Mun edellinen viesti oli ilmeisesti liian yksityiskohtainen. Joten niin. Yritetään taas.
Mä tarvisin nyt yksinkertaisesti syyn elää. Kun en jaksa. Löytyy yksi ystävä, onneksi. Olen kiittämätön eikä se vielä riitä. Koiranpentu löytyy, mutta se pahentaa tilaani vaikka olikin harkittu ja toivottu perheenjäsen. Sen hoitaminen on todella raskasta.
Mä vaan tahtoisin että joku kertois edes yhden syyn jatkaa tätä taistelua. Yritän itse löytää syitä mutta ne ei tunnu tarpeekai hyviltä tai niitä ei ehkä edes ole. En kohta jaksa enää. En halua huolestuttaa läheisiä enkä alkaa soittelemaan minnekkään. Tsemppiä vaan tarvis. En jaksa selittää tilannettani kunnolla jotenka en tiedä pystyykö tähän oikeastaan kukaan vastaamaan mutta kiitollinen olisin.
Moi Nopeahuoli,
Ilman muuta viestiisi pystyy vastaamaan. Väsynyt ihminen ei tarvitse kuolemaa, vaan lepoa ja tukea. Aina ei tarvitse jaksaa mennä täysillä, välillä pitää hiljentää. Sun elämä voi tarjota sulle hienoja asioita, sellaisia mitä ei pysty kuvittelemaan synkässä mielentilassa. Sun nykyinen mielentila ei ole ikuinen ja sä voit aivan hyvin löytää elämääsi iloa, onnea ja tarkoituksen. Taisteleminen on raskasta, mutta joskus on vain kuljettava se kivinen tie, joka johtaa kohti valoisampia päiviä. Periksi ei kannata antaa, vaikka eteenpäin jatkaminen ei ole aina helppoa.
Asioistaan puhuminen voi lieventää omaa taakkaa hyvin paljon. Täälläkin voit olla yhteydessä Net-tukeen ja on olemassa monia ammattilaisia, joita sitoo vaitiolovelvollisuus ja joille voit aivan rauhassa puhua ajatuksistasi. Läheisten huolta ei kannata pelätä, vaikka se onkin ymmärrettävää että heitä haluaa suojella. On kuitenkin myös heidän etunsa (ja usein myös toiveensa), että sulla olisi mahdollisimman hyvä olla.
Tsemppiä ja halauksia sulle. Valoisampi päivä koittaa vielä ☺️❤️
Mulla on samanlainen tunne, et miks elän ku kaikki asiat menee ihan päin mehtää. Ei vaan jaksa, pitäs maanantaille kestää että pääsen psykan polille purkaa päätä. menin jo päivystykseenkin viime viikolla, ku olin tappamassa itteäni. Päässä pyörii ajatukset sekaisin tuntein..
Moikka.
Oletko sitten muuten täysin yksin, vain yksi ystävä? Koulu- tai työyhteisöä? Perhettä? Sanot ettet tahdo soitella läheisille, heitä siis on. Ja heitä kutsutaan syystäkin läheisiksi.
Itsellänikin on vain yksi ystävä, ei edes Suomessa, ei koiranpentua mutta kissa. On vienyt useamman vuoden päätyä tähän yksinäiseen ja merkittömään tilaan. Se kun niille läheisille ei sano mitään. Sitten huomaa ettei ole enää mahdollisuuttakaan. Kun sitten heitä ei enää ole. Älä ajaudu siihen. jossain vaiheessa vaan tajuaa asuvansa kaupungissa jossa ei ole yhtäkään edes hyvän päivän tuttua. Vanhemmat soittavat ehkä kerran kuukaudessa. Mitään ei ole. Vältä se. Nyt voi tuntua siltä että se riitä, ei se yksi ystävä eikä mikään, mutta älä ajaudu siihen että joskus ei ole sitäkään.