Nuupahtanut salaatti
Hieno otsikko 😀 mutta en keksiny parempaa niin saa luvan kelvata
Tää voi olla sellanen ketju jossa minä kerron kuulumisia. Oon kohta 18-vuotias tyttö, asun yksin yksiössä ja aloitin lukion tänä vuonna. Koko kevään ja kesän taistelin syömishäiriön kanssa kaloreita ja lihomista vastaan. Laihdutin. Laihduinkin vähän, kymmenisen kiloa. Mutta arvaatkaan mitä, noin 6-7 niistä kiloista on tullut takaisin. Eikö oo ilouutinen? Vihaan itseäni kun en edes siinä sitten onnistunut. Ja nyt kumminkin haluan parantua. Ja syön nykyään tavallisten ihmisten tavoin. Epäonnistuin tuossakin.
”Jos on mahdollista että onnellinen, elämää rakastava tyttö sairastuu niin että haluaa nääntyä hengiltä, on oltava mahdollista että sama tyttö selviää ja paranee.”
Yks minua ”pahemmin” syömishäiriöinen tyttö oli kirjottanu noin yhteen tekstiinsä ja ku eilen luin tuon niin rupesin itkemään. Varmaan se on mullekin mahollista.
Mutta nyt ku menee syömisvammailun kans paremmin niin menee sitten muuten huonommin… Minun itsetunto laski niin alas tuon paranemispäätöksen takia ettei varmaan koskaan. En osaa yhtään arvostaa itteäni. Kaikki mitä teen ja sanon on väärin. En ihmettele tuota it:n laskemista ku onhan se iso juttu ku yhtäkkiä tärkein asia itselle, rakkain unelma ikään ku kaatuu, kuivuu käsiin. Ku oman arvon ihmisenä on jo kauan määrittäny laihuus, ja yhtäkkiä pitäisi oppia elämään ilman sitä. Ja keksiä uusi tavoite ja uudet unelmat elämälle.
Niin tämä kaikki ja nämä muutokset tänä syksynä on syöny paljo mun voimia. En oo koskaan ollu näin väsyny. Minä joka oon aina tarvinnu tosi vähän unta. En tiiä toista ihmistä joka voi nukkua yhtä vähän ja silti ei nuku liian vähän. Minä en saa koskaan riittävästi unta ja tuntuu että ku aamulla herään niin oon yhtä väsyny ku illalla. Ja tuo sama onnettomuuden tunne on edelleen. En minä oo onnellinen ollu tänä syksynä, kuin harvoin harvoin on se tunne vähän aikaa. Nyt vaan on monesti huonoja päiviä ja tosi matalalla mieliala sillon. Koulua on mielettömän raskas käydä. Ihan lyhyt päivä koulussa tekee minut todella väsyneeksi.
Kävin eilen perjantaina kuraattorilla, mutta koska en uskaltanu puhua muusta ku tuosta väsymyksestä niin ei hän varmaan ymmärtänyt ihan kokonaan miten rankkaa tää nyt on. Tuntuu etten selviä edes ens viikosta kun pitäs olla joka ikinen päivä koulussa. Mutta kyllä silti on paljon paljon eteenpäin että kävin siellä. Oikeasti on aika ihme että laitoin viestiä. Olin aika sekaisin ku laitoin sen.
White princess2 kirjoitti 16.1.2014 2:37
Hei!
Nuoresta voi tuntua, että kukaan ei välitä. Oikea rakkaus on usein niin vaikea asia, että juuri se, että rakastaa voi olla este sille, että kommunikaatio on vaikeaa. Avioerot, kouluongelmat yms. heijastuvat kuitenkin usein arkeen. Se ei tarkoita, etteivätkö he sinua rakastaisi. Kyllä vanhempasi sinusta välittävät kuitenkin. Se, että on perhekriisejä on juuri sitä rakkautta. Vanhemmat ovat kuitenkin vain ihmisiä hekin, ja eivät siksi aina pysty näyttämään rakkauttaan, koska eivät haluaisi, että voit huonosti. Sydämeen mahtuu silti vain yksi isä ja yksi äiti. 🙂 Ei äidin ja isän rakkaus katoa mihinkään.
Hei ja kiitos!
Olen kokenut sen kun tuntuu ettei kukaan välitä, niin voi tosiaan tuntua. Nyt oon kuitenki ymmärtänyt että kyllä välittää. Ja se on juuri ollut este meidän kommunikaatiolle kun oon ite välittänyt niin paljon etten halunnut huolestuttaa. Onneksi nykyään tilanne on parempi.
White princess2 kirjoitti 16.1.2014 2:37
Sydämeen mahtuu silti vain yksi isä ja yksi äiti.
Mun sydämeen mahtuu kaksi isää ja kaksi äitiä.
Ehkä johtuu sian läpästä sydämessäni.
maanvaiva kirjoitti 16.1.2014 20:26
White princess2 kirjoitti 16.1.2014 2:37
Sydämeen mahtuu silti vain yksi isä ja yksi äiti.
Mun sydämeen mahtuu kaksi isää ja kaksi äitiä.
Ehkä johtuu sian läpästä sydämessäni.
Niin tai sitten sulla on vaan suuri sydän. Useimmilla meistä on vain yksi isä ja yksi äiti, siksi White princess 2 varmaan sanoi niin. Ja mulla on vain yksi isä ja yksi äiti.
Mulla menee ihan hyvin. Tai ihan jees. Tai en tiiä. Vanhoja asioita oon nyt miettiny paljon, en tiiä mistä syystä. Kirjotin mun blogiin pitkästi mun viime vuodesta ja muistaki vanhoista asioista ja toivon että se auttais mua unohtamaan ne. Kirjotin myös pahasta olosta, fiktiivisesti. Kuinka se vaikuttaa niin paljon, kuinka se saa tekemään asioita jotka ei ole hyväksi.
Nytkin on vähän paha olla. Inhoan tätä oloa. Miten saan selätettyä sen pahan olon? Se on niin tarttuva, sitä ei pääse pakoon. Miksi mulla on hyvä olo niin paljon heikompi kuin paha olo? Miksi sen pitää olla niin? Tekee mieli viiltää. Mua jotenki on nyt väsyttäny se että kun menee paremmin niin on jotenki semmonen olo että koko ajan pitää muistaa se että on menny huonomminkin joskus ja tuntuu ettei voi valittaa mistään. Niin on väsyttäny se ku on yrittäny olla niin positiivinen koko ajan. En jaksa olla. Joskus vaan on paha olo.
Hei!
Minä olen kokenut saman muissa ihmisissä, että ei välitetä. Opiskelujen alkuaikoina hylättiin julmasti muista opiskelijoista. Olin nätti luonteikas nuori ja hyvistä olosuhteista. Se oli ratkaiseva hetki sille, että paraneeko sitä kokonaan vai ei.
Eräs lääkäri sanoi minulle kerran, että syömisellä oireilevia ei vertailla. Hän on oikeassa. Vanhempani ovat tehneet parhaansa, mutta se ei aina riitä. He ovat silti elintärkeitä, koska heille olen persoona enkä potilas. PPotilaan rooliin ei saa jäädä. Siitä pitää pyrkiä pois. On myös muita tekijöitä, joiden puuttuessa ei ihminen aina täysin ns. parane. Syömisellä oireilu ei aina ole yksilön ongelma. Joskus syyt ovat myös yhteiskunnassa sosiaalisessa pääomassa.
Hei vaan White princess 2!
Surullinen kokemus sulla. Minä oon vähän ihmetellytkin että miksi oon kokenut niin kun kumminkaan kukaan ei ole hylännyt. Ehkä se johtuu eskariaikojen kiusaamisesta. Niistä ajoista mieleen on painunut lause: "En mää halua olla sun kaveri." Hyvä että syömisellä oireilevia ei vertailla. Potilaan rooliin ei todella kannata jäädä. Mullakin on kotona semmonen systeemi että teen ihan yhtä paljo kotihommia ku muutki. Normaalisti tekisin enemmän, mutta nyt oon niin jaksamaton että en tee. Eikä se haittaa.
Mulla on nyt ihana viikonloppu. Oon mun entisten kämppisten kanssa ja on ihana olla ystävien kanssa.
Tää on aivan omituista. En pysty pitään silmiä kiinni koska aina kun pistän silmät kiinni niin musta tuntuu että paisun, paisun, paisun, kuin ilmapallo. Se on kamalaa.
Hei Salaatti!
Kiitos myötätunnosta,vaikka emme tunnekaan toisiamme. Syömisellä oireilevia on monenlaisia persoonallisuuksia, ja siksi ei juuri pitäisi vertailla. Tämä unohdetaan usein terveydenhuollossa nykyään. Vain oma itse ja oma kehitys on määrittelevä tekijä. Äitini korostaa aina, että vain omaan itsensä kanssa kilpaillaan. Siksi, että kahta samanlaista elämää ei ole. Aina on niitä, jotka kuuluttavat koko maailmalle parantuneensa ja loukkaavat samalla niitä, jotka ovat yhden askeleen jäljessä. Totuus on kuitenkin, että heitä ei kannata pitää voittajina. Silloin joku, joka oikeasti on letkuissa ei välttämättä enää nouse ja ala kasvaa aikuiseksi. Itse en ole koskaan ollut onneksi letkuissa. Itse olen aina muistanut kuitenkin tämän realiteetin, jos joku julistaa voittoaan. Syömishäiriöstä paraneminen ei ole kilpailu muiden kanssa eikä miesten kanssa. Sen voi kuitenkin kääntää voitoksi, jos niin haluaa. Se mikä mietä kaikkia oireilevia tai oireilleita yhdistää, ovat vaatimukset itseämme kohtaan. Kuitenkin tästäkin voi päästä. Ei sinun tarvitse ollaa "isona" väitellyt tohtori tietyn ikäisenä ollaksesi jotain mitä yhteiskunta vaatii. Älä välitä yhteiskunnan määrittelystä siitä, kuka on voittaja. Siitä alkaa paranemisen tie. Jaksamista!
Kiitos White princess2!!
Oon ollu jotenki väsähtänyt viime päivät. Viikonloppu oli ihana ja puhuin väliin tosi avoimesti omista asioista ystävieni kanssa. Mulla on semmonen olo että jee, vihdoin alan oppia puhumaan eikä vaikenemaan! Mutta siitä huolimatta oon ollu väsynyt. Vähän on huonontunut vointi. Tämänpäiväistä psykiatrisen sairaanhoitajan aikaa siirrettiin viikolla... Miten joku kuvittelee että musta vielä joskus tulis työkuntonen ku en koskaan pääse hoitoon?? On taas niin sellanen olo että pelkään elämää. Miten mää muka koskaan osaan elää? Kaikki elämässä on niin vaikeeta. Töissä pitäs käydä että sais rahaa ja kaikenlaisia asioita hoitaa. Enkä osaa enkä jaksa. Sitä paitsi en jaksa elää yksinäistä elämää ja pelkään niin paljon että lopulta jään yksin kun kaikki huomaa miten ääliö ihminen oon. Joo tosiaankin vähän väsähtänyt olo. En oo ees tänne jaksanu mitään kirjottaa. Jospa tää lähtis taas nousuun jossain vaiheessa...
Hei!
Olet oikeassa. Kyllä se vaan niin on, että kaikilla ihmisillä on vain yksi isä ja yksi äiti. Vaikka vanhemmat eivät aina rakasta toisiaan, niin kuitenkaan hajonnut perhe ei aina ole rakkaudettomampi. Se voi olla jopa rakastavampi, kun vain ymmärtää että vanhemmatkin ovat vain ihmisiä ja heillä on oma historiansa. Vanhempien rakkaus säilyy kuitenkin. Se voi olla joskus jopa ainut rakkaus joka kantaa ihmisenä. Julma koti on sellainen, jossa ei elämää nähdä elämänä, vaan arvostellaan rakkauskriisit muka tietävinään. Koti jossa ei koskaan ole riitoja, ei ole täynnä oikeita tunteita. Jos kaikki on aina hyvin, ei mikään voi olla hyvin. Kyllä kodit hoitavat itse itsensä kun aika kuluu. Ulkopuolinen ammattilainen voi joskus olla hyvä, mutta kuitenkaan kotia ei korvaa mikään. Kotiin voi tulla tässä julmassa maailmassa ja saa silti anteeksi. Joihinkin kuvioihin kuitenkin tarvitaan ammatilaisia jos tilanne on sinulle uusi etkä tiedä miten suhtautua. Ja mitä tulee pekäämiseen. Eikö se ole niin että mitä turvallisempi koti sitä pelottavammalta ja julmemmalta maailma tuntuu. Sehän on ihan normaalia.
Mielestäni salaatti hyväksyi että minulla on kaksi äitiä ja kaksi isää. Vai ymmärsinkö väärin, salaatti?
Muuten sanoisin tähän mielipiteen vaihtoo vanhempien lukumäärästä "että kyllähän mielipiteitä saa olla, mutta itse arvostan eniten niitä mielipiteitä, joissa on takana omakohtaista kokemusta."
Noin minua nettiystävä muualla neuvoi sanomaan, kun kysyin nokitanko takaisin väitteeseen ettei voi olla kuin yksi isä ja äiti.
Minä en nokita takaisin vaan lopetan asiasta keskustelun tähän.
Eli omasta kokemuksesta voin sanoa, että ihmisellä voi olla kaksi isää ja äiti.
Mitä sulle kuuluu,salaatti.
MINÄ vain ryven omassa itsesäälissäni, kun fyysinen terveys reistailee. Toivottavasti sulla menee hyvin etkä ole huonossa kunnossa, kun ei ole näkynyt nuorten liveissäkään.
maanvaiva kirjoitti 28.1.2014 9:48
Mitä sulle kuuluu,salaatti.
MINÄ vain ryven omassa itsesäälissäni, kun fyysinen terveys reistailee. Toivottavasti sulla menee hyvin etkä ole huonossa kunnossa, kun ei ole näkynyt nuorten liveissäkään.
Minulle kuuluu armotonta väsymystä. Vaikka nukun öisin niin olen ihan poikki päivällä. Tänään mulla vihdoin on ensimmäinen psykiatrisen sairaanhoitajan aika. En minä nyt sinnekään jaksais mennä mutta pakkohan se on jaksaa vääntäytyä. Oon monesti ajatellu että jos tulis liveen, mutta sitte ei vaan kumminkaan oo jaksanu. Muuten ihan hyvää. Vauvan ristiäiset on tällä viikolla, se on ihan kiva juttu.
Onhan se kurjaa kun fyysinen terveys reistailee. Tsemppiä!
Ja tuohon vanhempien lukumäärään, todellakin voi joillakin, kuten sulla, olla kaksi isää ja kaksi äitiä. Tietenkin sen hyväksyin!
White princess2, olet oikeassa siinä mitä puhuit kodista.
Hei!
Väsymys on tosi yleistä kyllä. Ei siihen auta kuin nukkuminen. Kaikki luonnon keinot vain käyttöön. Läheskään aina ei ole kyse yksilön henkilökohtaisesta ongelmasta vaan voi olla kyse myös ihan normaaleista asioista. Tietystikään ei voi yleistää. Kaikilla ihmisillä on ongelmia ja pettymuksiä elämässä. Se kuuluu elämään. Itse olen kriittinen öaveluiden suhteen, koska oma sosiaalisuuden tarpeenikin psykiatrisoitiin. Jaksamista!
White princess2 kirjoitti 29.1.2014 2:51
Hei!
Väsymys on tosi yleistä kyllä. Ei siihen auta kuin nukkuminen. Kaikki luonnon keinot vain käyttöön. Läheskään aina ei ole kyse yksilön henkilökohtaisesta ongelmasta vaan voi olla kyse myös ihan normaaleista asioista. Tietystikään ei voi yleistää. Kaikilla ihmisillä on ongelmia ja pettymuksiä elämässä. Se kuuluu elämään. Itse olen kriittinen öaveluiden suhteen, koska oma sosiaalisuuden tarpeenikin psykiatrisoitiin. Jaksamista!
Musta tuntuu ettei mulla meinaa auttaa. Vaikka nukun ihan tarpeeksi niin väsyttää. Toisaalta voi johtua myös siitä että viime aikoina olen lääkkeen unohtanut ottaa... Kiitos!
Ristiäiset oli niiiin kivat. Ja vauva sai ihanan nimen<3 Muutenki mulla oli kiva viikonloppu ja paljon tekemistä.
Psykiatrisen sairaanhoitajan käynti viime viikolla sujui tosi hyvin. Pystyin oikeesti yllättävän hyvin puhumaan ja hoitaja oli tosi mukava. Kaikki mun taustat me ehittiin vaan käydä läpi. Huomenna on taas uusi aika.
Viime aikoina olen väsymyksestä huolimatta ollut onnellisempi kuin aikoihin. Se on niin hyvä juttu! Mutta nyt silti muutamat viime päivät on ollut aika paljonkin alavireisempiä. Oon tuntenu itteni paljon huonommaksi ja lihavaksi. Sitä kyllä oonki. En aio silti tehä asialle mitään koska tiiän että sitte oon vaan entistä onnettomampi...