Mikä tässä nyt auttaa?
Moi. Mun on pakko saada nyt purkaa tää kaikki sisältä johonkin/jollekin. En haluu puhuu poikaystävällekään.
Oon 19- vuotias nuori naisen alku ja muutin vastikään kk sitten poikaystäväni kanssa yhteen, eri paikkakunnalle kuin missä asuin. Elämäni alkoi menemään huonosti 12-vuotiaana,oli viinaa, tupakkaa, huumeita, väkivaltaa ja seksiä. Pieniä rikoksiakin tuli tehtyä ja paha olo kasvoi. Ja tilannettahan ei auttanut se että yläasteella koulukiusaaminen muuttui myös fyysiseksi ja samoihin aikoihin vanhempani erosivat. Aloin purkaan pahaa oloa viinalla, huumeilla ja viiltelyllä. 13-vuotiaana terveydenhoitaja lähetti nuorisopsyk.poliklinikalle. Siellä ravasin sitten ja osastolle puoleksi vuodeksi, kun olin henkisesti ihan loppu. En jaksanut enää. Osastolta päästyäni olo oli hetken parempi, mutta se lähti taas huonompaan suuntaan. Mulla ei ollu mitään eikä ketään. Millään ei ollut merkitystä. Pystyn niin muistamaan ne kaikki tunteet yms. aidosti vieläkin. Olin viiltelemättä osastojakson ajan ja varmaan jonkun kk kun kotiin pääsin.Söin seroquelia ahdistukseen ja että saisin nukuttua edes vähän. No, sitten tapasin niin ihanan pojan(tai siis miehen, se oli 9 vuotta vanhempi). Se helvetti kesti pari vuotta.. en vaan uskaltanut lähteä siitä suhteesta! Oli hakkaamista, alistamista, haukkumista yms. heitti kerran portaatkin alas, selkä on hajalla tänäkin päivänä sen takia. Mut ton suhteen aikana kun aloitin ammattikoulun, sain uusia kavereita muutaman (vaikka ammattikoulussa kiusattiin myös) ja yksi kaveri auttoi mut ulos siitä suhteesta. Silloin vasta tajusin kuinka huonossa kunnossa olin. Joten eikun osastolle taas, mutta vain muutamaksi viikoksi. Masennuslääkkeitten kanssa kotia kohti. Mulla on siis diagnoosina keskivaikea masennus ja ahdistus. No, heti samalla viikolla tapasin tän nykyisen miekkoseni. Alkoi mennä aidosti paremmin, pääsin eroon entisistä ”kavereistani” ja elämäkin alkoi näyttää edes vähän paremmalta, hoitelin poikaystävän avulla asioitani kuntoon. Nyt maaliskuussa lopetin terapeutilla käymisen. Tuntui siltä että se on turhaa, kun menee niin hyvin.
Vapun jälkeen sain tietää, kun näin vahingossa poikaystävän koneella messengerkeskustelun. Poikaystävä on pettänyt. Kolme kertaa. Kaikki romahti taas. Tunteetonta seksiä eksänsä kanssa. Ne eros joku viikko ennenkun me tavattiin. Olo oli niin hirvee, tunne oli semmonen et kaikki tää on ollu valetta ja pelkkää näytelmää. Olin taas samassa pisteessä kuin silloin kun osastolla olin. Ja oon vieläkin, paha olo on hirvee. On parempia päiviä, mut sit näitä huonompiakin… ja huonompia on ihan liikaa.
Oon siis tän miehen kanssa yhessä vielä, se katuu ja niin ees päin ja yrittää tosissaan kaikkensa et mun olis hyvä olla. Lähetti sille eksällensä viestin et seurustelee eikä haluu pitää mitään yhteyttä – ja näytti kun lähetti sen viestin. Poisti mun nähden kaikki mikä siihen tyyppiin liittyy. Kovasti puhutaan näistä asioista, joka ilta/päivä/aamu/yö. Välillä vaan itketään, riippuu aina. Välillä tapellaan asioista ja mä lähen ovet paukkuen ulos ja sit puhutaan puhutaan puhutaan. Se auttaa kyl oikeesti.
Olo on silti hirvee. Oon taas alkanu viilteleen, vaikka itelleni sillon kauan sitten lupasin etten enää koskaan, kun on kädet ja jalat muutenkin jo niin kauheen näköset.. mut eipä mitään, tässä sitä ollaan ja pari parteterää on hyvässä piilossa. ☹️ en pysty hallitseen itteeni sillon kun tulee niin paha olo/alkaa ahdistaan niin paljon et on pakko viiltää. Sit kun oon tehny sen tajuun et ei h*lvetti mitä mä taas tein.. Poikaystävä tänään laittoi siteen ja puhdisti haavat, itki samalla ja hoki et mun pitäs hakee apua. Mut en mä tarvi/halua apua. Mä en halua osastolle.
Mun teki mieli sanoo sille et mitäs menit pettään, että senhän takia kaikki romahti taas. Mut en haluu, kun nään kuinka siihen sattuu ees esim. kattoo noita mun haavoja..
Joku varmaan ihmettelee et miks oon tässä suhteessa vielä.. samaa mäkin välillä mietin, ja oon monta kertaa meinannu jättääkin sen. Mut en pysty. rakastan sitä kuitenkin, ollaan niin kauan oltu yhessäkin et ei oo mitään alkuhuumarakkautta enää..
En tiiä mitä mun pitäis tehä et tulis parempi olo. Voimat on loppu, mikään ei kiinnostais, teen vaan kaikkee siltikin, mut en tunne eläväni. Kaikki pahat asiat vaan pyörii mielessä koko ajan. Mitä mun pitäis ttehdä.
Moi! Kuulostaa siltä, että sun poikakaveri välittää susta tosi paljon, hyvä ku pystytte puhumaan. Sun tilanteessa mä jatkaisin tuon jätkän kans suhdetta, koska näyttää siltä, että se vasta nyt tajuaa kunnolla kuinka pahasti on sua loukannu ja haluaa tehdä kaikkensa että pysytte yhdessä. Suhteesta saat kuitenki osaltaan tukea etkä jää ihan yksin olosi kanssa. Mun mielestä sun kannattais alottaa taas terapia, koska se ei voi ainakaan pahentaa tilannetta, ainoastaan parantaa oloa. Tsemppiä ja jaksamista🙂🌻
Moi zena_91 ja kiitos kannustavasta vastauksesta!
Joo sitä se jätkä hokeekin, että tajuaa vasta nyt kun näkee missä kunnossa mä oon että kuinka se on mua satuttanut. Se oli sen eksänsä kanssa yli 3 vuotta yhessä, joten siis sinänsä ymmärrän et ei ehkä oo ihan helppo tosta vaan unohtaa toista, mutta en kuitenkaan hyväksy minkäänlaista pettämistä oli tilanne mikä hyvä.
Ollaan nyt juteltu siitä terapiasta ja lupasin et jos syksyllä on vielä yhtä paha olo niin menen kouluterveydenhoitajalle juttelemaan..
Tässä sitä mennään päivä kerrallaan, yöunet vaan jää koko ajan vähiin 😞 viime yönä tuli nukuttua kolme tuntia. Näin unta että poikaystävä petti uudestaan eikä tullut enää sen jälkeen uni. Nyt väsyttää niiiiin vietävästi, mutta ei uskalla mennä nukkumaan, ettei unirytmi käänny taas niin päin että päivällä nukutaan ja yöllä valvotaan.. 🤨
Ettekö voisi harkita terapiaan menemistä yhdessä?
Asioiden puiminen ulkopuolisen läsnäollessa voisi puhdistaa ilmaa ja poikaystäväsikin pystyisi kertomaan omiakin tuntemuksiaan. Tarkoitukseni ei todellakaan ole puolustella häntä, sillä itsekään henkilökohtaisesti pettäjiä en voi mitenkään ymmärtää, mutta luulenpa, että hänelläkin on paha olla tekosiensa johdosta ja hän kirjoitustesi mukaan aika selvästi katuu.
Terapia on pitkäaikainen prosessi ja yleensä toipuminen alkaa vasta parin vuoden päästä, kun on saanut kaiken pahan puhuttua pois. Siksipä pariterapia voisi auttaa teitä ja tietysti voisi niinkin käydä, että pääsisitte samalle ihmiselle puhumaan myös erikseen.
Toivottavasti asiasi/asianne olisivat jo paremmin!
Kiitos Marylin!
Oon kyllä aika jyrkästi tota terapiaa vastaan, mutta luulenpa itsekin että se voisi sittenkin ehkä olla hyvä vaihtoehto. Pitää puhua poikaystävän kanssa, vieläkö on valmis menemään terapiaan. Itse olen tässä miettinyt että kun koulu alkaa menisin kuraattorille juttelemaan. Nykyään meillä menee paremmin, mitä nyt riidellään tästä asiasta aika ajoin, mutta silloin vihaisena saa kyllä sanottua mitä oikeasti miettii ja miltä oikeasti tuntuu. Kirjoittelen tänne lisää sitä mukaan kuin ehdin, että miten meillä menee. 🙂
Hyvää syksyn aloitusta kaikille teille 🙂🌻
Moikka mun on nyt pakko kirjoittaa tänne taas, vaikka ketään tuskin kiinnostaa ja niin ees päin, mut kuitenkin jos ees joku sattuis lukeen.
Nyt on siis vierähtäny reilusti yli puoli vuotta kun sain tietää. Oon menny vaan pahempaan suuntaan, käsin on täynnä arpia ja haavoja tällä hetkellä, koulussa en ole pitkään aikaan jaksanut käydä. Nykyään en oikein jaksa mitään. Kaikki päivät on samaa p*skaa..
Mut siis, uskaltauduin soittaan terkalle ja menin poikaystävän kanssa sinne jutteleen. Sain ajan lääkärille, se on ensi viikolla. En pystynyt kertomaan että kaikki romahti sen pettämisjutun jälkeen, mutta lääkärille yritän pystyä kertomaan. En vain uskalla kertoa, kun ajattelen vaan että mitä ne ajattelee kun oon tässä suhteessa vielä.. 😐
Äidillenikin kerroin että on paha olo. En syytä, enkä varmaan koskaan kerrokaan. Mutta nyt saan ainakin sieltäkin suunnalta tukea. Pitkästä aikaa näkyy edes vähän toivoa. Poikaystäväkin aikoo mennä jutteleen.
Nyt siis varmaan jostain marraskuun alusta on tullut kuvioihin lääkkeet ja viina yhdistelmä mikä on vaarallinen tiedän mutta en voi sille mitään. Olen sitä ennenkin tehnyt, silloin joskus kauan sitten. Koitan pysyä nykyään loitolla alkoholista. Univaikeudet = en saa unta ja sitten saan sitä normaalisti joskus 3-5 aikaan yöllä... ja kun nukun niin nään hirveitä painajaisia kuolemasta ja että poikaystävä pettää uudelleen. Ja heräilen koko ajan. Ruoka ei enää maistu. Pelkään olla yksin, ahdistun silloin hirveästi. Tai no nytkin olen yksin. Siks kirjotan tänne. Etten viiltelis, vaikka tiedän että niin varmaan tapahtuu kuitenkin joskus. ☹️
Mutta kuitenkin on jotenkin helpottunut olo siitä, että pääsen lääkärille ja saan apua. Ja iloinen olen siitä että ymmärsin tarpeeksi ajoissa hakea apua. 🙂
Tosi hyvä että hait apua !
ja hyvä että se poikaystäväski on menossa jutteleen asioista.
Toivottavasti se lääkäri nyt auttaa ja hommat lähtee kääntyy parempaan päin !
jaksamista 🌻🙂🌻
Jep, lääkäri laittoi lähetteen nuoriso psykiatrian poliklinikalle, mut sieltä nyt tänään otettiin yhteyttä että ne laittaa sen lähetteen aikuisten puolelle.. Saa nähdä kauan menee, että pääsen ensimmäisen kerran sinne..
Mulla alotettiin myös yhet lääkkeet taas, mitä oon syöny ennenkin, ja ne on kyl auttanu sillain että saan nukuttua nykyään huomattavasti paremmin kuin ennen ja kyllä ne vähän olookin on kohentanu. Viillelly en oo piiitkään aikaan, onneks.
Vähän on semmoista pientä ahdistusta ilmassa ja kyllä se tosi paha olo ja itkukin aika usein silti päätään nostaa ja olemassa olostaan ilmoittaa.. En tiedä, olen niin turta näistä lääkkeistä.
TARTUIN KIINNI TUOHON SINUN KIRJOITUKSEEN JA TULIVAT OMAT MUISTONI MIELEEN.OLEN OLLUT NUOREMPANA PSYKIATRIANPOLIKLINIKALLA JA SIELTÄ SITTEN OSASTOLLE NUORTEN ..OSASTOLLE MENIN VIIDEKSI VIIKOKSI .,KYLLÄ MUISTAN SEN PAHAN OLON JA YKSINÄISYYDEN TUNTEEN SIELLÄ.SATUTIN ITSEÄNI ..JA TÄNÄ PÄIVÄNÄ MIETIN ETTÄ..MIKSI??SILLOIN SE OLI PAKOA ELÄMÄSTÄ JA SIITÄ TULI TAPA SATUTTAA ITSEÄÄN,ENÄÄN ON ARVET MUISTONA NIISTÄ AJOISTA.TIEDÄTKÖ...MUISTAN KUIN ISTUIN 5 VIIKON HOITOJAKSON JÄLKEEN RANNALLA JA TAJUSIN ETTÄ MINÄ HALUAN VIELÄ NÄHDÄ ELÄMÄÄ JA KOKEA PALJON. JA SE HOITO TEKI MINULLE HYVÄÄ,NYT OLEN KIITOLLINEN ETTÄ MINUA AUTETTIIN SILLOIN ,VAIKKA EN SILLOIN OLISI SITÄ MUKAMAS ITSE TARVINNUT. MUTTA ONNEKSI MENIN.SIITÄ ON N.10 VUOTTA AIKAA.SITTEN.NYT MINULLA ON 3 LASTA KAIKKI POIKIA. MINUN RAKKAAT,JA OMA KOTI KULLAN KALLIS JA IHANAT YSTÄVÄT VIERELLÄ.SILLOIN JOSKUS AJATTELIN ETTÄ MITÄ VIRKAA MINULLA TÄÄLLÄ ON?? MUTTA NYT TIEDÄN, ELÄMÄ VOITTAA ANNA SILLE MAHDOLLISUUS JA ANNA ITSELLESI JA RAKKAIMMILLESI MAHDOLLISUUS,SINÄ TULET PÄRJÄÄMÄÄN,SINÄ OLET VAHVA JA SINUSTA TULEE VIELÄ VAHVEMPI. MINÄ TIEDÄN ..USKO POIS.🙂)))))))))🙂👍 KAIKKEA HYVÄÄ JA ERITYISESTI VOIMIA JA JAKSAMISTA JA KYLLÄ SINULLA SITÄ ILOAKIN ON ..ANNA SEN NÄKYÄ.YHDESSÄ JAKSATTE. PS. TIEDÄN MISTÄ PUHUN.🙂🌻