Oon reilu parikymppinen ja seurustellut samanikäisen miehen kanssa nyt 7kk. Kaikki oli aluksi hyvin,mies oli huomaavainen,ihana,oli tulevaisuuden suunnitelmia,haaveita,onnellisuutta,opiskelupaikka. Kaikki oli siis todella hyvin,kunnes vuosi vaihtui ja yhteistä elämää oli takana muutama kuukausi. Jokin asia muuttui. Aloin epäilemään että mieheni ei käy koulussa,koska joka kerta kun tulin töistä kotiin(teen siis kolmivuorotyötä) mies makasi kotona peittojen alla nukkumassa tai pelasi tietokonetta. Aina sanoi että on käynyt koulussa ja ollut vain lyhyempi päivä..no tottakai uskoin tämän. Pian ihmettelin miksi auto näytti siltä ettei se liiku minnekkään,tähän vastauksena että kulkee koulukaverin kyydissä..meni aikaa ja mies jäi kiinni ettei ole käynyt koulussa muutamaan kuukauteen lainkaan☹️ ja hänet oli potkittu koulusta kokonaan..yritin saada hakemaan töitä ja jatkamaan elämää,tässä onnistumatta. Lääkärissäkin käytiin hakemassa masennuslääkkeet..viikot mies siis vain on kämpälläni ja viikonloppuisin pääasiassa ryyppäämässä..töitä on joistain paikoista hakenut mutta ei mitenkään aktiivisesti. Itse kärsin paniikkihäiriöstä eikä tilanne ainakaan paranna oloa☹️ noin kuukausi sitten löysin viestejä oudoilta naisilta joiden kanssa ilmeisesti joskus ollut jotain säätöä..en ymmärrä koska mies sanoo rakastavansa ja haluaa jatkaa elämää ja mennä töihin,mutta tuntuu että mitään ei tapahdu..alan väsyä tähän kaikkeen kun mies vain on ja makaa kämpälläni ja mä painan duunia monessa eri vuorossa niin viikolla kun myös viikonloppuna..luottamus on murskana ja yritän joka päivä saada sitä kasaan,en vain tunnu millään pystyvän siihen..rakastan miestäni,mutta mitä kaikkea täytyy jaksaa että oma jaksaminen pysyisi jotenkin kasassa..☹️
Hyvää pohdiskelua! Kuulostaa hyvin itsekkäältä varmaan, että sanoo, että ei rakasta ketään muuta kuin itseään. Rakkauttahan ei saa käyttää hyväksi. Siinä on syy siihen, että en halua edes ketään. Minulla on vain ajoittainen tarve nykyään löytää joku. Minulla on kokemani vuoksi velvollisuus kohdella itseäni hyvin, koska minä rakastin enkä saanut vastarakkautta, kun suhteen alkuhuuma oli ohi. Olen ihminen, joka haluaa elää tasapainoista arkea. En halua koskaan enää sekavaan mielentilaan rakastumisen tunteesta.Mikään ei ole niin kamalaa. Ihmiset haaveilevat jostain suuresta rakkaudesta, joka on elokuvien kaltainen, mutta minä pelkään sellaista suhdetta. En katso enää edes rakkauselokuvia. Minulle itsestäni välittäminen on tärkeämpää kuin status ja ura. Ihmisellä joka on itse rakastanut on ennenkaikkea velvollisuus rakastaa itseään. Ei ole velvollisuutta rakastaa toista ihmistä, jos he eivät ole rakkautesi arvoisia. Minulla on kyky rakastaa, mutta en saa antaa rakkauttani kenelle tahansa. Se voi kääntyä itseään vastaan. Ehdotan, että kun on juuri tuosta ratkaisevasta kriisistä kyse, niin pidä taukoa. Tilanne ei voi jatkua ikuisesti. Voit suhteessa sillä tavalla huonosti, että voi käydä niin, että kadotat uskosi naiseutesi tärkeyteen arjessa. Toista ei voi aina rakastaa, ja etäisyys auttaa. Mutta älä ns. heitä ulos ovesta. Silloin vain haavoitat. Se voi johtaa aika vakaviin seurauksiin, ja viedä uskon elämässä toiseen ihmiseen. Ja varaudu sihen, että ihmiset ovat julmia jos jollain on itsenäistymiskiriisi. Toinen voi siksi ns. roikkua sinussa. Yritä olla hienotunteinen. Ottakaa etäisyyttä, ennenkuin tilanne menee liian pitkälle. Ole rehellinen. Fakta on se, että kumpikaan teistä ei nyt näe tilannetta. On kyse omista kriiseistä, jotka ovat omia. Minulla se ratkesi niin että en rakasta ketään, jotta rakastaisin itseäni. Mutta tuokin ratkaisu riippuu aina vastarakkaudesta. Ole varovainen siis oman itsesi vuoksi! 🙂