Miiwa kirjoitti 3.10.2013 20:19

Oon melkein 1½ vuotta viillellyt ja arpia/jälkiäkin löytyy sen mukaan nilkoista, ranteista ja polvista. Nyt kumminkin oon yrittäny vähentää tai lopettaa sitä, mut se ei vain onnistu. Sorrun aina uudestaan ja uudestaan. Yritin keksiä jotain motivaatiotakin mutten keksinyt mitään. Toki ois taas kiva kulkea ilman pitkähijasta tai pitkiä housuja, mut saan unohtaa ne ainaki vähäks aikaa.. Oon jo ainaki 5 terää yrittäny hävittää etten vois viillellä, mut sitten tulee hetkiä ku hankin niitä lisää.. Kukaan mun perheestä ei tiedä asiasta eikä myöskään suurin osa kavereistakaan tiedä. Enkä halua kertoa heille.. Onko teillä mitään vinkkejä tai neuvoja lopettamiseen/vähentämiseen? /:

Miiwa, miksi viiltelet itseäsi? Keskeyttääkö se pahan olon? Onko se rangaistus? Vai haluatko vain tuntea jotakin? Voisi auttaa, jos lähtisit ratkaisemaan ongelmaa viiltelyn taustalla.
Itse olen myös viillellyt ja satuttanut itseäni, noin 8 vuoden ajan, välillä enemmän ja väillä vähemmän. Minulle se on ollut pääasiassa pahan olon katkaisua ja itseni rankaisua. Terapiassa on ehdoteltu jääpaloilla "viiltelyä", mutten ole koskaan kokeillut.

Mutta! Se mikä minulla on auttanut, voi kuulostaa vähän hullulta, aloin käymään kuntosalilla! 😀 Kun on paha olla, vedän oikeat raivotreenit, käytän raskaita painoja ja teen toistoja kunnes tuntuu ettei lihakset yksinkertaisesti jaksa enää yhtään. Se tuntuu upealta! Se "sattuu", mutta tekee oikeasti hyvää. Salikäynnin jälkeen tunnen itseni myös jollain lailla paremmaksi ihmiseksi, voin sanoa "olen saanut jotain aikaan ja pitänyt itsestäni huolta".

Näin juuri vähän aikaa sitten dokumentin, jossa sanottiin, että viiltelyyn voi addiktoitua. Se tuottaa kipua, joka saa aivot vapauttamaan mielihyvähormoneja eli endorfiineja. Samoja hormoneja vapautuu myös liikunassa 🙂 Liikunta myös tutkitusti ehkäisee masennusta, minulle sanotiin samaa jo monta vuotta sitten, mutta en uskonut ennen kuin kokeilin.
Alkuun pääseminen voi olla vaikeaa, mutta kun se hyvänolon tunne löytyy, niin on koukussa. Olo on virkeämpi, ajatukset selkeämpiä ja mieli parempi.
Raskaan liikunnan kanssa on kuitenkin tosi tärkeää muistaa myös syödä hyvin ja monipuolisesti! Mitään itsensä kuihduttamista ei pidä alkaa harrastaa, siitä tulee vain entistä kurjempi olo.

Aloin viilteleen, koska minun oli vain niin paha olla, ja myös rankaisin sillä itseäni, jos epäonnistuin jossain. Ja epäonnistumisella tarkoitan myös sitä, jossen saanut mitä halusin. Vaikka tuo kuulostaaki ihan tyhmältä, mutta en vain koskaan oo saanu sitä mitä haluaisin, aina jotain huonompaa, en oo koskaan päässy mihinkään mihin oisin halunnut mennä, kaikki tapahtumat mitä kovasti odotin peruuntuivat tai tuli muita esteitä...

Ennen kävin aina juoksemassa ja sillä purin pahaa oloani, mutta sitten kun kaikki alko valittaa että oon anorektikko koska syön niiden mielestä liian vähän ja kävin niin useasti lenkillä. Jopa äiti alko valittaan et mulla on joku syömishäiriö... Siihen loppu juokseminen... Enää en saa itseäni juoksemaan koska en halua käydä yksin ja siksipä mulla oli aina mun koira mukana, mutta sitten sille alko iskeen vanhuus ja se ei enää jaksanut pysyä mun mukana. niin en oo enää saanu siitäkää motivaatiota. Viiltely on vain ollu 'helpoin' tapa purkaa v*tutusta ja pahaa oloa. Joskus kun ei oo mitään millä viillellä, myös puren itseäni. Karaten ansiosta mulla on aika korkea kipukynnys ja vasta se että hampaat on menny nahasta läpi, se alkaa sattuun... Mutta voin kai yrittää alkaa taas käydä lenkeillä... Nyt lukion ohella mun muutenki pitäis saada muutaki liikuntaa ku karate 😀