Mutta kun ei enää vain jaksa.
Tuntuu, että olen jo kokeillut kaikkea ja mikään ei tunnu auttavan. Ahdistunut ja masentunut mieliala on kiusannut jo reilun 2 vuotta ja olen käynyt keskustelemassa vaikka minkälaisten ammattilaisten kanssa ja erilaisissa verikokeissa ja kokeillut itse erilaisia tapoja jaksaa. Silti mikään ei auta ja ihmiset eivät tunnu ottavan tosissaan.
Alku vuodatuksen jälkeen voisin vähän selkeyttää. Eli ikää on melkein 18 ja mitään ei ole virallisesti diagnosoitu. Elämässä kaikki vaikuttaa olevan hyvin: on välittävä perhe, poikaystävä, koulu sujuu, kavereita on ja harrastan ja puuhaan. Kukaan ei vain tajua, että tuntuu pahalta ja oikeastaan mikään ei tunnu miltään. Kaikki mikä näyttää olevan hyvin johtuu siitä, että täytyy päästä eteen päin. Kuolema on paljon mielessä, mutten voi toteuttaa mitään kaiken sen surun ja huolen takia, joka läheisille tulisi.
Ongelma vain on se, että voimat alkavat totaalisesti olla lopussa, eikä kukaan ymmärrä etten JAKSA. Yleisin kommentti on, että älä jankkaa vaan tee asialle jotain. Mutta mitä? Mitä voin tehdä enää? Sekin on vaikeaa, etten oikein tiedä kuka olen. Pienestä asti olen oppinut siihen, että elämässä pärjätään ja vanhempien pitää olla ylpeitä. Jonkinlainen muiden miellyttämisen tarve on ajan kanssa hukuttanut ymmärryksen siitä mikä on oma tahto ja tunteet. Kaikki vain kasautuu, enkä jaksa enää.
En oleta, että kukaan osaisi sen kummemmin auttaa. Halusin vain jollekkin sanoa ja jos joku edes vähän ymmärtäisi.
Heippa!
Hankipa Wayne W. Dyer`n kirja Hyväksy itsesi-uskalla elää ja lue se ajatuksella pariin kertaan.
Olet varmaan lopettanut terapiat liian nopeasti, sillä keskustelussa käydään yleensä vuosia jos on masentunut oikeasti, kaikki alakulo ei ole masennusta. Etkä ole itsetuhon partaalla vaikka kuolema ajatukset vaivaa, sillä todella itsetuhoinen ei pysty ajattelemaan läheistensä surua kun ei pysty edes omaa elämäänsä kunnioittamaan.
Sinulla on ulkoisesti asiat hyvin, yritä iloita niistä ja vanhempien ylpeyden takia ei tarvitse yrittää, onkohan ne vanhempasikaan tuottaneet aikanaan omille vanhemmilleen pelkkää iloa, kysäseppä😉
Iloitse kesästä ja sen kauneudesta!
onko tuo totta että jos ei enää ajattele läheisten tuskaa jos tekisi itsemurhan??Minulla menee päivät siihen kun mietin itsaria enkä oikeastaan välitä siitä miltä muista tuntuisi jos kuolisin
Hei, hosuli
> onko tuo totta että jos ei enää ajattele läheisten tuskaa jos tekisi itsemurhan??
Se on täysin totta, täytyy sanoa - elän samassa tilanteessa kuin sinä (ja 18v). Jossain vaiheessa sitä vain jotenkin lakkaa välittämästä 🤔.
Tiedän voivani yhtä huonosti jos huonomminkin kuin sinä, minulla tosin on erilaiset tekijät kuin sinulla. Joka aamu nousen ylös todella miettien että millä syyllä minä jaksan tämän päivän? - Ehkä sitä syytä ei ole olemassa. Ehkä elämällä ei ole tarkoitusta? Monet kertovat kuinka pitää nauttia niistä pienistä asioista, joita kohtaa. - Helppoahan tämä olisi jos niistä todella voisi nauttia, mutta ei.
> Pienestä asti olen oppinut siihen, että elämässä pärjätään ja vanhempien pitää olla ylpeitä. Jonkinlainen muiden miellyttämisen tarve on ajan kanssa hukuttanut ymmärryksen siitä mikä on oma tahto ja tunteet. Kaikki vain kasautuu, enkä jaksa enää.
Sinulla näyttää olevan kaikki ihan ok elämässäsi, joten en näin tarkemmin osaa sanoa mistä kokemasi johtuu 😐. Olen tosin itse kokenut että olen epäonnistunut lähes kaikessa mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä - aivan kuin eläisin vanhaa elämää 🤕, jossa en ollut hyvä.
Elämässä pärjääminen on hankala asia. Vanhemmat haluavat olla ylpeitä ja painostavat lapsiaan liikaa, olen sen nähnyt ja kokenut. Kasautumisen tunne on
kauhea, aika menee miettiessä menneitä.
Hankala neuvoa ketään näin, mutta voi kertoa että oman tilan laajentaminen on auttanut minua paljon: otan etäisyyttä vanhempiini ja asioihin jotka saavat minut voimaan pahoin. Viikko sitten juhannuksena olin käymässä sukulaisilla ja minulla oli todella paha olla, silloin olin todella hukassa 😯🗯️. Ja kun mummi näki tämän niin se alkoi kertomaan tarinaa siitä miten helppoa nykynuorilla on ja kuinka hankalaa hänen lapsuutensa oli 😟. Yritin oikein kovalla työllä vaihtaa puheenaihetta, mutta hän jatkoi ja jatkoi - kaikkien muiden kuullen. Pyysin häntä lopettamaan ja hän nauroi vaan päälleni 🤔. Lopulta sanoin että jos minun seurani ei miellytä niin se on loppu.. ja hän vain nauroi ja kysyi, että miten? Lähdin enkä aio pitää häneen enää mitään yhteyttä - olkoot. Hän saa minut muutenkin voimaan pahoi. En kyllä suosittele tätä, mutta en koe tehneeni mitään väärää - ja se on tärkeintä 🙂🌻.
Päätä, että se on nyt sinun elämäsi; muuta vaikka omaan kotiin jos et jo niin ole tehnyt. Laita puhelin kiinni ja lähde poikaystäväsi kanssa lomalle ☺️❤️☺️. Usko tai elä, mutta sinulla on lakiin kirjattu oikeus tulla jätetyksi rauhaan, jos niin haluat. On hullua ajatella, että voit kadota kaikki tuntemasi ihmiset elämästäsi, joka ei ole tietenkään mitä haluan sanoa, vaan ajattele mitä vapauksia sinulla on! Katso maailmaa ja huomaa, että ei se ollutkaan niin huono asia syntyä suomeen 🙂👍, olisi saattanut käydä paljon hassumminkin.
Eräs asia jota mietin paljon, ovat syntyjään kuurot ja sokeat ihmiset joita kerran tapasin. Aluksi pelottava asia heissä oli heidän jatkuva onnellisuutensa(?) Vaikka he eivät koskaan ole nähneet väreissä tai kuulleet kenenkään puhetta, he voivat paremmin kuin minä. Ota hetki ja mieti miksi näin on? Elät suomessa paremmin kuin 90% maailman väestöstä.. ja ehkä siksi vanhemmat eivät hyväksy sitä, että et saa voida huonosti - et voi rikkoa kenenkään odotuksia heidän mielestään.. osaat varmaankin jo päätellä mitä aion kertoa - tee asioita jotka tekevät sinut onnelliseksi. Vaihda harrastuksia, jos siltä tuntuu, hanki vaihtelua elämääsi (usein nauran itselleni ja ajattelen kuinka tyhmä ihmismieli oikein on ^^'')
Toivottavasti löydät jotain tästä sotkusta, olet tärkeä 🙂🌻. Ja kirjoita lisää jos haluat, kuuntelen mielelläni