Olen käynyt lukemassa teidän kirjoituksia ja olen nyt kolme tuntia putkeen ollut erilaisella keskutelupalstalla ja luin muiden ihmisten ongelmista ja kyyneleet virtaavat pitkin poskiani. Vituttaa, et muillaki on ongelmia, todellisuus iskee, ettei ole niin ”erilaine”, on vaa iha samanlaine ku muut. Tai joskus tuntuu, et haen vaa jotain, et joku huomais. Haluan huomiota, ja ettei oikeastaan ole mitään ongelmaa – en tiedä. Tä on tällast yösekoilua, pitäisi olla nukkumassa – lääkkeetki tuol pöydäl on, mutten halua nukkua, en halua ottaa lääkkeitä, mutta nukkuminen helpottais, aikaa kuluisi nopealla tavalla eikä tarvis miettiä, mitä tekisi näillä ”ylimääräsillä” tunneilla.
Minä en vain jaksa enää. Eilen oli tipalla etten ottanu kaikkia unilääkkeitä (28kpl) kerralla, mutta sitten huomasin, että kämppä on tosi epäsiistissä kunnossa ja en voi lähteä ennen kuin olen siivonnut, koska äitini aina valittaa, kun en osaa siivota sotkujani. Myöskin googletin, ettei Imovanen yliannostukseen voi kuolla. Yök. Ja sitten olen jo 4 päivää putkeen syönyt ihan normaalisti, mut ruokailujen välissä ja äskenki käynyt jääkaapilla, tunkenu ruokaa. Päättänyt olla oksentamatta, sit 5 minuutin kuluttua juonut 3 kuppia erittäin vahvaa kahvia ja johan löydän itseni vessasta pää pytyssä. Se ei ole normaalia ja meinasin tukehtua yks päivä, koska tuntui, ettei yökkäys loppunut, mutta hengityskää ei kulkenut, ettei senpuolen.
Vittujen vitut vitutralalaa tän elämän kanssa! Vituttaa vaa nii vitustii olla aina se kiltti tyttö, jolla on kaikki hyvin. Oikeasti vituttaa niin paljo ettei veri kierrä. Käteni ovat puutuneet. Tammikuusta lähtien olen oksentanut kerran viikkoon – inhoan turvotusta, naamani on kuin ilmapallo, turvotus ei lakse, koska aina oksennan lisää. Kurkkuni on kipeä – ääni ei kulje. En ole tyytyväinen naamaani, en takapuoleeni, en reisiini. Mutta ongelmani ei piile ulkonäössäni. 🙄 Sit olen myös huomannut, että olen elämäni elänyt. En jaksa elää, koska tuntuu, ettei elämällä ole enää mitään tarjottavaa. En jaksa, en halua, en jaksa, prkl! Mua väsyttää, mutta en halua nukkua. Töitä olisi, mutta en vaa ole mennyt paikalle. En jaksa. Olen laiska paska, ja minua vituttaa tä elämä. Haluan oikeast pois. Viiltelyn jäljet hävettää ja jälkikipu on mieletön. Sinänsä se hetki kun viiltelee tai oksentaa – tunne on euforinen. Tuntuu niin kivalta, vitsi – voin hallita itseni. Olen yli-ihminen. 😎
En tiijä, tuntuu niin tyhmältä. Soitin myös mieleterveyspuolelle tk:hn ja pyysin unilääkkeitä. Elämäni tyhmin teko, koska nyt joudun tunnustamaan että mulla on jokin ongelma, jokin vaivaa. Huomenna, eli tänään (maanantaina) taas sille terapeutille – en halua, en pidä hänestä. Inhoan, että hän halaa. Inhoan sen kosketusta. Sen katsetta. Kaikkea siinä. Inhoan istua siinä tuolissa ja sanoa, että tuntuu niin hienolta. Ei mulla ole ongelmaa, kaikki on hienosti – kulisseja, kulisseja. 😀
En tiedä mitä haluan. Haluan johonki opiskelemaan jotakin mikä kiinnostaa (journalismi/psyka) tällä hetkellä. Äitini puhuu katketakseen liikunnasta ja kaikest siihe liittyvästä. En halua, ei huvita. 😝
Joskus luuli tietävänsä, mitä haluaa. Päästä oikkikseen, suoriutua siitä, näyttää kaikille, näpäyttää heitä ja sanoa, että ”Olitte väärässä – mustapa oli tähän”
Ääh, varmaan haluutte taustoja, mutta en pysty niitä antamaan. En osaa puhua niistä enkä suoran sanoen usko, et se auttaa. Eikä ongelma ole siinä, olen vain elämäni viettänyt. Aikani täällä alkaa olemaan ohi (vaikkei se ole edes kunnolla alkanut).
Kerran aikasemmin otin illalla 12 Tryptotabsia (enempää ei ollut purkissa), ja menin nukkumaan toivoen, etten enää heräisi. 😭 Tä tuntuu niin turhamaiselt, mutta en vaa jaksa. Musta tuntuu, että olen tullut hulluksi. En jaksa enää ees kunnolla hymyillä tai puhua ihmisten kanssa. Kuha tokasen jotain – mesessä enintään jaksan sanoa jotain, muuten ihan poikki olo. Kaikista eniten ärsyttää, etten töihin ees vaivaudu menemään, vaikka hyvä palkka ja helppoa työtä. Kukaan ei ole hengitämässä niskaani – en vaa saa mitään aikaseks. Harmittaa, et joskus on ollut hyvä jossakin ja jotakin tehnyt ja osanut tehdä ja on ollut onnellinen tai ainakin luuli olevan. 🙂
Kiva jos joku jaksaa lukea/kysellä. En kaikkea selittänyt, koska en jaksa, en halua, en viiti enää enempää itkeä tälle illalle. Ku ei se ees auta, ai nii. Saan myös ihme raivokohtauksia. Aamulla lähetin äidille viestin, johon hänen olisi pitänyt vastata vaa pari sanaa – hän soitti ja siitäkös mä hermostuin. Puhelun jälkeen (olin juuri pesuhuonees) heitin kännykäni kylpyhuonee kaakaleihi ja läppäpuhelimeni hajos kahdeksi palaseksi. Nyt vituttaa sitäkin enemmän. Eikä tietoakaan milloin saisin taas kännykkää käyttöön. Eipä sillai, mutta työjuttuja olisi hoidettavaa ja olisi ihan mukavaa puhua poikaystäväni kanssa (jos häntä nyt siksi voi sanoa, seki sillai hankala juttu 😋)
Varmasti oli sekavaa, kirjoitin vaa mite tekstiä tuli. Olen pahoillani, jos ette tajua, kysykää ihmees, ehkä tykkään antamastanne huomiosta ja kirjoittelenki tänne lisää, ellei jotain satu/käy/tapahdu.. 🤕
”vittuko mä haluun pois – ettei huomista ois”
”Älä jaksa, mä maksan – Hengelläni, elämälläni ja ennen kaikkee järjelläni..”