Nyt sitten olen tämän viikon sairaslomalla, huomenna aloitetaan selvitellä miten voin jatkaa eteenpäin...

Olen myös monet kerrat luullut, että masennukseni on jo kokonaan ohi. Sitten se oikein hiipimällä tulee takaisin. Ja joka kerta sen tuntuu aina vaan masentavammalta. Nyt olen ollut jo jonkun aikaa hyvässä kunnossa ja oikein odottamalla odotan, että milloin se taas iskee.

Tarvit kyllä kurssin lopettamiseen lääkärintodistuksen. Muuten joudut karenssiin. Mutta kai aika helposti sen saat, jos sulla on jo terapiasuhde, kai hän osaa neuvoa? Ja, kun haet sairaslomaa, niin voit jatkossa päässä uudelleen samalle kurssille.

Olipas tuttua tekstiä!

Olin 3 kuukauden sairaslomalla. Nyt palasin työelämään kun löysin paremman työpaikan. edelliseen en olisi ikinä pystynyt palaamaan. Nyt elän pelossa etää masennus "hiipii" takaisin. Koeaikani on 4 kk pitkä. Olen ollut vasta 2 vkoa töissä.

Terapia haku prosessi ei etene, luottamus paikalliseen psyk. poliin meni jo, kun jättivat heitteille. Rahat loppuu, lääkkeet loppuu. Oma lääkäri polilla oli sairaslomalla varmaa 3 viikkoa...

Nyt pitäis kaikki olla hyvin.

Mutta halusin vain kertoa että täälläkin pelätään sitä yllätystä. Pari kertaa jo olen luullut että olen parantunut. En usko että se nyt olisi ohi koska en ole päässyt vielä terapiaan. Yhteensä olen varmaan ollut 2-3 vuotta masentunut. Minua auttoi hieman kun hankin koiran, silloin on pakko lähteä ulos ja se osaa lohduttaa paremmin kuin kukaan muu ihminen.

Voimia kaikille että yhdessä saisimme nauttia kesän auringosta edes vähäisen.

-Siksko-

Jäin pois kurssilta.
Koska minulla oli tuore lääkärinlausunto, en saanut karenssia🙂👍, vaikka paperisotaa se kyllä vaati😠...

Ensimmäiset viikot menivät kuin sumussa, piti rauhoitella itseäni että en ole tehnyt mitään väärää, tämä oli oikea valinta jne.

Sittemmin on mennyt ihan mukavasti.
Välillä meinaa ruveta turhauttamaan ja ahdistamaan, mutta pitää vaan koettaa keksiä jotain ohjelmaa itselle.

Seuraava aika työkkäriin on elokuussa, sitten olisi edessä esim. työkokeilu.
En tiedä mitä siitä tulee😑❓...

Vielä hetken ajan olen toivossa, että masennukseni ei uusi. Makaan sängyssä ja pelkään, että näin käy. Vielä olisi ollut yksi viikko työharjoittelua mutta jäin sairaslomalle. Lääkäri käski sängyssä maata, että, jos tai ehkäpä kun, masennukseni uusiintuu, niin se onkin lääkärin syytä.

Oikeastaan ei ole mun syy tämä nykyinen olotilani. Se oli monien tapahtumien lopputulos. Mutta en taaskaan mitään tehnyt silloin, kun olisi pitänyt tehdä. Katsoin vaan vierestä ja annoin asioiden kehittyä. Sitten, kun ei enää mitään ollut tehtävissä alkoi taas minun olisi-pitänyt tajuta ja tehdä jotain-jakso. Tässä nyt pyörin jonkun aikaa ja enkä sitten mitään muuta jaksa tehdä.

Soitin kyllä terapeutille. Saisin hänelle kirjoitella ja sitten elokuussa voisimme asioita käsitellä. Elokuussa olen jo kunnossa, enkä jaksa näistä vanhoista asioista puhua.
Hienovaraisesti terapeutti antoi minun ymmärtää, että olen itse möhlinyt hoitomahdollisuudet, kun olen jatkuvasti perunut aikoja tai, jos olen tullut terapiaan, niin en ole mitään puhunut.

Ymmärrän,että pitäisi puhua just silloin, kun aika on annettu. Mutta minkäs voit sille, että juuri silloin ei ole sillä tuulella, että puhuisi. Yhteiskunnan varoja ei voi tuhlata ongelmaiseen ihmiseen joka ei osaa puhua.

En minäkään aina löydä sanoja silloin kun terapia aika on☹️.
Siksi kirjoitankin usein kotona ajan kanssa asioita paperille ja luen niitä terapiassa tai annan terapeutin luettavaksi. Toimii näinkin🙂👍.

Minulla toimisi niin, että terapeutti vastaisi mulle sähköpostilla. Olisi kirjeenvaihtoterapiaa? Ei taida vielä semmoista mistään löytyä?

Pieni heitto tukinetille; mihin on hävinnyt vastaava tukihenkilö? Sekin auttoi, kun joku ammattilainen jotain vastasi. Näki suuntaan mihin päin itseänsä kehittelisi?

En ole kirjoittanut tänne melko pitkään aikaan. Tuntuu, etten jaksa tehdä mitään muuta kuin lukea pääsykokeisiin. Enää en oikein jaksaisi sitäkään. Onneksi koe on jo ensi viikon torstaina. Pelottaa, että se menee huonosti. Melkein masennun pelkästä ajatuksesta, että en pääse opiskelemaan ja sen vuoksi masennun taas. Ei kovin rakentava ajettelutapa, mutta siitä on vaikea päästä irti.

Kiukuttelen puolisolleni jatkuvasti, koska henkisen väsymyksen lisäksi pääsykokeisiin pänttääminen aiheuttaa pää- ja niskakipua sekä tylsistyneisyyttä. Ero oli jo lähellä, mutten millään uskaltanut tehdä ratkaisua näin lähellä pääsykoetta. Olisin saattanut murtua niin, että koe menisi pieleen sen vuoksi. Ja toisaalta en ajattele mielestäni ollenkaan selkeästi tällä hetkellä.

Mutta olen iloinen siitä, että on kesä! Miten onnelliseksi voinkaan tulla lintujen kuorosta metsikössä tai heinää puputtavasta rusakosta. Jaksamista teille kaikille 🙂🌻

Tämän piti olla kesä jolloin alamme elää ja unohdamme kaikki vanhat. Koti piti remontoida, laittaa kaikki loputkin isän ja äidin tavarat vihdoin ja viimein pois näkösältä. Hienot suunnitelmat laadittiin, ehdittiin jo aloittaa remontti.

Sitten tulivat tulvat, joka kevät ne ovat tulleet, mutta ei näin ylös koskaan minun eläessäni. Nyt on kellari täynnä vettä, ainakin kuukausi menee kuivatukseen. Sitten voi remontti jatkua, jos viitsimme jatkaa. Talon ja tontin myymistäkin olemme miettineet mutta, kun tämä nyt on meidän haaveemme. Miten haaveista voisi luopua, samalla menee elämä.

Pari päivää olen lasten kanssa majaillut hotellissa ja sukulaisissa. Vieläkään ei kannata kotiin palata. Pienten lasten kanssa ei oikein voi asua letkujen seassa.
Pääsykokeet voi jäädä väliin, ei oikein jaksa lukea. Onneksi on niin väsynyt, että ei jaksa edes miehelle kiukutella.

rusakko ja aavaton, oisitte sentään onnellisia ku teillä on joku lohruttamassa ja muuta. mä joudun tulee yksinään toimeen.. mua ei ketää lohruta eikä mitään muuta. koska kaikki pitää mua ns "aikuisena" vaikka oon enemmän iso poika. mut pointi on se et pitää kai sit itkee nii paljo ku on sellane olo. ei kai täs muuta voi. ja eihän mua sit kukaa estäkkään tekemästä mitään... ☹️

Taas on huonompi jakso meneillään, haluaisin töihin tai kouluun, tympii tämä kotona nököttäminen mutta toisaalta pelottaa jaksanko sittenkään ☹️.
Elokuussa on miitti terapeutin ja työkkärin kuntoutuspuolen ihmisen kanssa...

Olen pohtinut tuota ADHD:ta, minulla on paljon siihen viittaavia piirteitä, mutta en sitten tiedä, teapeuttini vaan kuittasi asian sanomalla "eihän sun ole vaikea keskittyä"😝. Mutta kuka sitten ottaa tosissaan jos ei sekään?

Välit äitiin ovat taas poikki, mutta se on oikeastaan helpotus, veljenkin kanssa ollaan taas vaihteeksi riidoissa...

iija miten luulisit, että sun elämä helpottuis, jos saisit tuon ADHD. mulla on asperger. aluksi se tuntui hienolta saada, kun olin aina vaan aatellut, että olen häirikkö. ei mun teraputti asiaan huomannut ei ikinä sen kaa puhuttu mitään. yksi opettaja alko vaatii tutkimuksia, kun sen mielestä mie en vasiten ole häiriöksi tai töykeä. sitten tutkittiin monessa paikkaan.

mutta voi hitto, että mie nyt inhoon koko asperger-sanaakin, en se halua olla. en halua, että ihmiset tavallaan hyväksyvät, että saatan sanoa mitä vaan, koska olen as enkä tajua mitä sanon. kun ei ollut asperger, nousi aina hirveä meteli, kun sanoin väärin tai vaikka sain raivarin. nyt ihmiset ovat vähän kuin mua ei oisikaan on vaan joku asperger joka minua hallitsee.

maanvaiva, miten nii sanot jotain tosta vaa? joo en mäkään haluis olla "epänormaali" mut ei sille voi mitään jos on syntyny tälläseks pösilöks, kuten joskus sanoit.. ite haluisin olla normaali ihminen mut, hyvä asia ettei oo tarvinnu mennä armeijaa tai sivariin =) muute kyl tää on iha sieltä.

en taaskaan ymmärrä, mitä tarkoita tosta vaan? elä heitä mulle vaan yhtä virkettä ja odota vastausta. lainaa vaikka se kohta mun lauseesta mihin haluat vastauksen. muuten mie en ymmärrä, en tästä lähin sitten enää vastaa, jos en ymmärrä mitä kysyt.

mie en pahemmin mitään sano tosta vaan tällä foorumille. tämä on niin hidas, että ehin hyvin miettiin mitä sanon. enkä ketään muista asperger-ihmisestä kirjota kun itestäni.
mulle on vaikia tajuta ja toisille ihmisille on vaikea tajuta, että mulle on todella vaikea tajuta jotain yksinkertaista asiaa mikä muille on arkipäiväistä. mie tajuan vaikeita matemaattisia kaavoja noin vaan, mie opin vaikka hebrean kielen muutamassa kuukaudessa. mutta sitten, kun pitäisi ymmärtää mitä joku mulle sanoo ihan tavallisella äidinkielelellä, niin mie sille vastaan puutaheinää, kun tajusin vääri mitä se sanoi. sitten mulle voikin sanoa, että olen idiootti.

kyllä mie voin sanoa, että olen kyllästynyt itseeni ja omaan idioottomaisuuteeni. mie edes itse ymmärrä, että siksi en tajua kaikkea kun olen asperger, niin miten sitten joku vieras ihminen tajuu. mie aattelin että kun alkaa yo-kirjotukset mie tahaltani vastaan kaikkiin väärin, sittenpä olen täyspäiväidiootti, enkä vaan silloin tällöin idiootti.

niin nyt sitten vissiin tajusin mitä kysyit. että miten niin sanon ihmisille mitä vaan noin niinku lonkalta? sitäkö kysyt?no siten niin kun nykyisin yritän katsoa ihmisten eleitä ja ilmeita, lukea rivien välistä mitä ne nyt oikein kysyvät. sitten yritän oppien mukaa ottaa vastaukseen omat eleet ja ilmeet ja vielä vastata viisasti.

sitten meneekin aivan pieleen. voi olla, että saan ilmeeni kuntoon mutta sanon sitten aivan väärät sanat. koska ei kellään ihmisellä ole niin paljon aikaa, että joutaisi kuuntelee, että asetan kaikki jutut kohallleen. on tietenkin kotiväellä mutta ei vierailla.

jos yritän nettimaailmassa lukea rivien välistä mitä tuo nyt kirjottaa, vastaan aivan väärin. kuulemma asian voi kirjottaa monella tavalla. ei siis monella eri tavalla, vaan oikea tapa kirjottaa on joku muu tapa kuin mun tapa. mun tapa loukkaa muita ihmisiä , ne muut tavat eivät loukkaa. kukaan ei mun kaa ala niin kirjottelee, että mie ensin kirjottasin yhellä tavalla, kysyisin, että loukkasiko. jos loukkasi, sanosin, että sorry, oota hetki kirjotan uudella tavalla. monella tavalla, voisi olla sellaista kirjottelua, siihen nyt kukaan millään keskustelupalstalla alakaan.