Nuupahtanut salaatti
Hieno otsikko 😀 mutta en keksiny parempaa niin saa luvan kelvata
Tää voi olla sellanen ketju jossa minä kerron kuulumisia. Oon kohta 18-vuotias tyttö, asun yksin yksiössä ja aloitin lukion tänä vuonna. Koko kevään ja kesän taistelin syömishäiriön kanssa kaloreita ja lihomista vastaan. Laihdutin. Laihduinkin vähän, kymmenisen kiloa. Mutta arvaatkaan mitä, noin 6-7 niistä kiloista on tullut takaisin. Eikö oo ilouutinen? Vihaan itseäni kun en edes siinä sitten onnistunut. Ja nyt kumminkin haluan parantua. Ja syön nykyään tavallisten ihmisten tavoin. Epäonnistuin tuossakin.
”Jos on mahdollista että onnellinen, elämää rakastava tyttö sairastuu niin että haluaa nääntyä hengiltä, on oltava mahdollista että sama tyttö selviää ja paranee.”
Yks minua ”pahemmin” syömishäiriöinen tyttö oli kirjottanu noin yhteen tekstiinsä ja ku eilen luin tuon niin rupesin itkemään. Varmaan se on mullekin mahollista.
Mutta nyt ku menee syömisvammailun kans paremmin niin menee sitten muuten huonommin… Minun itsetunto laski niin alas tuon paranemispäätöksen takia ettei varmaan koskaan. En osaa yhtään arvostaa itteäni. Kaikki mitä teen ja sanon on väärin. En ihmettele tuota it:n laskemista ku onhan se iso juttu ku yhtäkkiä tärkein asia itselle, rakkain unelma ikään ku kaatuu, kuivuu käsiin. Ku oman arvon ihmisenä on jo kauan määrittäny laihuus, ja yhtäkkiä pitäisi oppia elämään ilman sitä. Ja keksiä uusi tavoite ja uudet unelmat elämälle.
Niin tämä kaikki ja nämä muutokset tänä syksynä on syöny paljo mun voimia. En oo koskaan ollu näin väsyny. Minä joka oon aina tarvinnu tosi vähän unta. En tiiä toista ihmistä joka voi nukkua yhtä vähän ja silti ei nuku liian vähän. Minä en saa koskaan riittävästi unta ja tuntuu että ku aamulla herään niin oon yhtä väsyny ku illalla. Ja tuo sama onnettomuuden tunne on edelleen. En minä oo onnellinen ollu tänä syksynä, kuin harvoin harvoin on se tunne vähän aikaa. Nyt vaan on monesti huonoja päiviä ja tosi matalalla mieliala sillon. Koulua on mielettömän raskas käydä. Ihan lyhyt päivä koulussa tekee minut todella väsyneeksi.
Kävin eilen perjantaina kuraattorilla, mutta koska en uskaltanu puhua muusta ku tuosta väsymyksestä niin ei hän varmaan ymmärtänyt ihan kokonaan miten rankkaa tää nyt on. Tuntuu etten selviä edes ens viikosta kun pitäs olla joka ikinen päivä koulussa. Mutta kyllä silti on paljon paljon eteenpäin että kävin siellä. Oikeasti on aika ihme että laitoin viestiä. Olin aika sekaisin ku laitoin sen.
No nyt sie ruppeet itsesäälissä rypemään. Olet vasta 18v, et esim 40v. Ihan rauhassa voit olla vielä kotona. Minäkin jouduin muuttamaan takaisin kotiin vaikka niin ovet paukkuen sieltä lähdin. Enkä muuttanut kuin 300 metrin päähän. Ja taisin olla 20v ennen kun onnistuin sitten uudelleen muuttamaan yksin asumaan.
Jos jaksat, niin etkö jaksaisi jotain lukion kursseja suorittaa netissä?
Sanoisin tuohon vain, että kaikelle on omat syynsä. Ei kannata syyttää itseään, jos ei pysy käymään jotain koulua. Ei kannata tosiaan vertailla itseään muihin. Tekemällä niitä asioita, jotka ovat sinulle itsellesi tärkeitä voit paremmin. Itse kävin aikoinaan lukion, joka sosiaalisesti sairaalla kuviolla sairastutti minut vakavasti. Olin sosiaalisesti näkymätön, mutta en ole sitä enää. Tyrmäsin sen vuoksi pitkään kaikki ihmiset ympäriltäni, koska minut itseni oltiin torjuttu niin monta kertaa ihmisenä. Ainut tapa reagoida tähän oli ruoka ja mieletön suorittaminen. Ymmärrän siksi jollain tavalla mitä on sairastaa syömishäiriötä. En usko, että keksit ongelmiasi. Kaikelle on jokin syy, mutta sinun on vain saatava apua. Et välttämättä itse vielä tiedä miksi reagoit tuolla tavoin, mutta kyllä kaikesta voi toipua. Syyt voivat olla monet, mutta kyllä varmasti selviydyt.
En jaksa mitään suorittaa kun haluan varmaan lopettaa koko lukion. Mää en nyt jaksa mitään. Äiti ja isä ei taida tajuta että mulla on niitä päiviä jolloin ei vaan jaksa. Ja sitä on vaikee selittää ja sitten oon laiska ja saamaton, ainakin sanaton viesti kertoo semmoista.
En minä oikeestaan oo itsesäälissä rypenyt. Sitä mieltä oon että oon epäonnistunut. Mutta tuollon oli muutenki tosi paha olla ja ahdisti niin sitten tuli tuollainen purkaus. Välillä ja aika monesti tuntuu kyllä siltä mutta en minä sitä oikeestaan aktiivisesti mieti silti tuommoista.
Tietenkin sinä saat omassa ketjussasi purkaantua. Mie taas möhläsin, sori.
Et kai sie laiska ja saamaton ole vaikket jaksa koko ajan jotain tehdä, olet toipilas.
Mitenkä kauan aiot kotonasi asua? Eikö sulle sopisi joku tukiasunto jossa saisit olla omassa rauhassa mutta kuitenkin apua aina, kun tarvihet.
White princess2 kirjoitti 23.11.2013 18:5
Sanoisin tuohon vain, että kaikelle on omat syynsä. Ei kannata syyttää itseään, jos ei pysy käymään jotain koulua. Ei kannata tosiaan vertailla itseään muihin. Tekemällä niitä asioita, jotka ovat sinulle itsellesi tärkeitä voit paremmin. Itse kävin aikoinaan lukion, joka sosiaalisesti sairaalla kuviolla sairastutti minut vakavasti. Olin sosiaalisesti näkymätön, mutta en ole sitä enää. Tyrmäsin sen vuoksi pitkään kaikki ihmiset ympäriltäni, koska minut itseni oltiin torjuttu niin monta kertaa ihmisenä. Ainut tapa reagoida tähän oli ruoka ja mieletön suorittaminen. Ymmärrän siksi jollain tavalla mitä on sairastaa syömishäiriötä. En usko, että keksit ongelmiasi. Kaikelle on jokin syy, mutta sinun on vain saatava apua. Et välttämättä itse vielä tiedä miksi reagoit tuolla tavoin, mutta kyllä kaikesta voi toipua. Syyt voivat olla monet, mutta kyllä varmasti selviydyt.
En saa nyt apua. Mun pitäs ite reippaana soittaa nyt johonki ja kertoa taas samat asiat joita en edelleen oo koskaan pystyny ääneen sanomaan kelleen. Mää en jaksa olla reippaana. Oon kohta taas aivan sekasin. Oon kohta taas hullu. Mutta antaa olla, en jaksa. Ja ilman apua en selviydy. Tai yritän mutten tiiä mitä siitä tulee.
Niin, tarvitseeko lukiota sitten käydä? Ei sellainenkaan elämä ole hyväksi, jossa on aina huonosti voiva, jos arvot ovat väärät. Yhteiskuntahan luokittelee ihmiset kuitenkin gaussilla loppuun asti. Lahjakkuutta on monenlaista ja siinä on juuri se rikkaus. Mutta kyllä sille luokittelulle voi sanoa kiitos ei. Päätökset teet tietysti sinä enkä halua sanoa pitäisikö lopettaa vai ei. Joskus kannattaa ainakin miettiä miten tästä eteenpäin. Kyllä koulut paljon vaativat nykyäänkin. Ja kertooko se kuitenkaan sitä olennaisinta? Sydämensivistys voi usein olla paljon arvokkaampaa kuin luetut kirjat ja paikka gausilla taas vähäksi aikaa. Suoritusitsetunto voi olla tosi vaativa joskus, vaikka vapaa-ajan minä ei olisi. Mieti siis mitä haluat. Ei se tee minusta ihmisestä yhtään huonompaa jos ei käy lukiota. Ihmisillä on niin erilaisia elämäntilanteita, että ei kaikilta voi vaatiakaan. elämäntilanteet kyllä ratkeavat mutta pahan olon kanssa ei kannata elää liian kauan. Niin, ja toiset vaan reagoivat jollain tavalla, kuten esim. ruoalla.
Mulla on taas niin vaikeaa. Ihan koko ajan on vaikeaa. Aina kun yritän päästä jonkun asian yli niin elämä potkaisee taas uudestaan ja lujaa. Sitten huomaan taas nieleväni kuravelliä. Olkoon vaikka itsesääliä mutta jostakin syystä aina vain uudet ja uudet vaikeudet valitsee kohteekseen justiinsa minut. En jaksa enää yhtään mitään. Oon ihan lopussa. Kohta en enää vaan jaksa. Oon ihan romahduspisteessä.
maanvaiva kirjoitti 24.11.2013 12:38
Tietenkin sinä saat omassa ketjussasi purkaantua. Mie taas möhläsin, sori.
Et kai sie laiska ja saamaton ole vaikket jaksa koko ajan jotain tehdä, olet toipilas.Mitenkä kauan aiot kotonasi asua? Eikö sulle sopisi joku tukiasunto jossa saisit olla omassa rauhassa mutta kuitenkin apua aina, kun tarvihet.
Kuule, ei se mitään🙂
Minusta tuntuu aina että oon laiska. Mutta oon miettiny että pitäis koittaa saada iskälle ja äitille sanottua että joskus en pysty tekemään mitään kun on niin väsy ja ahdistus.
Varmaan sopisi mutta en nyt ole semmosta saamassa. Asun kotona nyt siihen asti kun seuraavan kerran muutan omaan asuntoon. Ehkä ensi syksynä jos saan jonku kaverin mun kanssa asumaan ja jos on rahaa.
White princess2 kirjoitti 24.11.2013 16:25
Niin, tarvitseeko lukiota sitten käydä? Ei sellainenkaan elämä ole hyväksi, jossa on aina huonosti voiva, jos arvot ovat väärät. Yhteiskuntahan luokittelee ihmiset kuitenkin gaussilla loppuun asti. Lahjakkuutta on monenlaista ja siinä on juuri se rikkaus. Mutta kyllä sille luokittelulle voi sanoa kiitos ei. Päätökset teet tietysti sinä enkä halua sanoa pitäisikö lopettaa vai ei. Joskus kannattaa ainakin miettiä miten tästä eteenpäin. Kyllä koulut paljon vaativat nykyäänkin. Ja kertooko se kuitenkaan sitä olennaisinta? Sydämensivistys voi usein olla paljon arvokkaampaa kuin luetut kirjat ja paikka gausilla taas vähäksi aikaa. Suoritusitsetunto voi olla tosi vaativa joskus, vaikka vapaa-ajan minä ei olisi. Mieti siis mitä haluat. Ei se tee minusta ihmisestä yhtään huonompaa jos ei käy lukiota. Ihmisillä on niin erilaisia elämäntilanteita, että ei kaikilta voi vaatiakaan. elämäntilanteet kyllä ratkeavat mutta pahan olon kanssa ei kannata elää liian kauan. Niin, ja toiset vaan reagoivat jollain tavalla, kuten esim. ruoalla.
No toivottavasti sitä lukiota ei tarvi käydä koska ite ainaki aion jättää kesken. Oon ite kyllä samaa mieltä että sydämensivistys on usein paljon arvokkaampaa. Ja mulle koulu on tärkeysärjestyksessä vasta joskus onnellisuuden ja kavereitten ja kaiken semmosen tärkeämmän jälkeen.
Salaatti kirjoitti 22.11.2013 21:45
18-vuotiaana en ole saanut käytyä vielä mitään koulua peruskoulun jälkeen ja muut samanikäiset valmistuu. Yritin muutta omaan kotiin mutta palaan takaisin kotiin koska en pärjännyt yksin. Olen joutunut osastolle pakkohoitoon. En osaa puhua asioistani. Kaikki ongelmani on oikeesti mun ite keksimiä. Oon tyhmä ja keksin niitä ongelmia. Ja kaikki on vaan menny niin PIELEEN mun elämässä. Mun takia. En osaa mitään. Oon ihan turha ihminen tässä maailmassa.
Kuule, se, ettei ole saanut 18-vuotiaana NUORENA käytyä koulua loppuun, ei tarkoita sitä, että olisi epäonnistunut. Jos omaa alaa ei löydy eikä keskiarvo riitä lukioon, niin siinä joutuu yläasteen jälkeen joko pitämään välivuoden (tai useita) tai menemään kouluun, joka ei kiinnosta ja joka jää kesken. Tai jos lukioon keskiarvo riittää, eikä se tunnu omalta niin se on niin helppo jättää kesken myös.
Itse olen 28-vuotias, enkä ole vieläkään saanut päästötodistusta lukiosta tai ammattikoulusta. Olen kolmea eri alaa opiskellut, nyt siis kolmas menossa ja olen melkein vuoden viivästynyt alunperin suunnitellusta valmistumisajasta. Eli jos sinä olet kymmenen vuotta nuorempana yhden koulun kesken jättäneenä epäonnistunut, niin mikä minä olen 28-vuotiaana kolme koulua (2 x ammattikoulu + lukio) kesken jättäneenä? Täysin epäonnistunut ja turha, merkityksetön ihminen jonka ei kuuluisi edes olla täällä.
Tiedän kyllä, että jos omat vaatimustasot itselleen ovat kovat (kuten sinulla tuntuu tekstien perusteella olevan; eli se parhaasi yrittäminen ei riitä, vaan pitää onnistua aina ja joka kerta hyvin, täydellisesti - mutta kun sitä täydellisyyttä ei koskaan voi saavuttaa [ainakaan omasta mielestään]), niin se tuntuu kamalalta se yhdenkin koulun kesken jättäminen. Mutta parempi sekin kuin kitkutella koulussa, jossa ei viihdy. Senkin olen kokenut; niitä poissaoloja, sekä luvallisia että luvattomia, tuli aivan liikaa (ihme kyllä asiasta ei koskaan tullut sanomista..), en saanut töitä valmiiksi, minua ei kiinnostanut mikään, kulutin yhden tehtävän tekoon vähintään päivän (jonka muut saivat valmiiksi tunnissa tai parissa ja minäkin olisin halutessani saanut) yms. yms. Pitää vain oppia olemaan itselleen armollinen, vaikka se on alkuun todella vaikeaa. Minulle se on vaikeaa edelleenkin, kun olen vasta viimeisten kolmen vuoden aikana myöntänyt sen, että olen liian vaativa itseäni kohtaan.
Siitä huolimatta mennä porskutan. Joskus hyvin, joskus huonosti. Joskus erittäin hyvin, joskus todella pohjalla ja itsemurhan partaalla. Mutta silti täällä olen. Ja minua täällä tarvitaan, pakkohan se on uskoa, kun niin monta kertaa olen itsemurhaa yrittänyt enkä ole kertaakaan onnistunut. Aina on jotakin kautta saanut apua, joko itse soittamalla tai joku muu on asiaan puuttunut tietämättään (mm. exäni soittaessa itkien, että hänen enonsa on kuollut, kun olin vielä kohtuuselvänä lääkkeidenoton jälkeen) ja se on saanut minut hakemaan apua.
Tällä hetkellä minua tarvitaan vielä enemmän. Koska minulla on koira. Ja kohta kaksi, kunhan pentu vain kotiutuu. Ja niitä ei voi jättää yksin. Eikö sinullakin ole pikkusiskoja ja -veljiä, jotka tarvitsevat sinua?
Sinä saat olla joskus väsynyt, sinun ei tarvitse aina jaksaa, mutta täällä on ihmisiä ja asioita, joiden vuoksi sinun täytyy pysyä hengissä. Jotka tarvitsevat sinua. Itsemurha on siinä mielessä todella itsekäs teko, vaikka sen tekisikin omasta mielestään muiden puolesta/vuoksi, että sinua tarvitsevat jäävät tänne yksin. Eikä se ole hyvä juttu, ei ollenkaan.
Se on hyvä ettet ole onnistunut itsemurhassa!! Oon todella iloinen siitä!🙂
En nykyisin itekkään sitä aio...ainakaan kovin tosissaan. Välillä tekis mieli jättää kaikki mutta en minä sitä voi silti tehä. On pikkusiskoja ja -veljiä jotka varmaankin tarvii mua.
Mullakin on kohta kolmas kokeilu. Yks ammattikoulu on kokeiltu ja lukio. Kiitos sanoistasi! Koitan muistaa etten ole epäonnistunut. Taitaa olla juuri niin että vaadin iteltäni liikaa. Tiiän sen mutta se välillä unohtuu.
Mä haluun käydä lukion loppuun vaikka nyt tulee tauko. Sen jälkeen haluun jatkaa musiikinopettajaksi. Mitä sä salaatti aiot tehä, jos et opiskele, ei ainakaan töitä ole. Mä en vaan haluis olla onnellinen joidenkin kavereiden kaa. Mä en ees välitä mistään kavereista, oo onnellinen opiskellessa.
Käy sää vaan lukio loppuun kun se kerran tuntuu hyvältä. Erilaisiahan me ihmiset ollaan. Siinäkin että toisille on koulu ja opiskelu tärkeempää ja mukavampaa ja toisille kaverit. Eikä se haittaa vaikka ollaanki erilaisia. Mää oon sitä mieltä että erilaisuus on rikkautta, ehdottomasti!!
Mitäkö aion tehä, no aluksi mun pitäs yrittää hakee apua ja saada itteni kuntoon. Sitte voin miettiä että saisinko vaikka lastenhoitotyötä muutamaksi kuukaudeksi ja syksyllä sitten aion mennä johonki amikseen.
Hei Salaatti!
Viimeisimpien kirjoitustesi perustella olet harkitsemassa todella järkeviä ratkaisuja. Ei lukiota ole pakko käydä. Itse olein lukion jälkeen aivan loppuaikoinani ja sekäänei näyttänyt riittävän, että tekee keskivertotuloksia. ei ikinä kannata tuhalta kallisarvoista elämää siihen, että menisi johonkin kouluun, koaka pitää mennä. Jos se on sinua itseäsi vastaan niin sitten se on. Minä en halunnut lääkikseen, koska pelkäsin että tekisin hoitovirheen. Terveys on minulle kaikki kaikessa, mutta en samaistunut siihen sakkiin. Ja olen tyytyväinen ratkaisuuni. Meidänkin koulusta aikoinaan muka kaikkien piti mennä lääkikseen. Se oli suoranainen pakkomielle. Olen loputtoan kiinnoztunut lääketieteestä edelleen, mutta pelkäain niin kauheasti että tappaisin ihmisen, jos ote esim. leikkuassalissa herpaantuu. En uskaltanut hakea. Sulla tosi terveet arvot, koska tajuat esim. kavereiden merkityksen ja niiden pikkujuttujen merkityksen. Myös lastenhitosuunnitelma on todella hyvä. Se juuri kehittää naiseutta, kun pitää oikeasti opetella hoitamaan lasten asioita käytännössä. Nuorena annetaan paljon anteeksi, joten kannattaa ehdottomasti harjoitella siinä vaiheessa tuotakin. Amiskin on oikein hyvä ratkaisu. Käytännölliset ammatit voivat olla oikein hyviä. Ei lukiota ole aina pakko käydä, jos on vaan sellainen olo että ei pysty siihen. Syömisongelma saattaa mennä ihan itsesäänkin ohi, kunhan teet oikeat ratkaisut elämässäsi. Mutta muista, että älä lähde syömishäiriöisten keskenäiseen kilpailuun. Aina on joku voittaneempi muka, jota ihaillaan. Kilpailu on loputonta. Vaikeaa tosiaan sanoa, johtuuko ruoalla reagoiminen kilpailusta vai ihmisestä itsestään. Pääasia, että laittaa itse kilpailulle rajat. Saa sanoa kiitos ei! Jaksamista!
White princess2 kirjoitti 26.11.2013 7:19
Hei Salaatti!
Viimeisimpien kirjoitustesi perustella olet harkitsemassa todella järkeviä ratkaisuja. Ei lukiota ole pakko käydä. Itse olein lukion jälkeen aivan loppuaikoinani ja sekäänei näyttänyt riittävän, että tekee keskivertotuloksia. ei ikinä kannata tuhalta kallisarvoista elämää siihen, että menisi johonkin kouluun, koaka pitää mennä. Jos se on sinua itseäsi vastaan niin sitten se on. Minä en halunnut lääkikseen, koska pelkäsin että tekisin hoitovirheen. Terveys on minulle kaikki kaikessa, mutta en samaistunut siihen sakkiin. Ja olen tyytyväinen ratkaisuuni. Meidänkin koulusta aikoinaan muka kaikkien piti mennä lääkikseen. Se oli suoranainen pakkomielle. Olen loputtoan kiinnoztunut lääketieteestä edelleen, mutta pelkäain niin kauheasti että tappaisin ihmisen, jos ote esim. leikkuassalissa herpaantuu. En uskaltanut hakea. Sulla tosi terveet arvot, koska tajuat esim. kavereiden merkityksen ja niiden pikkujuttujen merkityksen. Myös lastenhitosuunnitelma on todella hyvä. Se juuri kehittää naiseutta, kun pitää oikeasti opetella hoitamaan lasten asioita käytännössä. Nuorena annetaan paljon anteeksi, joten kannattaa ehdottomasti harjoitella siinä vaiheessa tuotakin. Amiskin on oikein hyvä ratkaisu. Käytännölliset ammatit voivat olla oikein hyviä. Ei lukiota ole aina pakko käydä, jos on vaan sellainen olo että ei pysty siihen. Syömisongelma saattaa mennä ihan itsesäänkin ohi, kunhan teet oikeat ratkaisut elämässäsi. Mutta muista, että älä lähde syömishäiriöisten keskenäiseen kilpailuun. Aina on joku voittaneempi muka, jota ihaillaan. Kilpailu on loputonta. Vaikeaa tosiaan sanoa, johtuuko ruoalla reagoiminen kilpailusta vai ihmisestä itsestään. Pääasia, että laittaa itse kilpailulle rajat. Saa sanoa kiitos ei! Jaksamista!
Hei White princess 2, ja kiitos!
Onpa kiva että mulla on sun mielestä terveet arvot.
Lastenhoitotyötä etin vain jos jaksaminen riittää. Mutta keikkaa kyllä teen sillon tällön, huomennakin yks.
Mulla on nyt oikeestaan päinvastainen syömisongelma. Nykyään syön ihan liikaa.