Nuupahtanut salaatti
Hieno otsikko 😀 mutta en keksiny parempaa niin saa luvan kelvata
Tää voi olla sellanen ketju jossa minä kerron kuulumisia. Oon kohta 18-vuotias tyttö, asun yksin yksiössä ja aloitin lukion tänä vuonna. Koko kevään ja kesän taistelin syömishäiriön kanssa kaloreita ja lihomista vastaan. Laihdutin. Laihduinkin vähän, kymmenisen kiloa. Mutta arvaatkaan mitä, noin 6-7 niistä kiloista on tullut takaisin. Eikö oo ilouutinen? Vihaan itseäni kun en edes siinä sitten onnistunut. Ja nyt kumminkin haluan parantua. Ja syön nykyään tavallisten ihmisten tavoin. Epäonnistuin tuossakin.
”Jos on mahdollista että onnellinen, elämää rakastava tyttö sairastuu niin että haluaa nääntyä hengiltä, on oltava mahdollista että sama tyttö selviää ja paranee.”
Yks minua ”pahemmin” syömishäiriöinen tyttö oli kirjottanu noin yhteen tekstiinsä ja ku eilen luin tuon niin rupesin itkemään. Varmaan se on mullekin mahollista.
Mutta nyt ku menee syömisvammailun kans paremmin niin menee sitten muuten huonommin… Minun itsetunto laski niin alas tuon paranemispäätöksen takia ettei varmaan koskaan. En osaa yhtään arvostaa itteäni. Kaikki mitä teen ja sanon on väärin. En ihmettele tuota it:n laskemista ku onhan se iso juttu ku yhtäkkiä tärkein asia itselle, rakkain unelma ikään ku kaatuu, kuivuu käsiin. Ku oman arvon ihmisenä on jo kauan määrittäny laihuus, ja yhtäkkiä pitäisi oppia elämään ilman sitä. Ja keksiä uusi tavoite ja uudet unelmat elämälle.
Niin tämä kaikki ja nämä muutokset tänä syksynä on syöny paljo mun voimia. En oo koskaan ollu näin väsyny. Minä joka oon aina tarvinnu tosi vähän unta. En tiiä toista ihmistä joka voi nukkua yhtä vähän ja silti ei nuku liian vähän. Minä en saa koskaan riittävästi unta ja tuntuu että ku aamulla herään niin oon yhtä väsyny ku illalla. Ja tuo sama onnettomuuden tunne on edelleen. En minä oo onnellinen ollu tänä syksynä, kuin harvoin harvoin on se tunne vähän aikaa. Nyt vaan on monesti huonoja päiviä ja tosi matalalla mieliala sillon. Koulua on mielettömän raskas käydä. Ihan lyhyt päivä koulussa tekee minut todella väsyneeksi.
Kävin eilen perjantaina kuraattorilla, mutta koska en uskaltanu puhua muusta ku tuosta väsymyksestä niin ei hän varmaan ymmärtänyt ihan kokonaan miten rankkaa tää nyt on. Tuntuu etten selviä edes ens viikosta kun pitäs olla joka ikinen päivä koulussa. Mutta kyllä silti on paljon paljon eteenpäin että kävin siellä. Oikeasti on aika ihme että laitoin viestiä. Olin aika sekaisin ku laitoin sen.
Ei harmainta hajua onko sulla oikeasti ongelmia vai ei. Tilastotieteen ristiintaulukoinnissa ainakin kummatkin todennäköisyydet ovat täysin mahdollisia. Anyway hyvä ohje on se, että älä tähtää liian korkealle. Sitten ei ainakaan ole niin paljon ongelmia. Ja onhan kaikilla ihmisillä huonot hetkensä. Et ole maailmanlaajuisesti ensimmäinen jolla on negatiiviset hetkensä.
Sinulla on ollut syömishäiriö, ahdistuneisuutta ja väsymystä, joista mikään ei ole pieni juttu.
Kelasin että jos nyt tuntuu siltä ettei ongelmia ole niin asiat ovat helpottaneet...?
White princess 2, puhut varmasti totta etten oo ensimmäinen jolla on negatiiviset hetkensä...eli ei haittaa vaikka mullakin on. Tai toivottavasti ei haittaa. En vaan nyt jaksa elää mitään iloista ja onnellista elämää kun sitä ei oo.
TruthFades, niin joo tosiaan. Ei ne taida olla helpottaneet. Eli mulla varmaan on jotain ongelmia. Tai siis varmasti sellaisia ongelmia elämässä joitten yli en selviä omin voimin. Välillä vaan jotenki ajattelee että on ite keksiny kaikki ongelmat ja mitään todellisia ongelmia ei edes oo. Syyllistän itseä niistä ongelmista.
Mutta on kait tämä kaikki oikeesti todellista. Tarvin apua.
Ainakin se on fakta, että se on aina mahdollista löytää lääketieteen havainnoissa. Vähän sama, kun on joskus näkevinään joka paikassa lenkkeilijöitä jos itse sitä harrastaa. Eli sitä mitä tarkkailee, niin sitä alkaa löytämään. Eli jos sulta on se nyt sitten diagnostisoitu, niin et voi sille mitään.
Ei mulla oo diagnosoitu kait oikeestaan mitään, White princess 2.
Tänään on ollu tavallista parempi päivä. Paitsi... Nyt illalla lankesin viiltelemään. En pahoja, en pahoja, enkä edes montakaan haavaa. Mutta kumminkin eka kertaa täällä vanhempien kotona ja nyt se portti on avattu niin ei oo vaikeaa toista kertaa. Tätä ennen ei oikeestaan oo ollu välineitä. Toisaalta harmittaa, toisaalta oon vielä ihan fiiliksissä, koska sain verta vuotamaan. Jee. Ei vaan ihan tosissaan oon ihan tyhmä. Miksi aina viiltelen? Mikä siinä on? Mikä saa ihmisen kääntymään itseään vastaan? Mutta se vaan on niin hienoo kun veri valuu pitkin rannetta... Otin tumman pyyhkeen ettei siitä niin heti huomaa että siinä on verta. Kun täällä ei ookkaan ihan nii helppoa ku omassa kodissa ku on muita ihmisiä ja en välttämättä ite pese pyykkiä. Mutta tyhmä minä.. Millä minä tästäki pääsen eroon?
Itsemurhaa en nykyään enää aio tehä, se ei oo vaihtoehto. Mutta musta se on väsyttävää ja typerää ku se ei oo vaihtoehto. Olis niin paljon helpompi kuolla. Miksi se ei oo mahdollista? Väsyttää tää elämä niin paljon.
Salaatti kirjoitti 5.12.2013 12:20
Nyt mulla on yks keino jolla koitan saaha sitä pois. Silleen että joka ilta joku 10-15 minuuttia kirjotan kaikki mieleen tulevat negatiiviset asiat paperille. Sillon saan märehtiä ja olla negatiivinen. Sitten revin sen paperin. Helpottaa ku tietää että on hetki millon SAA olla negatiivinen ja saa purkaa kaikki asiat mielestä.
Tuokin on hyvä asia, jos saat sen onnistumaan. Mutta, jos kuitenkin päivällä jatkat märehtimästä, niin käytä joka ilta 10-15 minuuttia siihen mitkä asiat ovat hyvin. Äläkä revi paperia vaan yritä seuraavana iltana keksiä uusia hyviä asioita.
Minusta on kiva mennä nukkumaan hyvät asiat mielessä.
Kyllä se on siihen auttanu että en koko päivää murehdi. Voin ruveta myös sitä positiivisuusvihkoa taas käyttämään. Ennen kirjotin joka päivä viisi asiaa joissa onnistuin tai olin hyvä. Tai siis yritin mietti viisi asiaa, kertaakaan en tainnut viittä keksiä. Mutta voin jatkaa nyt sitä niin että viisi hyvää juttua päivästä, ei minusta. Mutta aika monesti ku yritän olla positiivinen niin tulee vaan paha mieli. Koska mun elämässä on niin paljon hyvää ja miksi minä silti oon niin tyytymätön elämään. Mulle tulee aina paha mieli siitä etten osaa olla tyytyväinen.
Ahdistaa niin kovin se kun oon niin huono ja paha ihminen. Ja kiittämätön ja ihan oikeesti tyhmä. Ja ruma. Miten minä saisin muutettua itteäni niin paljon että ansaitsisin elää?
Tulee taas viilleltyä ja hakattua itteeni. Vaikka kirjotin päiväkirjaan perjantaina ettei enää koskaan viiltelyä. Vihaan ja inhoan itteä niin paljon.
Etköhän sie nyt ole siinä kunnossa, että tarvitset sairaalahoitoa. Sua ei enää auta pelkkä kirjoittelu vaan tarvit ammattiapua ympäri vuorokauden.
Minä menisin kyllä nyt jopa sairaalaan jos pääsisin. Tää elämä on niin kestämätöntä. En vaan jaksa enää. Mutta miten mää sairaalaan tästä päätyisin? Musta tuntuu että mun voimat on ihan loppu. Mää oon koko syksyn koittanu hakee apua mutta en vieläkään sitä saa. Miten voi olla näin? En jaksa, en jaksa, en jaksa, en jaksa... Mitä mun nyt pitäis tehä?
Salaatti rakas, sä tarvitset nyt apua. Kotiin palaaminen ilmeisesti auttoi hiukan, mutta ei tarpeeksi. Nyt menet ja huudat ongelmas koko maailmalle, etkä lopeta ennenkuin voit paremmin, ennenkuin sun on hyvä olla. Sulla on oikeus siihen. Sulla on oikeus vaatia itselles hyvää kohtelua, ja sun on nyt tehtävä se. Kerro vaikka äidilles, että nyt et pysty enää. Äitis on kuitenkin huolissaan susta, ja haluaa sulle vain hyvää. Ja sun täytyy hakea sitä apua juuri nyt, kun sun viiltely ei oo vielä kerinny menemään pahemmaksi. Ymmärräthän sä sen?
Voimia!<3
En voi vielä mennä mihinkään. Äitille syntyy varmaan tänään tai se vauva. Niin mulla pitää hoitaa ja hoidan huomisenki ku iskä menee töihin. Pitää sitte miettiä sitä mun avun hakemista lisää ku äiti ja vauva on kotona. Ihana saada sellanen nyytti hoidettavaksi<3! Toivottavasti se synnytys menee hyvin.
Äiti sano että jos hyvin menee niin kolmen päivän päästä äiti ja vauva pääsee kotiin. Nyt äskettäin lähti laitokselle äiti ja isä. Mutta äiti myös sano että jos mää hoidan aamupäivää niin mummu voi varmaan iltapäivät hoitaa. Mutta silti en siis tällä viikolla ehi omia juttuja aatella.
miten voit?
Tiedän millaista se on kun on noita ajatuksia. Mut silti on parempi alkaa miettii mikä on järkevää ja mikä ei. Ennen kun tekee itelleen pahaa, voi miettiä onko se sen arvoista. Mulla paistaa noi jäljet kun kuutamo taivaalla. Ne ei tunnu ikinä paranevan,ei ainakaan kun aina tulee uusia jjälkiä tehtyä.
Toivottavasti saat jotain apua. Että voisit jossain puhua pahaa oloasi pois, vaikka perheelle sitten.