Masennusta, ahdistusta, eikä kukaan tajua

Masennusta, ahdistusta, eikä kukaan tajua

Käyttäjä KK02 aloittanut aikaan 27.02.2018 klo 13:51 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä KK02 kirjoittanut 27.02.2018 klo 13:51

Hei!

Olen uusi täällä, rekisteröidyin vasta, mutta olen jo jonkin aikaa seuraillut tätä foorumia ja ollut usein rekisteröitymässä, mutten ole pystynyt. En ole kyennyt siihen. Nyt kirjoitan tämän uskoen siihen, ettei ketään kiinnosta. Miksi kiinnostaisi? Toivon kyllä, että joku välittää tai jotain, tai en tiedä. En tiedä, mitä toivoa, sillä ei ole toivoa, kai.

Moni teistä tietää, miltä masennus tuntuu. Sen takia päätinkin rekisteröityä. Josko löytäisin tämän kanavan kautta muita omaan ikäluokkaan kuuluvia, joiden kanssa voin vaihtaa ajatuksia ilman, että minua tuomitaan, ilman, että minua leimataan heti. Mutta taustojani hiukan. En taida nyt tähän vielä heti avata kovin paljoa, sillä en tiedä, lukeeko tätä edes kukaan. Miksi lukisi?

Olen 15-vuotias poika, täytän tänä vuonna 16, jos elän sinne asti, jos vaan jaksan. Asun pikkukunnassa. Alustavan diagnoosin perusteella minulla on kuulemma vakava masennus, lähes täydet pisteet ja vakava ahdistuneisuushäiriö. En ole varsinaisesti yrittänyt vielä itsemurhaa niin, että olisin joutunut minnekään sairaalaan tm. Sen on onnistuttava kerralla, sillä en tahdo, että kukaan saa tietää. Minut kuitenkin hylättäisiin lopullisesti sen jälkeen. Viiltelen tai muuten satutan itseäni vain silloin tällöin, sillä en tahdo, että kukaan näkee. Minulla ei ole lääkitystä vielä, sillä prosessini polilla on aika alussa. Itse kuitenkin päätin apua hakea, sillä tahtoisin parantua.

Minua on koulukiusattu ainakin jollain tasolla ensimmäiseltä luokalta lähtien. Itse oppimisesta pidän ja luen paljon, mutta juuri tuo muu puoli sitten on tökkinyt aika lailla. Tunnen itseni paljolti ulkopuoliseksi, vihatuksi tai muuten huonoksi. Minua turhauttaa todella paljon. Kaikki. Minun vanhempani ovat eronneet. Asun toisen kanssa, toisen kanssa olen yhteyksissä harvoin. Ei häntä kiinnosta minun elämäni, mutta miksi kiinnostaisi, kun ei minuakaan kiinnosta. En kerro ihmisille ajatuksistani, tiedän, että minut vain tuomittaisiin, jos kertoisin. Toivottavasti te ette tuomitse.

Tuossa oli nyt todella tiivistetty versio. Tiedän, ettei tilanteeni ole kovin paha. Miksi siis ulisen? Koska voin? En tiedä sitäkään. En tosiaan tiedä, mitä odotan, mutta leikittelen ajatuksella, että joku vastaisi. Se olisi hienoa. Rakastan muiden auttamista, ovathan muut minua arvokkaampia, mutta silti toivon itsekin saavani tukea. Teksti on todella sekavaa, mutta toivottavasti joku ymmärtää jotain. Jos olet lukenut tätä tähän saakka, ansaitset aplodit.

Tsemppiä teille kaikille. Muistakaa, että merkitsette jotain. Vaikken tunne teitä, enkä ole puhunut teille, merkitsette minullekin jotain! Kiitos, jos luit.

Käyttäjä Nuorinainen98 kirjoittanut 24.04.2018 klo 20:51

Hei!

Luin tekstisi. Olet rohkea kun kirjoitit sen, uskothan kun sanon? Toivon todella, että näet vastaukseni ja näet, että et ole yksin.
Minä tiedän mitä on olla masentunut. En välttämättä ymmärrä kaikkea mitä käyt läpi, enkä elä samanlaisessa elämäntilanteessa kuin sinä. Minä kuitenkin tiedän, mitä se on kun kaikki tuntuu raskaalta ja turhauttaa, ja tuntuu että kukaan ei välitä.
Muista, että tunne siitä, että kukaan ei välitä, ei pidä paikkaansa. Se on vain tunne. Ikävä ja raskas tunne, mutta ei totuus.
Älä luovuta! Virtuaalinen hali sinulle täältä ruudun takaa!

Käyttäjä nuoripeka kirjoittanut 06.05.2018 klo 11:54

Moikka, Olen 19-vuotias nuori mies.
Asun vanhempieni luona vielä. Opiskelen 3 vuotta, valmistun todennäköisesti ammattiin 1.6.2018 ja olen opiskelun ohella ollut kohta 2 vuotta vakituisessa työsuhteessa. Minulla oli ennen kaikki hyvin, mutta tällä hetkellä olen kuilun reunalla enkä tunne nousevani sieltä pois. EN TIEDÄ, MITEN NOUSTA SIELTÄ. Minulla todettiin 4 päivää sitten vaikea-asteinen masennus. Minulla on myös tilanne, että mulla on oikea ranne ollut pitkään kipeä, ravannut lääkäreissä sen takia ja olen ollut nyt 3kk saikulla palkkatöistä. Tutkimukset menossa ranteesta ja todennäköisesti leikkaus edessä. Lisäksi minulle on tulossa työkykyneuvottelu, jossa päätetään minun kohtalosta. Tuntuu, että olen täysin umpikujassa. Voimani ovat täysin lopussa ja oikeasti tarkoitan, että täysin lopussa. Minulla on ollut aivan liikaa viime aikoina päiviä, jolloin en kykene tekemään juurikaan mitään. En ole syönyt juuri mitään. Heti kun syökin, jotain niin tulee huono-olo. Kaikki tuntuu merkityksettömältä, olen vain maannut ja halunnut olla yksin. Minulla ei ole kavereita yhtään. Mielessä pyörii koko ajan itsetuhoiset ajatukset (tuntuu todella todellisilta). Eilen otin tietoisen riskin join alkoholia ja otin väsyttävää mieliala lääkettä. Perheen jäsenet sanoo, että mulla on kaikki hyvin, minulla vakituinen työpaikka, lisäksi sain kesätyöpaikan joka kestää 4kk yms. Mutta itse ajattelen/tunnen näin, että mulla on kaikki huonosti. Syytän itseäni jokaisesta asiasta. Perheen jäsenet ei tiedä, että minulla on vaikea masennus. Tuntuu vaan että olisi helpompaa luovuttaa kaikessa
😭

Käyttäjä Nuorinainen98 kirjoittanut 08.05.2018 klo 15:46

Hei "nuoripeka"!

Hienoa että kirjoitit palstalle, ja purit tuntemuksiasi. En tiedä, miltä se sinusta tuntui, mutta itse ainakin koen että etenkin niinä päivinä kun on erityisen paha olla, niin sekin, että kertoisi jollekkin/jonnekkin omista tunteistaan saattaa tuntua vuorelta, joka täytyy valloittaa.
Älä anna periksi, älä satuta itseäsi enää millään tavoin. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta taistele.
Sinun elämäsi ei ole mitenkään pilalla. Mielesi valehtelee sinulle niin, koska se on sairastunut. Aloita hyvin pienin askelin! En tiedä, mitkä olisivat juuri sinulle tärkeimpiä askelia, mutta esimerkiksi jonkinlaisen arkirytmin ja elämän perustarpeiden ylläpitäminen on tärkeää. Koita pahasta olostasi huolimatta nousta aamuisin ylös sängystä, ja syödä säännöllisesti. Edes jotakin pientä ja "helppoa", kuten hedelmiä, kaurapuuroa.. jotain. Syömättömyys laskee mielialaa entisestään.
Minä jos joku tiedän että ei ole helppoa ottaa niitä askelia parempaan oloon, ja usein sitä vain ratkeaa takaisin samaan vanhaan pahassa olossa vellomiseen ja tekemättömyyteen. Mutta se auttaa, että voi ajatella, että aloittaa aivan pienistä asioista. Kaiken ei tarvitse järjestyä kerralla.
Tsemppiä hurjasti!

Käyttäjä nuoripeka kirjoittanut 11.05.2018 klo 21:14

Hei "nuorinainen98"

Huomasin että olit vastannut minulle,tuntui todella mukavalta että joku edes laittaa kannustavia tsemppejä. Tosiaan olen alkanut saamaan itselleni ammattiapua,joten toivotaan että selviän. Nyt tulevana maanantaina minulla psykiatrian poliklinikalle alkukartoitus. Lääkäri kirjoitti lähetteen psykiatrian poliklinikalle.

Tosiaan mieliala/olo hieman parempi,kun on saanut nukuttua ja syötyä jotain. Olen aloittanut ja pyrin käymään joka tiistai VPK-harrastuksessa.
Välillä on hyviä päiviä mutta tosi usein pahoja päiviä,jolloin ajatuksissa on itsetuhoiset asiat.

Miten sinulla menee "nuorinainen98"?

Käyttäjä Reeta_Saapas (Työntekijä) (Palveluoperaatio Saapas (Nuorikirkko ry)) kirjoittanut 26.05.2018 klo 10:59

KK02 kirjoitti 27.2.2018 13:51

Hei!

Olen uusi täällä, rekisteröidyin vasta, mutta olen jo jonkin aikaa seuraillut tätä foorumia ja ollut usein rekisteröitymässä, mutten ole pystynyt. En ole kyennyt siihen. Nyt kirjoitan tämän uskoen siihen, ettei ketään kiinnosta. Miksi kiinnostaisi? Toivon kyllä, että joku välittää tai jotain, tai en tiedä. En tiedä, mitä toivoa, sillä ei ole toivoa, kai.

Moni teistä tietää, miltä masennus tuntuu. Sen takia päätinkin rekisteröityä. Josko löytäisin tämän kanavan kautta muita omaan ikäluokkaan kuuluvia, joiden kanssa voin vaihtaa ajatuksia ilman, että minua tuomitaan, ilman, että minua leimataan heti. Mutta taustojani hiukan. En taida nyt tähän vielä heti avata kovin paljoa, sillä en tiedä, lukeeko tätä edes kukaan. Miksi lukisi?

Olen 15-vuotias poika, täytän tänä vuonna 16, jos elän sinne asti, jos vaan jaksan. Asun pikkukunnassa. Alustavan diagnoosin perusteella minulla on kuulemma vakava masennus, lähes täydet pisteet ja vakava ahdistuneisuushäiriö. En ole varsinaisesti yrittänyt vielä itsemurhaa niin, että olisin joutunut minnekään sairaalaan tm. Sen on onnistuttava kerralla, sillä en tahdo, että kukaan saa tietää. Minut kuitenkin hylättäisiin lopullisesti sen jälkeen. Viiltelen tai muuten satutan itseäni vain silloin tällöin, sillä en tahdo, että kukaan näkee. Minulla ei ole lääkitystä vielä, sillä prosessini polilla on aika alussa. Itse kuitenkin päätin apua hakea, sillä tahtoisin parantua.

Minua on koulukiusattu ainakin jollain tasolla ensimmäiseltä luokalta lähtien. Itse oppimisesta pidän ja luen paljon, mutta juuri tuo muu puoli sitten on tökkinyt aika lailla. Tunnen itseni paljolti ulkopuoliseksi, vihatuksi tai muuten huonoksi. Minua turhauttaa todella paljon. Kaikki. Minun vanhempani ovat eronneet. Asun toisen kanssa, toisen kanssa olen yhteyksissä harvoin. Ei häntä kiinnosta minun elämäni, mutta miksi kiinnostaisi, kun ei minuakaan kiinnosta. En kerro ihmisille ajatuksistani, tiedän, että minut vain tuomittaisiin, jos kertoisin. Toivottavasti te ette tuomitse.

Tuossa oli nyt todella tiivistetty versio. Tiedän, ettei tilanteeni ole kovin paha. Miksi siis ulisen? Koska voin? En tiedä sitäkään. En tosiaan tiedä, mitä odotan, mutta leikittelen ajatuksella, että joku vastaisi. Se olisi hienoa. Rakastan muiden auttamista, ovathan muut minua arvokkaampia, mutta silti toivon itsekin saavani tukea. Teksti on todella sekavaa, mutta toivottavasti joku ymmärtää jotain. Jos olet lukenut tätä tähän saakka, ansaitset aplodit.

Tsemppiä teille kaikille. Muistakaa, että merkitsette jotain. Vaikken tunne teitä, enkä ole puhunut teille, merkitsette minullekin jotain! Kiitos, jos luit.

Moi KK02,
Mitä sinulle kuuluu?
Hienoa, että pystyit kertomaan tilanteestasi ja että olet hakenut apua. Asioista puhuminen yleensä helpottaa pahaa oloa. Olet arvokas ja tärkeä, vaikka sinusta ei siltä tunnukaan. Elämässä kannattaa keskittyä hyviin asioihin ja niihin juttuihin, jotka antavat sinulle iloa. Niistä saat voimaa selvitä vaikeista päivistä. Meissä jokaisessa on jotain hyvää ja sinäkin voisit pohtia missä sinä olet hyvä.
Iloa ja valoa elämääsi!

Käyttäjä KK02 kirjoittanut 15.06.2018 klo 00:05

Nuorinainen98 kirjoitti 24.4.2018 20:51

Hei!

Luin tekstisi. Olet rohkea kun kirjoitit sen, uskothan kun sanon? Toivon todella, että näet vastaukseni ja näet, että et ole yksin.
Minä tiedän mitä on olla masentunut. En välttämättä ymmärrä kaikkea mitä käyt läpi, enkä elä samanlaisessa elämäntilanteessa kuin sinä. Minä kuitenkin tiedän, mitä se on kun kaikki tuntuu raskaalta ja turhauttaa, ja tuntuu että kukaan ei välitä.
Muista, että tunne siitä, että kukaan ei välitä, ei pidä paikkaansa. Se on vain tunne. Ikävä ja raskas tunne, mutta ei totuus.
Älä luovuta! Virtuaalinen hali sinulle täältä ruudun takaa!

En tiedä, kyllä kai se on rohkeaa, ehkä, ehkä ei. Kaikki on aina niin helppo piilottaa nimimerkin tai jonkun symbolin taa. On helppoa kirjoittaa vaikkapa biisi jostain, muttei se oikeasti vaadi mitään. Arvostan todella sitä, että vastasit. Toivottavasti sulla itelläs on kaikki nyt hyvin. Kiitos!

Käyttäjä KK02 kirjoittanut 15.06.2018 klo 00:11

nuoripeka kirjoitti 11.5.2018 21:14

Huomasin että olit vastannut minulle,tuntui todella mukavalta että joku edes laittaa kannustavia tsemppejä. Tosiaan olen alkanut saamaan itselleni ammattiapua,joten toivotaan että selviän. Nyt tulevana maanantaina minulla psykiatrian poliklinikalle alkukartoitus. Lääkäri kirjoitti lähetteen psykiatrian poliklinikalle.

Tosiaan mieliala/olo hieman parempi,kun on saanut nukuttua ja syötyä jotain. Olen aloittanut ja pyrin käymään joka tiistai VPK-harrastuksessa.
Välillä on hyviä päiviä mutta tosi usein pahoja päiviä,jolloin ajatuksissa on itsetuhoiset asiat.

On mukava kuulla, että sulla on edes välillä hyviä päiviä. Toivotaan, että näitä hyviä päiviä tulis useemmin ja useemmin. Mä kuitenkin toivon, että tiedät olevas arvokas. Sä merkkaat paljon ja oot täydellinen just tollasena. Kukaan, ei siis kukaan vois olla sua parempi sä ja just sä oot mahtava ihminen, jolla oikeesti on arvoa.

Mä tiiän, ettei tämä välttämättä tarkota mitään, kun mä sanon näin. Enhän mä itekkää aattele noin, mutta se on silti totuus. Tsemppiä sulle "nuoripeka"! Sä selviät kyllä, susta on vaikka mihin.

Käyttäjä KK02 kirjoittanut 15.06.2018 klo 00:17

Reeta_Saapas kirjoitti 26.5.2018 10:59

Moi KK02,
Mitä sinulle kuuluu?
Hienoa, että pystyit kertomaan tilanteestasi ja että olet hakenut apua. Asioista puhuminen yleensä helpottaa pahaa oloa. Olet arvokas ja tärkeä, vaikka sinusta ei siltä tunnukaan. Elämässä kannattaa keskittyä hyviin asioihin ja niihin juttuihin, jotka antavat sinulle iloa. Niistä saat voimaa selvitä vaikeista päivistä. Meissä jokaisessa on jotain hyvää ja sinäkin voisit pohtia missä sinä olet hyvä.
Iloa ja valoa elämääsi!

Hei Reeta_Saapas! Mulle kuuluu aika vaihtelevaa. Ootan toisaalta kauhulla, toisaalta innolla lukion alkua syksyllä. Mulla on välillä hyviiki päivii, mutta pääasiassa olo on melankolinen ja huono. Oon onnistunu oleen viiltelemättä jo pidemmän aikaa, sillä yks kaveri sano, että se suuttuu, jos teen niin. Se vaan ahdistaa lisää, mut noh... Paree kai sekin.

Mä en tiiä, mun mieliala on vaan niin vaikee. Siinä on kaksi ääripäätä ilman välimuotoja. Joko tumtuu menevän liian lujaa tai sitten ei mikään lähde. Mulla on huomenna aika polille taas... En tiedä, sekin pelottaa ja ahdistaa.

Miten sulla menee?

Käyttäjä Reeta_Saapas (Työntekijä) (Palveluoperaatio Saapas (Nuorikirkko ry)) kirjoittanut 10.08.2018 klo 11:39

KK02 kirjoitti 15.6.2018 0:17

Reeta_Saapas kirjoitti 26.5.2018 10:59

Moi KK02,
Mitä sinulle kuuluu?
Hienoa, että pystyit kertomaan tilanteestasi ja että olet hakenut apua. Asioista puhuminen yleensä helpottaa pahaa oloa. Olet arvokas ja tärkeä, vaikka sinusta ei siltä tunnukaan. Elämässä kannattaa keskittyä hyviin asioihin ja niihin juttuihin, jotka antavat sinulle iloa. Niistä saat voimaa selvitä vaikeista päivistä. Meissä jokaisessa on jotain hyvää ja sinäkin voisit pohtia missä sinä olet hyvä.
Iloa ja valoa elämääsi!

Hei Reeta_Saapas! Mulle kuuluu aika vaihtelevaa. Ootan toisaalta kauhulla, toisaalta innolla lukion alkua syksyllä. Mulla on välillä hyviiki päivii, mutta pääasiassa olo on melankolinen ja huono. Oon onnistunu oleen viiltelemättä jo pidemmän aikaa, sillä yks kaveri sano, että se suuttuu, jos teen niin. Se vaan ahdistaa lisää, mut noh... Paree kai sekin.

Mä en tiiä, mun mieliala on vaan niin vaikee. Siinä on kaksi ääripäätä ilman välimuotoja. Joko tumtuu menevän liian lujaa tai sitten ei mikään lähde. Mulla on huomenna aika polille taas... En tiedä, sekin pelottaa ja ahdistaa.

Miten sulla menee?

Kiitos, minulle kuuluu hyvää! Olen palannut takaisin arkeen ja työhön kesäloman jälkeen.

Tärkeintä on, että saat apua pahaan oloosi. Muistathan kertoa kaikista ajatuksistasi ja tuntemuksistasi avoimesti polilla. Päivä kerrallaan, se riittää.

Jaksamista ja tsemppiä lukioon!