Nuupahtanut salaatti
Hieno otsikko 😀 mutta en keksiny parempaa niin saa luvan kelvata
Tää voi olla sellanen ketju jossa minä kerron kuulumisia. Oon kohta 18-vuotias tyttö, asun yksin yksiössä ja aloitin lukion tänä vuonna. Koko kevään ja kesän taistelin syömishäiriön kanssa kaloreita ja lihomista vastaan. Laihdutin. Laihduinkin vähän, kymmenisen kiloa. Mutta arvaatkaan mitä, noin 6-7 niistä kiloista on tullut takaisin. Eikö oo ilouutinen? Vihaan itseäni kun en edes siinä sitten onnistunut. Ja nyt kumminkin haluan parantua. Ja syön nykyään tavallisten ihmisten tavoin. Epäonnistuin tuossakin.
”Jos on mahdollista että onnellinen, elämää rakastava tyttö sairastuu niin että haluaa nääntyä hengiltä, on oltava mahdollista että sama tyttö selviää ja paranee.”
Yks minua ”pahemmin” syömishäiriöinen tyttö oli kirjottanu noin yhteen tekstiinsä ja ku eilen luin tuon niin rupesin itkemään. Varmaan se on mullekin mahollista.
Mutta nyt ku menee syömisvammailun kans paremmin niin menee sitten muuten huonommin… Minun itsetunto laski niin alas tuon paranemispäätöksen takia ettei varmaan koskaan. En osaa yhtään arvostaa itteäni. Kaikki mitä teen ja sanon on väärin. En ihmettele tuota it:n laskemista ku onhan se iso juttu ku yhtäkkiä tärkein asia itselle, rakkain unelma ikään ku kaatuu, kuivuu käsiin. Ku oman arvon ihmisenä on jo kauan määrittäny laihuus, ja yhtäkkiä pitäisi oppia elämään ilman sitä. Ja keksiä uusi tavoite ja uudet unelmat elämälle.
Niin tämä kaikki ja nämä muutokset tänä syksynä on syöny paljo mun voimia. En oo koskaan ollu näin väsyny. Minä joka oon aina tarvinnu tosi vähän unta. En tiiä toista ihmistä joka voi nukkua yhtä vähän ja silti ei nuku liian vähän. Minä en saa koskaan riittävästi unta ja tuntuu että ku aamulla herään niin oon yhtä väsyny ku illalla. Ja tuo sama onnettomuuden tunne on edelleen. En minä oo onnellinen ollu tänä syksynä, kuin harvoin harvoin on se tunne vähän aikaa. Nyt vaan on monesti huonoja päiviä ja tosi matalalla mieliala sillon. Koulua on mielettömän raskas käydä. Ihan lyhyt päivä koulussa tekee minut todella väsyneeksi.
Kävin eilen perjantaina kuraattorilla, mutta koska en uskaltanu puhua muusta ku tuosta väsymyksestä niin ei hän varmaan ymmärtänyt ihan kokonaan miten rankkaa tää nyt on. Tuntuu etten selviä edes ens viikosta kun pitäs olla joka ikinen päivä koulussa. Mutta kyllä silti on paljon paljon eteenpäin että kävin siellä. Oikeasti on aika ihme että laitoin viestiä. Olin aika sekaisin ku laitoin sen.
Voi se kunnallinen psykiatrikin olla ihan yhtä hyvä kuin yksityinen. Mutta se vaatii aikaa, että löytää sopivan.
Minä sain sen tukihenkilön jonkun vammaistuen vuoksi ja lukihäiriön. Mutta lopussa mulla oli koulusta suoraan toinen oppilas joka auttoi mua. Se oli ylempänä opinnoissaan ja pystyi omien opintojensa ohella auttamaan minua. Se
Kun sulla on se hoitosuhde löydetty, rupee siellä puhumaan halustasi jatkaa opintoja ja sano, että tarvihet apua siinä.
Vaikka mie nyt tässä koko ajan puhunkin opinnoistasi, on kuitenkin ensin tärkeintä laittaa itsesi kuntoon.
Voit kyllä googlailla nettilukion sivuja, jos vaikka saisit jotain tekemistä, kun suorittaisit jonkun aineen.
Kyllä minä uskon että kunnallinen voi olla yhtä hyvä. Mutta en nyt edes tiiä että mitä hoitoa oon saamassa. Toivottavasti jotain.
Puhuminen... Minä en tiiä mitä teen itseni kanssa ku en vaan saa pakotettua sanoja ulos suusta. En vaan saa puhuttua. Se on tosi iso ongelma. En voi saada apua just siihen mihin tarvin jos en voi puhua ja en voi saada käsiteltyä asioita jos en voi puhua. Saa nähä mitä mistään tulee. Mutta koitan puhua niistä opinnoista joskus...
Kun jaksan niin voin googlailla. En nyt vielä jaksa.
Musta se juuri on se haaste mielenterveydessä, että opettelee tekemään vähemmän. Itse arvostan edelleen enemmän sydämensivistystä kuin kirjaviisautta vaikka luokenut olenkin. Sydämensivistys parantaa usein enemmän jonkun ns. ihmisyydessä luokitteluhaavan, kuin mikään suoritus. Kun ihminen, joka on ennen ollut kadehdittu suorituksistaan päättääkin tehdä vähän vähemmän, niin kyllähän tulee heti ainakin muutama suomalainen joka yrittää lytätä sinut arvottomaksi. Mutta ei ihmisen arvo ole suorituksissa. Ihminen joka katsoo alaspäin lahjakkuutta joka ei elämästä nauttiakseen enää jaksa suorittaa niin paljon, nauraa elämän ainutkertaisuudelle. Hän on silloin itse sivistystasoltaan hyvin alhaalla eikä ole arvoisesi. Eivät ne koulut oikeastaan kerro mitään sellaista, mitä itse arvostan.
Minunkaan mielestä ihmisen arvo ei ole suorittamisessa, olet oikeassa siinä White princess 2. Ja ei minun lähipiirin ihmiset mua arvostelekaan suoritusten perusteella, onneksi.
Kirjaviisaus ei poista sydämenviisautta mutta sydämenviisaus poistaa kirjaviisauden, jos ei viitsi lukea muiden ajatuksia ja tietoa asioista. On vaan siinä yhden pienen oman sydämensä ympärillä ja kuvittelee olevansa hyvinkin viisas ihminen. Kun taas kirjaviisas ymmärtää ettei koskaan ole valmis viisas vaan joka kirjasta oppii jonkun uuden viisauden.
Kirjaviisaus vo hyvinkin poistaa sydänviisauden sillä jokainen ymmärtää että syďäntä kuuntelemalla otat riskin.
Ihminen joka on lukenut ja tietää miten ihmiset käyttäytyvät voivat esittää normaalia.
Esimerkiksi jotkut psykopaatit tekevät näin alitajuisesti.
Parhaana pidän ihmistä joka lähtee tunteelliselta tasolta kirjalliseen viisauteen pitäen kokoajan itsetietoisuuden korkealla.
"I am the wisest man alive, for I know one thing, and that is that I know nothing." -Sokrates
Anteeksi kun en sano mielipidettäni kirjaviisaus/sydämenviisaus asiaan kun olen niin tyhmä.
Nyt on tapahtunu jotain kauheeta. Oon lihonu ylipainoiseksi. Mun painoindeksi on nyt 25,1. Paitsi että paino oli otettu kun olin just syönyt eli ei ole aamupaino, joka mun mielestä on "oikea" paino. Oon ihan järkyttynyt tuosta painosta vaikka kyllä peiliin katsomalla jo arvasinkin että painan LIIKAA! Tää on ihan kauheeta ja mun on nyt pakko ryhdistäytyä. En voi jatkaa näin. Tää on ihan kauheeta. Hyi hyi hyi. Iljetän itseäni. Oon lihava possu.
Kannattaa kuitenkin muistaa että painoindeksi on hiukan virheellinen, koska siinä ei oteta huomioon mitään muuta huomioon kuin pituus ja paino. On harmi että vielä nykyäänkin kouluissa käytetään painoindeksiä, ja sen perusteella luokitellaan hyvinkin raa'asti.
Mun mielestä et ole yhtään ylipainoinen, juuri sopiva 🙂
Jos lihot yli 60kg nyt lähiaikoina nii siihen kannattaa kiinnittää huomiota.
Ettei vaan menisi sit myöhempänä överiksi.
Olet mielestäni juuri sopiva nyt eikä haittaisi vaikka tulisi vähän lisääkin 😀
Mutta sehän on vaan mun mielipide.
Enkä tiedä kannattaako siihen varata jos jotain kauneusihanne painoa tavoittelet, sillä mielestäni kaikilla on oma kauneusihanne.
Taistelukala, yritän muistaa... Olen kyllä oikeesti itekkin samaa mieltä että painoindeksi ei kerro oikeestaan mitään, mutta omalla kohdallani oon vaan niin ankara.
TruthFades, ihan totta? No kiva että olen jonkun mielestä sopiva. Kyllä mää nyt yritän tän lihomisen pysäyttää. Mulla ei tällä hetkellä oikeestaan tavoitepainoa oo kun en laihduta, mutta semmonen realistinen tavoitepaino vois olla 50-55kg. Mutta tällä hetkellä menee niin huonosti että on tarpeeksi hyvä jos saan painon pysymään tässä. Sitten joskus kun menee paremmin niin on helpompi laihduttaa.
Mä olen taas ihan traumatisoitunut ajoittain, kun mua kohdellaan kuin anorexiapotilasta. Lenkkeilin liikaa, kun innostuin ja paino laski huolestuttavan alas. Ei ihmisillä silleen ole välähtänyt, että kohtelisivat ihmisinä normaalisti. He ovat vakuuttuneita suorastaan harhaisesti että olisin anorektikko mutta tiedän etten ole. keskity siihen millainen olet parhaimmillasi ja mikä on vahvuutesi.
Kiitos White princess 2, minä keskityn.
Oon ihan kauhee ihminen. Valitan aina niin paljon ja oon niin negatiivinen. Koitan aina sanoo itelleni että pitää aatella asiat parhain päin mutta en saa mun mieltä muuttumaan silleen että voisin aatella positiivisesti. Se on ihan kauheeta. En halua olla negatiivinen ihminen. Haluan olla taas iloinen ja onnellinen.
Ja musta tuntuu niin kauheelta sanoo pikkusisaruksille että haluan olla rauhassa. Tulee niin hirviömäinen olo kun sanoo heille että menkää pois ja antakaa mun olla vähän aikaa rauhassa. Mutta pakko ku en vaan jaksa koko ajan heitä, vaikka rakkaita ovatkin. Mutta en silti tiiä kumpi on parempi vaihtoehto kun sitte tulee niin kamala olo kun sanoo että menkää pois.
Kiitokset kiitoksista. Sana kiitos on kauhean tärkeä sana. Se osoittaa, että arvostaa toisen ihmisen myötäelämisen kykyä. Myötäeläväkään ei voi olla jos ei ole itse saanut sitä vuorovaikutuksessa. Myötäelävyyden voi myös pilata jos suhtautuu siihen kauhean julmasti. Mutta olen oppinut, että ei se minusta johdu. Olisiko kyse jostain vuorovaikutuksesta tuossa negatiivisuudessasi? Suomalainen kulttuurihan oikein suosii negatiivisuutta. Muissa kulttuureissa on paljon positiivisempaa vuorovaikutusta. Itse olin iloinen ja nauravainen, puhelias lapsi, mutta kun vuosikausia suhtauduttiin kauhean negatiivisesti kouluissa yms, niin minustakin tuli kauhean negatiivinen. Tätähän syömishäiriöhoidoissa ei vieläkään tulla ajatelleeksi. Eli siis mikä on ihmisen peruspersoona. Miten sitten saa positiivisuutensa takaisin? Esim. suomenruotsalainen kultuuri on erinomainen vuorovaikutuskulttuuri, jos peruspersoona kuitenkin on positiiinen. Kyllä kaikista ihmisistä saadaan negatiivisia, jos oikein yritetään. Ttunteethan tarttuvat kouluissa ja missä tahansa. Mutta positiivisuuden voi saada takaisin. Kaikki tunteet ovat sallittuja.
Itse katsoin jälkeenpäin vähän huvittuneena tekstiäni. Yritin kirjoittaa mahdollisimman nopeasti, koska sitähän työelämä kuitenkin vaatii. Huvittavaa, että äidinkieleni näytti kirjallisena tuotoksena jo siltä, kuin kouluja ei olisi sitten käytykään... Ja oli jo mennyt suomi ja ruotsikin sekaisin. Kiireessä sattuu ja tapahtuu. Yritän opetella täällä tukinetissä suhtautumaan siihen, että aina ei voi miettiä muuta kuin, että saa jonkun jutun tehtyä deadlineen mennessä. Kielellinen lahjakkuus ei aina näy. Deadlinet kuitenkin ratkaisevat. Ei siis ole mikään ihme, että ihmisillä on syömishäiriödiagnooseja. Toiset otetaan silmätikuiksi ja toisia taas ei. Minkäs sille voi.
White princess 2, mullakin on välillä tosi paljon virheitä tekstissä. Ei se mitään haittaa. En minä tiiä mistä tässä mun negatiivisuudessa on kyse. Ja toivon tosiaan että saan mun positiivisuuden takas.
Nyt mulla on yks keino jolla koitan saaha sitä pois. Silleen että joka ilta joku 10-15 minuuttia kirjotan kaikki mieleen tulevat negatiiviset asiat paperille. Sillon saan märehtiä ja olla negatiivinen. Sitten revin sen paperin. Helpottaa ku tietää että on hetki millon SAA olla negatiivinen ja saa purkaa kaikki asiat mielestä.
Oon miettiny taas sitä että onko mulla muka oikeesti jotain ongelmia? Oon vaan omasta päästä vetässy että mulla muka on ongelmia. Ookoo.