Miten rakkaan voi unohtaa?

Miten rakkaan voi unohtaa?

Käyttäjä elisa_neiti aloittanut aikaan 28.05.2008 klo 21:14 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä elisa_neiti kirjoittanut 28.05.2008 klo 21:14

Mä oon jo TODELLA pitkään rakastanu yhtä poikaa. (käytän sanaa ”HÄN” )Yritän aina saada tämän huomion jaHÄN vastaa minulle aina. Tää poika oli kännissä vahingossa lipsauttanut parhaalle kaverille pitävänsä minusta. Kun kuulin tästä aloin elättelemään toivoa.
Sitten seuraavana päivänä koulussa tyttö, jota olen vähän ihaillut sen vuoksi että hän uskaltaa olla oma itsensä, flirttailee kympillä HÄNELLE. En mennyt väliin tai halunnut katsoa sinne päin sillä huomasin heti että HÄNELLÄ oli hauskaa. Meni viikko ja kaksi ja heistä tuli vain läheisemmät samaan aikaan minä ja HÄN juttelimme aika ajoin tuntejakin mesessä kaikesta. HÄN kertoi minulle kuinka pitää siitä toisesta tytöstä ja laitoin hymyilevän hymiön. Koulussakaan en ole näyttänyt pettymystäni kenellekkään ja muut alkavat myös huomata että HÄN on rakastunut. Kun HÄN moikkaa minua tai joku sanoo jotain minulle HÄNESTÄ. Hymyilen vain ja yritän peittää tunteeni. Vaikka kaikki kaverini tietävät mitä tunnen he puhuvat minun kuullen kaikkea ”kivaa” kuten ”voi ku ne on söpö pari, tuui” tai ”mäki haluisin olla noin rakastunu”.
Tänään kun kysyin HÄNEN ja tytön suhteesta… HÄN sanoin, ihan kuin se olisi ihan pikkujuttu, ”juu, mun pitää nyt mennä. MO!”
Sitten katsoin ikkunasta ulos ja näin kuinka HÄN (asuu mun naapurissa) kävelee raipasta tahtia minua huomaamatta hymyssä suin sitä toista tapaamaan. 😭

Oon murtunu ja haluan tietää mitä minun pitäisi tehdä kun koulua on vielä pari päivää ja nään HÄNET ilman kouluakin joka päivä, koska hän auu naapurissa. Mitä tehdä ja miten unohtaa. Vai pitäiskö mennä HÄNEN onnensa tielle ja jäädä siihen alle koska kuitenkin pidän hänestä niin paljon että haluan HÄNEN olevan onnellinen. NYYH

Käyttäjä v 1959 jousimiesnainen kirjoittanut 03.06.2008 klo 19:52

Hei

Olet todella rakastunut ja kärsit siitä kuinka hän kohtelee sinua.

Mitä enemmän annat hänelle sinun rakkauden tunnustusta sitä enemmän hänen imagonsa kasvaa ja se on sitä itsetunnon vahvistusta mitä te nuoret tarvitsette.

Sinä tietämättä ruokit hänelle itsetuntoa ja miehuuttaa ja siitä hän pitää koska hän saa useasta taholta rakkaudenosoitus ja itsetunto on mitä korkeamalla . Sinä kärsit ja hän kukostaa.... mieti kahdesti seuravalla kerralla kun ilmaiset hänelle tunteesi mitä sinä oikein teet hänelle ja ennenkaikkea itselleessi.

Kun lakkaat ihailemasta näet hänet tavallisena poikana joka on ihan tavallinen taaplaaja eikä sen kummemin mutta kuten sanoin olet rakastunut ja näet kaiken ruusupunaisena häntä kohti kaiken haaveiden unelmiesi kautta ja kiitokseksi sinä saat pienen hymähdyksen ja hänen poislähtö askeltein jäljet....

voimia sinulle ja kasvaa ulos rakkausajatukset hänestä🙂🌻🙂🌻

Käyttäjä nallukka123 kirjoittanut 20.07.2012 klo 01:49

ota HÄNEN kuvansa laita se kiinni seinään, hanki jtn piikkejä millä voit heitellä hänen naamaansa. Toimii! on tullut kokeiltua 🙂

Mut voimii sulle !! kyl sä sen unohat ku koulut alkaa ja uusii söpöi poikii tulee samaan kouluun 🙂