Siis.. olen 17 vuotias tyttö,ja haluaisin kertoa omista tunteistani jotenkin,mutta enosaa kuvata niitä sanoiksi.
minua on kiusattu ala-asteesta asti ihan ylä-asteen ysiluokalle asti ,mutta ylä-asteella se vähenty kun pistin vastaan ja annoin takaisin.
ysiluokalla paras ystäväni pojista tappoi itsensä,hirttäytymällä.kuukausi siitä läheinen tätini kuoli vanhuuteen,heti sen jälkeen aloin kuulla harhoja kuin kuollut serkkuni olisi huutanut minulta apua,aina kuulin sen kun yksin kävelin pimeässä jossakin,aloin nähdä painajaisia siitä kun kuolin,tai vanhempani kuolivat.😭
muutama kuukausi siitä poikaystäväni petti minua parhaan kaverini kanssa,romahdin.😭 kaikki alkoi mennä sen jälkeen päin vittua kun kaverini tappoi itsensä. kesäni oli yhtä helvettiä,riidat vanhempien kanssa.lapsuuden kaverin kuolema kolarissa.
2 hyvääkaveriani(toinen heistä serkkuni) Selvisivät täpärästi toinen maattuaan 2 viikkoa teholla ja toinen kuukauden oltuaan pyörätuolissa.
olen ollut hyvin masentunut ja ahdistunut,siitä asti,tämän 1 ja puol vuotta.
jotenkin kaikki on nii turhaa ja väsyttävää.mikään ei kiinnosta.
olen juonut siitä asti,tämän 1,5 vuotta joka viikonloppu ja joskus jopa viikonputkia ollut. ihan haitaksi asti,kaverini valittavat siitä usein.
olen ollut välistä hyvin vetäytynyt ja hiljainen. mutta olen aina kätkenyt suruni,en ole kellekkään siitä kertonut enkä valittanut :/ yksin surenut.
minulla ei ole ikinä ollut hyvät välit vanhempiini,tällä hetkellä varmaan paskimmat.tänäänkin tappelin äitini kanssa hirveästi,hän loukkaa minua usein syvästi.vanhempani ovat myös usein lyöneet minua,mutta en ole ikinä siitä kelleen kertonut,olen valehdellut ystävilleni siitä miksi minulla on musta naama.
kuukausi sitten aloin käymään psykiatrilla,kun eräs yö yritin tappaa itseni,kaverini pakottivat vanhempani viemään minut sinne. mutta ei siitä ole tullut mitään,ei se ole auttanut mitään. vanhempani ovat olleet mukana siellä ja käyntimme on mennyt päin persettä,vanhempani luulevat että olen päästäni sekaisin? entiedä,olenko 😐
kiitos jos joku jaksoi lukea tämän.🙂 tässä on vain pieni osa siitä mitä minulle on tapahtunut näiden 17 vuoden aikana.. on vaikea pukea tunteita sanoiksi.
voi, käsittämättömän paljon pahaa noin pienessä elämässä.. Miten se voikin olla niin että jollekin ihmiselle kaatuu "kaikki" niskaan..
On varmasti todella vaikeata pukea omia tunteitaan sanoiksi, niin paljon kuolemaa, ja sitten pettämistä, ei mikään ihme että ajatusmaailmasi on todellisessa kaaoksessa, niin nuorikin kun vielä olet ja varmaan etsitkin itseäsi vielä.
Ihmetyttää kun monet ovat tämän lukeneet mutta kukaan ei ole kommentoinut mitään.. Mutta ainakin monet OVAT edes lukeneet.🙂
Mun on todella vaikea sanoa mitään lohduttavaa tuohon tilanteeseesi, en tiedä mikä oloasi helpottaisi.
Mutta et ole yksin. Jos sulla on tarpeeksi voimia, sä jaksat kyllä kaiken yli. Elämällä on varmasti niin paljon hyvää vielä sullekin tarjottavana, kun vain jaksat olla ja elää. Päivä kerrallaan. Opettele iloitsemaan pienistä asiosta, pienistä asioista joita et välttämättä edes huomaa. Ajattele niitä positiivisia asioita elämässäsi, on niitäkin oltava. Edes muutama.
Ajattelet varmaan että helppohan se on sanoa, ja niinhän se on. (helpommin sanottu kuin tehty)
Toivon että sinulla on joku jolle voit todella puhua pahaa oloasi, tai jokin keino millä purkaa sitä.
Ei itsensä satuttaminen mitään auta.. Voimia sulle jaksaa. Halaus!
Hei!
Et ole päästäsi sekaisin, olet vain inhimillinen. Terästähän ihminen saisi olla, jos ei kiusaamiseen, kuolemaan, ja siihen, että kukaan ei kuuntele, reagoisi. Liian paljon olet nähnyt suhteessa nuoreen elämääsi. Muuta en osaa sanoa kuin voimia ja antaa myötätuntoa. Kirjoita lisää.