Ajattelin aloittaa keskustelun siitä, kuinka häilyvä on nuoruuden ja aikuisuuden raja. Mielestäni on väärin, että yli 18 vuotiasta (jossain yli 20 vuotiasta) kohdellaan aikuisena, hoitosuhde siirtyy aikuisten puolella ja mahdolliset osastojaksotkin vietetään aikuisten osastoilla. En näe mitään mieltä siinä, että parikymppinen NUORI on samalla osastolla jopa viis – kuusikymppisten kanssa, kun elämäntilanteet ja ongelmat ovat varmasti kuin yö ja päivä. Ehkä jossain päin Suomea asiat ovat niin hyvin, että ns. nuorille aikuisille on omat osastonsa, mutta pääosinhan näin ei ole.
Itsellä ainakin ahdistusta lisää se, että esimerkiksi psyk. polin odotusaulassa istuskelee itseään kymmeniä vuosia vanhempien joukossa ja sitten puhutaan siitä, että ehkä päiväosasto olisi hyvä ratkaisu, entä jos siellä tilanne on se, että itse olet ainoana nuorena siellä? Varmasti tosi hyvä ratkaisu juu, not..
Kertoilkaahan kokemuksianne ja tuntojanne asiasta.. 😐