Nuupahtanut salaatti
Hieno otsikko 😀 mutta en keksiny parempaa niin saa luvan kelvata
Tää voi olla sellanen ketju jossa minä kerron kuulumisia. Oon kohta 18-vuotias tyttö, asun yksin yksiössä ja aloitin lukion tänä vuonna. Koko kevään ja kesän taistelin syömishäiriön kanssa kaloreita ja lihomista vastaan. Laihdutin. Laihduinkin vähän, kymmenisen kiloa. Mutta arvaatkaan mitä, noin 6-7 niistä kiloista on tullut takaisin. Eikö oo ilouutinen? Vihaan itseäni kun en edes siinä sitten onnistunut. Ja nyt kumminkin haluan parantua. Ja syön nykyään tavallisten ihmisten tavoin. Epäonnistuin tuossakin.
”Jos on mahdollista että onnellinen, elämää rakastava tyttö sairastuu niin että haluaa nääntyä hengiltä, on oltava mahdollista että sama tyttö selviää ja paranee.”
Yks minua ”pahemmin” syömishäiriöinen tyttö oli kirjottanu noin yhteen tekstiinsä ja ku eilen luin tuon niin rupesin itkemään. Varmaan se on mullekin mahollista.
Mutta nyt ku menee syömisvammailun kans paremmin niin menee sitten muuten huonommin… Minun itsetunto laski niin alas tuon paranemispäätöksen takia ettei varmaan koskaan. En osaa yhtään arvostaa itteäni. Kaikki mitä teen ja sanon on väärin. En ihmettele tuota it:n laskemista ku onhan se iso juttu ku yhtäkkiä tärkein asia itselle, rakkain unelma ikään ku kaatuu, kuivuu käsiin. Ku oman arvon ihmisenä on jo kauan määrittäny laihuus, ja yhtäkkiä pitäisi oppia elämään ilman sitä. Ja keksiä uusi tavoite ja uudet unelmat elämälle.
Niin tämä kaikki ja nämä muutokset tänä syksynä on syöny paljo mun voimia. En oo koskaan ollu näin väsyny. Minä joka oon aina tarvinnu tosi vähän unta. En tiiä toista ihmistä joka voi nukkua yhtä vähän ja silti ei nuku liian vähän. Minä en saa koskaan riittävästi unta ja tuntuu että ku aamulla herään niin oon yhtä väsyny ku illalla. Ja tuo sama onnettomuuden tunne on edelleen. En minä oo onnellinen ollu tänä syksynä, kuin harvoin harvoin on se tunne vähän aikaa. Nyt vaan on monesti huonoja päiviä ja tosi matalalla mieliala sillon. Koulua on mielettömän raskas käydä. Ihan lyhyt päivä koulussa tekee minut todella väsyneeksi.
Kävin eilen perjantaina kuraattorilla, mutta koska en uskaltanu puhua muusta ku tuosta väsymyksestä niin ei hän varmaan ymmärtänyt ihan kokonaan miten rankkaa tää nyt on. Tuntuu etten selviä edes ens viikosta kun pitäs olla joka ikinen päivä koulussa. Mutta kyllä silti on paljon paljon eteenpäin että kävin siellä. Oikeasti on aika ihme että laitoin viestiä. Olin aika sekaisin ku laitoin sen.
Mulla on paha olla ja syön siihen pahaan oloon. Ei kiva.
Oon niin väsyny. En jaksa elämää. Haluaisin vaan nukkua. Miks en vois nukkua, nukkua ja nukkua? Ja en heräis enää koskaan. Se olis parasta mitä vois tapahtua. Mua väsyttää.
Millainen on unirytmisi? Se saattaa vaikuttaa väsymykseen. Tai onko hemoglobiiniasi mitattu, jos se on oikein alhainen niin sekin vaikuttaa. Itselläni alhaisimmat lukemat ovat olleet 75:ssä (ja sen jälkeen hoitajat ihmettelivät, kun ei olla määrätty veritiputukseen..), jolloin lekuri ihmetteli, miten olen yleensä pysynyt hereillä. Siinä vaiheessa naureskelin, että huonosti, kun väsyttää koko ajan mutta mania pitää hereillä. Se onkin niitä ainoita hyviä puolia, mitä maniasta saatan keksiä..
Minä tulin kipeäksi täällä, hirvittävä räkätauti päällä. Onneksi nyt eikä vasta sitten kun työt maanantaina alkavat. Penska, se koira siis, ei sittenkään tule vielä viikonloppuna. Kuljetus ei kuulemma tällä viikolla onnistu, mutta ensi maanantaina pitäisi selvitä taas enemmän. Jos silloinkin näyttää, ettei kuljetusta onnistuta järjestämään tuttujen lentoemäntien kautta, niin penska saa tulla itsekseen ruumassa Hki-Vantaalle, kun lento ei kuitenkaan kestä edes kahta tuntiakaan.
Tuolla on nyt mutakakku uunissa, saapa nähdä miten onnistuu. Kunhan en hirveän paljon liikaa paistaisi yli. Joskin hyvää se on, vaikkei löysäksi sisus jäisikään. 😝
Tosi hyvä, että tajuat, että vasta sitten lastenhotiotyötä tms. kun oma jaksaminen ja ennenkaikkea elämänhalu on on hyvä. Oma elämänhalusi on nyt se kaikkein tärkein tiedän omasta kokemuksesta, että juuri se, että tuosta tehdää ongelma, voi kääntyä juuri päinvastaiseksi omgelmaksi, eli että syö liikaa. Paras ohje tuossa on tosiaa se, että ei vaadi itseltään liikoja. Mulle vieläkin se, että hallitsen syömiseni on todella tärkeää. Olin aikoinaan tosi hädissäni, kun ahmin ja ahmin eikä kukaan kuullut hätähuutoani, vaikka hain apua. Tiesin, että siitä tulee sydän- ja verisuonitauteja, ja vaikka mitä, mutta ei otettu tosissaan. Mutta en voi sille enää mitään että ei tajuttu. Sen kanssa on elettävä. Sisäinen paha olo kertoo jostain, ja siihen on hyvä saada apua. Se on vähän sama, kuin ruoka jota ei halua syödä tai jota syö liian paljon, jotta kestäisi jonkun jutun, jsta ei välttämättä ole harmainta hajua. Nukkuminen on tavallaan hyvä tapa käytönnössä elää jonkun asian kanssa, jota ei vain kestä. Itsekin otan miesystävätraumaan usein n. 15 minuutin nokose, a kun herään, niin totean, että no, olen käynyt suihkussa, enkä syö siihen traumaan edes masennuslääkkeitä ,joten kyllä tästä taas mennään eteenpäin. Tämä kannetaan ihan itse, jos ei aikoinaan ole kauneimmillaan päässyt joukkoon!
Itelläkin tuo sama olo..
Kannattaa käydä jostain masennuslääkkeitä hakemassa.
Suurinta osaa ihmisistä ne auttaa tohon väsymykseen va vedottomuuteen
Ja ruokailusta ei niin kannata välittää kunhan yrität pysyä terveellisen rajoissa
Jku alle 55-70kg jos esim 160cm nii ei keho turhaan rasitu
Eikä kannata välittää pinnallisista ihmisistä
"Hollow, empty shell no tale to tell"
Northerin biisissä vähän out of context mut sopii asiaan
Sasutäti,
Unirytmi mulla on sellanen että nukun noin kymmenestä yhdeksään yleensä.
On kyllä tosiaan ollu alhaalla sun hemoglobiiniarvot!! :O Ei oo mitattu mutta en usko että on me arvot alhaalla koska mulla ei oo ikinä, eikä äitilläkään.
Harmi ettei pentu vielä pääsekään ☹️
Omnom, mutakakkua!! Rupes tekeen mieli...🙂
White princess 2,
Koitan olla vaatimasta liikoja iteltäni. Silti vähän hätä mullakin kun tulee syötyä niin paljon. Oikeesti liian paljon. Mää en ota nokosia. Nukun vaan yöllä mutta välillä päivälläkin tulee olo että haluaisin nukkua seuraavaan aamuun asti. Mutta kun tiiän että sitte valvottais yöllä niin en nuku päivällä.
TruthFades,
Koitan saada tänään lääkäriajan varattua. Toivottavasti jotenkin selviän tästä..
Oon 159 ja tuolta 55kg:stä on nyt lähdetty. Silti olin aika hoikka (jopa ajattelen nyt ite niin!!!!!!!), tai melkeen laihakin vaikka painoindeksi silti oli lähemmäs 22. Joten mun ei heti pitäis olla liian iso. Toivottavasti... Aika kamalaa se silti on ku syö vaan.
Mulla on paha olla. Aina vaan, joka päivä päivästä toiseen. Paha olo tuntuu mahassa. Vähän niinkun perhosia vatsassa, mutta ne on semmosia mustia ja ikäviä perhosia. Joskus on maha kipeenä. Kun teen jotain niin teen sen siksi etten tuntisi sitä pahaa oloa. Välillä kädet tärisee kun on niin paha olla. Päivät pitkät ootan että pääsen nukkumaan, yön tunneiksi pakoon sitä oloa. Se paha olo on semmoinen suuri ja pohjaton musta säkki sisälläni. Se imee kaiken ilon ja onnen itseensä. Kun teen jotain, vaikkapa kudon niin se imee sen tekemisen aiheuttaman hyvän olon itseensä. Kaiken imee. Kaikki vaan menee sinne ja se säkki sisälläni vaan kasvaa ja tarvitsee enemmän ja enemmän. Sinne säkkiin kaikki mun syömä ruokakin menee. Tai ei se ole säkki. Se on joku musta eläin joka huutaa ruokaa ja mikään ei sille riitä.
Täysi kymppi siitä, että syljit sen pahan olosi tänne. Hyvää ilmaisua. Mulla ei le paha olo, mutta olen pettnyt suomalaiseen kulttuuriin. Siihen, että tämä kulttuuri suorastaan näyttää tuhoavan empatian ja lämmön. Vaikka kotonasi siitää vaalittaisiin, niin kaupan kassa saattaa nokkasta empatiasi töksäyttämällä jotain. sen takia Olen pitkään jo oireillut ruoalla. Ei se tule muttumaan. Ei se muutu, koska sanotaan mitä sylki suuhun tuo, eikä oteta toisia huomioon. Lärpätetäänympäri kännissä sitä sun tätä, ja jauhetaan perättöimiä. Kun yritän nostaa keskustelun tasoa, niin näytää siitä kuin puhuisit seinille. Ei ole muuta keinoa kuin ruoka. Hyvä että juuri ja juuri saa suomalaiseen enää kontaktia. Olen kuitenkin täysin suomalainen. Otuo lintu tässä kulttuurissa, koska minulle on tunteet, joita en ole juonut.
White princess2 kirjoitti 29.11.2013 18:37
Täysi kymppi siitä, että syljit sen pahan olosi tänne. Hyvää ilmaisua. Mulla ei le paha olo, mutta olen pettnyt suomalaiseen kulttuuriin. Siihen, että tämä kulttuuri suorastaan näyttää tuhoavan empatian ja lämmön. Vaikka kotonasi siitää vaalittaisiin, niin kaupan kassa saattaa nokkasta empatiasi töksäyttämällä jotain. sen takia Olen pitkään jo oireillut ruoalla. Ei se tule muttumaan. Ei se muutu, koska sanotaan mitä sylki suuhun tuo, eikä oteta toisia huomioon. Lärpätetäänympäri kännissä sitä sun tätä, ja jauhetaan perättöimiä. Kun yritän nostaa keskustelun tasoa, niin näytää siitä kuin puhuisit seinille. Ei ole muuta keinoa kuin ruoka. Hyvä että juuri ja juuri saa suomalaiseen enää kontaktia. Olen kuitenkin täysin suomalainen. Otuo lintu tässä kulttuurissa, koska minulle on tunteet, joita en ole juonut.
Kiitos🙂 Musta tuntuu ettei edes tänne sylkeminen poista sitä oloa. Mikään ei poista. Se on ja pysyy. En jaksa sitä.
On varmaan toisaalta totta että osa ihmisistä on tuollaisia kuin kuvailit, mutta onneksi joukossa on todellisia helmiäkin. Etsi sellaisia ihmisiä elämääsi.
Itse pidän suomalaisesta kulttuurista.
Täysin looginen mutta silti syvällinen ajattelutapa.
Huono puoli on se että ihmiset ovat unohtaneet mitä kohteliaisuus, käytöstavat ja kunnioitus toista kohtaan tarkoittavat.
Tämä tosin näyttää olevan ongelmat kaikkialla telluksella, ainakin mitä nyt internetin välityksellä on tullut huomattua.
mutta tämä ei taida olla salaatin ongelma, vaan se että hän on nuupahtanut.
Jotkut vitamiinit saattaisivat auttaa, kuten B-vitamiinit ja muutenkin kannattaisin vitamiinien cappaamistä eli vitamiini rajojen saantia täyteen vähäksi aikaa.
Tuo olosi jota kuvaat mustaksi pedoksi saattaa olla myös kehosi mekanismi etsiä tiettyjä ruoka-aineita jota tietoinen tajuntasi ei tiedä.
Pieni selviytymismekanismi evoluutiosta, mutta eihän se mitään ongelmia ratkaise..
saattaa antaa piristystä kylläkin 🙂🌻
Vaikka nyt tässä ketjussa ei niin näytetä arvostettavan koulutusta, niin minusta koulutuksella saa itselleen paremmat mahdollisuudet tehdä mitä haluaa. Minä menin ekana ammattikouluun kokkilinjalle mutta hyvin äkkiä tajusin etten jaksa vaan keitellä ruokia lopun elämääni. Mitä muuta työtä oisin kokkina voinut tehdä? En juuri muuta.
Mutta, kun kävin lukion ja sitten jatkoin amk ja yliopistoon ja olen suorittanut useita tutkintoja työni ohella ja vielä vähän opiskelen, voinkin elämässäni tehdä lähes mitä huvittaa. Siirtyä ammatista toiseen ja aina löytyy töitä, kun osaa monia asioita. Voi jopa välillä olla joulutonttu.
Minä kyllä sinuna salaatti, miettisin useita kertoja mitä haluat isona tehdä. Nykyisin voi netin kautta opiskella paljon, voit saada tukihenkilön opintoihisi, voit opiskella omaan tahtiin jne. Tietenkin ensin sun pitää saada itsesi kuntoon. Mutta et kyllä taida saada tällä tyylillä vaan tarvitset enemmän apua, ehkä jopa sairaalahoitoa.
Minä en koskaan vielä ole luullut itsestäni niin suuria, että nostaisin keskustelun tasoa, jos puhuisin toisten ihmisten kanssa. Olen kyllä huomannut, että voin puhua seinälle, kun se on mun tasoinen keskustelija.
TruthFades kirjoitti 30.11.2013 3:43
Itse pidän suomalaisesta kulttuurista.
Täysin looginen mutta silti syvällinen ajattelutapa.Huono puoli on se että ihmiset ovat unohtaneet mitä kohteliaisuus, käytöstavat ja kunnioitus toista kohtaan tarkoittavat.
Tämä tosin näyttää olevan ongelmat kaikkialla telluksella, ainakin mitä nyt internetin välityksellä on tullut huomattua.mutta tämä ei taida olla salaatin ongelma, vaan se että hän on nuupahtanut.
Jotkut vitamiinit saattaisivat auttaa, kuten B-vitamiinit ja muutenkin kannattaisin vitamiinien cappaamistä eli vitamiini rajojen saantia täyteen vähäksi aikaa.Tuo olosi jota kuvaat mustaksi pedoksi saattaa olla myös kehosi mekanismi etsiä tiettyjä ruoka-aineita jota tietoinen tajuntasi ei tiedä.
Pieni selviytymismekanismi evoluutiosta, mutta eihän se mitään ongelmia ratkaise..
saattaa antaa piristystä kylläkin 🙂🌻
Hei kiitos vinkistä! Varmaan osaltaan auttaa tai ei ainakaan huononna tilannetta jos syön vitamiineja. Muutenki oon ajatellu ruveta ruuan terveellisyyteen kiinnittämään enemmän huomiota. 🙂
maanvaiva kirjoitti 30.11.2013 5:32
Vaikka nyt tässä ketjussa ei niin näytetä arvostettavan koulutusta, niin minusta koulutuksella saa itselleen paremmat mahdollisuudet tehdä mitä haluaa. Minä menin ekana ammattikouluun kokkilinjalle mutta hyvin äkkiä tajusin etten jaksa vaan keitellä ruokia lopun elämääni. Mitä muuta työtä oisin kokkina voinut tehdä? En juuri muuta.
Mutta, kun kävin lukion ja sitten jatkoin amk ja yliopistoon ja olen suorittanut useita tutkintoja työni ohella ja vielä vähän opiskelen, voinkin elämässäni tehdä lähes mitä huvittaa. Siirtyä ammatista toiseen ja aina löytyy töitä, kun osaa monia asioita. Voi jopa välillä olla joulutonttu.
Minä kyllä sinuna salaatti, miettisin useita kertoja mitä haluat isona tehdä. Nykyisin voi netin kautta opiskella paljon, voit saada tukihenkilön opintoihisi, voit opiskella omaan tahtiin jne. Tietenkin ensin sun pitää saada itsesi kuntoon. Mutta et kyllä taida saada tällä tyylillä vaan tarvitset enemmän apua, ehkä jopa sairaalahoitoa.
Minä en koskaan vielä ole luullut itsestäni niin suuria, että nostaisin keskustelun tasoa, jos puhuisin toisten ihmisten kanssa. Olen kyllä huomannut, että voin puhua seinälle, kun se on mun tasoinen keskustelija.
Minä todellakin arvostan koulutusta! Mutta tosiaan just nyt en vain kykene. Ja koska muutan paikkakuntaa niin lopetan sen lukion ja mietin uudestaan. Kaikkia vaihtoehtoja. Kyllä varmaan voisin syksyllä koettaa aloittaa uudestaan lukiossa. Tai juurikin netin kautta opiskella. Vois olla mulle oikea tapa. Tai riippuu voinnista. Miten voi saada tukihenkilön opintoihin?
Tiedän että tarvitsen enemmän apua. Mun jatkohoito sairaalan jälkeen epäonnistui, lähinnä kait siksi ettei psykologi tajunnut ollenkaan mun tilannetta. Eli vaikka siitä on jo kaksi viikkoa kun pääsin pois niin en vieläkään ole päässyt mihinkään jutteleen. Keskiviikkona olis ollu mahollisuus käydä sille psykologille jutteleen viimeisen kerran mutta A) olis ollu vaikea järjestää. Mun olis pitäny olla yksin kaks yötä ja siitä olis tullu viiltelyreissu ja B) mua ärsytti se psykologi niin paljo etten olis halunnu mennä. Sairaalahoito... Hmm... En erityisemmin tykkää osastolla olla mutta oon kyllä huomannu että mua kotona ahistaa niin paljo etten tiiä kumpi olis parempi. Mutta mun jatkohoidon järjestelyt on taas hoidossa ja ehkä muutaman viikon tai ainaki kuukauden sisään pääsisin johonki hoitoon.
Ja ai niin maanvaiva, en kyllä itekkään oo huomannu että nostaisiko keskustelun tasoa. En todellakaan. Seinät on hyvää juttuseuraa 😉
Itse ainakin olen huomannut että noista ilmaisista psykiatreista ole mitään iloa.
Tuntuu siltä kuin olisivat siellä vain istumassa palkan takia.
Poikkeustapauksia tietenkib saattaa olla ja olisi kiva jos sellainen tulisi vastaan 🙂
Kävin pari kertaa yksityisellä josta heti huomasi että osaa asiansa,
osasi pureutua oikeisiin asioihin ja oikeasti yritti saada minut avautumaan.
Ikävä kyllä en pystynyt käymään siella kuin pari kertaa sillä ne maksoivat 100e kerta.
Mutta suosittelen yksityistä jokaiselle jolle se on mahdollisuus.
Sairaalahoitoon en kannata sillä jos siellä on taidottomia ihmisiä jäät vain jumiin kunnes saat lopulta ne luulemaan että asiat ovat ok ja päästävät pois.
TruthFades kirjoitti 30.11.2013 13:55
Itse ainakin olen huomannut että noista ilmaisista psykiatreista ole mitään iloa.
Tuntuu siltä kuin olisivat siellä vain istumassa palkan takia.
Poikkeustapauksia tietenkib saattaa olla ja olisi kiva jos sellainen tulisi vastaan 🙂Kävin pari kertaa yksityisellä josta heti huomasi että osaa asiansa,
osasi pureutua oikeisiin asioihin ja oikeasti yritti saada minut avautumaan.
Ikävä kyllä en pystynyt käymään siella kuin pari kertaa sillä ne maksoivat 100e kerta.
Mutta suosittelen yksityistä jokaiselle jolle se on mahdollisuus.Sairaalahoitoon en kannata sillä jos siellä on taidottomia ihmisiä jäät vain jumiin kunnes saat lopulta ne luulemaan että asiat ovat ok ja päästävät pois.
Ei oo kyllä mulla varaa yksityiselle psykiatrille... Harmi.
Sairaalahoito. Mulla oli tosi hyvä omahoitaja, mutta en silti pystyny puhuun ja oli just noin että heti ku sain ne uskomaan että kaikki on ainaki lähelle hyvin niin pääsin pois. Se oli enempi musta itestä kiinni koska sille omahoitajalle ois voinu puhua jos ois voinu. Mutta ku mussa on joku vialla etten pysty.