Ota heti yhteyttä kouluterveydenhuoltoon, tai terv.keskukseen.
Poika on ilmeisesti alaikäinen?
Katso netistä myös Syli, syömishäiriöliitto. Siellä on sivut joista saat infoa miten jatkaa. Siellä on myös avoimet keskustelupalstat niin sairastuneille kuin omaisillekin omansa.
Vertaistuki on kullan arvoista!
Vaadi ehdottomasti pojalle apua, hän on siihen oikeutettu. On varmasti vastahakoinen, se kuuluu syömishäiriön kuvaan. Ei näe eikä tajua olevansa sairas.
Jos tilanne ryöstäytyy käsistä,myös pakkohoitoon alaikäisen voi määrätä. Kyseessä on vakava sairaus. Hoitamattomana johtaa arvaamattomiin vahinkohin ja vammoihin, äärimmäisissä tapauksissa jopa kuolemaan.
Sinun pitää olla vahva ja taistella! Leijonaemo! Yksin et saa jäädä. Hae apua heti. Pojalle ja itsellesi.

Moikka! En osaa ihan tarkalleen sanoa mikä auttaisi poikaasi, meitä ihmisiä kun on moneksi. Jokaisen syömishäiriön takana on oma tarinansa, miten siihen päädyttiin, miksi sitä ylläpidetään ja mikä siitä auttaisi pois. Ensiksi kannattaa tutustua syömishäiriöliiton sivuihin, eli SYLIin. Sieltä saat paljon faktapohjaista informaatiota mistä on kyse, ja mistä apua asiaan.

Omista, henkilökohtaisista kokemuksistani voin sitten kertoa enemmän. Kun minä laihdutin, tilanteeseen päädyttiin ulkoisista painostuksista. Aina ei siitä ole kuitenkaan kyse, vaan ehkä halusta kontrolloida elämää. Minä olin kova kontrolloimaan kaikkea, ja lopulta kontrolloin ruokaanikin, kun pääsin alkuun. Ihmisten kehut laihtumisesta sai minut vain jatkamaan laihdutusta. Jopa puoli vuotta jatkuvaa laihtumista, kunnes suunta vaihtui, ja tilalle tuli ahmiminen. Syiksi olen ajatellut eron, joka tapahtui samana päivänä kuin eka ahminta. Myös halu parantua laihdutuksesta aiheutti ahmintaa - olinhan oikeutettu laihdutuksen jälkeen herkkuihin, ainakin kuvittelin niin. Todellisuudessa ahmiminen lisäsi tuskaa entisestään. Kun poikasi alkaa siis toipumaan sairaudestansa, ota tosissansa hänen ahdistuksensa ruoasta. Jos hän syö sitä liikaa - kuten olen kuullut monien tekevän - hän voi ahdistua ja siten anoreksiasta voi tulla BED. Tai bulimia.

Ruoan kanssa pelleillessä koko maailma järkkyy. Poikasi päässä todennäköisesti pyörii ruoka tälläkin hetkellä. Ajatukset ovat lähinnä sitä, mitä söisi seuraavaksi, mitä jo söi, miten polttaa kaloreita, mitä ruokia maailmassa on, mitä ruokaa sitä tekisi, mikä ruoka on kiellettyä, mikä on sallittua, miten korvata kielletyt ruoat, ja mitä muut syövät, miten paljon siinä on kaloreita, ja miten luistaa ruoka-ajoista.

Kun olin pahimmillani, olisin kaivannut rakkautta. Olisin kaivannut jonkun luokseni sanomaan, että "sinun ei tarvitse tehdä tätä. Olet hyvä muutenkin". Olisin kaivannut jonkun viereeni tukemaan minua elämässä. Terveelliset elämäntavat ovat vaikeaa omaksua, edelleen niissä on hirveästi vaikeuksia. Anorektinen henkilö tiedostaa terveelliset elämäntavat vallan hyvin - paremmin ehkä kuin kukaan muu - mutta niiden noudattaminen tuntuu toissijaiselta tai sitten ajatus on "minä olen erilainen".

Jos oirehdinta on tullut yksinäisyydestä, itse yksinäisyyteen tulisi puuttua. Mitä jos suosittelisit pojallesi jotain harrastusta? Ei ehkä mitään urheiluun perustuvaa, vaan jotain muuta. Jos poikasi innostuisi vaikka käymään jossain kerhossa, hän voisi saada sieltä ihmisiä ympärilleen enemmän. Myös sukulaisiin yhteyksien pitäminen voi helpottaa ahdistusta, ja se, että sinä huomioit poikasi tavallista enemmän. Tehkää yhdessä jotain, käykää ulkona ja vastaavaa. Syömässä olisi varmaan yhdessä kiva käydä, mutta tällä hetkellä se voi olla pojallesi liian iso pala.

Tärkeintä olisi puuttua asiaan ennen kuin liian myöhäistä! Tsempppiä sinulle ja pojallesi oikein paljon!