Masennus/itsetuhoisuus

Masennus/itsetuhoisuus

Käyttäjä _depressed_af aloittanut aikaan 30.09.2015 klo 23:12 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä _depressed_af kirjoittanut 30.09.2015 klo 23:12

Moips päätin ny tänne jotai omii ajatuksii kirjottaa ku ei tunnu mikää muu tähä tän hetkisee ahistuksee auttavan. No tota oon -01 tyttö ja ollu masentunu koht jo 2 vuot. Tiiän et se on aika vähä joidenki mielest mut mulle se on paljo ku kaikki päivät tuntuu tuplast pidemmilt ku mitä ne on…kukaa ei oikee tiiä et oon ollu masentunu näi ’pitkää’ ei ees mun porukat. Mun yks paras frendi tietää. Sil o samoi ongelmii ku mul ni ymmärretää toisiimme. Ja ei en haluu mitää viha kommenttei tai jtn koska oon näi ’nuori’ et enhää voi mitää tietää viel. Mut kyl voin. Mä ite pidän itteeni ’viisaampan’ ku monet mua vanhemmat. Mä tajuun jos joillai kaikki ei oo hyvin. Jos nään jonku kädes viiltojälkii tai jossai muual kehos ni emmä ala sitä levittää kaikille tai ala kyselee silt mist ne on tullu koska tiiän et se on iha sika ahistavaa koska oon sen kokenu monest ja siin tilas ei oikee tiiä mitä sanoo jos ne jäljet on selväst ite tehtyi :/ eli siis joo oon ollu itsetuhone tän 2 vuode aikan. Viiltely, ittensä hakkaamine ja syömättömyys on ollu vahvast mu elämäs mukan. Eka se alko pienil viilloil ja eteni siit pahemmaks ja viiltoi tuli enemmä. Melkei joka ilta itken itteni unee ja yritän välttää ittensä satuttamist musan kuuntelul ja yrittämäl nukkuu mut ain en onnistu. Luulen et tänä yön saatan romahtaa. Tuntuu silt. Syömättömyys on ollu kans täs pari viikkoo mulle tosi useest käyvää. Enkä tarkota tai sano et mul olis anoreksia koska ei oo. Jotai sinnepäi kuitenki kai? Pidän päiväkirjaa mu syömisist ja painost. Laihuin ny parin päivän aikan 2kg mut varmaa saan ne takas ku en osaa olla oikee syömät ja jos syön ni kadun sitä _aina_ . Monest yritän oksentaa mut yleensä mahotont ku porukat himas ni en haluu et ne kuulee ku oon nii huono puhuu mun ongelmist läheisille paitsi frendit eri juttu 🙂. Pari kertaa oon jääny kii porukoille viiltelyst mut ei niit kiinnostanu. Äiti puhu mulle ettei kannata tehä nii mut sit ei enää mitää. Ei yhtäkää sanaa siit et teenks sitä viel. Joskus iskä kysyy et mite mul menee ja vastaan tosi vihasest ”hyvin mee ny pois” ja se vaa lähtee et ei sen enempää kysellä vaik huijaan. Helppo huijaa näköjää? Ja jooh yks itsemurha yrityski löytyy. Kukaa ei tiiä siit paitsi mä. Otin vaa lääkkeit kaikkee mitä kaapist löyty ja vedin ne ja menin nukkuu. Ihme mut heräsin seuraavan päivän mut en voinu liikkuu minnekkää… En tiiä oisinks halunnu kuolla vai en ku tuntuu et joka päivä vaa on pahempi ku edelline. En tiiä mitä tehä. Kai mua ei oo tarkotettu tänne maailmaa? En tiiä moikka.

Käyttäjä villikettu kirjoittanut 01.10.2015 klo 10:56

Moro,

Kyllä nuorellakin voi olla hyvin vahvaa elämänkokemusta ja paljon rankempia kokemuksia kuin vanhemmalla ihmisellä. Kaksi vuotta on pitkä aika taistella masennusta vastaan. Hienoa että pystytte frendisi kanssa tukemaan toisianne, se on tosi tärkeä juttu.

Pystyisitkö puhumaan tuntemuksistasi esim. terkkarille tai psykologille koulussa? Nuorten puhelimessa tai net-tuessa? Sun tuntemuksia ei tarvitse vähätellä yhtään, masennus, syömättömyys ja itsetuhoisuus on vakavia asioita ja sun olis hyvä saada niihin apua. Sun ei tarvitse jäädä yksin kokemustesi kanssa, ja on hienoa että oot pystyny frendeillekin puhumaan.

Sun päivä koittaa vielä. Älä vahingoita itseäsi, oot aivan liian arvokas sellaiseen, ja jonain päivänä näet sen itsekin. Tsemppiä ja halauksia tulevaan ☺️❤️

Käyttäjä Tuulia_T (Työntekijä) (MIELI Tukitalo Mielenterveys ry) kirjoittanut 01.10.2015 klo 11:23

Hei!

Teit tosi rohkeasti ja hyvin kun kirjoitit tilanteestasi tänne nuorten foorumille. Kirjoituksessasi kerrot miten huono olosi on jatkunut pitkään, eikä ole ajan myötä muuttunut paremmaksi vaan pikemminkin päinvastoin. Kerroit, että et tiedä mitä tehdä. Lisää tilanteestasi voit halutessasi kirjoittaa myös net-tuen puolelle.

Tärkeintä nyt on, että et jää enää yksin asioiden ja pahan olosi kanssa vaan haet tämän yhteydenoton lisäksi apua muualta kuten vaikkapa kouluterveydenhoitajalta tai koulukuraattorilta. Yhteydenottosi tänne oli hyvä alku, tämän jälkeen sinun voi olla helpompi kertoa tilanteestasi jollekin aikuiselle joko kotona tai koulussa. Lupaathan tehdä sen mahdollisimman pian?

Olet fiksu nuori ihminen, siitä kertoo jo yhteydenottosi ja oman neuvottomuuden myöntäminen. Joskus pelkkä ajan kuluminen ei helpota pulmia ja pahaa oloa vaan yksin elämä voi vaan alkaa näyttää synkemmältä. Silloin on viisasta myöntää oma neuvottomuutensa ja hakea apua. Tämä oli hyvä alku.

Rohkaisevin terveisin,

Tuulia_T

Käyttäjä lasinenkyynel kirjoittanut 04.10.2015 klo 09:49

Hei,

Minä halusin kirjoittaa sinulle tähän ketjuun sen takia että itse olen käynyt viimeisen vuoden aikana suuren muutoksen läpi.

Tiedän tunteen, että tuntuu olon pahenevan päivä päivältä. Ei tiedä, miten selvitä eteenpäin. Mutta sinullakin on hyviä keinoja - nukkuminen ja musiikin kuuntelu. Nuita edellä mainittuja keinoja löytyy varmasti vielä paljon lisää. Mutta niin, se että tuntuu olon koko ajan pahenevan ei ole lopullista, niin tuntui minustakin vuoden vaihteessa todella paljon. Jokainen päivä oli helvetti. Mikään ei vaan tuntunut menevän eteenpäin kunnes viime helmikuussa menin ensimmäisen kerran koulupsykologille (kylläkin kaverin pakottamana, mutta se ei ollut virhe jälkikäteen aateltuna). Ensin oli vaikea puhua mutta siittö se lähti, enää ei ollut kaveri yksin huolensa kanssa, ettei minua olisi enää kohta. Kannustan menemään mahdollisimman pian puhumaam jollekin aikuiselle! Minulla oli valitettavasti se tilanne että jouduin jonottamaan kaksi kuukautta ensimmäiselle koulupsykologin ajalle. Se oli pitkä taival ystäväni tukemana. Mutta se kannatti!

Mun taipaleeseen kuului kunnon avohoitoon siirtyminen, valehtelua ja salailua ja lopulta osastojaksoja. Nyt olen toisella osastojaksolla ja voin sanoa että nyt minusta tuntuu että olen valmis kotiin. Vointini on parempi kuin viimeisen vuoden aikana. Niin tsemppaan sua hakemaan apua!! Ne ymmärtää ja osaa auttaa sua! Minulla ainakin oli niiiiin ihana koulupsykologi että kävisin siellä jopa mieluummin kuin nykyisessä avohoidossani mutta se ei valitettavasti ole mahdollista.

Minä toivon että haet sitä apua! Ei kannata pitkitellä sen kanssa - tiedän kokemuksesta. Ja olla aina rehellinen, se auttaa eteenpäin. Puhuminen oikeasti auttaa ja alat löytää keinoja selvitä elämästäsi. Minä uskon suhun, kaikki kyllä järjestyy, mutta siihen tarvitsee ammattiapua, ystäväsikään ei pysty sinua auttamaan kaikessa.

Oli tosi mahtavaa että uskalsit tänne kirjoittaa ja tästä vain eteenpäin hakemaan apua. Kyllä se elämä vielä kirkastuu, mutta siihen tarvitaan voimia ja ammattiapua, vaikka se voi olla vaikeaa myöntää.

Hirmuisesti tsemppiä ja voimia eteenpäin! Kyllä kaikki vielä järjestyy!

Käyttäjä Sarjetty kirjoittanut 26.10.2015 klo 17:42

Hei
Mäkin oon 01 tyttö ja masentunu. Oon täysin samaa mieltä tosta, että nuorellakin voi olla miten ny sen sanos viisautta tän suhteen🙂
Hyvä, että puhut tänne ja kaks vuotta masentuneena on pitkä aika. Luin jostain, että masennus jaksot kestäis vaan jotain puolta vuotta kerrallaan. Tietysti ne voi tulla uusiks.
Tsemppii sulle
🌻🙂🌻