Ekaksi, öhmh, mä vaa sitä, et haluan tietää teidän muidenki ihmisten mielipiteet – mä en oo läheskää varma tän paikan säännöistä & muista, et saisinko luoda aiheen, mut luonpa nyt kuitenki. Lähetin tän saman viestin tukihenkilölle hieman toisennäköises muodos, täs on lisäyksii, mitä siin ei oo.

Mä mietin, et mille/kelle/missä mun pitäis kertoo mun ajatuksiani, ja päädyin sit tänne jostai ihmeen syystä. Ajattelin, että mun kannattaa alottaa ihan vaa siitä, et kuka oon, ja miks kerron ongelmastani, ja kertoa ongelmistani vasta sitten. 🙂

Mutta siis, olen, tai noh, yksi osa musta on, -98 syntynyt tyttö, jol on kolme nuorempaa sisart, asuu äitinsä kanssa, isäl uus nainen. Koulukiusattu koko ikänsä, melkein. Kaverit kuolleet heidän oman äitinsä käden kautta, kun olin siirtymäs kakkoselt kolmoselle. Aina ollut vähä pöpi (luuli pienempänä tosissaan lentävänsä, nähnyt ihmisiä seuraamassa, nähnyt kummituksia perässään) 🙄. Muistaa hyvin monet elämänsä vastoinkäymiset, liian elävästi ja hyvin. Pelkää muidenkin muistavan sellaiset pikkujutut. Mahdotonta antaa anteeksi. 😭

Mutta siis, nyt, asuin siis Unkarissa vuosina 2008-2011, kun muutin takaisin tänne, asiat ovat pahentuneet. Aloitin uuden yläasteen, ja täällä jouduin heti rinnakkaisluokan lissun silmätikuksi, hän haukkui, töni, kiusasi 😭. Kerroin opettajilleni ja vanhemmilleni, asiat saatiin kuntoon. Tyttö vaihtoi koulua, meidän kouluun ei ole ilmestynyt.

Sitten, kun kahdeksas luokka alkoi, luokkani vitsiniekka päätti alkaa kiusaamaan mua. Koko luokka alkoi pitää mua saastasena, pitää vielki. Mun kaa esiintyminen, samas ryhmäs oleminen ja kaikki muu on luokalleni ihan mahdotonta. 😭 Olen kertonut opettajille, asiaan on puututtu, muttei ole auttanut.

Toinen asia, koska isäni asuu Unkarissa, olen tekemisissä vain äitini suvun kanssa. Ja koska siellä on mun sukupolveani tyttöjä vain minä ja pikkusiskoni, joka on hyvin poikatyttö, niin siel on jonkinäköinen rasismisuus tyttöjä kohtaan käytös, varsinki mua. Tytöt ei osaa käyttää moottorisahaa, ei sytyttää kynttilöitä, ei vuolla puu-ukkoja D:, ja tää häiritsee mua älyttömästi. Mun ei anneta ees yrittää, koska oon tyttö.

Kolmas asia, kukaan, mikään, ei ole olemassa, ellen sitä voi käsin kosketella, nähdä, kuulla, tuntea. Kaikki tunteeni ovat voimakkaita, vaihtuvat, kuten mielialatkin hyvin useasti. Näin on ollut aina, pienestä pitäen. o:

Neljäs, muistan asioita, jotka muut ovat unohtaneet, ja ne vaivaa mua. Kuten se, kun oli kuusi, tai viisi, pikkuveli puras mun parasta kaveriani olkapäähän, ja paras kaveri alko itkee, ja mäki sit. Sit, musta tuntuu, et tää saattaa olla välirikko mun ja ton parhaan kaverini kaa, enää ei ees moikata ku nähdään. Oon aika varma, et tää kaveri ei ees muista tapahtumaa. Ja se, et opettaja sano mulle kerran, et lopettaisin pulpetin rummuttamisen ykkösellä. Mua vaivaa se, muistan sen aina, jos/kun näen tätä opettajaani. Ja siis, nää oli vain esimerkkei.
Just tollaset pikkuseikat vaivaa mua. Kovastikin.
Mul on myös hankaluuksia vihanhallinan kanssa. Oikeesti, saatan hakata mulle rakkainta ihmistä mahaan tuntitolkul, ja nauraa päälle.

Viides, oon ollut niin pitkään ku muistan, varma, et mun ruumis ei ole yksinomaan vaan mun käytössäni – meitä on täl hetkel viisi –

minä, josta tiedätkin aika paljon,

Toinen, joka on paha versio minusta – se laittaa mut tekemään kaikkea pahaa, viiltelemään, varastamaan yms. Ja se kuiskii mun päähän asioit must, kute, et oon nolo, luuseri, eikä mikään onnistu multa. Et oisin turhake, uhrilammas, ja ansainnut tän kaiken.

Liisa, joka puhuu vanhanaikaisesti ja tykkää mekoista, pehmoista, ja eläimistä. Näkee välil harhoja, rakastaa satuja. Ottaessaan mun kehoni valtaansa mä alan hyvinkin pikkutyttömäiseks. Puhuu yleens mun pääs mukavia juttuja, kertoo satuja ja tarinoita.

Iida, joka on ylisuojeleva minua kohtaan, ja haluaa suojella mua kaikelta. Ihan kaikelta. Jopa mun parhaalta kaveriltani, johon oon mieltynyt ja kiintynyt tosipaljon. En tiedä, mitä tekisin ilman sitä. Mut siis, Iida haluaa, etten puhuis sille enää, koska Iida on varma, et mä vaan satuttaisin itseni siinä. Järkipuheet ei auta. Iida kinastelee useasti Toisen kanssa.

Viimeiseksi Lil’ViiAi, joka saa mut ostamaan kaikkea turhaa, haluamaan bilettää yöt ja päivät, menemään sänkyyn vieraiden kanssa ja niin eespäin. Haluaa alkoholia, bileitä, yhden yön juttuja. Villi penska. Pappa betalar

Kuudes, mul on hankaluuksia sen kaa, et en osaa iloita muiden puolest. Pelkään tosissani, et muut unohtaa mut. Et löytää jonkun paremman. En oo muutenkaan kenen ykkösvaihtoehto. Mua ei huomat muutenkaan. Et mä katoan. Mut toisaalta myös, toivon katoamistani.

Seitsemäs, viiltelen, satutan itseäni muilki tavoil, mut ei se satu. Kutittaa vaan. Tuntuu kivalt, ihan oikeesti. Mun ajatukseni kaikenlaisist kosketuksist ollut aina erillainen ku muiden, oon pitänyt erejä asioita kivuliaina kuin muut ihmiset. Ja mä nautin ajatuksesta, et joku satuttais mua. Saan siitä hyvää oloa, siitä tulee hyvä mieli.

Kahdeksas, mul on tapan kiintyy vääriin ihmisiin. Oikeesti. Koitan olla pahoillani. Mä en voi sille mitään, et oon kauhee, mieli ei tottele.

Yhdeksäs, mä tykkään mun mustat kyyhkysest, joka on joskus korppi. Ja siis, ongelma on se, et muut ei näe, ku juttelen sille. Mut, se on aina siinä. Se on lähel, vaikka tunnenkin sen painon olkapäälläni, se sentään on siinä.

Kymmenes, mul on jonkinäköinen poskifetissi. Pakkomielle kosketella muiden poskiin. Ja sit, pakko-oireit: mul on pakkomielle seistä vessan seinää vasten, jos katson peiliin, pesen käsiä tai muuta. Pakkomielle katsoa taakse, etten olis vaa jättänyt mitään. Pakkomielle harjata hiuksia. Pakko, pakko, pakko. Pakko puristaa käsiä nyrkkiin. Pakko pitää kaulakorua kaulassa. Pakko. Ja pakko raapia ruvet ja muut auki.

Yhdestoista, mua oksettaa ruo’an ajatteleminenkin. Sit, jos syön, syön paljon, vihaan itseäni. Istun vessassa, pää pytyn yllä, sormet kurkussa, muttei oksennusta tule. En tiedä miksi, mikä mus on vikana. Mut haluun laihtua, ja se ei oo mahdollista muuten, vihaan kasviksia ja muita, huono kunto estää liikunnan – enkä edes pidä sellaisesta.

Kahdestoista, mä pystyn välittään vaa yhdest henkilöst samaan aikaan. Mun maailmaan mahtuu vaan yks henkilö, jos sekään. Ja tunteet, tosi vahvoja, voimakkaita, kuten varmaan sanoinkin.
Kolmastoista, mul o sellanen tunne, et mua seurataan. Oon joskus nähnytki tumman varjon perässäni, mut ku oon kääntynyt, sitä ei oo enää näkynyt.

Mä käyn psykiatrin luona juttelemassa masennuksestani. Mul on todettu sellanen, vaativa masennus. En uskalla kertoo tätä kaikkee niille/sille, pelkään joutuvani laitokseen. Sinne en halua, eristykseen. Mul on aina yks ihminen, ja se on mun elämä. Se voi vaihdella päivittäin, mut yleensä se on monta kuukautta aina sama, ja heti, kun en pysty olemaan yhteydes siihen, mul on huono olo, et sil on joku tärkeempi, parempi. Et se unohtaa mut, löytää jonkun muun tilalle. Mä oon paikattavissa, korvattavissa. Aina voi löytää uuden, paremman, en oo koskaan se ykkönen.

Ja anteeks, en osaa laittaa hymiöitä, en ole tottunut. Enkä ees tiedä, mitä mieltä oon asioista. Mä en oo varma enää mistään, paitsi et tää elämä on helvettiä.

Mul ois valmiit suunnitelmat itsariin – tiedän, et haluaisin tehdä sen verisesti, nättinä, valkoinen mekko päällä. Verta valkoisella, ah. Mut en pysty tekemään sitä, koska en tiedä. aina tulee jokin este. Kaveri laittaa viestiä, äiti huutaa alas, joku satunnainen ohikulkija huutaa, etten saa tehdä sitä.

Mutta siis, auta, kuka lienetkään. Mä halusin jotai selvennöst mun elämääni, ja tähä kaikkeen sotkuun. Pyydän.

Anteeks, jos häiritsin, tuotin vaivaa tai muuta. Mul on huono olo, ja mun on pakko avautuu jollekin. Mua oksettaa, heikottaa, inhottaa, ällöttää, kun katon peiliin. En löydä mistään mitään hyvää. Anteeks kaikki kirjotusvirheet ja muut. Oon pahoillani.

Ja siis, sori, oon pahoillani, tuli pitkä teksti. Ja siis, pahoittelen vielki, ku ei oo hymiöit, jos en ois saanut luoda tätä aihet tai muuta. Mul tekee mieli Mojitoa. Kauhee mieli. Ja tekee mieli lähtä huoraamaan. Lil’ViiAi näide tunteiden takanako?😍 Mutta siis, voitteko te hyvät ihmiset ystävällisesti kertoa, mitä on tapahtunut mulle? En usko, et tää on pelkkää murrosikää

Mä tapaan psykiatriani seuraavan kerran elokuus. Aattelin kertoo sillo enemmän asioist. Se tietää harhoist, masennuksest, ja Toisest. 😞

Kiitos, anteeks ja näkemiin eiku.