Kerron teille nyt minun tarinani lyhyesti pääpiirteittäin… Koko tarinasta kirjoittaisi monta kirjaa..olen kokenut elämässäni monia kauheuksia. alkoholismia perheessä,hyväksikäyttöä.. väkivaltaa,niin fyysistä kuin henkistäkin,pettämistä.,tällä hetkellä olen yksin huoltaja,käyn hyvässä työssä, ja silti painiskelen rahavaikeuksissa. ( velkaannuin ex-mieheni syystä.)
Jouduin aikuistumaan liian nuorena,Koen että lapsuuteni on ollut vajaavaista ja nuoruutta ei ole ollut juuri laisinkaan..
Jouduin pakonomaisesti muuttamaan nyt jo ex mieheni kanssa (Oli silloin 21 ja minä itse 15)yhteen.. Erottiin muutaman kerran ja aina palattiin yhteen.. Ilman häntä olin onneton,lapsihan vasta olin, ja yhdessä olimme myös onnettomia..Suhdettamme hiersi monet seikat..
Mieheni petti minua useamman kerran. Myös odottaessani yhteistä lastamme.. Nyt 5 vuotta vanha.Viimeisen kerran hän petti minua ystäväni kanssa vuosi sitten joka sai lapsen miehelleni..
Olen koko tähän astisen elämäni aikana peitellyt tunteeni, hyväksynyt vääryydet,ja yrittänyt olla niin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan…
Aloin oireilla noin 7 vuotta sitten. Kärsin ajoittaisesta masennuksesta,niin voimakkasti että välillä menetin kaiken toimintakykyni ja toivoin vain että kuolisin..
Sitten välillä huomasin taas masennuksen ja alakuloisuuden kadonneen ja uskoin taas tulevaisuuteen. Aina kun mieli oli parempi, luulin että olin kuvitellut koko masentuneisuuden..
Lapsemme syntymän aikaan olin todella huonossa jamassa.. Oloni laitettiin hormonien syyksi..
Kukaan ystävistäni ei tiennyt,eikä moni tiedä vieläkään ,missä tilanteessa olen enkä pysty kertomaan heille..Tuntuu kuin tunteeni olisi eri kropassa.☹️näitäkin asioita kerron teille ihan kuin puhuisin jonkun toisen elämästä.
Erään ikävän tapahtuman jälkeen hakeuduin työterveyslääkärin kehoituksesta psykiatrian poliklinikalle.. Jossa olen käynyt nyt noin vuoden.
Sairastuin masennus jaksojen jälkeen kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön ,joka lisää tuskaa entisestään.
Tuntuu nyt kun olen aloittanut sairauteen lääkityksen,en enää pääse pakenemaan tunteitani jotka ennen olivat jossain syvällä mielen syövereissä.Vaan nyt ne lävähtävät vasten kasvojani niin voimakkaina etten meinaa kestää millään.Itkettää,mutta itku ei tule ja ahdistaa niin että sydän pakahtuu.. Töissä kukaan ei aavista mitään.. Minulla työ minä erikseen.. Illalla pitäisi jaksaa leikkiä ja puuhailla kaikkea pojan kanssa mutta en meinaa jaksaa millään
Olen tullut itsetuhoiseksi.. uhmaan kuolemaa eri muodoissa. luotan että kohtalo ratkaisee asian puolestani.. Ainoa asia jonka vuoksi en suunnitelmallisesti tee itsemurhaa on huoli pojastani,mihin hän joutuu minun täältä lähdettyäni…☹️Rakkaus poikaani on se joka minut täällä toistaiseksi pitää … Pelkään että se ei riitä kauaa,tai että tuurini loppuu..
Haluaisin että joku ratkaisisi senkin asian puolestani…
Anteeksi pitkä viestini, mutta ei tätä lyhyemmin voi sanoa ja tämäkin on vain pieni murto-osa..
Tuntuuko sinusta, että kaikki jää aina jotenkin kesken? Että sinua yritetään auttaa, mutta kuitenkin tuntuu , ettei kukaan oikeasti ymmärrä sinua? Kaikki yrittävät sanoa, että täytyy jaksaa ja ajatella positiivisesti ja olla iloinen? Minulle sanotaan usein niin, mutta eihän itse sille mitään voi jos kaikki tuntuu kamalalta, eikä mikään tee iloiseksi...
Sinulla on varmasti läheinen suhde lapseesi, sillä hänen vuokseen jaksat elää. Ehkä välillä tulee tunne, ettei ole järkeä elää toisten vuoksi. Mutta silloin, kun lopulta pääset takaisin kiinni elämään, tulet kiittämään poikaasi. Hän pitää sinut elossa. Sinulla on jotain mistä pitää kiinni. Ole ylpeä siitä, silloinkin kun elämä tuntuu aivan turhalta.
Sanoit, että tuntuu, kuin sinulla ei olisi ollut nuoruutta lainkaan. Ehkä voisit koittaa elää nuoruuttasi nyt, eihän koskaan ole liian myöhäistä. Aina ei kannata yrittää olla aikuinen. Kaiken ei aina tarvitse olla siistiä, eikä tarvitse välittää mitä muut sanovat. Koita joskus pitää vapaa ilta. Leiki lapsesi kanssa, anna tiskien ja pyykkien ja kaiken olla, joskus on kiva, kun on oikein sekaista. Osta jokin hyvä lehti, hae pikaruokaa, katso telkkaria. Tee jotain hullua, askartele, kirjoita kaikkia kauniita lauseita paperille.
En tiedä millainen ihminen sinä olet, enkä tiedä mitä ajattelet sanoistani, mutta toivon, että jaksat eteenpäin.
"Kun hymyn sijasta ei huokausta voi estää,
lepää hiukan ja koita kestää."