Mitä sinulla on kymmenen vuoden päästä?
Mitä te haluatte tulevaisuudelta? Kolme asiaa, jotka ovat tärkeä ja olennainen osa elämääsi kymmenen vuoden päästä. Miksi ja miten ne aiotte saada?
1. Eläimet
Ensin pitää saada pää kuntoon, niin että uskaltaa ottaa vastuulleen toisia eläviä luontokappaleita. Koirat, kissat, vuohet ja maatiaiskanat, siinä eläinkirjoa, jonka haluaisin tuovan elämääni väriä ja meteliä kymmenen vuoden päästä. Parikymmentä kanaa, kolmesta viiteen uuhta, kaksi koiraa ja muutama kissa. Katselen jo tupien hintoja Pohjois-Karjalasta, Lapista ja Keski-Suomesta päin, varsin matalia ovat. Ja kunhan pään saa kuntoon, niin opiskelu esim. lähi- tai sairaanhoitajaksi, niin saa työn ja voi alkaa säästää rahaa. Semmoinen ammattikuntakin, että kysyntää ihan jokapuolella Suomea.
2. Luonto
Haluan asua lähellä metsiä, jotta pääsisi kävelemään metikköön koirien kanssa. Metsästys koirien kanssa myös kiinnostaa, joko lintu- tai jänismetsälle. Toteutuu, kunhan vain saa pään kuntoon ja muuttaa omilleen hieman pohjoisemmaksi.
3. Ystävät ja sukulaiset
Aion pitää heidät lähellä <3 Muuten en pärjää, sen olen jo todennut.