Mitä nyt sen verran tuossa tutkin juttuja masennuslääkkeistä,niin niitä ei voi ilman lääkärin kirjoittamaa reseptiä hankkia. Koska olet ollut jo 5vuotta masentunut, luulen ettet siitä yksin pääse yli. Ja koska selvästi kuitenkin haluat onnellisemman elämän, niin sinun täytyy itse valita mitä haluat tehdä. Voit joko olla tekemättä mitään ja vain odottaa että tapahtuisi ihme ja kaikki muuttuisi paremmaksi, mutta jos haluat kuitenkin parantua sinun on tehtävä jotain.
Vaihtoehtoja ei ole kovin paljon. Voit joko jatkaa netissä lääkäreiden ym. kanssa keskustelua, jos uskot saavasi siitä apua. Voit soittaa jonnekkin auttavaan puhelimeen, tai varata ajan psykiatrille, tai puhua jollekkin läheisellesi, vanhemmille tai jollekkin muulle. Tiedän että se on todella vaikeaa, mutta sanoit etten halua tuottaa surua vanhemmillesi, he olisivat varmasti iloisia voidessaan auttaa lastaan selviämään masennuksesta ja hankkisivat sinulle apua.
Vain sinä itse voit sen päättää haluatko apua vai et, mutta yksin ei kenenkään kuuluisi kärsiä.
Voimia sinulle!

En ole äitini kanssa sellaisissä väleillä että voisin hänelle puhua.. Eikä minulla ole läheisiä yhtäviä kehen luottaisin tarpeeksi että voisin puhua heille. Ja tuntemattomalle henkilölle on vielä vaikeampaa puhua.

En ole sellaisissa väleissä äitini tai kavereitteni että heille voisin puhua. Ja tuntemattomille phuminen on vielä vaikeampaa.

Tuli vahingossa kaksi kertaa kun en tiennyt että pitää odottaa että viestit hyväksytään..

jos olet päättänyt selvitä yksin,niin sitten sinun täytyy vain tehdä niin. Jos vaikka kirjoittaisit ylös kaikki mieltäsi vaivaavat asiat, ja lähtisit sitten miettimään ja selvittämään niitä yksi kerrallaan. Se voisi ehkä auttaa.

Heippa Hiljainenn!

Hyvä, että uskaltauduit kirjoittamaan tänne!

Johtuukohan masennuksesi ehkä elämäntilanteestasi vai kemiallisista tekijöistä? Oli niin tai näin, niin sinulla ei ole mitään hävettävää! Olet herkkä ihminen, jonka on vaikea hyväksyä tämän maailman kovuutta. Herkkyys on kauniimpaa kuin tämän maailman mukana kovettuminen.

Oletko ajatellut, ettet ehkä haluakaan lopettaa elämääsi vaan päästä eroon tuskastasi? Ehkä näet itsesi merkityksettömänä, mutta masentunut mielesi aikaansaa tuon tunteen. Se valehtelee sinulle! Niin kauan kuin on elämää, on toivoakin. Paha olosi ei hetkessä katoa, sillä kaikki mikä on arvokasta, vaatii aikaa. Hukutat tuskasi alkoholiin. Hyvä, että kuitenkin tiedostat voivasi löytää parempia keinoja pulmiesi käsittelyyn.

Tähän asti olet ollut aivan liian yksin ongelmiesi kanssa! Miksi avautuminen tuntuu niin vaikealta? Onko sinun vaikea luottaa ihmisiin, tai häpeätkö ehkä vaikeuksiasi? Avautuminen voi tuntua hankalalta ja ahdistavalta, mutta kun kyse on elämästäsi, se on sen arvoista. Olisiko sinun helpompi puhua vai kirjoittaa tunteistasi? Kuinka olisi näin alkuun Tukinetin Nettukeen kirjoittaminen? Sieltä voisit saada neuvoja myös avun löytämiseen. Kaiken kokemasi jälkeen ansaitset ja tarvitset tukea.

Minua ei muuten ollenkaan haittaisi, jossei poikaystäväni olisi aiemmin seurustellut. Suhtaudun seurusteluun vakavasti enkä halua ikäviä yllätyksiä elämääni.

Nuorempana käytin huumeita mutta lopetin ja pidin muutaman vuoden tauon, mutta masennus vain paheni kun tauon aikana en myöskään ollut yhteydessä ystäviini ja syrjäydyin hieman.. Nyt poltan vain pilveä rauhoittuakseni ja se auttaa vähän masennukseen. Myös paras kaverini kuoli ja muutama muuta kaveria on tehnyt itsemurhan joten ajatus heistä ja varsinkin itsemurhan tehneistä pyörii mielessäni.

En halua kuolla, mutta avun saaminen tuntuu mahdottomalta ja tiedän etten loputtomiin jaksa.
En juo alkoholia, ehkä 1-2 kertaa kuukaudessa.

Minulla ei ole ikinä ollut ketään kenelle avautua, en luota ihmisiin tunteitteni kanssa koska pelkään että minut petetään. Ja kyllä myös häpeän vaikeuksiani.

Tai en välttämättä pelkää että minut petetään mutta koska muutenkaan en puhu mistään niin aroista asioista puhuminen on vielä vaikeampaa. Jos yrittäisin puhua jollekkin niin luultavasti menisin "lukkoon" ja en keksisi miten selitän asiani tai jos jotain saan sanottua niin en saa asiaani selitettyä ja minua ei ymmärretä.

Ei masennuslääkkeitä saa ilman että lääkäri ne määrää...
Ja juttujesi perusteella tuskin pelkät masennuslääkkeet enään auttaa,
kun masennusta on ollut nii kauan.. Mulla on itelläni myös kokemuksi masennuksesta, olen nyt sairastanut 6 ja puol vuotta masennusta.
Olen yrittäny lukuisia kertoja tappaa itseni ja viillellyt.
Olen saanut siihen lääkityksen ja käynyt terapiassa.
nyt rupee jo onneksi jonkin verran helpottamaan,
mutta silti välillä tuntuu että haluan kuolla,
viillellyt en ole nyt kolmeen kuukauteen enkä itsemurhaa noin vuoteen.
Mun ystävät on ollu mulle ainakin tosi suuri apu ja tuki, ilman heitä en olisi todellakaan jaksanut tätä kaikkea.
Mä suosittelen ihan omien kokemusteni perusteella että menet puhumaan lääkärille,
tai jollekkikn joka pystyy sua auttamaan..
Täältä sä et kuitenkaa sellasta apua saa mitä oikeasti tarvitset..
tottakai tääkin saattaa jollain lailla auttaa kun voi kertoa tilanteestaan ja on kuitenkin muitakin ihmisii joilla on samanlkaisia kokemuksia. ja jotka ymmärtää..
Mutta voimia ja rohkeutta sulle!! *voima hali*

Hiljainenn, onko sinulla ehkä negatiivisia kokemuksia, jotka estävät sinua luottamasta muihin? Jos näin on, niin toivon elämääsi korvaavia kokemuksia. Haluan uskoa, että ammattiauttajat hakeutuvat työhönsä auttamishalustaan. Mistä muuten tulisi motivaatio työskennellä niiden kanssa, joilla on vaikeuksia.

Mielestäni sinun ei pitäisi kovasti miettiä, kuinka puhut tunteistasi. Liiallinen miettiminen voisi estää sinua purkamasta pahaa oloasi. Jos kuitenkin koet puhumisen kovin hankalaksi, niin kirjoitat selkeästi. Koetko itse, että kirjoittamisesta on sinulle apua? Voisitko ajatella yhteydenottoa Tukinetin Nettukeen?

Häpeän tunteet ovat tuttuja itsellenikin. Juuri nyt häpeän, koska sain koeajalla potkut kesätyöstäni... Syytä minulle ei tarkkaan kerrottu, vaikka sitä tiedustelin. En edes saanut tilaisuutta puolustautua tai parantaa toimintatapaani. Ehkä paikka ei ollut minun luonteelleni kovin hyvä, sillä jännitin jatkuvasti. Elämän kuitenkin on jatkuttava.

Pistin nettukeen viestiä mutta aika sama se kai on minne kirjotan kun jokapuolella sanotaan vain että pitää mennä puhumaan lääkärille, enkä usko että uskaltaisin kirjoittaa paperille asiani ja antaa lääkärille. Se aloitteen tekeminen on vaikeinta.

Kiitos kuitenkin kaikille kun yritätte auttaa..

Mulla olisi vielä paljon kerrottavaa mutta en keksi miten sen kertoisin. Kun en yleensäkään keksi sanottavaa.

Hei sinä Hiljainenn

Voin niin hyvin ymmärtää tunteesi. Puhuminen voi olla niin vaikeaa. Kädet tärisevät, ahdistaa, ei oikeastaan lopulta tiedä sanooko oikeita asioita, vai vain niitä, joita olettaa että kuuluu sanoa.
Ole kuitenkin ylpeä itsestäsi! Kirjoitit tänne, eikä kukaan meistä ole ainakaan vielä syönyt sinua. Niin että tuskin mitään pahaa tapahtuu vaikka kirjoittaisit hieman lisää. Ja kyllä vain, se helpottaa pikku hiljaa jos osaa kirjoittaa ajatuksiaan, tunteitaan. Sitä voi oppia luottamaan siihen, että ei ne sanat olekaan niin vaikeita, niin pelottavia. 🙂

Kyllähän masennus yleensä vaatisi sitä ammattiapua, mutta jos se tuntuu vain pelottavammalta, että se vain pahentaisi, niin odota vielä. Kirjoita tänne, puhu meidän kanssa, odota itseäsi. Eiköhän tule sekin hetki, että olet valmis puhumaan jollekin todella itsestäsi, olet jo hyvässä alussa kirjoittaessasi itsestäsi.

Tämä on tällainen tee niin kuin minä sanon, älä niin kuin minä teen hetki. Mutta juuri sen takia minulla onkin varaa sanoa sulle, että kyllä asioiden purkaminen vaan kannattaisi. Itse elän pahaksi menneen bulimian, kausittaisen masennuksen ja ties minkälaisten ongelmien kanssa. Enkä kertakaikkiaan pysty puhumaan, pysty pyytämään apua ainoaltakaan lähimmäiseltäni, tai ammatti-ihmiseltä. En halua että muut näkevät vikani, sen miten heikko oikeasti olenkaan, en halua aiheuttaa vaivaa, surua, pettymystä. Mutta silti pelkään niin helvetisti, että toivoisin jonkun muun huomaavan sen, tekevän aloitteen, että pääsisin tästä jonnekin.

Olen varma, että sinäkin rakastat elämää, haluat apua ja tukea. Tuntea olosi turvalliseksi ja rakastetuksi, melkein kaikki haluavat. Mieti siis, mitä olisit valmis tekemään saadaksesi haluamasi, vielä on mahdollisuuksia, älä luovuta. Täällä me muutkin vielä taistelemme!

Kuule, Hiljainenn, ei se ole tärkeää, kuinka asiat kerrot vaan se, että saat apua! Jos paljastaisit jonkin asian hiukan hassusti, niin mitä sitten?? Me muutkaan emme aina asettele sanojamme oikein. Se on täysin inhimillistä! 🙂

Mitä enemmän kirjoitan sitä pahempi olo tulee koska sen jälkeen kun olen kirjoittanut kaiken niin ei ole mitään kirjoitettavaa.. Ja jos sitä ennen en ole saanut apua niin en saa sen jälkeenkään.

Meni vähä vituiks toi, siis jos olo ei helpota yhtään vaikka kirjoitankin tänne niin sen jälkeen kun olen kirjoittanut kaiken tulee vain pahempi olo koska huomaan ettei siitäkään mitään apua ole. Aluksi luulin että olen hiljainen ja masentunut jne. koska en ollut muitten ihmisten kanssa tekemisissä pariin vuoteen.. Mutta kun rupesin käymään ulkona muitten luona niin tajusin että siitäkään ei ollut mitään hyötyä ja masennuin vielä enemmän koska toivoin että se auttaisi, ja näin on käynyt aina kun olen yrittänyt saada apua, olen pettynyt ja on tullut vaan pahempi olo..