Hei,

hyljätyksi tuleminen on meille kaikille yksi suurimmista peloista. Rajojen pitäminen on myös niitä vaikeita asioita, joita me kaikki joudumme kohtaamaan. Toisaalta meistä jokainen haluaa läheisyyttä, mutta se voi myös ahdistaa. Äidin huolenpito voi myös tuntua ahdistavalta. Kirjoitit, että äidit haluavat auttaa. Tiedät sen, mutta tässä ei ole kyse tiedosta vaan tunne-elämän asioista. Ja vielä tämä koronatilanne. Kyllä ymmärrän, että se lisää kuorman painavuutta. Hyvä kun haluat jakaa tuntemuksistasi. Se vaatii rohkeutta, mutta voi olla avuksi.

Kaikkea hyvää toivottaen

Anni NettiSaapas Helsinki

Moikka taas Saappaasta,

Jäin vielä miettimään kysymystäsi. Kyllä parisuhdeasiat ovat vain parin välinen asia, eikä kahden aikuisen ihmisen (koska kerroit jo olevasi aikuinen) pitäisi kuulua äidille tai anopille. Toki äidin kanssa voi keskustella parisuhteesta, mutta vain parisuhteessa olevat keskenään päättävät omista asioistaan, kuten esimerkiksi siitä, että mitä haluavat parisuhteesta äidille kertoa.

Otsikossa mainitset, että sinua pelottaa saada kavereita. Voiko olla niin, että tuosta pelosta on tullut itseään toteuttava este? Eli et nykyään uskalla tutustua uusiin ihmisiin, vain siksi, että pelkäät, että aina jostain ihmisestä ei kaveria tulekaan? Ainahan kaikista ei ystäviä tule, se on luonnollista, mutta silti ennakkoluulolle ja pelolle ei kannata antaa valtaa niin paljon, ettei edes yritä.

Hylätyksi tulemisen pelko on ihmisten keskeisimpiä pelkoja. Se on jo ensimmäinen askel, kun asian ymmärtää – kuten itse olet jo ymmärtänyt. Seuraavaksi onkin kysymys, että miten työstää asiaa, että pääsee sen herraksi, eikä niin, että pelko on sinun herrasi. Onko sinulla esim. mahdollista keskustella asiasta ammattilaisen kanssa, joka voisi tukea sinua pelon voittamisessa? Ammattiauttaja voisi samalla auttaa sinua äitisuhdeasioissa, esim. neuvoa miten sovittaa rajat parisuhteen ja äitisuhteen välillä.

Hyvää kevättä sinulle,

Toivottaa Kalle Nurmijärven NettiSaappaasta

Kiitos, kummallekin että vastasitte. On pelkoja pelkoja kohti mennään. . On tulossa terapiaa ja syön lääkkeitä. Ehkä voisin puhua niistä terapeutille. Minulla on ollut koetuksella mieliala kun juuri tuon ystävä ja äiti juttu. Pelko siitä, ettei muut hyväksy minua tulee kouluajoilta, kun minua kiusattiin. Ne pitäisi käydä terapeutin kanssa läpi. Vaikea matka alkaa. Mutta minun koira piristää mun mieltä.

Hei, kiitos kun jaoit sun ajatuksia. Ois kiva jutella lisää?

Voisitko kokeilla sellaista rentoa, avointa ja ennakkoluulotonta suhtautumistapaa? Koitat keskittyä hetkeen ja olla ajattelematta toisen mahdollisia reaktioita. Lähestyisit ihmisiä ajatellen: "Tuo vaikuttaa mukavalta, minäpä koitan sanoa jotakin mukavaa". 

Voisitko kuvitella, että helpoin olisi tutustua sellaiseen ihmiseen, jonka tiedät myös kärsivän sosiaalisesta pelosta? Tukiringistä voi löytää vertaistukea kahdenkeskiseen keskusteluun. Itse en ihan pahimmasta päästä pelon suhteen ole, mutta jännitystä, vaivaantumista, ulkopuolisuuden tunnetta ja puhumisen vaikeutta kyllä löytyy.

Olen saanut erinomaisia vastauksia joten kiitos niistä😊  olen tosiaan ollut huonossa kunnossa enkä ole käyttänyt tukinettiä pitkään aikaan, ihmispelko on vaikeaa, olen kuitenkin lukenut vastaukset, enkä ole kirjoittanut, tai vastannut niihin mitään.  Mutta kaikki kommentit ovat mukavan oloisia, joten puheen aiheita kyllä löytyy, kaikkea hyvää teille🤗