Masennuksen jälkeen

Masennuksen jälkeen

Käyttäjä Iinam aloittanut aikaan 26.05.2018 klo 21:53 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Iinam kirjoittanut 26.05.2018 klo 21:53

Moi! En ehkä vielä uskalla sanoa olevani ”parantunut” masennuksesta, mutta asiat näyttävät muuttuvan parempaan päin.
Uusi ongelma on kuitenki tullut esiin. Mun sosiaalinen elämä lähes kuoli masennuksen aikana ja vapaa-aika meni sängyssä makaamiseen. Nyt alkaa tuntua että sängyssä makaaminen alkaisi jo riittää, mutta en tiedä enää, mitä tekisin. Harrastukset ovat jääneet. Kunto on rapistunut. Asun melko pienellä paikkakunnalla, eli harrastusmahdollisuuksia löytyy, mutta ei ihan joka makuun.
Mietinkin nut kesän koittaessa, millä mielekkäällä tekemisellä saisin päiväni kulumaan. Mieluiten olisin ulkona, mutta periaatteessa kaikki käy. Oiskohan täällä ke elläkään ehdotuksia, miten saisi taas normiarjesta kiinni😯🗯️

Käyttäjä taist3lu kirjoittanut 09.06.2018 klo 12:35

moi
kiva kuulla että täällä on parantumaan päin olioita, tunnen itsessänikin parantuman piirteitä tuon 3,5 kuukaudenn synkkyyden jälkeen. Itse kävin todella syvän masennus ahdistus pelon läpi, mutta sänkyyn en jäänyt kertaakaan vaan menin aina ulos pelkäämään ja siis olen monta erilaista vaihdetta käynyt läpi, mutta nyt aloin tiistaina kirjoittaa päiväkirjaa niin oloni tuntuu jo paljon paremmalta. 3,5 kuukaudessa opin kunnolla liikkumaan. Aloin rullaluistella (musiikin kera), lenkkeillä, salilla käymään (halusin olla ihmisten lähellä, puhumatta kuitenkaan heille), pakkasin reppuun eväitä ja tabletti tietokoneen ja menin ulos hyvällä säällä ja katsoin sarjaa ja makasin nurmikolla tai sitten vain luontoon käveleminen mikä voi aluksi tuntua hölmöltä niin kuin minusta ennen, mutta se on ihan tehokasta. Hiljaisuuteen itsekseen tuntemaan erilaisia tuoksuja ja luonnonn ääniä. toivottavasti tästä oli jotain apua, kyllä niitä ideoita tulee ajan kanssa🙂