään kannata enää näytellä sitä näytelmää, että kaikki olisi hyvin, jos ei oikeasti ole ollut elämän ratkaisevina hetkellä lempeästi vastassa elämän yhtä ratkaisevinta hetkeä eli itsenäistymistä. Itseään ei pääse pakoon. Ei itselleen voi valehdella.

Moi villikettu🙂

Hän on kyllä tosiaan tärkeä ja ainutlaatuinen ihminen mun elämässä. Jo hän olisi mies niin hän varmaan olis mun elämäni mies 😀

Niin eihän mun tarvi ja tiedänkin sen. Silti se vaan hävettää. Kun vaikka joku hoitaja tms kysyy että paljonko otin lääkkeitä niin hävettää kertoa kuinka vähän. Mutta se kyllä on hyvä että mun elämä jatkuu. En kyllä osaa aatella että elämällä olis iin upeita asioita mulle tarjottavana, mutta nämä pienet asiat riittää mulle, joita siinä nytkin on.

Mun veljellä on ollut jo viis vuotta tuo sama kapinavaihe päällä. Luulen että se osaksi johtuu isän aiemmasta käytöksestä. Hän ei oo tainnut antaa sitä anteeksi. Minä oon. Kun me puhuttiin tästä sairaanhoitajan ajalla niin juteltiin myös siitä että mulla on tapana olla meidän perheessä riitojen sovittelija ja että tunnistan helposti muitten ihmisten mielialat ja sitten mää myös aina koitan auttaa. Kuten juuri äskettäin mun kirjottaminen keskeytyi ku mun siskot tappeli ja toinen sitte tuli itkien yläkertaan. Ei hän mulle siitä jutellut, vaikka pyysin mutta sain silti hänen olon paranemaan. Tätä teen useinkin. Juttelen riidan osapuolien tai vain toisen kanssa ja koitan sovittaa riidan ja saada molempien olon paremmaksi. Ite riitelen muiden kanssa paljon harvemmin. Siksi kaikki myös vaikuttaa mun mielialaan enemmän. Ja just sekin että kun on pitkään suodattanut ja antanut veljen huonon käytöksen olla omassa arvossaan niin senkin raja tulee vastaan. Jossain vaiheessa ei vaan enää jaksa olla välittämättä ja tulee paha olo.
Ei tosiaan kenenkään tarvis oikeasti sietää tällaista. Silti meidän on vähän pakko. Yksi sossu kyllä käy täällä poikien kanssa juttelemassa mutta ei se oo ainakaan tähän mennessä auttanu yhtään. Melkeen toivon että ruvettais johonki vähän tiukempiin toimenpiteisiin, koska ei se helpolla mene ohi. Toivon minäkin että hän vielä oppii.

Kiitos ja halauksia täältäkin 🙂

Hei White princess2,

En koskaan oo ite ainakaan tietoisesti halunnut mun vanhemmilta huomiota. Ennemmin sillon ku sitä saan niin haluan pois tilanteesta. Oon tottunut kuuntelemaan äitiä, enkä kertomaan hänelle omia asioita. Varmasti ei ole olemassa ihanneperheitä, joissa kaikki menis täydellisesti. Eikä kyllä kenenkään kannattaisi näytellä. Sitä oon kyllä itekkin tehnyt, juurikin huomiota välttääkseni. Ja totta, itseään ei pääse pakoon.

Tänään on ollut paljon parempi aamu. Nukuin melkein 12h!! Ihan järjetön määrä. En koskaan oo tarvinnut paljon unta. Alle kuus tuntia on riittänyt mainiosti. Mutta masennuttuani oon ruvennut nukkumaan tosi paljon. Ainaki verrattuna aiempaan. Ja huolimatta siitä oon väsynyt ja saatan nukkua parin tunnin päikkäreitäki. Se on vähän hämmentävää. Nytkin väsyttää tosi paljon... 😴

Pyysin sitte äitiä ostaan mulle lisää tupakkaa. Noh. Ihan sama. Jotenki ei enää kiinnosta lopettaa. Kait silti jossain vaiheessa taas yritän ku tiiän että mun ystävät ei tykkää tavasta.

Heii!! 🙂 Oon riemuissani! Kiipesin just puuhun. Nytkin istun täällä ylhäällä. Maisemat on niin ihanat! Tää on yks mun lempipaikkoja mutta tää on lähellä kotia. Eilen kävin toisessa niistä kahesta kauempana olevasta. Olin yhden ystävän kanssa puhelimessa ja samalla käytin koiraa lenkillä. Sinne on yhdet pojat tehneet aikoja sitte sellasen söpön majan ja istuin siellä koiran kanssa ja juttelin mun ystävälle.

Eilen illalla me siirrettiin mun kolmevuotiaan pikkusiskon sänky meijän huoneeseen. Se nukkuu joka yöjuna sängyssä ja jos tahtoisin nukkua rauhassa niin taistelu on armoton 😀 Kumminkin, nyt sitte päädyttiin siihen että saan paremmin nukkua rauhassa jos hänen sänky on samassa huoneessa. Ihan kivahan se on🙂

Juteltiin eilen illalla ystäväni kanssa - ja voi ihanaa!! Me muutetaan syksyllä samaan kämppään. Se on jo lähes varma asia. Oon niin innoissani!!

Luin tuossa sun viestiä ja huomasin että poltat ! Mitää, millon aloitit ?!

SCIM kirjoitti 10.4.2014 17:20

Luin tuossa sun viestiä ja huomasin että poltat ! Mitää, millon aloitit ?!

Mulla on ollu tarkotus kertoo tästä sulle. Tiesin että sua kiinnostaa ku oot niin paljo houkutellu mua 😀 Millonkahan aloitin. No se on varmaan selvää että viimesen osastojakson jälkeen. Mutta tarkalleen....joskus joulukuussa. Koitan kyllä välillä lopettaa koska tiiän että siinä on niin paljo terveyshaittoja, mutta mulla ei oikeen riitä motivaatio siihen.

Aijaa! Kyllä mä ainakin tarttin isältä erityishuomiota poikaysätvävaiheen takia. Sain juuri oikeasta näkökulmasta huomiota. Minkä sille voi jos tyttö ei ajoissa kelpaa parisuhteeseen. Musta isän huomio on juuri elintärkeää. Mutta siinäkin on rajansa. Ei saa saada kaikkia prinsessalinnojaan läpi. Sellaisia tyttöjä mä en edelleenkään siedä, jotka on saanut muka kaiken, mutta ei anna muille tytöille mitään. Muitakin tyttöjä on...

Ihanaa salaatti et Sä oot muuttamassa kaveris kans samaan kämppään ja sulla on muutenkin ihania asioita tapahtunu viime aikoina 😀
On ollu uskomatonta seurata sun nousua sieltä syvästä suosta tähän hetkeen. Sun menestys antaa mullekin toivoa siitä et mäkin voin selvitä tästä kaikesta ja olla vielä kerran onnellinen 🙂
Mä oon niin ilonen sun puolesta sun edistyksestä ja ihanista tapahtumista 🙂🌻

Moi 🙂

Aivan loistavaa että aiotte muuttaa yhteiseen kämppään! Siitä voi tulla vielä hieno juttu. Ei tarvitse olla yksin ja opiskelutkin voi sujua paremmin. Aika huippua, samaten kuin se, että uskalsit käydä kauempana lempipaikassa. Puusta voi varmaan nähdä ympäristön ihan uudesta näkökulmasta 🙂

Kyllähän sä voit sitten myöhemmin lopettaa tupakoinnin vähitellen, kun tuntuu siltä. Voihan tuo väsymyskin helpottaa sitten masennuksen myötä, kun mieli toipuu kunnolla. Mutta aivan upeaa kuulla nuo uutiset tuosta kämpästä 🙂

Halauksia ja viikonloppuja! 🙂🌻

White princess2 kirjoitti 11.4.2014 16:4

Aijaa! Kyllä mä ainakin tarttin isältä erityishuomiota poikaysätvävaiheen takia. Sain juuri oikeasta näkökulmasta huomiota. Minkä sille voi jos tyttö ei ajoissa kelpaa parisuhteeseen. Musta isän huomio on juuri elintärkeää. Mutta siinäkin on rajansa. Ei saa saada kaikkia prinsessalinnojaan läpi. Sellaisia tyttöjä mä en edelleenkään siedä, jotka on saanut muka kaiken, mutta ei anna muille tytöille mitään. Muitakin tyttöjä on...

Meitähän on paljon erilaisia ihmisiä. Sää oot tarvinnut huomiota isältäsi, mää oon kadottanut kaikkea vanhempien antamaa huomiota. Niin se vaan on että erilaisia ollaan. 🙂

Katsa kirjoitti 11.4.2014 16:49

Ihanaa salaatti et Sä oot muuttamassa kaveris kans samaan kämppään ja sulla on muutenkin ihania asioita tapahtunu viime aikoina 😀
On ollu uskomatonta seurata sun nousua sieltä syvästä suosta tähän hetkeen. Sun menestys antaa mullekin toivoa siitä et mäkin voin selvitä tästä kaikesta ja olla vielä kerran onnellinen 🙂
Mä oon niin ilonen sun puolesta sun edistyksestä ja ihanista tapahtumista 🙂🌻

Se on ihanaa 😀 Eihän se vielä varmaa oo että pääsenkö muuttamaan, mutta ainaki teen kaikkeni että se tapahtuis. Just nyt viime yön oon ollu yötä tän mun ystävän luona ja tänään hän tulee meille. Niin ihanaa olla hänen kanssa ja suunnitella että päästäis muuttamaan syksyllä!
Musta itestäki se tuntuu välillä aika uskomattomalta. Joskus ei jaksais yhtään. Tuntuu että ois ennemmin yhtä paska olo ku ennenki, eikä tällanen välivaihe ku kaikki on kesken eikä mikään oo oikeen huonosti tai hyvin. Mutta silti, on se uskomatonta🙂 Mää ainaki uskon että sinäki voit vielä selvitä ja olla onnellinen!!🙂👍

villikettu kirjoitti 11.4.2014 19:25

Moi 🙂

Aivan loistavaa että aiotte muuttaa yhteiseen kämppään! Siitä voi tulla vielä hieno juttu. Ei tarvitse olla yksin ja opiskelutkin voi sujua paremmin. Aika huippua, samaten kuin se, että uskalsit käydä kauempana lempipaikassa. Puusta voi varmaan nähdä ympäristön ihan uudesta näkökulmasta 🙂

Kyllähän sä voit sitten myöhemmin lopettaa tupakoinnin vähitellen, kun tuntuu siltä. Voihan tuo väsymyskin helpottaa sitten masennuksen myötä, kun mieli toipuu kunnolla. Mutta aivan upeaa kuulla nuo uutiset tuosta kämpästä 🙂

Halauksia ja viikonloppuja! 🙂🌻

Moi 🙂

Se on loistavaa! 🙂

Jep. Nyt tuntuu niin turhalta ees yrittää lopettaa ku kaikki motivaatio on taas hukassa. Minäki oon sitä miettinyt että se väsymys saattaa ajan kanssa helpottaa ku ehtii paremmin toipumaan.

Kiitos. Halauksia ja samoin sulle viikonloppuja. 🙂

Lähin eilen just tän samaisen ystävän, jonka kans aion muuttaa, kanssa kaupungille. Ja hänen kahden siskon kanssa. Oltiin syömässä niin mun ystävä heitti että tuu meille yöksi. Ja minähän tulin. Kivaa!🙂 Sitte oli ainaki mun mielestä aivan huippu ilta. Mun ystävän sisko, mua kaks vuotta nuorempi, ja minä juteltiin vaikka kuin paljo kaikkee ja kyllä mun ystävänikin välillä otti osaa keskusteluun. Oli niin ihana ilta<3 Oon jo aiemmin aatellu että tää ystävän sisko on ihana ihminen ja miestäkin vois tulla ystävät. Sitä kyllä tosiaan toivon!
Sitte illalla hihiteltiin lattialla patjojen päällä minä ja mun ystävä. Ja päätettiin että lähetään aamupalalle retkelle. Ja niinhän me tehtiin.
Ajat sitte sovittiin että mun ystävä tulee meille tänä lauantaina ja niinpä me ollaan aikeissa mennä vielä meille tänään. Ja pyydettiin ystävän siskoakin mukaan. En kyllä oo ihan varma tuleeko hän. En halua painostaa, koska tiiän että se saattaa olla vaikeeta, mutta oon tosi ilonen jos hän jaksaa tulla!
Mutta siis. Ihan mielettömän huippu mieliala!!🙂 Nyt elämä hymyilee. Ihan oikeesti hymyilee!!🙂

Moi 🙂

Aivan parasta että elämä hymyilee! 🙂 Tämä on nyt sitä, mitä elämän polulla voi kohdata. Ystävien rakkautta ja yhdessäoloa. Tuosta sun viestistä oikein loistaa elämänilo, ja se on mahtavaa. Siinä on ajateltavaa jokaiselle meistä. Toivottavasti teillä on hauskaa tänään!

Kerrohan taas kuulumisia 🙂🌻