Sinulle on sattunut suuria menetyksiä. Yksinäisyys on raskas taakka, kun ei ole ketään kenen kanssa sitä oloaan keventäisi. Täällä meitä on tukinetin käyttäjinä monia, jotka olemme myös aika ajoin hyvinkin yksinäisiä. Tukihenkilökin on mahdollista saada tämän netin kautta.
Netin kautta ylipäätään, mutta tämän tukinetinkin kautta. Tutustu käyttöohjeisiin ja kirjoita tänne. Livechateissa voi olla reaaliaikaisesti vaihtamassa ajatuksia, paikalla aina yleensä kaksi tukihenkilöä talon puolesta.

Vastoinkäymiset on kuin vastavirtaan menoa... Eteenpäin nekin pitemmällä tähtäimellä ajateltuna vievät; kun katsoo asioita taapäin pitemmällä perspektiivillä voi nähdä joissain vastoinkäymisissä positiivistakin merkitystä. Alkoholilla tiedätkin vain pahentavasi asioitasi.
Osaat hyvin ilmaista ajatuksiasi, hyvä että löysit tänne.

🙂👍

Kaisu2 kirjoitti 25.2.2012 11:56

Olen 22-vuotias, työ-elämässä oleva tyttö. Ongelmanani on ollut jo vuosia kova ahdistuneisuus, joka aika ajoittain on todella ylitsepääsemätön ja pitkäkestoinen. Siihen määrätyt lääkkeet eivät kokonaan poista ongelmaa, lähinnä vain auttavat julkistenpaikkojen-pelkoon. Masentuneisuus, myös tuntuu olevan pysyvä osa elämääni. Siihenkin minulle on määrätty lääkkeitä, mutta aika-ajoin nekään eivät auta. Suurin syyni tähän hetkiseen kovaan masennukseen koen viime aikoina tapahtuneet ikävät vastoinkäymiset, kuten ystävyys-suhteiden sekä parisuhteen kariutumisen, läheisten ihmisten kuoleman ja yksinäisyyden. Ainoa ihminen, jolle voin puhua on isäni, joka asuu 500km päässä minusta. Sitten tietysti psykiatrini.
Minulla ei kurjien sattumien kautta ole ainuttakaan ystävää paikkakunnalla, jossa asun. Ainut asia mikä minulla täällä on, on työpaikkani. Siinä olen yrittänyt pärjätä parhaani mukaan. Tuntuu, ettei vastoinkäymiset lopu kohdaltani koskaan..aina, kun selviän yhdestä, oven takana on jo odottamassa toinen. Alkoholin käyttöni on lisääntynyt huimasti viimeaikoina. Siitä olen hakenut lohtua, vaikka tiedän että se on mahtaa keinoista väärin..
Päivä kerrallaan on vain elettävä..jospa elämäni joskus helpottuisi.

Hei!
Minulla on kans ollut masenusta ja ahdistusta kohta 3vuotta.Kun olen masentunut ei kertakaikkiaan jaksa tehdä mitään, kotona kotityöt olla öllöttää kun mies ei ymmärrä ettei ole voimia jaksaa tehdä, vaikka haluaisikin.Töistä olen joutunut olemaan masennuksen takia pois,parhaimmillaan 3 viikkoa.Tosin eipä tuo sairasloma hirveesti auttanu, vähän sai levätä, mutta kun työpaikalla kiusattiin ja mollaattiin niin ei se ainakaan masennukseen auttanu.Olen kyllä Lähteny pois tuosta kyseisestä työpaikasta.Kaikki ikävät asiat tulee aina masentuneena mieleen,kuten pahoinpitelyt,raiskausyritykset,ja sen kun ystävän kanssa meni välit.oli minulle tärkeä ihminen.Olen sitä surrut kohta 3vuotta ja elätellyt toiveita, että jos se ottas yhteyttä, mutta tuskimpa ottaa.Minulla on masennukseen lääkitys lamictal, olen sitä syöny.Ilman sitä ei ainakaan pärjää.Toisinaan nukun huonosti, ,käytän ketipinoria, että saisin vähän paremmin nukuttua.Huonosti nukuttu yö, näkyy kaikessa.Minulla ei ole sellaista ystävää kelle voisin puhua kun on paha olla.Olen käynyt psykologille puhumassa, mutta välillä koen vaikeaksi sille puhua,olen kuitenkin kohta 3 vuotta yrittänyt kertoa olostani ja siitä miten elämä on välillä yhtä vuoristorataa.Tunnen olevani välillä aika yksinäinen,ystäviä kyllä on, mutta ei eivät oikein tiedä mitä masennus on ja välillä sitten jaksaa sitten ihan eri tavalla.Meillä on lapsia,ja toisinaan olen aika poikki, etten jaksa heidän kanssa touhuta niinku pitäis..Itken aika usein,ja ajattelen että huomenna on parempi päivä.Olis sellainen ihminen kuka ymmärtäis niin olis varmaan parempi olla en tiijä

Kaisu2 kirjoitti 25.2.2012 11:56

Olen 22-vuotias, työ-elämässä oleva tyttö. Ongelmanani on ollut jo vuosia kova ahdistuneisuus, joka aika ajoittain on todella ylitsepääsemätön ja pitkäkestoinen. Siihen määrätyt lääkkeet eivät kokonaan poista ongelmaa, lähinnä vain auttavat julkistenpaikkojen-pelkoon. Masentuneisuus, myös tuntuu olevan pysyvä osa elämääni. Siihenkin minulle on määrätty lääkkeitä, mutta aika-ajoin nekään eivät auta. Suurin syyni tähän hetkiseen kovaan masennukseen koen viime aikoina tapahtuneet ikävät vastoinkäymiset, kuten ystävyys-suhteiden sekä parisuhteen kariutumisen, läheisten ihmisten kuoleman ja yksinäisyyden. Ainoa ihminen, jolle voin puhua on isäni, joka asuu 500km päässä minusta. Sitten tietysti psykiatrini.
Minulla ei kurjien sattumien kautta ole ainuttakaan ystävää paikkakunnalla, jossa asun. Ainut asia mikä minulla täällä on, on työpaikkani. Siinä olen yrittänyt pärjätä parhaani mukaan. Tuntuu, ettei vastoinkäymiset lopu kohdaltani koskaan..aina, kun selviän yhdestä, oven takana on jo odottamassa toinen. Alkoholin käyttöni on lisääntynyt huimasti viimeaikoina. Siitä olen hakenut lohtua, vaikka tiedän että se on mahtaa keinoista väärin..
Päivä kerrallaan on vain elettävä..jospa elämäni joskus helpottuisi.

hei itelläkin sama ongelma ensin oma ätitini menehtyi ja rupesin lääkitsemään itseäni erilaisilla huumeilla siinä meni sitten 3 vuotta nyt pääsin irti kaikesta ja minulle suositelttiin erilaisia lääkkeitä moneen kertaa kunnes suostuin ja ne vain pahensivat oloani joten lopetin .nyt ei ole oikeen kavereita ei ketään kelle puhua .kun en halua liikkua niitten kanssa jotka käyttävät ja entiset kaverini hylkäsivät aikoja sitten enkä ole koskaan oikeen voinut puhua isälleni.tänne on helpompi purkaa ajatuksia kun ei ole ketään kelle puhua😞 nuorimasentunutmies22