Itselläni paino on sahannut elämäntilanteen mukaan. Laihduin kun kun muutin pois vanhempien luolta..pysyin hoikkana kun olin rakastanut. Laihduin lisää, kun minut jätettiin. Sairastelin koko sen vuoden myös paljon. Luulen, että vastustuskykyäni laski juuri masennus ja alhainen paino (joka varmasti johtui huonosta ruokavaliosta). Kun tapasin nykyisen mieheni, alkoi paino nousta. Nousi 5kg. Saimme lapsen vuosi sitten. En lihonnut raskauden aikana. Mutta synnytyksen jälkeen painoa on tullut 10kg ja tuntuu että sitä tulee kokoajan lisää. Tekosyitä en ala loruilemaan. Itse olen kiloni kerännyt, niin kuin me kaikki. Mutta luulen siihen vaikuttaneen, se ei että aikani on nyt ollut rajallista lapsen kanssa, toinen häiritsevä tekiä on astma, joka on pahentunut viime aikoina ja liikunta tuntuu pahalta sen takia, kolmas syy on juuri tunneperäistä. Miehen kanssa menee huonosti, suhde on kaatumaisillaan..Mies joskus kommentoi lihoamistani (joka ei tosiaan auta oloani tai saa minua laihduttamaan). Tiedän, että jos suhteemme "parantuisi", tuntisin itseni jälleen tärkeäksi ja arvostetuksi ja itsetunto kaiken puolin nousisi, olisi minulla paljon enemmän energiaa liikkua ja syödä terveellisesti.

Ja on ilmeisesti tutkimuksiakin siitä, että jos söisi terveellisesti ja paljon kasviksia ja kuitua niin olisi energiaakin enemmän. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa paljonkin, mutta selvää on se, että ainakin itselläni lihoaminen/laihtuminen liittyy aina joko negatiiviseen tai positiiviseen muutokseen/elämäntilanteeseen esim. masennukseen. Nyt lihoan, kun olen suhteessa jossa menee huonosti. Luulen, että jos eroaisimme, en surultani jaksaisi taas syödä..ja laihtuisin. Mutta kuten sanoit..laihtuminen syömättömyydellä ei ole terveellistä ja sain sen kokeakin nahoissani, kun laihtumistani seurasi raju sairastelukierre. Pitäisi saada painon jojoilu kuriin ihan oikealla ruualla ja liikunnalla. Elämäntapa remontti!! 🙂👍

Hei! Minulla on ollut masenusta ~2 vuotta, ja painoni on sinä aikana noussut muutaman kymmenen kiloa. Tiedän olevani huono ihminen kaikkine sairauksieni ym. takia. Elämäniloni on kumminki ihan arkipäiväistä, kun osaan iloita myös pienistä asioista. Esim. silloin, kun kaverini muutti samalle paikkakunnalle, vaikka hänen piti lähteä sieltä lopullisesti. Olen yrittänyt lukuisia keinoja painoni hallintaan, mutta mikään ei ole onnistunut. Äiti ja isä ovat luvanneet minulle 100 € kun pudotan painoani 10 kiloa. Lähtöpainoni oli 90 kg ja nyt painan (enää) 88 kg. Yritän nyt tosissani, koska minulla on koko ajan raha mielessä, ja olen jo suunnitellut mitä ostaisin. Haaveenani on saada läppäpuhelin.

En tiedä mitä muuta kertoisin, mutta kai tämä riittää tälläkertaa... Onnee ja voimia kaikille jotka lukevat tämän!!!

Mariah85, minulle on myös hyvin tuttua tuo ns.elämäntilanne-laihtuminen! Reagoin usein juuri vatsallani elämässäni sillä hetkellä vaikuttaviin asioihin. Nyt tosin yritän kovasti lopettaa tämän kierteen, ja laittaa nykyiset elämäntapani, jossa ruokaa ja liikuntaa on sopivassa suhteessa, pysyväksi osaksi elämääni! Tämän "kuurin" haluan kestävän aina!! 😉

Itse liityin viime viikolla tuohon MTV3:sen Keventäjät-palveluun, ja se tuntuu toimivan😉 Nyt on vaikeampaa olla menemättä ulos liikkumaan kuin vielä pari viikkoa sitten, jolloin sohvalle jääminen tuntui paljon helpommalta! Eniten minua motivoi juuri se, että olen maksanut ko palvelusta, ja se, että olen nyt luvannut auttaa itseäni! En halua rikkoa itselleni tekemää lupausta! Säälini itseäni kohtaan on muuttunut positiiviseksi🙂 Nyt myös tuntuu paljon palkitsevammalta liikkua, ja tuntea olonsa paremmaksi, ja nähdä, miten paino putoaa kuin jäädä säälimään itseään kotiin, eikä tilanne parane siitä mitenkään! Tuntuu, että olen hyvällä tavalla jäänyt tähän koukkuun😉 Ilman tätä "potkua takapuoleen" en tiedä, olisinko saanut oikein mtn aikaiseksi!

Suosittelen, että haette apua paino-ongelmaanne jostain kodin ulkopuolelta! Ammattilaisten apu, ja vertaistuki voivat olla oikea ratkaisu, jos tuntuu, ettei itse tiedä, mitä tehdä, ja mistä aloittaa! Täytyy vain päättää, että lopettaa sen liiallisen säälimisen, ja ottaa ensimmäisen askeleen! Se askel voi olla parasta, mitä on itselleen koskaan tehnyt!
Tsemppiä ja Voimia Mariah85:llle ja muille paino-ongelmaisille🙂🌻!!

Joo, tutulta kuulostaa tuo painon kanssa tappelu. Itselläni ollut aina jokin pakkomielle syömisen ja painon kanssa, jotenki tuntuu oudolta, että jo kahdentoista ikäisenä ajattelin itseni ylipainoisena, muiden vihjausten ja katseiden takia. Esim. uiminen koulun kanssa oli täyttä tuskaa, tunsin olevani norsu lasikaapissa...😞

Nykyään voin huonosti kun syön, joskus en syö mitään, joskus taas liikaa kerralla ja sitten on hirveän huono omatunto. En ole oksennellut koskaan omasta tahdostani, mutta huono olo on inhottava. Varsinkin aamuisin syöminen ei tule kuuloonkaan. Olen kaikkien tietojeni mukaan normaalipainoinen, mutta silti vaatteiden osto tuntuu nololta, kun toiset kantavat xs-kokoisia vaatteita sovitettavaksi ja valittavat, kun nykyään vaatteet on niin isoja. Kierrän jotku tietyt kaupat kaukaa, koska olen tullut siihen tulokseen, että en vain yksinkertaisesti näytä hyvältä liikkeen vaatteissa, ja ja ne "pulleat" kohdat vain korostuvat.

On muutenkin rasittavaa, kun ei voi olla näin nuorena tyytyväinen itseensä, joka paikka tyrkyttää tietynlaista ihmiskuvaa, niin itsensä hyväksyminen on vaikeaa.☹️

Mutta aurinkoisia elokuun päiviä kaikille 😉

Moikka Annie, ja muut ihanat ihmiset🙂!

Itse olen viime aikoina kokenut hirveän vaikeaksi tavata niitä läheisimpiä ystäviäni (joita en ole nähnyt aikoihin), koska viimeksi, kun he ovat nähneet minut olen ollut normaali painoinen, ja siten pelkään jtk heidän ajatuksiaan minusta...😞 Haluaisin toki nähdä heitä, ja olen jutellut joidenkin kanssa puhelimitse, mutta se näkeminen... Tiedän, ettei minulla olisi syytä "pelätä" heitä, mutta en mahda sille mtn! Murr...

Annie, tuli tuosta mieleeni, kun sanoit, että olet jo 12v:sta asti taistellut painosi kanssa... Oli surullista kuulla eilen, miten pienet ala-aste-ikäiset tytöt keskustelivat omista painoistaan, ja naureskelivat joillekin tuntemilleen ihmisille, ja heidän painolleen jne. Minä en tuon ikäisenä muista ikinä edes ajatelleeni omaa tai kenenkään muunkaan painoa! Elämä oli silloin kyllä vielä ihan toisenlaista, kun minä olin pieni! Silloin sai vielä olla lapsi lapsena, leikkiä päivät pitkät (koulussa ja koulun jälkeen). 6lk:llakin käytin vielä mielelläni talvella toppahousuja, ja tärkeintä oli, että oli vain jotain, mitä päälleen laittaa!! Vasta 8lk:lla aloin ajatella näitä paino-juttuja, vähän liikaakin... Mutta sain kuitenkin olla lapsi hyvän ajan, ja nauttia siitä. Muistelen lämmöllä niitä aikoja, kun tälläisillä jokseenkin aika typerilläkin ulkonäkö-asioilla ei ollut merkitystä☺️!

On kyllä inhottavaa, miten nykyään koko ajan, pienten lasteen silmillekin, tyrkytetään aivan kohtuuttoman paljon ulkonäköön ja omaan seksuaalisuuteen liittyviä asioita🙄!! Viikonloppunakin, kun oltiin elokuvissa siskojen kanssa, minusta oli jokseenkin vastenmielistä ja törkeää esittää ennen elokuvaa mainos, jossa esiintyy puolialastomia naisia ja miehiä, vaikka kyse olikin alusvaatemainoksesta!! Elokuvan ikäraja oli kuitenkin vain 11v 😐! Ei sen ikäisille tarvitse vielä tyrkyttää kauniita ja seksikkäitä alusvaatteita! Ja ne "täydellisen" näköiset miehet ja naiset pikku hepeneissään, eivät välttämättä ole paras kuva ns. normaalista ihmisestä ja normaalista vartalosta!! Ihmekös, jos nykyään mielenterveys-ongelmat koskettavat yhä enenevässä määrin jo pieniä lapsiakin,kun yhteiskunta sallii pienten lastenkin silmille tuotavan viestiä ja kuvaa siitä, minkälainen on TÄLLE MAAILMALLE JA YHTEISKUNNALLE kelvollinen, ja rakastettava ihminen: sinun on oltava sen ja sen näköinen, suoritettava niin ja niin monta tutkintoa (JA NOPEASTI!!), hoidettava ja kasvatettava siinä ohessa täydellisiä, mallikelpoisia kansalaisia jne. Ja samaan aikaan kouluja lakkautetaan, opiskelijoiden taloudellista tilannetta ei tueta, lapsiperheiden tukia vähennetään (tai ei ainakaan vahingossakaan nosteta!), terveydehuollosta tingitään yms....
Hyvä siinä on sitten odottaa innolla tulevaisuutta, ja aikuisuutta, jo pienenä lapsena hirveät paineet kasattuna harteille😞...
Surullisen törkeää....☹️😠

Olin tottunut olemaan pieni ja hoikka tyttö, kunnes viime vuoden lopussa aloitin masennuslääkkeitten syönnin. Painoa tuli yli kymmenen kiloa lisää, joka on paljon kun ottaa huomioon että olen alle 160cm. Painon nousu on hankaloittanut kaikkea, en halua enää käydä ulkona tai nähdä vanhoja tuttuja, pelkään että kaikki kuitenkin huomauttelisivat asiasta. Ennen kun oltiin tottuneita siihen, että minä olin se joukon pienin, joka ei millään lihonnut. Hävettää olla pallero, vaikka tiedän hyvin sen totuuden, että en edelleenkään ole pahasti ylipainoinen. Mutta on vaikea tottua tähän, kun aikaisemmin olin se XS-koon tyttö, jota muut kadehtivat. Lihoaminen oli helposti huomattavissa, kun vaatteet tulivat pesusta, ne eivät enää mahtuneet minulle. Se oli shokki, josta en vieläkään ole päässyt yli.
Terapeutti, psykiatri ja äiti ovat yrittäneet vaikuutella, että eihän tässä muusta ole kyse kuin siitä, että olen kasvamassa aikuiseksi. Tuohon en usko, koska painon nousu alkoi samaan aikaan kun lääkkeiden syönti.

Olen painoindeksien ja muiden arvionnin mukaan normaalipainoinen, mutta omistan suuremmatr silmät ja syömishäiriön.
Olen sairastanut noin 5vuotta anoreksian ja bulimian sekoitusta, painoni on vaihdellut 50kilosta65kiloon. Olen 166 senttiä pitkä.
Minulla on tosi huono käsitys itsestäni, käännän usein positiiviset kehtu negatiiviseksi ja joskus voin kyllä ottaa negatiivisetkin hyvinä, jos on hyvä kausi..