Hei. En tiedä edes miten aloittaa tänne kirjoittaminen.. Havahduin tänään, että ehkä mun pitäisi hankkia apua. Ensimmäisenä tuli mieleen netti. En uskalla sattuneista syistä enää lähestyä esimerkiksi koulun terkkaria tai äitiä näissä asioissa.

Ajattelin kertoa lyhyesti miksi mä koen tarvitsevani sitä.

Vähän yli vuosi sitten erosin ensimmäisestä ”kunnon” suhteestani. Tosin kunnon suhteisiin ei kai kuulu väkivalta, joten tiedä siitä sitten. Pian tämän jälkeen sain erikoisin tavoin tietää, että koko mun suku on valehdellut mulle mun rakkaan edesmenneen sukulaisen kohtalosta. Sen kuolintavasta ja muista. Se oli itsemurha, kun taas olin luullut että se oli onnettomuus. Se otti tosi koville ja tämän jälkeen jostain syystä aina kouluun mennessä mulla oli hengitysvaikeuksia bussissa. Koulussa oli jännittynyt olo, välillä lukitsin itseni vessaan rauhottumaan.
Samoihin aikoihin myöskin mun vanha, paha tapa otti uudelleen vallan musta. Aina syötyäni oksensin ruuan ulos, koska pelkäsin että lihoan.

Yhtenä päivänä keräsin rohkeutta ja kesken tunnin lähdin sanomatta mitään terkkarille. Täristen kerroin kaiken hänelle ja hän sanoi että pitäis kyllä ehdottomasti puhua jollekin, nähdä joku ammattiauttaja. Terkkari antoi mulle nipun lappusia luettavaksi ja pyysi seuraavana päivänä käymään, että soitettais aika yhdessä.

Kotona annoin lapun äidille ja vähän arkana selitin että miksi.
Äiti ei ottanut asiaa niin hyvin vaan alkoi nauraa ja sanoi että ei mua voi mikään haitata, kun kaikki on hyvin. Heitin laput roskiin, ahdistuin enkä palannut enää kouluun.
Lopetin siis ammattikoulun kesken.

Oon jo vuoden verran leikkinyt itsemurha-ajatuksella mutta viimekuukausina olen oikeesti harkinnut sitä. Ainoa syy, että en ole tehnyt sitä, on luultavasti se että en halua sukulaisten käyvän sitä surua enää uudelleen läpi.

Sellaisina sivuasioina voisin vielä mainita että tää kaikki tietysti ajoi mut siihen, että makasin pitkään vain kotona, ystävät eivät jaksaneet pitää yhteyttä ja jäin yksin. Vuosia tuntemani nettituttu tuli tänä aikana tärkeämmäksi ja tärkeämmäksi ja päätin kuukausi sitten tavata hänet ja matkustin hänen asuinpaikalleen. Luotin häneen täysin, hän oli tärkeä ystävä ja tuki mulle mutta alkoholi kuului iltaan, tää mun ystävä alkoi lähennellä ja lopulta annoin periksi. Mutta kun itkien pyysin ja käskin lopettamaan, hän ei lopettanut. Tän jälkeen matkustin kotiin eikä kaveri pidä enää yhteyttä hänkään.

Hyväksikäytetty olo.

Niin että.. nyt kun olen 18-vuotias, voinko hakea apua ilman että vanhemmille kerrotaan mistä on kyse? Mistä mä sitä apua voisin hakea, en haluais että nauretaan enää.. otettaisiin vakavasti.

Kiitos etukäteen jos joku jaksaa vastata.

”Kovat oli ajat ollut hällä takana, mut kuka uskois et on olemassa surullisia keijuja?
Pää painuksissa mainitsi hän kerran murheistaan, fauni hymähti, ei ottanut tosissaan. ’Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois?’, vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju nukkui pois.”