Moi,
Ensimmäistä kertaa kirjoittelen ja toivoisin mielipiteitä asiaani.
Olen ollut sosiaalinen pienestä pitäen. Ala-asteella oli paljon kavereita ja olin suosittu niihin aikoihin, mutta olen aina ollut pompoteltavissa enkä ole uskaltanut sanoa / tehdä mitä olisin halunnut. Koin pientä kiusaamista 4-6 luokilla. Sitten 9 luokalla iski murrosikä kunnolla päälle ja mikään ei kiinnostanut. Parasta siinä ajassa oli se, että ei kiinnostanut mitä muut ajattelivat minusta ja olin oikeasti erimieltä asioista sekä pystyin ilmaisemaan mielipiteeni selkeästi. Olin melko haluttu kaveri niihin aikoihin, mutta aika meni koneella istumiseen. Siinä vaiheessa alkoi tulemaan ujous ja hiljaisuus pikkuhiljaa esille. Nuorena olin yliaktiivinen ja puhuin paljon. Yht äkkiä olen hiljaa ja koulussa esityksien pitäminen tuntuu ylitsepääsemättömältä.
Ysiluokka meni ja oli aika mennä ammattikouluun. Amiksen 1lk:lla alkoi punastelu. Useinmiten punastuin ilman mitään syytä. Esim. istuttiin aulassa odottamassa, että päästään luokkaan. Menen täysin punaiseksi ja tuntuu, että pää räjähtäisi. Punastuin käytännössä joka paikassa. Kotona, koulussa, ulkona, kaupassa jne. Tätä kesti n.1,5-2 vuotta. Toisena vuotena tuli outo juttu, rupesin jännittämään niskaa/päätä ja tuli täriseminen. Jos katsoin jotain ihmistä niin yht äkkiä pää saattoi tehdä oudon tärinä liikkeen. Kotona olin vihainen ja sain agressiivisia kohtauksia. Saatoin heitellä tavaroita jos vanhempani tai veljeni ärsyttivät jollain tavalla. Kaveritkin alkoivat vähentyä pikkuhiljaa, koska olin vihaisena koko ajan. Toisena vuonna oli pientä kiusaamista, koska olin niin heikko, että en voinut ilmaista itseäni punastumiseni / jännittämiseni takia. Kolmantena vuotena punastelu helpotti ja aloitin vanhan harrastuksen uudelleen kaverini kanssa. Olin edelleen yleensä hiljaa mutta pystyin olemaan melko normaalisti. Ammattikoulusta pääsin läpi kolmessa vuodessa, mikä oli iso yllätys, koska lintsasin todella paljon 1 ja 2 vuosina.
Tällä hetkellä olen työelämässä ja tunteet ovat ristiriitaiset. Välillä olen iloinen ja melko puhelias, mutta sitten esim. vitsistä, pienestä päänaukomisesta tai ilman mitään syytä menen todella masentuneeksi. Ei mikään kiinnosta ja elämä tuntuu TODELLA tyhjältä. Eli toisinsanoen loukkaannun helposti.
Oloa on todella vaikea selittää, kun on kaikenlaista sekavaa mielessä. Syön hyvin, nukun n.6-7h arkisin. Tuntuu, että olen sosiaalisesti heikko ja jos joku yrittää avautua tai vitsailla minusta menen puolustus kannalle ja rupean mököttämään.Itsetunto on erittäin alhaalla. Punastelua ei ole enään kun harvoin. Tuntuu, että en minä ole tälläinen vaan avoin ja sosiaalinen niinkuin pienenä, mutta tällä hetkellä olen vastakohta siitä.
Anteeksi kirjoitusvirheistä, en ikinä ole ollut hyvä kirjoittaja 😉