Jo pelkästään se ajatus että olen kirjoitellut tänne joskus ylä-aste ikäisenä ja nyt olen 19-vuotias eikä mikään ole muuttunut paremmaksi, tekee minut surulliseksi.
Apua olen pyytänyt, ja käynyt juttelemassa sairaanhoitajan kanssa jo parisen vuotta, mutta vaikeus saada tarpeeksi usein aikoja ja sairaanhoitajan kaksi kertaa vaihtuminen uuteen on rankkaa jo itsessään. Lääkäri suositteli pyskologille menemistä, mutta se taas vaatisi itseltä sellaisen ponnistuksen että saisin ajan varattua ja hoidettua kelakorvauslaput yms eikä voimat riitä mihinkään.
Olen ollut melkein vuoden kotona koska jäin sairaslomalle ja se pitkittyi, putosin muun ryhmän kyydistä ja piti mennä talouskouluun siinä välissä mutta sairastuin moneksi viikoksi ja takaisin meneminen tuntui liian vaikealta. Minulla on kuitenkin syksyksi paikka vielä lähihoitaja koulussa joten kaupungilla ei ollut tarjota minulle mitään koska olen koulun kirjoilla ja töitä en saanut koska en ole valmistunut vielä. Tuntuu että tämän takia ahdistuneisuuteni/paniikkihäiriöni/sos.tilanteiden pelot vaan pahentuu enkä millään selviä tulevasta syksystä ja viimeisestä vuodesta amiksessa.

Olenhan minä tässä ajassa löytänyt rakkaan poikaystäväni joka on suuri tuki ja turva minulle, mutta suhteemme on ollut myrskyisä ja vaikea ja mitä huonommaksi oloni menee sitä enemmän pelkään jaksaako poikaystäväni enää koska hän on herkkä ja tottakai hänelläkin omat stressinsä. Olen jatkuvasti kiukkuinen ja itkuinen ja puran sen tietysti häneen mikä on varmasti raskasta. Sitten syyttelen itseäni asiasta ja oloni on tuplasti pahempi kun näen miten ns. tartutan oman pahan oloni häneenkin ja kuormitan häntä liikaa.

Meille tuli 1v. kodinvaihtaja koira about viikko sitten ja tietty just pahassa murrosiässä plus tietenkin hakee omaa paikkaansa uudessa kodissa ja menetän sen kanssa hermot koko ajan ja tunnen olevani niin surkea kun tuntuu etten jaksa ja pysty hoitamaan sitä. Koira on eroahdistunut ja lenkit ei ole mukavia kun energiaa riittää ja sinkoilee sinne sun tänne, eikä minulla ole kärsivällisyyttä opettaa pahoista tavoista pois. Tänään mennään koirakouluttajan luokse joten ehkä se siitä helpottaa.

Jotenkin vaan tuntuu etten jaksa yhtään mitään ja haluaisin vain nukkua, ahdistun kun on velvollisuuksia kuten koiran vieminen ulos ja kämppä on kuin pommin jäljiltä, poikaystävä stressaa omia asioitaan ja pitäisi jaksaa olla tukena mutta miten kun en jaksa omiakaan murheitani?

😯🗯️