Moi.
Mulla on kans ihan samanlainen olo. Ehkä ei just kaikki oo niin ku sulla mut ymmärrän oikeesti nii hyvin miltä toi tuntuu. Masennus on ehkä yks pahimmista jutuista ikinä. Mua alko mietityttää et ooks koittanu hakee jostai apuu?

ainut keneltä olenyrittänyt saada upua on parhaimmalta kaveriltani mutta hän vain sanoo kokoajan että kyllä se siitä. Minusta on myös alkanut tuntua että hän ei jaksa enää yrittää minun kohdalla. Silti hän on huolestunut minusta...

Hei Tim

Tällaisista asioista voi olla hankala puhua kasvotusten. Kiva että kirjoitit ajatuksiasi tänne.

Miten kesä on mennyt, oletko kesätöissä jossain? Kerroit opiskelevasi ammattikoulussa - missään nimessä en ajattelisi, että ammattikouluun "joudutaan", usein sinulla on valmistuttuasi paremmat mahdollisuudet työelämään kuin lukion käyneillä ikätovereillasi. Miten opiskelut sujuvat?

Tulevaisuus pelottaa ja hämmentää aika ajoin ihan kaikkia. Yksin asuminen on sellainen asia, jonka tavallaan oppii vasta sitten kun asuu yksin - ruoanlaiton ja kotityöt ja kaikki muut. Miten tulet toimeen vanhempiesi kanssa, luuletko että heistä olisi apua muuttaessasi ehkä vuoden päästä (?) omillesi? Apua voi toki saada muualtakin. Onko sinulla sisarruksia?

Joillakin on laaja kaveripiiri. Osalla taas vaan on muutama ystävä, kumpikaan vaihtoehto ei ole toista parempi. Onko sinulla mitään harrastuksia, mitä tykkäät/haluaisit vapaa-ajallasi tehdä?

Ohimenevät alakulon tunteet ja epävarmuus tulevasta tulee vastaan jokaisen elämässä aika ajoin. Eihän sinun 17-vuotiaana kuulukaan vielä tietää varmasti, mitä esim. 10 vuoden päästä tulee tapahtumaan. Eikä 18-vuotiaana kuulu valmiiksi tietää, mihin ammattiin täytyy opiskella. Sinulla on aikaa, ja paljon.

Olisi kiva kuulla enemmän sinusta ja ajatuksistasi.
🙂

Tuulia85 kirjoitti 20.7.2014 23:3

Hei Tim

Tällaisista asioista voi olla hankala puhua kasvotusten. Kiva että kirjoitit ajatuksiasi tänne.

Miten kesä on mennyt, oletko kesätöissä jossain? Kerroit opiskelevasi ammattikoulussa - missään nimessä en ajattelisi, että ammattikouluun "joudutaan", usein sinulla on valmistuttuasi paremmat mahdollisuudet työelämään kuin lukion käyneillä ikätovereillasi. Miten opiskelut sujuvat?

Tulevaisuus pelottaa ja hämmentää aika ajoin ihan kaikkia. Yksin asuminen on sellainen asia, jonka tavallaan oppii vasta sitten kun asuu yksin - ruoanlaiton ja kotityöt ja kaikki muut. Miten tulet toimeen vanhempiesi kanssa, luuletko että heistä olisi apua muuttaessasi ehkä vuoden päästä (?) omillesi? Apua voi toki saada muualtakin. Onko sinulla sisarruksia?

Joillakin on laaja kaveripiiri. Osalla taas vaan on muutama ystävä, kumpikaan vaihtoehto ei ole toista parempi. Onko sinulla mitään harrastuksia, mitä tykkäät/haluaisit vapaa-ajallasi tehdä?

Ohimenevät alakulon tunteet ja epävarmuus tulevasta tulee vastaan jokaisen elämässä aika ajoin. Eihän sinun 17-vuotiaana kuulukaan vielä tietää varmasti, mitä esim. 10 vuoden päästä tulee tapahtumaan. Eikä 18-vuotiaana kuulu valmiiksi tietää, mihin ammattiin täytyy opiskella. Sinulla on aikaa, ja paljon.

Olisi kiva kuulla enemmän sinusta ja ajatuksistasi.
🙂

No kerron mielelläni itsestäni muille 🙂

Minun kesäni on mennyt siihen kun olen säätänyt kokoajan tuota tyttöystävä asiaa koska hän ei ollut varma pystyykö hän suhteeseen tällä hetkellä ja yritin kaikkeni että hän jäisi kanssani, mutta sekin meni siihen että hän ei pystynyt. Hän yritti kaikkensa saada minut ymmärtämään että se ei ollut minun syytäny, mutta en oikein usko siihen. Olemme vieläkin kavereita ja molemmilla on tunteita molempia kohtaan ja saatamme ehkä tulevaisuudessa yrittää uudestaan. Tekstailemme vieläkin päivittäin. Nyt sen jälkeen on ollut hieman masentunut tunne ja näin vanhoja luokka kavereitani ensimmäisen kerran vuoteen. He eivät olleet muuttuneet yhtään yläasteesta paitsi että heidänelämänsa on tupakka, alkoholi sekä nuuska. Kaikki semmoisia asioita joita nykyään vihaan. Ymmärsin kun olin heidän kanssaan että olen kasvanut henkisesti aika paljon koska he muistuttivat vielä 13- vuotiaita teinejä joidenka mielestä nuo asiat ovat kiinnostavia. Olin kesätöissä naapureilla korjailemassa ja maalailemassa heidän talojaan ja sain siitä hieman bensa rahaa mopooni. Kyllä, opiskelen Datanomiksi SLK:ssa eli Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa ja jos miettii niin kyllä jouduin sinne koska keskiarvoni ei riittänyt kuin "huonoinpiin" lukiohin eli lukioihin joihin en missään nimessä halunnut. Mutta kuolussani opiskelut onnistuvat aivan täydellisesti. Numero asteikkomme menee 1-3 ja olen sanut melkein kaikesta 3 ja minä olen suorittanut yli sen opintoviikko määrän mitä tältä vuodelta tarvitsisi. Koulu kaverini ovat hieman yli lapselisia ja he luulevat että tunneilla tarvitsee vain pelata (me olemme joka tunti tietokoneilla) että pääsee kursseista läpi ja minullakin meni alku vuosi siihen mutta sitten ymmärsin että kannattaisi kuunnella mitä opettaja kertoo meille. Yritän todennäköisesti ammattikoulun jälkeen pyrkiä ammattikorkea kouluun tai sitten aikuislukioon.

Minun perheeeeni kuuluu 3 isoveljeä (25-, 24 ja 19- vuotiaita) ja vanhemmat. Minulla on hyvä suhde nuorimman veljeni kanssa ja kerron hänelle kaiken sekä hänen kavereidensa kanssa. Heti kun veljeni kuuli että erosin tyttöystävästäni hän kutsui hänen parhaat kaverinsa lohduttamaan minua. (vaikka ei se siinä vaiheessa auttanut) Lapsuus ei ollut hyvä kun olin hieman ylivilli ja sain raivokohtauksia kokoajan [eli olin semmoinen että jos joku katsoikin minua väärin saatoin murtaa häneltä nenän tai jonkin muun paikan) ja olin koulukiusattu yläasteeseen saakka tämän takia. en voi myöskään mennä minun lähi kauppaan koska yläasteen "kovikset" hengailevat siellä ja pelkään että jos he alkavat ilkkumaan minulle että saatan lyödä heitä. Olen kylläkin normaalia ihmistä pienempi sekä ei minulla lihaksia tai läskiä ole mutta olen sielultani semmoinen että en osaa lopettaa tappelemista ennenkuin "vastustajani" sanoo että minä voitin. Harrastin salibandya 7- vuotiaasta saakka ja olen tuomaroinut sitä 3- vuotta [tuomaroinnista maksetaan todella hyvin) mutta tämä vuosi oli viimeinen koska joukkueeni hajosi, mutta aloitan ensivuonna valmentamaan 13- vuotiaita junnuja ja saan siitä palkkaakin. Tuomarointia jatkan vieläkin.

En jotenkin vain pysty kuvittelemaan tulevaisuuttani yhtään ja minua pelottaa jos en ymmärrä tästä maailmasta mitään tai minulla ei ole yhtään kaveria ja elän erakkona koko loppu elämäni... Kaikki kaverini ovat vain kadonneet jotenkin ympäriltäni ja nyt minulla on vain pari joidenka kanssa haluaisin hengailla...

Tätä enempää en tiedä mitä kertoa itsestäni :3 Kysykää vain jos haluatte tietää jotain ja käyn katsomassa tätä joka päivä ja jo etukäteen kiitos kaikesta avusta mitä te aiotte antaa minulle.

Moikka🙂 Oon myös 17-vuotias ja tiiän paljon nuista tunteista. Elämäni on aina ollu pelkäämistä ja epävarmuutta. Nuorempana muaki on kiusattu ja elin koko lapsuuteni äidin sairastaessa. Vanhempani riitelivät paljon, mutteivat ikinä eronneet. Itselläni ei oo parisuhteissa ollu sen enempää onnea. Aina on joku pettäny ja jättäny. Lopulta menetin veljeni ja viime kesänä äitini. Tuntuu että ystävätki ympärillä vaann vaihtuu eikä mikään ole pysyvää. Kaikki on vaan epävarmaa, koko elämä. Ja tuntuu, että ennenpitkää menettää kaiken. Viime aikoina oon ollu masentunu ja myös mun parisuhde on ollu vaakalaudalla. Tästä ei varmaan ollut apua, mutta halusin kertoa ettet ole yksin ja tulevaisuudella on aina jotain hyvää annettavaa🙂