Mikä minussa on erityistä?
Olen 18-vuotias, opiskelia alalla josta pidän, minulla on useamman vuoden kestänyt suhde, alamäkiä ja ylämäkiä löytyy. Normaali suhde siis. Ensi kuussa muutto yhteiseen asuntoon, ja kaikki muutenkin päälisin puolin hyvin. Minulla on kuitenkin pitkään jatkunut masennus, jota hoidetaan lääkkeillä, terapiassa yritin käydä mutten löytänyt henkilöä jonka kanssa asioista olisi ollut ok jutella. Poikaystäväni ei ymmärrä masennustani, hänestä en ole masentunut (?), mutta kun luki blogiani jota en lopulta jaksanut jatkaa, sanoi että olen kuin eri henkilö sielä. Masennuksestani ei puhuta, koska hän ei sitä ymmärrä. Muille läheisilleni en ole tästä puhunut, en näe sitä tarpeelliseksi, ja perhekoti jossa asun, ei lääkkeisiin eikä masennukseen uskota.
Pointti nyt kuitenkin on se, etten näe itsessäni mitään mikä tekisi juuri musta erityisen. Yritin tätä poikaystävältäni kysyä, mutta ei hänen mielestään tarvitse olla erityisiä syitä miksi juuri minä olen se ihana. Itsetuntoni on huono ollut pienestä pitäen, en ole saanut lapsuudessa turvallista ympäristöä ja kehuja ja rakkautta, ensimmäisen sain perhekotiin tullessani mutta viimeisiä en. Pidän itseäni rumana, minulla on iso nenä, liian paksut sormet, löysä vatsa, minulla ei ole vyötäröä ollenkaan, olen kamalan tylsä puhun tylsällä äänellä enkä osaa naurattaa muita, enkä nauraa silloin kuin pitäisi, ja nauruni on tylsää eikä kaunniisti raikuvaa. Tunnen itseni usein ulkopuoliseki porukassa kuin porukassa. En löydä itsestäni mitään erityistä, miksi esim poikaystäväni haluaa olla juuri minun kanssani, eikä vaikka naapurin kauniin hoikan ja mukavan maijan kanssa. Miten saisin kasvatettua itsetuntoani, jotta tulevaisuudessa mustakin tulin mukava ja tasapainoinen aikuinen. Tiedän että jos laihduttaisin hieman ja muutenkin urheilisin, se auttaisi asiaa huomattavasti, mutta kovan anoreksian ja bulimian jälkeen paranemista tekevänä en uskalla ottaa riskiä olla kohta taas huonommassa jamassa. Lisäykseksi vielä, olen normaali kokoinen (53/161), mutta kovan laihdutamisen jälkeen jäin kovin ”löysäksi”.
Toivottavasti jotkut jaksavat tämän lukea loppuun, ja jättää kommentin alle vaikka ”kyllä se siitä”, piristäisi kummasti tätä harmaan ankeata iltaa. Mä toivotan itse kaikille muille tukinettiläisille tsempit. <3