Muutanko vai jäänkö?

Muutanko vai jäänkö?

Käyttäjä emjo aloittanut aikaan 07.08.2013 klo 21:19 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä emjo kirjoittanut 07.08.2013 klo 21:19

Olen 19-vuotias tyttö. Olen seurustellut n.3 vuotta ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Aloitettiin kaukosuhteella, koska asuttiin (ja asutaan vieläkin) eri paikkakunnilla. Välimatkaa on 360km. Matkat on kuljettu junalla.

Ensimmäinen seurusteluvuosi oli ihanaa aikaa. Meillä oli tosi hauskaa yhdessä ja molemmat tunsi, että tää tulee kestämään pitkään. Oltiin niin rakastuneita, että kaikki muu jäi.

Toisena vuonna alko tulemaan riitoja. Aloitin silloin myös uudessa koulussa täällä omalla paikkakunnalla. Koulussa oli riitojen takia paha olla (sain kuitenkin hyviä arvosanoja) ja alakin tuntui väärältä. Olin kuitenkin jo aiemmin lopettanut edellisen koulun kesken, joten tuntui, että täytyy vaan yrittää jaksaa sinnitellä. Hain kuitenkin koulussa apua riitojen takia ja kyllä se vähän helpottikin, kun pääsi puhumaan. Todettiin masennus, josta en ollut yllättynyt.

Pian alkoi asiat taas sujumaan paremmin. Pidin välivuoden, jolloin asuin poikaystävän luona ja se vuosi sujuikin hyvin lukuunottamatta koti-ikävää ja stressiä! Kotona kävin aina parin kuukauden välein. Vanhemmat olivat huolissaan, että jään toiseen kaupunkiin asumaan.

Vanhemmat pelkäävät poismuuttoani. Eivät halua, että muutan toiseen kaupunkiin. Painostavat vähän menemään kouluun ja jäämään tänne. Kuitenkin iskä sanonut, että tärkeintä on, että olen onnellinen. Poikaystävä taas haluaa, että muuttaisin hänen luokseen. En tiedä kunnolla mitä itse tahdon, kun muut tuputtavat omia mielipiteitään.

Nyt tilanne on kuitenkin se, että koulu alkaisi ensi viikolla ja jos jatkan, niin työssäoppiminen alkaisi heti. Pelottaa, koska nyt välivuoden pidettyäni en muista enää mitään ja ensimmäinen vuosi meni muutenkin vähän pimennossa.

Poikaystävä lähti tänään kotiinsa ja olen vain itkenyt lähdön jälkeen. Tuntuu, että olisin tahtonut mennä mukaan, mutta en halua tuottaa iskälle pettymystä, jos en menekään kouluun. En tiedä pystynkö jatkamaan kaukosuhdetta nyt, kun olen tottunut siihen, että toinen on lähellä. Ei ole ikinä ollut näin paha olla. Tuntuu, että tein väärän valinnan kun jäin. Entä, jos teenkin kaiken vain muiden mieliksi?

Huomenna täytyy soittaa koululle ja sanoa jatkanko vai en.. En tiedä mitä teen.. Työssäoppimistakaan ei voi kai lopettaa kesken tai ainakaan sitä ei katsota hyvällä? En tiedä mitä muutakaan tekisin, jos en kouluun menisi. Ehkä työharjottelua, jonka avulla se ammatti löytyisi? En tiedä.. Tahtoisin vain poikaystävän kainaloon, koska siellä on hyvä olla. ☹️

Teksti on sekava, mutta en saa koottua ajatuksia nyt yhtään paremmin kasaan.

Käyttäjä ero_kesäk_2006 kirjoittanut 08.08.2013 klo 11:31

Hei!
Sinuna selvittäisin asian koulun kanssa ja mahd pikaisesti. Käväise koululla ja asiat varmaan selviävät siten, uskon. Vai oletko itse mitä mieltä? Liittyykö työssäoppiminen kouluun mitenkään? Kun keskustelet asiasta koulussa saat tietoa miten menetellä ja mitä tehdä jos muutat ja et onnistukaan toisella paikkakunnalla (joudut palaamaan takaisin). Kaikki tällaiset asiat on hyvä ajatella etukäteen. Tsemppiä 🙂 ja hyviä ratkaisuja.