Kohta noin vuos sit Tutustuin mun entiseen poikaystävään, joka oli mulle kiltti ja ihana. Mä pystyin kertoo sille kaikesta. Jopa siitä että olen pienestä pitäen halunnut kuolla ja siitä syystä yrittäny usein itsemurhaa. Meillä meni hyvin poikaystävän kanssa vaikka mä olinki vähä masentunu. Sit marraskuu muutti kaiken, mä tulin raskaaks vaikka niin ei pitänny käydä. Me päätettiin poikaystäväni kanssa että pidetään lapsi. Mä olin intoa ja rakkautta täynnä. Me suunniteltiin poikaystäväni kanssa kaikkea mahdollista. Vauva oli mun pelastus silloin mikä myös paransi meidän suhdetta. meidän piti kertoa jouluaattona porukoillemme vauvasta. Mutta siihen ei annettu mahdollisuutta. 12.12.2006 Mä sain keskenmenon. Mä romahdin silloin ihan totaallisesti. eka en meinanu saada edes sanotuksi mun poikaystävälle mitä oli käynny, mutta samana ilta kerroin siitä hänelle, mä itkin vaan ku kerroin siitä koska sinä iltana mun poikaystävän piti soittaa sen siskopuolelle ja kysyy haluuks se kummiks. No se kyl soitti sille mut kysy vaan olisitko halunnu kummiks. Siitä se alamäki mulla sit alko. Mä en pystyny näkee vauvajoa vähään aikaan. Koulussa oli vaikee olla ku vaan yks mun kaveri ties asiasta. Koulu meniki sit siinä joululomaan asti että esitin olevani ilonen, mutta ku kotiin pääsin se oli yhtä surua ja illalla itkemistä.
Sit koitti jouluaatto, mun joulutunnelma oli kadonnu keskenmenon yhteydessä enkä edes nauttinu joulusta. Poikaystäväni vietti joulun oman perheen kanssa. mutta oltiin silti yhteydessä koko ilta. Seuraavana päivänä mun poikaystävä sano että se oli menny siihen sängylle missä vauva sain alkunsa ja kelannu sitä. Mä itkin ku kuulin siitä. Mun joulu oli pilalla. Enkä enään edes pidä joulusta ennemminki vihaan.
Tuli uusvuos ja mun poikaystävä tuli meille ja me vietettiin uusvuos yhdessä ilta meni hyvin kunnes mentiin nukkuu mä näin mun sängyltä suoraan taivaalle jossa tähdet loisti. Aloin saman tien itkee ja mun poikaystävä tajus miks. Seki alko sit itkee ja me itkettiin kunnolla.
Uudenvuoden jälkeen taas palasin kouluun mutta mikään ei ollu muuttunu mä olin vajonnu pohjalle ihan kokonaan. Koulussa en enään edes jaksanu esittää ilosta ja onnellista vaikka sitä mä olin mun poikaystävän takia onneks. Mutta en enään osannu silti iloita. Mä aloin kokeilee taas itsemurhaa mitä en ollu vähään aikaan kokeillu, se epäonnistu. Mulla ja mun poikaystävällä alko menee huonommin mä puhuin vaan keskenmenosta eikä se jaksanu enään sitä että syytin siitä itseeni. Me alettiin riitelee ja lopulta me erottiin.
ero oli mulle kaiken loppu jos mä ennen olin vajonnu pohjalle ni nyt mä sit hukuin sinne. Mä en kestäny enään mitään. itkin vaan koulussa, koulunumerot alko laskee ja ku opettajat kysy mistä tämä johtuu mä vaan sanoin en tiedä. Vaikka hyvin tiesin en mä voinnu kertoo niillee että olin saannu keskenmenon ja näin. eihän mun äitikään edes tienny. isälle en ollu edes kertonu poikaystävästäni koska vanhemmat on eronnu, enkä ole kauheesti isään yhteydessä.
kevät meni siinä sit, minä ja mun entinen poikaystvä ei enään oltu edes väleis.
koulut loppu ja kesä näytti ihan hyvältä. Mä ja mun entinen poikaystävä saattiin sovittua ja oltiin taas väleissä.
Loppu kesästä eli nyt. Mä menin katsoo mun serkun vauvaa mikä oli just syntyny. Luulin olevani jo valmis kohtaamaan vauvan mutta en ollu. Kotiin päästyäni itku oli vaan herkässä. Se lapsi minkä menetin oli mulle kauheen tärkee ja tulee aina olemaan.
Tällä hetkellä tilanne on vaan se että en enään tiedä kauan jaksan elää.

-vuonna 1991 syntynyt tyttö-

ps. olis kiva saada kokemuksia muiden keskenmenosita tai saman tapasista tapauksista.