Moi, Olen siis Tim (poika) ja olen kuukausi sitten täyttänyt 17- vuotta. Masennus on vaivannut minua jo pitkään eli noin 2- vuotta. Mutta nyt kahden kuukauden aikana se on pahentunut hyvin pahaksi. Varsinkin sen jälkeen kun tyttöystäväni jätti minut syntymäpäivänäni, hänen exänsä takia. Olin tiennyt jo pitkään että hänellä oli vielä paljon tunteita hänen exäänsä kohtaan, mutta en tiennyt että niin paljon jotta hän jättäisi minut exänsä vuoksi. Olen ollut viimeisen vuoden sisällä koneella ja olen ollut hyvin epäsosiaalinen. Kun yläaste loppui menin ammattikouluun ja kaikki ystäväni katosivat ympäriltäni. Minä en puhunut muualla ihmisille kuin koulussa ja yläasteella olinkin syrjitty niin kavereita ei muutenkaan ollut hirveästi. Sitten päivänäni kului siihen että menin aamulla kouluun ja koulusta tullessani tulin kotiin istumaan koneelle. En puhunut kenenkään kanssa edes internetissä. Sitten osallistuin kouluni järjestämään ulkomaan seminaariin jossa tutustuin nykyiseen exääni ja pakko myöntää että olin hyvin onnellinen ja olin unohtanut kaiken masennuksen pariksi viikoksi. Sain myös yhden hyvän ystävän sieltä jonka kanssa chattailen nykyään jokapäivä. Sitten sain tietää exäni ongelmasta ja vaivuin takaisin masennukseen, koska en halunnut olla yksin tai jäädä jätetyksi. Kun exäni jätti minut suutuin kaikille kaikesta ja halusin vain ampua itseni. Ainoat ihmiset jotka pitivät minut kasassa oli ihana veljeni ja kaverini johon tutustuin siellä koulun seminaarissa. Silti ”itken” yöt ja toivoisin että exäni tulisi viereeni nukkumaan ja nukkuminen ei onnistu yhtään. En tiedä miksi mutta kerroin noin 3 viikkoa eron jälkeen ensimmäiselle ihastukselleni että tykkäsin hänestä vuonna nakki ja kebab ja sain yllättävän vastauksen. Hänkin tykkäsi minusta silloin, mutta nyt hänellä on poikaystävä. Silti aloimme tapailemaan kavereina ja nyt hän on yksi parhaista kavereistani jolle voin kertoa kaiken. Minusta tuli paljon sosiaalisempi ja aktiivisempi kaikessa. Koulussa osallistuin Tutoriksi ja hain paikkaa koulun Saksan seminaariin ja odotan vielä vastausta että pääsenkö sinne. Aloin valmentamaan 10- vuotiaita salibandyssa ja aloitin partion uudestaan (2- vuoden tauko). Huolehdin myös paljon omasta kunnostani esim. syön terveellisesti ja aloin käymään lenkillä. Veljeni sanoo että olen ollut aivan eri ihminen eron jälkeen. Siis parempaan päin, mutta itsestäni tuntuu jotenkin hirveän surulliselta ja en halua näyttää sitä kenellekkään koska ihmiset pitävät minusta tämmöisenä enemmän. Tuntuu siltikin että en ole haluttu ihminen ja tekisi vain mieli makoilla sängyssä ja sääliä itseäni. Joka yö kuuntelen rakkauslauluja ja mietin omaa elämää. Enempää en osaa oikein kertoa. Olen aika huono kertomaan asioistani muille.