minä.

minä.

Käyttäjä kyoshiro aloittanut aikaan 03.10.2009 klo 15:28 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä kyoshiro kirjoittanut 03.10.2009 klo 15:28

Ongelmani on se että en pysty/osaa hyväksyä itseäni ja vartaloani.Jokainen on erillainen niin luonteeltaan kuin vartaloltaan. kaikki kolme ystävääni ovat hyväksyneet itsensä. en halua koulusta uimaan koska kaikki näkevät minut,se on jotenkin ahdistavaa.kun katson itseäni peilistä ajettelen tai sanon että miksi,miksi,miksi miksi minä olen tämmöinen ja muut niin ”täydellisiä”. vihaan itseäni. olen 13 ja minä kasvan ja kehityn niin sisäisesti kuin ulkoisesti mutta 11 vuotaasta tähän asti on ollut hirveää. lisäksi minun vartaloani haukuttiin kun olin 6-luokalla. se pahoitti mieleni niin pahasti että viilsin itseäni. äitiäni en ole nähnyt vuoteen joten hänelle puhuminen ei auta mitään. isä ei sitten tajua mitään näistä ”tyttöjen jutuista” joten tänne sitten minä purkauduin. minulla on n.12 uimapukua ja kaikki näyttävät päälläni hirveiltä.joku varmaan ajattelee että ”et oo ainut senkin valittaja”.minä TIEDÄN että en ole ainut jolla on samoja ongelmia,mutta olen yksi heistä ja minun pitäisi oppia hyväksymään itseni. mutta mites sen teen.. 😭