Mulla tää meni silleen että syksyllä aloitin oman ketjun ja sillon ei vielä menny niin huonosti. Ei tarvinnu vielä kirjottaa niin vaikeita. Mutta siis silleen vähitellen oon tänne oppinu kirjottaan. Ja mua kyllä vähän hävettää se ku täällä kirjotan kaikkea niin negatiivista. Ei oo kovin voimakas olo ku semmonen vaan että pakko jossain purkaa mieltään. Ja välillä kyllä pelottaa että joku tuttu eksyy tänne.

Kyllä mää uskon että sinäki oot voimakas!! Jos et pysty kaikkein vaikeimmista alottaa niin aloita jostain pienemmästä. Olis kyllä varmasti hyvä jos saisit mieltäs purettua.

Ja älä tee mitään itelles. Oot oikeesti niin tärkeä ihminen tässä maailmassa, sua tarvitaan!!

Mulla kirjoitteleminen puhkesi oikeastaan kun yksinäisyyden tunteeni kasvoi niin sietämättömäksi, etten pystynyt enään sitä omassa päässä yksin kantamaan. Pelko vanhempien pettymisestä siihen mihin olin ajautunut kielsi kertomasta heille, en halunnut olla taakaksi. Etsin pitempään nettisivuja jonne purkaa tunteitani ja päädyin tänne.

Voin myöntää että kirjoitellessani olen pyyhkinyt monet kerrat tekstiä pois. Loppujen lopuksi ollut vieläkin tyytymätön tekstiini, mutta se on saanut kelvata. 🙂 Täällä on paljon ihania, hyvää tahtovia ihmisiä, ainakin minulle on tullut sellaista palautetta joka auttaa jaksamaan.

En ole niin vahva kun päältäpäin näkyy, mutta jos ei ota ensimmäistä askelta niin jää paikalleen. Otithan sinäkin pienen askeleen kirjoittaessasi siitä miten me uskallamme kirjoittaa tänne?