Nuupahtanut salaatti
Hieno otsikko 😀 mutta en keksiny parempaa niin saa luvan kelvata
Tää voi olla sellanen ketju jossa minä kerron kuulumisia. Oon kohta 18-vuotias tyttö, asun yksin yksiössä ja aloitin lukion tänä vuonna. Koko kevään ja kesän taistelin syömishäiriön kanssa kaloreita ja lihomista vastaan. Laihdutin. Laihduinkin vähän, kymmenisen kiloa. Mutta arvaatkaan mitä, noin 6-7 niistä kiloista on tullut takaisin. Eikö oo ilouutinen? Vihaan itseäni kun en edes siinä sitten onnistunut. Ja nyt kumminkin haluan parantua. Ja syön nykyään tavallisten ihmisten tavoin. Epäonnistuin tuossakin.
”Jos on mahdollista että onnellinen, elämää rakastava tyttö sairastuu niin että haluaa nääntyä hengiltä, on oltava mahdollista että sama tyttö selviää ja paranee.”
Yks minua ”pahemmin” syömishäiriöinen tyttö oli kirjottanu noin yhteen tekstiinsä ja ku eilen luin tuon niin rupesin itkemään. Varmaan se on mullekin mahollista.
Mutta nyt ku menee syömisvammailun kans paremmin niin menee sitten muuten huonommin… Minun itsetunto laski niin alas tuon paranemispäätöksen takia ettei varmaan koskaan. En osaa yhtään arvostaa itteäni. Kaikki mitä teen ja sanon on väärin. En ihmettele tuota it:n laskemista ku onhan se iso juttu ku yhtäkkiä tärkein asia itselle, rakkain unelma ikään ku kaatuu, kuivuu käsiin. Ku oman arvon ihmisenä on jo kauan määrittäny laihuus, ja yhtäkkiä pitäisi oppia elämään ilman sitä. Ja keksiä uusi tavoite ja uudet unelmat elämälle.
Niin tämä kaikki ja nämä muutokset tänä syksynä on syöny paljo mun voimia. En oo koskaan ollu näin väsyny. Minä joka oon aina tarvinnu tosi vähän unta. En tiiä toista ihmistä joka voi nukkua yhtä vähän ja silti ei nuku liian vähän. Minä en saa koskaan riittävästi unta ja tuntuu että ku aamulla herään niin oon yhtä väsyny ku illalla. Ja tuo sama onnettomuuden tunne on edelleen. En minä oo onnellinen ollu tänä syksynä, kuin harvoin harvoin on se tunne vähän aikaa. Nyt vaan on monesti huonoja päiviä ja tosi matalalla mieliala sillon. Koulua on mielettömän raskas käydä. Ihan lyhyt päivä koulussa tekee minut todella väsyneeksi.
Kävin eilen perjantaina kuraattorilla, mutta koska en uskaltanu puhua muusta ku tuosta väsymyksestä niin ei hän varmaan ymmärtänyt ihan kokonaan miten rankkaa tää nyt on. Tuntuu etten selviä edes ens viikosta kun pitäs olla joka ikinen päivä koulussa. Mutta kyllä silti on paljon paljon eteenpäin että kävin siellä. Oikeasti on aika ihme että laitoin viestiä. Olin aika sekaisin ku laitoin sen.
Jotenkin omituinen olo. Pahanmakuinen. Se kuvaa tätä oloa hyvin. En yhtään pidä itsestäni. En haluaisi olla olemassa tällaisena minänä kuin olen. Tällä hetkellä en vihaa itseäni mutta halveksin ihan suunnattomasti ja tunnen suurta vastenmielisyyttä itseäni kohtaan. Minut saisi hakata. En koskaan pystyisi tuntemaan näin suurta vastenmielisyyttä ketään toista ihmistä kohtaan. Olen sitä mieltä että ihan jokainen on arvokas ja ansaitsee elää. Olen valmis taistelemaan kenen tahansa ihmisarvon puolesta. Miksi sitten en itselleni suo sitä arvoa? Olen eniten vihaamani, inhoamani ja halveksimani ihminen. Minulla ei ole keneenkään ihmisen huonot välit, paitsi itseeni. Häpeän itseäni.
Vihaan läskejäni.
*huokaus*
En kai aio taas aloittaa sitä samaa laihdutusrumbaa... En kait. Olen sitten lihava.
Katsa kirjoitti 2.1.2014 17:31
Hyvää Uutta vuotta salaatti! Toivottavasti tämä vuosi on sinulle edes vähän helpompi kuin edellinen<3 Pidä huoli itsestäs. Jookosta?
Kiitos Katsa!! Hyvää uutta vuotta myös sulle!<3 Toivotaan että meillä molemmilla jotkut asiat helpottuisi tänä vuonna! Yritetään. Pidä sinäkin?
maanvaiva kirjoitti 2.1.2014 17:2
Luinhan mie sitten sun ketjusi ja oikeesti mustakin tulee kohta hullu, jos et lopeta jo tuon asian märehtimistä. Minä tiedän miten raskasta on miettiä päiväkausia jotain sanomistaan. Sie pyysit anteeksi, mie pyysin anteeksi ja annetaan asian jo olla.
Asia pitää nyt unohtaa, sovitaanko niin?
Joo, niin minä aioinkin nyt unohtaa sen. Unohdetaan vaan.
Tsemppiä Salaatille.
Toivottavasti kuulet näiden ihanien ihmisten kommentit susta Salaatti. Että olet ihana, ystävällinen ja myötätuntoinen ihminen. Sä olet valmis auttamaan muita ja kirjoitustesi perusteella tuntuu, että olet ennemmin läpeensä hyvä kuin paha. Uskon, että sulla on jostain syystä vääristynyt käsitys itestäsi ja kehostasi. Negatiivinen minäkuva voi seurata monista syistä. Masennus sairautena hyvin tyypillisesti saa ihmisen ajattelemaan itsestään korostuneen negatiivisesti.
Toivon, että jaksat syödä lääkärin suosittelemaa lääkitystä, minkä pitäisi auttaa hieman mielialaan ja parantaa oloa. Kerro kuitenkin lääkärille kaikista lääkkeen vaikutuksista. On tärkeää arvioida, että onko sulle heti osunut se paras lääkitys, vai pitääkö tarkistuksia tehdä. Muista liikkua ja ulkoilla, liikunta on luonnon omaa mielialalääkettä. Toivon, että pääset pian keskustelemaan terapeutin kanssa, oli se sitten psykiatrinen sairaanhoitaja, psykiatri tai sosiaalityöntekijä. Oikean avun kautta voit oppia näkemään itsesi sellaisena kuin olet ja ehkä realistisemmin kuin nyt. Yritä jaksaa siihen asti. Olet jo tullut pitkän matkan, päässyt eteenpäin monessa asiassa ja se on hyvä asia. Muista se!
Mainitsit siitä B-todistuksesta. Ennen sairasloman loppumista on sun hyvä yhdessä hoitavan lääkärin kanssa miettiä, oletko ns. työkykyinen/koulukuntoinen. Se tarkoittaa sitä, että pystyisitkö käymään koulua päivittäin vaikkapa helmikuussa jo? Vaihtoehtoista kuntouttavaa toimintaa on nuorille olemassa kyllä, mikä voi olla ihan hyvä ajatus jos tuntuu että jotain jaksaisit jo. Toimintakyvyn palautumisessa on tekemisellä ja arjen rutiineilla iso merkitys. Voit myös itse miettiä mitä haluaisit tehdä, pelkästään kotiin jääminen ei ole kosinkaan usein hyväksi.
Sairaslomaa voi tarvittaessa jatkaa ja joskus nuorilla ihmisillä on myös kuntoutustuki Kelalta, mikä on nuorille tarkoitettu väliaikainen eläke, kun kuntoutuminen kestää pitkään. Muista kysyä vaikka sosiaalityöntekijältäsi, jos on epäselvyyksiä. Tiesitkö, että sulla voi olla oikeus saada sun sairaalalaskut toimeentulotukena?! Muutenkin saatat saada toimeentulotukea, riippuen mitä sun sairauspäiväraha on. Elämisen menoja sulla kuitenkin on ja sua ei lasketa sun vanhempien talouteen siksi, kun olet täysi-ikäinen. Elämisen kuluja katsotaan olevan vanhempansa/vanhempiensa luona asuvalla 18 vuotta täyttäneellä henkilöllä 348,40e/kk tai 11,61e/pv. Tähän kuuluu ruoka, vaatteet, hygienia, puhelin, kaikki irtomenot paitsi erikseen myönnettävät sairauskulut, koulumatkat, asuminen noin karkeasti.
Sun aikasi tulee vielä, opiskella ja elää itsenäistä elämää. Mun mielestä olet vielä tosi nuori ja on täysin tavallista, että asut kotona. Älä murehdi ainakaan tätä!
Taas meni maratoniksi. No, olikin pitkä tauko kirjoittelussa 🙂
Paukku
Kiitos Paukku! Ei mua maratonviestit haittaa. Kiva vaan🙂
Kuulen ja ilahdun aina tosi paljo semmosista kommenteista. Ne lämmittää mieltä. Mutta mun on vaikee silti uskoa niitä. Tiiän että tää on aika isonkin ongelma mulla että en pysty ajattelemaan yhtään hyvää itsestäni ja että mun pitää takertua jokaiseen pieneenkin virheeseen jonka teen.
Kyllä mää nyt oon muistanu syödä molempia lääkkeitä. Musta tuntuu että tuo lääkitys on ihan hyvä, ainaki sitten oon siihen tyytyväinen kun saan zyprexan lopettaa. Ulkona oon käynytkin nyt viime aikoina joka päivä. Lasten kanssa käyn aina. Kyllä mää pian pääsen hoitoon. Tässä kuussa on nuorisopsyk. polille aika 15. päivä ja sitä ennen on vielä osastolta omahoitajan ja lääkärin soittoajat ja edelleen jos paha olo tulee niin voin millon vaan mennä osastolle. Eli kyllä pärjäilen. Edelleen mulla on se ongelma etten oikeen osaa asioistani puhua, mutta toivon että se vähitellen rupeis onnistumaan. Ja tosiaankin kaikki on jo paljon paremmin kuin jokin aika sitten. Osaan jopa keksiä hyviä asioita elämästäni, kun aiemmin se oli todella vaikeaa.
Oon lukion lopettanut niin varmaan haen töitä sitten kun olen siinä kunnossa että jaksan taas kunnolla. Kouluun menen ensi syksynä. Toivon että saan sitten avohoitopaikastani jotain tietoa missä voisin käydä että saisin tekemistä ja hoidettua itseni kuntoon. Kyllähän minä jo jotain jaksaisin.
Oon vihdoin saamassa mun raha-asioihin jotain tolkkua. Sosiaalityöntekijä neuvoi mua hakemaan ensin sitä sairauspäivärahaa koska se kuulemma saattaisi olla isompi kuin toimeentulotuki. Mutta kela ei ole vielä tehnyt päätöstä. Sairaalalaskuihin mulla nyt riitti rahat, onneksi vaikka niitä olikin tosi paljon kaikkia erilaisia laskuja sairaaloista. Kahdessa sairaalassa oon nyt ollu. Mulle on tulossa vielä jotain laskuja, mutta enköhän niistä selviä.
Niin, kyllä mää vielä ehin opiskella ja muuttaa omilleni. Pitää nyt välillä ottaa rauhassa tätä elämää.
Joku täällä oli ymmärtänyt kirjoittamasi väärin. Netissähän väärin ymmärtäminen on hyvin tavallista. Itse sanoisin tuohon, että älä nyt b-lausuntoa tms. tavoittele. Ihmisenä et ole kävelevä diagnoosi, etkä pärjäämätön, vaan oma ainutlaatuinen persoonasi, jonka kaltaista toista ei ole. Kannattaa minusta panostaa siihen kaikkeen normaaliin, mitä olet ja mistä olet kiinnostunut. Elämässäsi on varmasti ollut paljon hetkiä kun olet ollu ihan normaali lapsi ja nuori ja un on kohdeltu ihan normaalisti. Keskity siihen oman kehityksesi ja persoonasi vuoksi.
Huokaisten vastaan että en tavoittelekaan. Yritän pyrkiä kohti normaalia elämää. Mutta hiukan vastahakoisesti koska tuntuu ettei minun elämästäni koskaan voi tulla muuta kuin keskinkertainen. Haluaisin vain jäädä makaamaan, mieluiten kuolla pois. Mutta se ei ole vaihtoehto. Miksi ei? Elämä on mun ristini jota mun pitää kantaa.
Tänään me siivottiin ja otettiin kaikki joulukoristeet pois, paitsi kuusi. Ja tänään oli omahoitajan soittoaika.
Kirjoitan aina niin negatiivisessa sävyssä että häpeän ihan sitä. Mutta kun tuntuu että on pakko saada kirjoittaa kaikki se negatiivinen sisältäni pois. Siksi minä nyt varta vasten mietin että mitä hyvää minun elämässä on.
-perhe ja koti jossa saan asua rakkaiden ihmisten keskellä
-ystävät, kaksi oikeesti todella hyvää ystävää
-elämän perusasiat, kuten ruoka
-se että oloni on kohentunut viimeisen sairaalareissun jälkeen
-kotiasiat rupeavat vihdoin muuttumaan parempaan suuntaan
-tukinet
-sukulaiset, varsinkin molemmat isovanhemmat jotka välittää
-se että saan apua
Suunniteltiin siskon kanssa että haettaisiin tänä iltana pizzaa. Ei vielä oo ihan varmaa mutta ehkäpä🙂
Ei siinä ole mitään hävettävää jos kirjoittaa negatiivisia asioita jos Se tuntuu susta itestä hyvältä.
Ja onneks kaikkien ongelmien keskeltä Sä löysit positiivisia asioitakin sun elämästä. Pidä niistä kiinni ja nauti!
Kiitos Katsa! Minä pidän ja nautin🙂
Kyllä me haettiin pizzaa lauantai-iltana. Hyvää oli!
Eilen kävin toiseksi nuorimman siskon kanssa (2,5v) kaupassa kävelemällä, sisko istui rattaissa. Oli oikeen mukava lenkki.
Mulla on paha olla. Enkä ees kunnolla tiiä miksi. Tekis mieli itkee mutta ei pysty.
Mää oon oikeesti jo pitkään elänyt semmoisessa luulossa ettei kukaan, ihan kukaan edes perheestä ja ystävistä välitä musta. Viime aikoina, sen jälkeen kun jouduin eka kerran sairaalaan ja varsinki sen jälkeen ku otin lääkkeitten yliannostuksen, oon ruvennut ymmärtämään että mun läheiset ihmisen ihan oikeesti välittää musta. Että mulla ja mun elämällä ON väliä jollekin. Nyt voin sanoo että luultavasti mun perhe, ystävät ja sukulaiset välittää musta enemmän ku minä ite. Mutta onpahan mulla joku syy elää.
Tiedän miltä tää kuulostaa, mutta haluan silti jakaa ajatukseni.
En lukenu todellakaan kaikkia sun kirjotuksia, neljä tai viis ja sitte nää viimesimmät. Oon 18v tyttö jolla oli tosi vaikee murrosikä. Nyt kuitenki elämä hymyilee mutta arvaas mitä, kadehdin sua. Haluan masentua, haluan olla umpikujassa, ehkä syömishäiriökää ei olisi paha juttu. Oli helpompi olla masentunu ku iloinen.
:/ tuntuu pahalta sanoa näin, mutta NAUTI pahasta olosta, sillä sitten KUN se menee ohi, sulla on ikävä sitä 🙂
😍
Tietysti mulle saa tulla jakaan erilaisia mielipiteitä, Mielikuvitusystävä.
Silti olen eri mieltä. Itse en usko että mulle tulee ikävä pahaa oloa, sitten jos joskus se menee ohi. Ne päivät, viikot, kuukaudet, kun on ollut paha olo, on ollu kaikkein vaikeimpia ja raskaimpia mun elämässä. Niitä en halua takas.
Niin mäkin luulin, ja halusin todellaki päästä eroon niistä tunteista.. Nykyään vaan kaipaa tosi paljo sitä oloa. En tiedä miksi.