Luin tänään vihkoa, johon kirjoittelin sillon ku olin ekaa kertaa osastolla. Runoja, päiväkirjatekstejä, muita kaunokirjallisia tekstejä, hyviä mottoja, asioita joita ihmiset mulle sanoi. Tajusin, kuinka pohjalla olin sillon. Tajusin, kuinka paljon paremmin mulla menee nyt. Tajusin, että elämällä ON väliä. Tajusin, että mulla on lahjoja. Tajusin, kuinka sekaisin olin sillon. Luulin etten ole olemassa ollenkaan. Luulin että olen yksin tässä maailmassa. Luulin että olen lihava, ruma, epäonnistunut luuseri. Mitä vikaa luusereissa on? Onko kukaan loppujen lopuksi luuseri? Ei. (Paitsi minä...) Luulin etten koskaan enää tule onnelliseksi. Luulin että ainut vaihtoehto on kuolema. Tajusin, että minullakin on väliä, ainakin vähän.

Mun on pakko tulla vielä kertomaan. Itken ilosta. Ihan oikeesti. Voitteko käsittää kun tajuaa kaiken jälkeen sen että mun elämästä voi vielä tulla jotakin. Mun elämästä voi vielä tulla jotakin! Musta voi tulla onnellinen. Totta kai on vielä paljon työtä ja monta epätoivon hetkeä, mutta silti. Mun elämä ei ole ohi. Se oli totta mitä kaikki sanoi mulle: minä olen arvokas, elämä on tärkeää, elämää ei pidä heittää hukkaan, usko on tärkeää, aurinko laskee vain noustakseen uudelleen, Kaunein päivä voi vaatia vähän pidemmän yön koittaakseen, ja yön kylmin hetki on juuri ennen auringonnousua (niinkuin sinä, villikettu sanoit), kaikesta voi selvitä.
Minä selvisin! Tää on jotain niin uskomatonta, jotain niin tärkeää mun elämässä. En koskaan ennen oo itkeny ilosta ja onnesta. En usko että ikinä oon kokenu tällaista iloa ja onnea ja kiitollisuutta. Tuntuu että tämä hetki on jokaisen tuskan hetken arvoinen. Jos en olis kokenut kaikkea sitä tuskaa ja kärsimystä, en olis kokenu koskaan myöskään tätä onnea. Ja siihen tarvittiin tämä notkahdus, tämä vaikea viikonloppu ja monta pitkää yötä kun valvoin, mietin, luin ja kirjoitin. Luin viikonlopun aikana paljon vanhoja kirjoituksia ja kirjoitin uusia. Tänäkin yönä jo kaksi pitkää postausta blogiini. Sinne kyllä tulee vielä kolmaskin. Tää on niin tärkeä asia että siitä on pakko kirjottaa.
Tätä voi olla vaikea käsittää jos ei itse ole kokenut samaa. Voi tuntua oudolta, että se muka on niin ihmeellistä. Mutta se on. Se on ihme. Mun itku ei millään meinaa loppua.
Tiiän että elämässä tulee vielä tosi vaikeita aikoja. Tulee vielä monta vaikeutta joista pitää selvitä. Toivon että tämä opetti mulle ainakin sen, että niistä voi selvitä. Toivoisin että kaikki muutkin, joilla on ollut samanlaisia vaikeuksia elämässään, sais vielä kokea saman. Kun tajuaa ettei se ole ollut turhaa.
Tästä kirjotuksestakaan ei tuu loppua jos en nyt lopeta. Siispä lopetan. Kiitos joka ikiselle ihmiselle joka on mua auttanut!!

😀 Jee!! Hyvä Salaatti!
Ihanaa että oot saanu kokea tollasen valaistuksen. Ja totta joka sana! Sä oot tärkee, fiksu, empaattinen ja avulias.
Kunpa mäkin saisin vielä kerran kokea ton tuntee... Ehkä joskus, tulevaisuudessa. Nyt mua vaan itkettää kun kotona on vieläkin paha olla ja pitää vielä käydä äidin kanssa läpi viiltelyä ja niitä kolmea epätoivoista tekoa, jotka puolen vuoden aikana tein... En oo itekkään selvinny niistä ja nyt mun pitää rasittaa niillä äitiäni.
Sen lisäks tiedän et syksyllä jään taas yksin, kun kamut lähtee lukioon.
Mutta Se että Sä oot selvinny, antaa mullekin toivoa paremmasta 🌻🙂🌻

Lämpimät halit ja ajatukset täältä 😍

Katsa🙂

Uskon että saat tuntee sen. Todellakin uskon niin.
Tosi kurjaa että sulla on kotona vieläkin paha olla. Millainen siellä on paha olla? Onko niinku ennen vai onko se erilaista? Mutta arvaa mitä Katsa, jos et puhu niistä niin et voi myöskään selvitä niistä. Ja en usko että sun äiti rasittuu niistä liikaa. Kyllä ne varmaan huolestuttaa sun äitiä, oothan sää sen oma tyttö, mutta ainaki mää luulen että siitä huolimatta se mieluummin tietää ku ei tiedä.

Niin. Meidän molempien pitää vaan jaksaa toivoa parempaa. Kyllä se aurinko vielä meillekin paistaa!

Kiitos! Lämmin halaus täältäkin sinne ja voimia!☺️❤️

Salaatti,

Oon niin iloinen kun saan lukea tuota sun tekstiä. 🙂 Siinä on jokaiselle oman elämänsä taistelijalle, yksinäiselle sudelle ja oman tiensä kulkijalle paljon ajateltavaa. Aivan upeaa että koit tuollaisen huippuhetken! Puhuit täyttä asiaa, susta todellakin voi vielä tulla onnellinen ja elämäsi on hyvin tärkeä. Se, että olet tiedostanut tämän asian on jo yksi auringonnousu itsessään, ja voin vain kuvitella, että se on saanut itkemään onnesta 🙂

Todellakin, kaikki sitä onnea edeltänyt tuska voi ikään kuin kruunata koko jutun: niin paljosta kuin säkin oot selvinnyt, niin valtavasti kuin oletkaan taistellut, ja nyt tämä upea kokemus selviytymisestä ja onnesta 🙂 Se ei tunnu mun mielestä alkuunkaan oudolta, vaan se on juuri sitä upeaa iloa, jolla myös rohkaistaan muita ja josta puhutaan. Aivan loistavaa että olet kokenut näin, ja muista tämä kokemus aina silloin, jos tulee uusia taisteluita! Tämä on sitä iloa parhaimmillaan, jota säkin voit kokea ja tulet vielä kokemaan uudestaankin 🙂

Halaan sua virtuaalisesti 🙂

villikettu🙂

Musta tuntuikin siltä kuin aurinko olis noussut. Kuin olis pitkään ollut yö, kylmä ja pimeä ja tähdentön yö. Ja sitten jossain vaiheessa aurinko loi niitä muutamia säteitään mun elämään kunnes aamuyöstä se nousi. Se oikeasti nousi ja valaisi mun tien. Oon monesti kirjottanut kuinka musta tuntuu että haparoin ja kompuroin kivisellä ja kuoppaisella tiellä aivan mustassa ja kylmässä pimeydessä, yksin. Ja että muille mun tie on aurinkoinen, he katsovat mun hymyileviä kasvoja ja näkevät auringonpaisteen mun elämässä. Kaikki muut kuin minä. Nyt tuntuu sitä että minähän olen keskellä auringonpaistetta. Keskellä kauneinta auringonnousua.
Ennen sitä ymmärryksen hetkeä olin jatkuvasti vain yrittäny uskoa siihen mitä muut sanoi, että voin olla vielä onnellinen, että mun elämällä on väliä. En koskaan uskonut siihen silti. Se tuntu aina valheelta. Sitten yhtäkkiä mun silmät avautui. Yhdessä pienessä hetkessä muuttui mun käsitys elämästä. Se oli jotain niin pientä, ja samalla jotain niin suurta.
Niinpä, sitten ku tulee niitä hankalia hetkiä jolloin masentaa ja tuntuu ettei millään ole väliä, niin pitää koittaa muistaa tätä.
Kiitos villikettu.

Salaatti,

Kuulostaa kyllä niin upealta ja toiveikkaalta tuo sun aamuyö. Miten yksi hetki voi muuttaa niin paljon elämässä. Se on sun auringonnousu ja sun hetki, joka todella nyt koitti 🙂 On varmasti todella vapauttavaa, kun voi itsekin nähdä sen auringonpaisteen eikä tunnu siltä, että se on vain toisten mielessä. Joskus on käveltävä sen mustan ja pimeän, kivisen tien läpi, ennen kuin pääsee aurinkoiselle tielle. "Mihinkään sellaiseen paikkaan ei ole oikotietä, jonne kannattaisi mennä" on joku aikoinaan sanonut. Tuon vaikean tien kulkeminen on varmaan vahvistanut sua aika tavalla, ja kirjoittaminen ja mietiskely on voinut syventää itsetuntemustakin aika lailla, ainakin uskoisin näin.

On myös aika huippua, miten oot jaksanut tsempata muita. Sydäntä lämmitti, kun siteerasit noita juttuja mitä olin kirjoittanut. Pidetään pilvet poissa tämän auringon tieltä! 🙂

Hei villikettu!

Sitä minäki ihmettelen että miten niin pieni hetki voi muuttaa niin paljon. Suuntaan tai toiseen, tällä kertaa paljon parempaan.
Se todella on vapauttavaa. Tuntuu niin hienolta olla keskellä sitä. Tavallaan ei enää ees haittaa se että jouduin käymään läpi sen synkkyyden. Tavallaan oon jopa kiitollinen siitä. En osais nauttia päivänpaisteesta niin, jos en olis käynyt sitä läpi. Miten viisaasti sanottu, tuo oikotie-juttu! Ainakin tuntuu siltä että se on vahvistanut ja paljon ja opettanut paljon. Ja varmaan myös on syventänyt itsetuntemusta.

On mulla yks Pilvi jota en halua pitää pois auringon tieltä;) ystäväni. Mutta kaikki muut pilvet🙂 Sanoit niin hienosti, siksi. Tykkään auttaa toisia ja haluan auttaa toisia niin paljon ku osaan. En osaa paljon, mutta aina sitä vaan toivoo että edes jotain pystyis antamaan toiselle. Sellaisesta ammatista varmasti tykkäisin eniten. No, ehkä sitten joskus on sen aika. Nyt musta tulee kukkakauppias🙂 kolmen tai neljän vuoden päästä, riippuu miten kouluaika menee.

Kävin tänään taas sairaanhoitajalla. Hän oli todella iloinen mun oivalluksen hetkestä. Ja neuvoi yrittämään muistaa sen sitten kun taas tulee vaikeampi aika. Hän antoi mulle tehtäväksi täyttää lapun jossa kysellään voimavaroista. Ensin hän kysyi niistä, mutta en oikein osannut puhumalla kertoa, puhuminenhan on mulle vaikeaa. Onneksi siis sain sen lapun🙂 Ja hän antoi myös toisen tehtävän. Hän sanoi että kun mulla kerran on kirjoittamisen lahja niin mun kannattaa kirjoittaa kirje sille pienelle Salaatille, muistella niitä lapsuuden vaikeita asioita ja kertoa että niistäkin selviää. Ja toisen kirjeen, jonka kirjoitan porukoille. Sitä kirjettä en koskaan anna, mutta on hyvä jos voi purkaa jotenkin pettymystä, vihaa, surua ja muitakin tunteita jotka vanhemmat on herättäneet. Sitten voin vaikka repiä sen. Se ei tarkota että vihaisin tai inhoaisin heitä. Rakastan mun vanhempia nykyään. Mutta se auttaa mun omaa oloa jos puran kaikki tunteet. Se onkin todella hyvä koska oon lapsesta asti kätkenyt liian usein vanhempia kohtaan tuntemani tunteet omaan sisimpääni ja ne vaivaa mua jopa nykyäänkin.
Se jäi vähän mietityttämään, kun hänellä on ensi viikolla jotain koulutuksia niin seuraava aika on vasta kahden viikon päästä. Tuntuu aika pitkältä ajalta. Mutta enköhän selviä. Muistan kyllä kun syksyllä kerran seuraava lääkäriaika oli vasta kahden viikon päässä ja pelkäsin etten elä niin kauan. Sitä lääkäriaikaa ei sitten koskaan tullutkaan, koska sama lääkäri passitti mut itsetuhoisuuden ja vakavan masennuksen vuoksi osastolle ja sen lääkäriajan aikaan olin ollut siellä jo vähän alle kaksi viikkoa.
Niin ja hän aikoi pyytää lääkäriltä mulle unilääkereseptin. Se on ihan hyvä koska joskus liian vilkkaat ajatukset estää mua nukkumasta.

Muutenkin tänään on ollut ihan hyvä päivä. Viime yönä mua pelotti. Pelkäsin sitä että joku paha ihminen tulee meille kotiin ja hyökkää mun, tai mikä vielä pahempaa, jonkun muun kimppuun. Kävin parvekkeella tupakalla ja kun nielaisin väärään kurkkuun ja rupesi yskittämään niin pelkäsin että joku siellä pihalla kuulee sen yskän ja tulee sen takia meille. Onneksi sitten kuulin kuinka kolmevuotias pikkusiskoni heräsi ja meni äitin kanssa keittiöön syömään. Hän tuli mun viereen nukkumaan ja se auttoi muakin rauhoittumaan ja nukkumaan.

Salaatti 🙂

Hienoa että sairaanhoitajasi huomioi sun auringonnousun, joka todella oli kyllä upea hetki. Kuulostaa myös hyvältä että saat tehdä kirjoittamalla nuo tehtävät, kun se todella tuntuu sulta sujuvan. Voi olla mielenkiintoinen tehtävä kirjoittaa nuoremmalle itselle kirje (aika suloisesti kirjoitit tuon "pienelle Salaatille"), siinä voi nähdä oman vaelluksensa ihan uudessakin valossa. 🙂 Oot ihan oikeassa, kun sanot että tunteiden purkaminen myös vanhempiin liittyen on paikallaan. Niissä asioissa rehellisyys voi auttaa itseäkin, ja eihän sitä kirjettä tarvitse antaa eteenpäin.

Uskon että selviät vähän pidemmän ajan ylitse 🙂 Me ollaan ainakin täällä kuuntelemassa! Tosi hienoa että sulla on nyt ollut hyvä päivä, vaikka yöllä olikin ollut synkempää. Vähitellen se aurinko alkaa nousta korkeammalle ja lämmittää enemmän. Paljon halauksia täältä 🌻🙂🌻

Heipä hei villikettu🙂

Mun sairaanhoitaja kyllä aina on iloinen kaikista pienistäkin jutuista jotka vie mua eteenpäin. Eikä ole vihainen tai pettynyt jos en olekaan jaksanut esimerkiksi altistaa itteäni. Se tosiaan on mielenkiintosta. Oon vasta alussa, oon kirjottanu pienellä ja silti mulla on jo A4-sivun toinenki puoli puolessa välissä. Siitä taitaa tulla pitkä. Hämmästyin itekkin kun aloitin kirjeen: "Rakas pieni Salaatti", koska en minä nyt rakasta itteä enkä rakastanut silloin. Mutta nyt se pieni Salaatti tuntuu pikkusiskolta ja tuntuu kuin pitäisi päästä lohduttamaan häntä kaikkien vaikeuksien keskelle. Eniten haluaisin mennä sille alle kouluikäiselle Salaatille kertomaan että hän on tärkeä ja haluaisin viettää hänen kanssaan aikaa laulaen, leikkien, lukien ja höpötellen lasten juttuja. Haluaisin antaa hänelle ja silloin pienille sisaruksilleni aikaa ja rakkautta. Äiti oli niihin aikoihin masentunut ja isä paljon töissä, joten me jäätiin vähän vaille aikuisen huomiota. Onneksi meillä oli toisemme. Ja onneksi meillä oli silti ne muutamat hyvät hetket.
Varmasti kun pääsen porukoitten kirjeen kanssa alkuun, rehellisyys auttaa mua itseänikin. Moni asia on jäänyt sykkyräksi sydämeen vaivaamaan. Enkä ihan varmasti halua antaa sitä kirjettä eteenpäin. Revin sen. Kaikista vaikeuksista huolimatta jota meillä on ollut, pystyn nyt rakastamaan molempia vanhempiani ja en halua pahoitta heidän mieltään.

Kyllä minäkin uskon. Mutta kyllä se silti ihan vähän jännittää. Onneksi olette te!🙂
Yöllä mulla ei tavallaan ole yhtään sen huonompi fiilis. Pelottaa vaan aika paljon. Viime yönä pelotti vielä enemmän ku edellisenä. Otin ittiä niskasta kiinni ja muistelin sairaanhoitajan neuvoja. Hän neuvoi että kannattaa mielessään listata faktoja sitä pelkoa vastaan. Arvelin että mulla se sujuu paremmin ku kirjotan ne faktat ylös. Aluksi mulla oli mielessä vain kaksi faktaa, mutta se lista kasvoi nopeasti sitä mukaa ku kirjotin ja lopulta niitä faktoja oli 15. Yksi oli aika hassu:
-Isä on iso ja vahva ja järkevä ja rohkea. Äiti on rohkea ja järkevä. Yhdessä ne pärjää kyllä kelle vaan.
Se tuli siitä ku kerran pelkäsin jotain muuta niin isä sanoi mulle että voi ku sinäki voisit luottaa isään niinku pikkulapset, että isä on iso ja riski ja voittaa kenet vaan. Sitte yöllä ku pelotti niin aattelin että ei siitä haittaakaan ole vaikka turvaan siihen ajatuksen, niinku pikkulapsi. Silti se vähän nauratti mua. 😀 Ja kyllä se pelkoki siitä sitten vähitellen haihtui.

Niin. Voin luottaa siihen että vähitellen, hitaasti mutta varmasti se aurinko nousee. Varmaan se välillä menee vähän mailleen, voi tulla hämärää tai jopa pimeää, utta voin luottaa siihen että se nousee uudestaan. Musta on ihanaa että tästä keväästä tulee sellanen toivon kevät. Viime kevät oli niin vaikeaa aikaa. Ja ehkäpä tästä kesästä tulee onnellinen kesä. Ainaki onnellisempi ku edellinen. Se on jo iso juttu!!

Kiitos!!

Hei Salaatti 🙂

Hienoa että sairaanhoitajasi ymmärtää sua. Se on tärkeä asia tiedostaa, että parantuminen ja kehittyminen on harvoin suoraviivaista. Eteenpäin menoa ja takapakkeja voi tapahtua molempia, ja todellinen taistelija onkin se, joka nousee kaikesta huolimatta ylös, vaikka vähän horjahtaisikin 🙂 Kirjeesi voi olla vielä aikamoinen taideteos, ainutlaatuinen kertomus sun ainutlaatuisesta elämästä. Kuulostaa aika huipulta, että olet päässyt noin hyvin vauhtiin. Jos haluaisit kertoa alle kouluikäiselle Salaatille miten tärkeä hän on, niin haluaisiko hän sanoa saman sinulle, isosisko-Salaatille, joka on mennyt niin monesta läpi ja nähnyt auringon uudestaan.

Tuo sun ajatus vahvoista vanhemmista ei ole ollenkaan naurettava mun mielestä. Helpottavat ajatukset voivat olla monenlaisia, ja niillä on oma paikkansa 🙂 15 faktan keksiminen on tosi hyvin. Tuo toivon keväästä puhuminen saa hymyilemään. Siinäkin on nyt sellainen unelma, joista koululääkärisikin silloin puhui. Toivon kevät. Oli sitten aurinkoa tai pilveä, sadetta tai poutaa, niin toivo säilyy. Se on todella hieno lähtökohta jokaiseen päivään 🙂

Kävin tänään pitkästä aikaa livechatissa. Aiheena suvaitsevaisuus. Oli kyllä pitkästä aikaa mukava siellä jutella ihmisten kanssa ja muutenki oli hyvät keskustelut. 🙂

Tein joskus alkusyksystä aarrekartan. http://ellit.fi/liikunta-ja-terveys/itsetuntemus/aarrekartta-viitoita-tie-unelmiisi Muistaakseni juuri noiden ohjeiden mukaan. Tukihenkilöni silloin ehdotti sitä minulle ja se oli hyvä juttu. Ajattelin että teen nyt uuden, kun elämäni on nyt paljon paremmin raiteillaan eikä syömishäiriö määritä unelmia. Jotkut unelmat ovat silti samoja, mutta syyt ovat erit. Ja nykyään en kiellä itseltäni mitään unelmaa, ennen kielsin koska sanoin itselleni etten voi sitä tai sitä unelmaa koskaan saavuttaa ja vielä vähemmän ansaitsen sen saavuttamista, enkä siis saa edes unelmoida siitä. Nyt ajattelen eri tavalla. Kaikken unelmien ei tarvitse toteutua. Uskon että saan elämässäni sen mitä tarvitsenkin, ja jos joku unelma ei toteudu, en halua katkeroitua siitä. Eli nyt vain sitä tekemään kun luppoaikaa löytyy. 🙂

villikettu kirjoitti 20.3.2014 21:37

Hei Salaatti 🙂

Hienoa että sairaanhoitajasi ymmärtää sua. Se on tärkeä asia tiedostaa, että parantuminen ja kehittyminen on harvoin suoraviivaista. Eteenpäin menoa ja takapakkeja voi tapahtua molempia, ja todellinen taistelija onkin se, joka nousee kaikesta huolimatta ylös, vaikka vähän horjahtaisikin 🙂 Kirjeesi voi olla vielä aikamoinen taideteos, ainutlaatuinen kertomus sun ainutlaatuisesta elämästä. Kuulostaa aika huipulta, että olet päässyt noin hyvin vauhtiin. Jos haluaisit kertoa alle kouluikäiselle Salaatille miten tärkeä hän on, niin haluaisiko hän sanoa saman sinulle, isosisko-Salaatille, joka on mennyt niin monesta läpi ja nähnyt auringon uudestaan.

Tuo sun ajatus vahvoista vanhemmista ei ole ollenkaan naurettava mun mielestä. Helpottavat ajatukset voivat olla monenlaisia, ja niillä on oma paikkansa 🙂 15 faktan keksiminen on tosi hyvin. Tuo toivon keväästä puhuminen saa hymyilemään. Siinäkin on nyt sellainen unelma, joista koululääkärisikin silloin puhui. Toivon kevät. Oli sitten aurinkoa tai pilveä, sadetta tai poutaa, niin toivo säilyy. Se on todella hieno lähtökohta jokaiseen päivään 🙂

Hei villikettu! 🙂

Se on hienoa🙂 Saadaan vielä nähdä millanen taistelija oon. Mutta kylläkään en olis tässä ilman kaikkia ihania ihmisiä jotka mua on tukenut. Mun onneksi olin juuri ehkä vuosi sitten saanut todellisia ystäviä ja ihmissuhteet kohdalleen ennen ku mun vointi romahti. Jos ne olis ollut samanlain ku aina sitä ennen, en olis jaksanut millään taistella edes tätä vähää.
En tiedä. Ehkä pieni Salaatti ajattelee että olen tärkeä. Vaikea kuvitella. Ainaki olen mun pikkusiskoille tärkeä. Tänäänkin kolmevuotiaan piti kesken ruokailun nousta halaamaan mua. Supersuloinen<3

No hyvä jos ei ole naurettava🙂
Toivon kevät. Se sopis kirjan nimeksi. Haluaisin joskus kirjottaa kirjan, mutta en tiiä tuleeko siitä mitään. Mutta tosiaan, niin on toivo säilyy. Joskus kirjotin jossain runossani näin:

Kuoleman laakso,
varjojen polku
tie jota kuljen.
Auringon silta,
toivon tie
piilotan, muistoihin suljen.
Toivo tuikahtaa
ja hiljalleen hiipuu.
Kuolema varjoissa odottaa,
koska liekki viimeinen sammuu.

Mutta enää se ei ole niin. Jos osaisin niin kirjoittaisin vielä uusia runoja tästä uudesta näkökulmasta. Ehkä vielä joskus...
Nyt taas harhailen ihan sivuraiteille. Mutta mitä siitä🙂
Nyt siivoilemaan ja huomenna kaverille!🙂

Hei! 🙂

Saadaan todellakin vielä nähdä millanen taistelija olet, tuossa lauseessa oli asennetta! Vaikeuksissa ja elämässä selviäminen on paljon helpompaa kun on ystäviä, ja koko elämä on ihan toisenlaista kun on ihmisiä vierellä. Sen oon itsekin oppinut moneen otteeseen, vaikka vähän yksinäinen susi olenkin. Ystävät on tärkeitä 🙂

Kirjan kirjoittaminen, siinä on upea unelma. Tuo sun runo on kyllä pysäyttävä, ja on hienoa kuulla että nyt ajattelet toisin. Kirjoita ihmeessä tännekin niitä uusia runoja, jos siltä tuntuu. Jotenkin aistin tästä viestistä, että sun fiilikset olis nousussa, ja aistinhan oikein? Kuulostaa niin mukavan pirteältä 🙂

Pidä hauskaa kaverin kanssa! 🙂🌻