Kirjoitan ensimmäistä kertaa tänne. En tiedä mistä aloittaa on paljon sanomista.. Olen kohta 18 ja elämään on mahtunut kaikkea ikävää.
Kaikki alkoi siitä kun mun pikkusisko yritettiin napata kun olin 10. Ovelle tuli joka nainen ja se aikoi kiskoa siskoni ulos mutta ei onnistunut. Soitettiin poliisit ja asia selvitettiin. Siitä jäi pelko avata ovea. Sitten kun olin 12, isosisko laitettiin lastenkotiin. Se oli kauheaa aikaa, sisko ei tullu toimeen äitin kaa. Sen jälkeen alkoi hyväksikäyttö jota kesti 3 pitkää vuotta.😭 Koulu alkoi mennä pahasti alamäkeen enkä jaksanu tehä mtn. Äitin kanssa oli myös vaikeaa kun se halusi että menestyisin koulussa. Sitten mun koiranikin kuoli silloin kun oli 8 luokalla ja se oli tosi paha paikka. Se oli ainut kelle puhuin omista asioista. Kukaan ei tiennyt että olin rikki sisältä, kaikki vain ajatteli että olin laiska. Olin likainen, mun kehoon kajottiin vaikka en halunnut. Ne oli meiän perhetuttuja koska isosisko seurusteli toisen kanssa. Silloin ne sai hyvän tilaisuuden päästä muhun käsiks. Kun oli 06 kesä, äiti meni naimisiin neekerin kanssa. Aluksi kaikki meni hyvin mutta tammikuussa se sitten löi mua. Yhä useammin. Asia meni oikeuteen kun poliisi sai tietää siitä. Syytteet hylättiin.. Missä on suomen oikeus.😐 Tutustuin 06 kesällä nykyiseen poikaystävääni jonka luokse pakenin kotoa. Hän auttoi mua tosi paljon josta olen tosi kiitollinen. Ilman sitä en olisi tässä. 06 joulua ennen yritin itsemurhaa mutta poikaystävä ehti väliin. Join siihen aikaan tosi paljon, halusin vain kuolla.😯🗯️
Nyt hyväksikäyttö asia on oikeudessa ja taistelen niitä p****ja vastaan. Muutin vuosi sitten omilleni kun kotona ei ollut turvallista. Nyt poikaystäväni kanssa pääsemme muuttamaan yhteiseen asuntoon, joka on tosi hieno!🙂 Koulu menee edelleen niin ja näin, olen toisen asteen opinnoissa.
Mun ongelma on se että olen tosi masentunut ja rikki vieläkin. En jaksa keskittyä mihinkään. Paras kaverinikin käänsi mulle selkänsä. Toinen hyvä ystäväni kuitenkin jäi rinnalleni. Olen toivonut monesti etä vain pääsisin täältä pois, koska tuntuu etten saa mtn aikaiseksi. Huolen aiheenani on vielä 10 v pikkusisko josta äiti ei huolehdi tarpeeksi. Äiti voi lähteä matkoille 2 viikoksi eikä jätä ruokarahaa siskolleni. Se tulee aina sitten mun luokse ”hoitoon”. Eihän se ole mun vastuu mut kukapa ei siskostaan huolehtisi tälläisessa tilanteessa.😑❓ Kaikista vaikeinta on esittää iloista ja reipasta siskolle. En voin näyttää että olen masentunut koska hän tuntisi olonsa turvattomaksi. Olen ollut aina se perheen tukipilari, vaikka olen joutunut kestämään kaikenlaista.
Mitä mä voin tehdä kun olen masentunut pahasti? En haluaisi mtn lääkkeitä käyttää.. Miten tästä voi selvitä? joo, aika parantaa haavat mut sit onkin alkuelämä pilalla kun ei jaksa tehdä mtn. Koulutus on kuitenkin tärkeä. Onko teillä hyviä neuvoja? Haluaisin pärjätä tässä elämässä kun toista mahdollisuutta ei tule…
Hei bebanthe!
Nuoreen ikääsikin nähden olet kokenut aivan liikaa! Silti olet ollut niin vahva, että olet tukenut muita, uskomatonta! Se että sinua on kohdeltu väärin, EI tee sinusta likaista! Et ole vastuussa itseäsi paljon vanhempien aikuisten pahoista teoista.
Toivon sinulle paljon rohkeutta ja voimaa etsiä apua. Sitä ansaitset ja tarvitset. Tässä vielä raiskauskriisikeskus Tukinaisen yhteystiedot:
0800 - 378 99
Kriisipäivystys ma - pe klo 9 - 15 ja la - su klo 15 - 21. 🙂👍
Voi Bebanthe,
noiden kokemusten jälkeen ei paljon muuta voi ollakaan kuin masentunut?! Onnittele itseäsi, että näin selväpäisenä vielä pystyt tännekin kanavalle hakeutumaan. Sinulla on jo varmaan vähän hämärtynyt, mikä on on siedettävää ja mikä ei.
Äitinä halusin kurkata tänne Nuorten foorumille ja haluasin niin kovasti auttaa sinua. Ensimmäisenä neuvona antaisin, että jos vain mitenkään saat voimia tilata ajan vaikka terveyskeskuksen masennushoitajille, mielenterveystoimistoon tai ihan minne vaan aluksi, jotta saisit jonkun puoluettoman ihmisen, jolle voisit puhua kaiken tapahtuneen. Puhua ja käsitellä asiat niin, että voisit aloittaa aikuisuutesi niin, ettei tarvitsisi koko ajan palata analysoimaan näitä samoja ikäviä asioita joka käänteessä. En tarkoita, että asiat pitäisi lukita kaappiin, vaan että voisit ajatella "näin kävi, ei voi mitään", mutta jatkaa puhtaalta pöydältä ja olla itsellesi armollinen kun tiedät minkä mankelin läpi olet kulkenut.
Kaikkea hyvää sinulle. Hienoa, että olet löytänyt tämän kanavan ja toivottavasti saat täältä vähän myös virtaa! 🙂👍
Musta sun kannattais mennä terkkarille yms. juttelemaan asioista, jos on noin kovasti masentunut 😮 Sillä jos et saa hoitoa siihen se voi tulla vaan pahemmaksi ja pahemmaksi, kunnes voit joutua (taas) itsemurhan partaalle.
Siihen sun pikkusisko asiaan en osaa kyllä sanoa mitään 😑❓
Hei!
Onnittelut sinulle siitä että olet päässyt pois kotoasi. Ja onnittelut että sinulla on vierelläsi ihminen joka välittää sinusta. Minusta sinun seuraava askeleesi on saada masennukseen lääkitys. Tiedän että se kuulostaa pahalta, sillä olen itse paininut saman asian kanssa aikoinani. Olin masentunut enkä olisi halunnut lääkitystä. Kuitenkin tiesin pohjimmiltani sen että se on ainoa keino. Lääkitys ei auta heti vaan voi jopa pahentaa oireita hetkellisesti. Kokeile lääkitystä, jos se ei sovi sen voi aina lopettaa. Ja jos lähellä on tukiryhmiä masentuneille, niin mene. Kävin itse aikoinani sellaisessakin ja minulle riitti se että näin muitakin ihmisiä jotka olivat samassa tilassa tai jopa pahemassa kuin minä.
Voimia sinulle!!🙂🌻
Sitten siskoosi, hänellä on onnea että olet siinä. Mutta sinä et ole hänen ÄITINSÄ. En tiedä kuinka vieraana ajatuksena pidät huostaanottoa tai sijaisperhettä. Ihmettelen todella ettei kukaan ole puuttunut asiaan. Oletko keskustellut siskosi kanssa siitä mitä mieltä hän olisi tällaisesta vaihtoehdosta?
Haluksia ja voimia sinulle ja siskollesi. Onneksi teillä on toisenne ja sinulla poikaystäväsi. Niistä saa yllätten voimaa jaksaa!🙂 Kirjottele kuulumisiasi tänne!
Itse äitinä toivin todella että saatte asianne parempaan päin!🙂👍
Haluaisin niin jotenkin auttaa, tukea ja lohduttaa. Sanoa että elämä näytää vielä joskus paremmalta. Mutta varmaan uskot itsekin siihen?! Mä oon 23-vuotias ja elänyt nuoruuteni sairaaloissa, aina tähän kesään saakka... Nyt, edelleen olen masentunut yms. joten mun on vaikee antaa mitään hyviä neuvoja. Mutta jos oot oikeesti tosi masis ni sun kannattais miettii-siis ainakin miettii- ammattiavun hakemista. Saatat saada masennuslääkkeitä, jos lääkäri katsoo sen tarpelliseksi, ei se ole tuomio! Itselläni menee masennuslääkkeitä yms. ja aluksi mun 12 ja 8-vuotiaat pikkuveljet katto aika pahasti kun aamuin illoin söin lääkkeet. Ensin yritin tehdä sen salaa, mutta kyllä ne lopulta tajus että jotain kävin napsimassa. Ei olla asiasta puhuttu, sanon vaan että syön vitamiineja.. Välillä niiden kanssa ollessa on tosi vaikeeta, kun ei pysty puhuun ja pelkää että niille tulee samanlainen nuoruus.
Mulla ollu taustalla hyväksikäyttöä, kolukiusaamista, isän alkoholinkäyttöä ja väkivaltaa. Pelkään edelleen vaikka en kotona asu et millon äiti soittaa ja sanoo et älä tuu lomalle-isä juo.. Että tällaista. Tästä tulikin enemmän purkautuminen kuin neuvojen anto. Mutta kirjoittele sinäkin lisää jos tunnet että siihen on tarvetta. Ja jos todella tuntuu liian vaikealta hae sitä apua. Vaikka kolun terkkarilta! Itse aikoinaan sen välinpidon takia olen kai vielä hengissä, ei siinä mitään häviä!🙂👍
Kiitos kaikille vastauksistanne. Olen ollut psykiatrilla jo vuoden, mutta nyt tuntuu etten ole hänen kanssa enää samalla aaltopituudella. Hän toivoi niin paljon että mulla menisi hyvin joten turvauduin hieman lieventämään asioita. Joten sekään ei tiedä että mun ajatusmaailma ei oo vielä kunnossa.
Mun sosiaalityöntekijät on ehottanut mun pikkusiskolle että vaihtoehtoina olisi huostaanotto ym. mutta itse olin sitten sitä mieltä että se tuhoisi hänen ajatusmaailmaa. Vaikkakin kotona välillä on hyvin niin sekään ei ole puolustus että hänen olisi hyvä olla kotona.. Sen pitäisi olla vakaata. Toivon vain että aika menisi nopeasti ja hänkin pääsisi muuttamaan sitten omaan kämppään, mut siihenkin on reilu 5 vuotta ennen kuin se mahdollisuus tulee.
Tuntuu että mun täytyy huolehtia se aika siitä kun se on kotona. Vaikka se ei ole mun velvollisuus mut en voi olla auttamatta.😞
Kaikki läheiset jotka nyt ovat pysyneet lähellä niin toivovat paljon että pärjäisin koulussa ja olisin muutenkin elämän iloinen.. Se tuo tosi raskaan olon että mun täytyisi jo toipua nopeasti kaikista asioista. Etten saisi toipua kaikesta rauhassa ilman jtn aikarajaa.
Tää on hankalaa.