Moi. Olen taiteilija. Viime aikoina olen etsinyt netistä tietoa siihen mikä mua vaivaa. Tämä on neuroottista. Olen häpeän kahlitsema. Mulla on dissosiaatiota. Kuulen lyriikoita mielessäni ja uskon niihin. Pystyn kyllä kirjoittamaan taidetta mutta olen kadottanut maailmankuvani. Mulla on aina ollut itsetunnon kanssa ongelmia. Koen olevani vankilassa koska olen häpeän kahlitsema. Ihan kuin olisin sokea, etten näkisi asioita enää. Ihan kuin ongelma olisi siinä miten omaksun asioita. Pelkästään nautinnosta, lohdusta. Olen vanhempieni kasvattama. Mutta he eivät kuuntele mua. Kirjoitan ajatuksiani mutta se ei auta. Yritän käsitellä asioita mutta se ei auta. Olen traumatisoitunut. Kohta pääsen toiseen paikkaan mutta haluaisin saada peilejä. Ajatukset kiertävät kehää. Ehkä mun pitäisi vaan lakata ajattelemasta. Haluaisin vaan olla ihminen mutta millainen.