Muita "tunteellisia" ihmisiä täällä ?(:
Olen itse tosi tunteellinen ja empaattinen ihminen, lisäksi kiinnyn tiettyihin ihmisiin todella kovin. Viime aikoina olenkin pyrkinyt ajattelemaan asioita myös järjellä ja tasapainottamaan ajatukset tällä tavoin.
Hyvä esimerkki on taas tämä kun siirryn seuraavalle paikkakunnalle opiskelemaan ja olen ehtinyt kiintyä täällä kaikkeen; kämppikseeni, luokkakavereihin, valmentajaani ja jopa kaupungin valoihin. Tietysti lähtö tekee pahaa, vaikka haluan todella lähteä taas kohti uusia seikkailuja (tietysti ihmisiä ja asioita jää muistoihin, mutta niinhän elämässä kai aina).
Mutta joskus iltaisin.. kun tunteet saa vallan, mä ajattelen että tää kaikki on ihan hirveää ja itken itseni uneen kun tiedän, etten tule enää elämää tälläistä elämää ja juuri näiden ihmisten kanssa. Myönnän kiintyväni joihinkin ihmisiin aivan liikaa (luulen, että syynä on myös se, että isäni kuoli kun oli 12 ja tunsin oloni tosi turvattomaksi tuon jälkeen) Eikä tämä ole ensimmäinen kerta ja tiedän, että esim. lähtöhaikeus on ihan normia, mutta entä jos se kestää vain kestämistään ?
Onko kenelläkään muulla tälläistä ja miten ootte selvinneet ?
Tai miten yleensäkin selviätte ikävästä ?
Hei!
Onko sinulla uudella paikkakunnalla tuttuja? Lähteekö muita tuttuja opiskelukavereita mukaan? Tietysti asiaa helpottaisi jos näin olisi. Mutta toisaalta tuttuja saa ihan piankin jos ei ole maan hiljaisimpia. Tavallaan uudet ympyrät ovat ravistavia ja uudistavat ihanasti. Olen itsekin sellainen että vaihdan välillä paikkaa (vanhan tilalle uutta, esim. haen uusia ihmisiä elämääni ja pudottelen vanhoja pois) jos rupeaa oikein tympimään.
Nyt vain ajattelet tulevaa positiivisesti, olen varma että opiskelijoissa on paljon juuri samanlaisia kuin sinäkin, ovat yksinäisiä alussa ja pelottaa. Mitä enemmän tulee ikää sitä enemmän uudet asiat jännittävät mutta sehän on ihan luonnollista. Ja muista, aina voit palata jos ihan hirveän vaikeeksi menee... Voimia sinulle, ole rohkea 🙂!
Heips!
Minä! Minäkin olen kanssa hyvin hyvin herkkä ja tunteellinen, itken jos lähden vaikka pariksi päiväksi tärkeän ihmisen luota, itken lempeistä ja herkistä asioista ja sellaisissa tilanteissa.
Nykyään olen kartoittanut itseni paremmin, luonne on vahvistunut paljon sitä myötä kun elämä on potkinut päähän..
Sinun kohdallasi isän kuolema on varmasti ollut yksi suuri ja merkittävä osatekijä, ootko käynyt juttelemassa asiasta ammatti henkilölle?
Vaikka asia ei tunnu mielestäsi kovin vakavalta, niin se saattaisi tehdä hyvääkin jos tärkeän henkilön kuolema on jäänyt alitajuisesti vaikuttamaan luonteeseesi sekä turvan tunteeseen.
Tsemppiä! Toivottavasti tästä oli edes jotakin apua🙂
Onhan ne ikävän tunteet välillä hyvinkin raastavia. Sitten on vain keskityttävä johonkin oleelliseen ja siinä ikävät aina vähän helpottavat.
Uusi asia tulee toisen tilalle.
Tähän sopii aika hyvin se; " Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu."