Masentunut nuori

Masentunut nuori

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 05.06.2014 klo 18:38 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä kirjoittanut 05.06.2014 klo 18:38

Hei!

Musta tuntuu että olen masentunut… On ollut jo pitkään, mutta hyvä olo tulee aaltoillen. Monta kuukautta menee hyvin ja sittne taas huonosti eikä jaksa nauttia. Minun Isä sairastui vakavasti ja kävin sen aikana terapiassa puimassa asioita, lähinnä selvittelin miessotkuja ja yritin vain puhua vaikeista asioista. Nyt kun Isän jutusta on selvitty ja kaikki on hyvin, niin oon ollut onnellinen. Mutta välillä tulee ahdistuskausia. Esim nyt, kun en päässyt unelmieni työpaikkaan, tunnen itseni pettyneeksi, huonoksi ja laiskaksi.

Välillä tulee jopa sellaisia että en halua olla yksin ja olen miettinyt (vain miettinyt) että teen itselleni jotain. Pelottaa edes kirjoittaa näitä asioita. En uskalla kenellekkään myöntää että tunnen näitä asioita, ja tuntuu että asioista puhuminenkin unohtuu. Nyt kun elämä taas soljuu tavallisesti, en tiedä minne puran sen ärsytyksen välillä. Ehkä mä vaan kavereille sanon, että ”vituttaa” tms.

Asun yksin ja olen sinkku. Tiedän ettei mies tuo onnea, ja pitäisi rakastaa itseä. Kaiken lisäksi pelkään että minulla on tunteita naisiin. Yritän päästää kaikki tunteet ulos.
En edes viitsinyt laittaa kysymysmerkkiä tuohon otsikkoon, kun arvelen että olen masentunut.

Kesällä ei taida kouluterapia auttaa – toivon että saan täältä jonkunlaista apua. Olin menossa keväällä terapiaan, mutta se jäi kun meni niin hyvin. Virhehän se on.
Pääongelmat lienee jättämisen pelko, rankaisen itseäni liikaa. Pessimistisyys, murehdin liikaa.

”Riittämätön itsekontrolli: Olet impulsiivinen, annat mielijohteiden ohjata elämääsi. Sinun on vaikea keskittyä mihinkään pitkäksi aikaa, koska mieleesi tulee toimintayllykkeitä ja haluaisit tehdä jotain muuta. Sinun on vaikea hallita omia halujasi, tunteitasi ja mielen yllykkeitä. Et aina mieti tekojesi seuraamuksia, mikä saattaa sinut ongelmiin.”

Sen lisäksi olen ulkopuolinen ja vaadin itseltäni liikaa. En jaksa kirjoittaa hyviä asioita nyt kun ahdistaa niin paljon…

Käyttäjä villikettu kirjoittanut 18.06.2014 klo 13:22

Moi hopeful23,

Miten oot nyt jaksellut? Mun mielestä pystyt hienosti erittelemään ja pohtimaan tunteitasi ja sitä, miltä susta tuntuu. Et ole huono etkä laiska, vaikka et päässyt unelmiesi työpaikkaan. Tällä hetkellä on haastavaa päästä töihin, ja moni joutuu pettymään, vaikka olisi oikeasti todella taitava työntekijä.

Pystyisitkö kuitenkin puhumaan näistä asioista jollekin? Vaikka Tukinetin päivystäjälle tai auttavaan puhelimeen, mahdollisesti syksyllä kouluterapiassa ja muuten vaikka täällä foorumilla. Sinkkuna oleminen voi oikeasti olla raskasta, tiedän kokemuksesta. Miksi rankaiset itseäsi, missä tilanteissa? Olet kaunis ja arvokas ihminen, ja jokainen meistä mokaa joskus ja se on ihan inhimillistä.

Tsemppiä ja halauksia sulle! 🙂🌻

Käyttäjä kirjoittanut 28.07.2015 klo 21:06

Moi Villikettu, kiitos viestistäsi. 🙂

En ole täällä käynytkään vuoteen, olen käynyt juttelemassa akuutissa. Varsinaista terapiaa en ole siis käynyt, vaikka psykoterapia kiinnostaa.

Olen itsekin ymmärtänyt, että sinkkuus on rankkaa. Näin mennään edelleen. Kuitenkin nämä vuodet ovat olleet itsetutkiskelun vuosia. Olen oppinut päiväkirjaa kirjoittamalla nimeämään ja tunnistamaan omat tunteet. Se kyllä helpottaa hieman oloa.

Tällä hetkellä elämäni menee yllättävän hyvin. Aika kuluu nopeasti, ja ajattelinkin tulla ottamaan osaa keskusteluihin, ja auttaa muita kun nyt siihen on energiaa.
Nyt ainakin ymmärrän, että ei ihmekään jos on masentanut, kun niin vaikeaa ollut ja huonosti mennyt. Olen oppinut olemaan armollinen itselleni ja en vaadi liikoja itseltäni.
Sairaanhoitaja sanoi, kun akuutissa olen käynyt, että en ole masentunut. Yleensä se puhuminen auttaakin, ja nyt olenkin käynyt taas juttelemassa.