En oikein keksinyt parempaa otsikkoa, mutta antakoon sen olla. Olen hirmu pitkään tuntenut oloni ahdistuneeksi ja masentuneeksi, pääsyynä tähän kai on sydänsurut.. Olen päälle 20-vuotias nainen ja olen kolme vuotta ollut rakastunut erääseen mieheen, saamatta kuitenkaan kunnolla vastakaikua. Olimme vain kavereita koska mies oli varattu, mutta pian hän tunnusti olleensa kiinnostunut. Näimme usein ja mies flirttaili ja antoi ymmärtää että välillämme on jotain enemmän. Aina mies sanoi välittävänsä musta, mutta pysyi silti vaan tyttönsä kanssa yhdessä. Hän sanoi myös että mun kanssa olisi vaan niin helppo olla. Silti hän ei tehnyt mitään asian eteen. Kunnes puolisen vuotta sitten hän erosi lopullisesti. Loppuvuodesta aloimme olemaan yhteydessä ja mies näytti vihreää valoa ja antoi ymmärtää olevansa edelleen kiinnostunut. Ehdotti jopa tapaamistakin. Tapaamisen jälkeen kysyin suoraan missä mennään ja mies sanoi, ettei ole valmis suhteeseen. Murruin tästä täysin. Kunnes viikon päästä hajosin totaalisesti, kun huomasin tämän miehen olevan parisuhteessa, jonka jälkeen romahdin vielä pahemmin.

Olen nyt päässyt pahimman järkytyksen yli, mutta silti sisälläni velloo niin monia tunteita, että tuntuu etten pysy edes kärryillä niistä. Välillä sisälläni on niin paljon vihaa, että tekisi mieli huutaa ja välillä taas itken ja kaipaan tätä miestä. En vain käsitä yhtään, että MIKSI mies teki noin, johti mua harhaan ja valehteli päin naamaa. En olisi ikinä uskonut hänen olevan tuollainen, enkä taida uskoa vieläkään. Lisäksi mietin kokoajan, että missä meni vikaan, miksi MINÄ en kelpaakkaan? Kaikkein sairainta on, että jollain tasolla vielä rakastan tätä miestä. Haluaisin päästä yli tästä tunteesta. Joka päivä ajattelen tätä asiaa ja mitä on tapahtunut. Olen joutunut katkaisemaan välit rakastamaani ihmiseen ja tuntuu siltä että mulle läheinen ihminen olisi kuollut. Välillä tuntuu että pää sekoaa kaikista näistä ajatuksista. Mua ei nykyään oikein edes kiinnosta mikään ja elämä tuntuu välillä niin ahdistavalta. Koitan keskittyä urheiluun ja käyn ulkona kavereiden kanssa, mutta silti olo on vaan tyhjä kokoajan. Tuntuu että olen kyllästynyt omaan elämääni. Välillä purskahdan vaan yhtäkkiä itkuun. Lisäksi tän ahdistuneisuuden myötä, mulle on palannut pelottavia ajatuksia joista kärsin muutama vuosi sitten. Nimittän kuolemanpelko-ajatukset. Nuorempana ne olivat mulla tosi voimakkaita ahdistuskohtausten aiheuttajia ja nyt ne alkavat taas ponnahtaa takaisin.

En oikein tiedä mikä tähän tilanteeseen auttaisi. Äitini ehdotti mielialalääkkeitä, mutta en sitten tiedä.. On vaan niin lohduton olo tämän miehen takia kokoajan. Tuntuu ettei tähän oikein auttaisi muu, kuin että löytäisin uuden ihmisen johon voisi rakastua. Silti tuntuu siltä etten ehkä kuitenkaan ole valmis siihen. Haluaisin olla, mutta en tiedä pystynkö siihen kun olen vielä niin hajalla. Lisäksi mulla on aika pahat itsetunto-ongelmat. Kun tuntuu etten kelvannut tälle miehelle, niin miten kelpaan kellekkään. Kaverinikaan eivät tiedä tästä olostani, he vain hokevat että ”se on vaan idiootti, löydät paremman” ja esitän mukana että olen samaa mieltä. Pelkään oikeasti sitä, etten pysty kokonaan unohtamaan tuota miestä, tai löytämään ketään ketä kohtaan voisin tuntea samalla tavalla.

Tuntuu vähän typerältä jauhaa tällaisista rakkaus-huolista, mutta tuntuu että tää kolme vuotta mua painanut juttu vetää mua yhä alemmas kokoajan.. Haluaisin kelata aikaa siihen, että olen täysin toipunut eikä koko mies enää hetkauta mua millään lailla. Onko kohtalotovereita tai vinkkejä miten muut ovat tällaisessa tilanteessa selviytyneet?