mistä saada voimaa että jaksaa?

mistä saada voimaa että jaksaa?

Käyttäjä Yksinäinen-87 aloittanut aikaan 17.03.2010 klo 13:33 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Yksinäinen-87 kirjoittanut 17.03.2010 klo 13:33

Hei,

Olen uusi käyttäjä täällä, mutta lukenut paljon muiden tekstejä, ja huomasin kuinka paljon täältä voi saada tukea ja juttelu seuraa. Sitä itse juuri kaipaankin, ulkopuolisen tukea.
Kerron lyhyesti elämästäni, saattaa kuulostaa pieneltä muiden asioiden rinnalla, mutta itselläni paha olla.
Olen 22 vuotias tyttö, asun yksin Vantaalla kivassa asunossa, on työpaikka lasten äärellä, ja muutama hyvä ystävä ja tulen hyvin toimeen perheeni kanssa.
Seurustelin reilu 4vuotta yhden pojan kanssa jonka kanssa luulin viettäväni koko loppuelämäni, mutta yhtenä kylmänä ja sateisena sunnuntaina hän tuli ja kertoi ette rakasta minua enään eikä voi olla kanssani. Se oli kun pommi taivaalta, tuntui kun sydän olisi revitty rinnasta. Jälkeenpäin sain kuulla että hän on viikko eromme jälkeen jo seurustellut toisen kanssa. Itselläni meni melkein 1,5v kunnes sain voimaa jostain ihastua uudelleen, ihastuinkin kovasti, mutta tämä poika, ilmoitti parin kk jälkeen ettei ole valmis seurustelemaan kanssani. Tuli epätoivon tunne, koska luulin vihdoin löytäneeni ihmisen rinnalleni. Enhän voinut häntä pakottaa olemaan kanssani, joten annoin hänen mennä, ja pääsinkin siitä yli. No, sitte tapasin sattumalta vanhan tutun, 8vuoden jälkeen. Rakastuimme ihan ensisilmäyksellä, meni jalat alta, jota en kuvitellut enään koskaan tuntevani. Olimme yhdessä kuukauden verran, kun hänkin ilmoitti ettei ole valmis sittenkään seurustelemaan, välittää minusta kovasti ja toivoo että joskus voisimme olla yhdessä, sitten kun hän on valmis, mutta siihen voi mennä PITKÄ aika. Tämän jälkeen, oloni on todella epätoivon partaalla, aina sama laulu. Mikä minussa on vikana? En halua olla yksin, enkä osaa olla yksin. Oloani ei yhtään helpota tieto, että tämä poika tällä hetkellä viettää aikaa exänsä kanssa, kuulema vain siitä syystä ettei hän osaa olla yksin, ja satuttaa mielummin jotain josta ei omien sanojensa mukaan välitä. Toisaalta uskon häntä, mutta toisaalta en. En enää tiedä mihin uskoa ? Onko parempi olla pitämättä yhteyttä? Haluan kovasti pitää hänet elämässäni. Ei ole enää voimaa herätä aamuisin töihin, ei maistu ruoka laisinkaan, itkettää jatkuvasti ja olo on aivan kamala. En jaksa pitää huolta itsestäni enään. ☹️
Onko kohtalotovereita? Kaverini ovat saaneet kuulla jo varmasti liikaakin itkuani, enkä haluaisi enää vaivata heitä tällä asialla, joka kuulostaa niin tyhjänpäiväiseltä. Mistä ihmeestä saada voimaa jaksaa eteenpäin ja unohtaa kaikki joka satuttaa? Olen siinä ollut aina huono, jatkan niin pitkälle kunnes minua sattuu todella pahasti. Olen miettinyt terapiaa, mutten tiedä onko se kovin järkevä ajatus? Toivoisin löytäväni täältä keskustelu seuraa ja ehkä jonkinlaista tukea.

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 17.03.2010 klo 15:51

Heippa Yksinäinen87
Joo onhanse kurjaa kun seurustelu suhteet katkeaa ja se varmasti tuntuu pahalta,
mutta se on sitä elämän kasvukipuja ja elämää .
Ei sinussa ole mitään vikaa ja olet nuori ja löydät viellä itsellesi aviopuolison sillä meille jokaiselle on satoja sopivia puolisoehdokkaita ja niistäkin joku sulle löytyy.
Laita ilmoitus esim nettiin tai pidä silmäsi auki ja voit itsekkin tehdä aloitteen kun näet tai tapaat mielenkiintiisen henkilön, mut kannataa varautua aina että tulee rukkaset mut niistä ei pidä lannistua.
ja kun valitset itsellesi aviopuolisoa niin etsi sellainen Raitis, savuton, ei ole narsisti ei väkivaltainen jne.
Jos olet yksinäinen niin käy esim kirjastossa, kaikenlaisissa tapahtumissa, kavereiden / ystävien luona.
Minun mielestä kaveri joka viettää exänsä kanssa niin unohda siitä vaan tulee jokaiselle paha mieli.
No siinä jotain toivottavasti oli apua mut kirjoita tänne ja kerro miten elämässäsi menee. ja niinkuin sanoin niin kyllä elämä järjestyy älä ole huolissasi.
Kvaa kevättä sulle.