Oon 14 vuotias ja todella epätoivoinen…..
Olin äitini kanssa todella läheinen,pystyin puhumaan kaikesta,murheista,iloista,huolista ja kaikesta mikä painoi mieltäni….. Sitten lähdettiin eräänä pitkänä viikonloppuna kotimaata Viroa kohti….. Laivalla meni kaikki hyvin,sitten kun oltiin Tallinnassa…. Nukahdin koska kello oli jo 00.30…. Seuraavaks heräsin… Tunsin jotain pölyä ja jotain kovaa poskella…. Huulia sattu…. Oli tapahtunu kolari…. Näin siinä vieressä äitini,kuolleena…… Kuulin hänen viimeisen huokauksen…. Juoksin pihalle pyytämään apua mutta monia autoja ajoi ohi ennen kuin yksi pysähtyi ja kysyi,mitä on tapahtunut…..
Tunsin kipua sydämmessä….. Seuraavat 4 tuntia kului hitaasti…. Kunnes kolari paikalla minulle ilmoitettiin että äitiäni ei saatukaan henkiin…… Olin sortunut ja seuraavaksi muistin että sylissäni oli istunut minun ihana pikkuinen koirani…. ”Missä rakkaimpani on?” Nousi päähän ensimmäisenä…. Isäni kuuli kolarista (Isäni on Virolainen) ja hän tuli seuraavana päivänä etsimään kanssani koiraani… ei löydetty… Etsittiin montakin tuntia… Olin jo liian epätoivoinen…. Seuraavana päivänä tuli soitto,että koirani oli löydetty….. Ja ehjänä….. Nyt sentään minulla oli koirani…. Mutta koirani vietiin noin 3 km kauemmaksi mummolaan (siskollani allergia),jossa käyn harvoin….
En edelleenkään ymmärrä mitä on tapahtunut…. Koulut alkanut jo….. Käyn psyhologilla…
Mitä teen?